keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

I.S.E.O Summer School 2013


Olen unohtanut kirjoittaa eräästä tärkeästä tapahtumasta. Joten palataanpas ajassa noin kuukausi taaksepäin. Oli kesäkuun keskivaihe ja I.S.E.O Summer School 2013 oli alkamassa. Jännittäjä kun olen, olin ollut hermostunut jo useamman päivän.

Noin sata osallistujaa ympäri maailmaa. Viisi Nobel-voittajaa. Ja yksi Maaria.

Filippiiniläisten osallistujien tuoma lahja. Sain kolme tuliaista (kaikki syötävää). Nami!

Mikä ihmeen I.S.E.O Summer School? Kyseinen viikon kestävä kesäkoulu järjestetään joka vuosi Iseon pikkukaupungissa. Teema vaihtuu vuosittain, mutta kurssi keskittyy aina kauppatieteiden ympärille. Tänä vuonna otsikkona oli ”Redrawing the map of global economy”. Eli ihan täysin kukkamekko-Maarian heiniä! Kurssi on suhteellisen tunnettu alallansa ja tunnetut puhujat vetävät osallistujia, jotka ovat enimmäkseen maisteri-tai jatko-opiskelijoita, piskuiseen Iseoon vuodesta toiseen. Mukana on myös pankkialalla ja valtion leivissä työskenteleviä. Osallistujat käyvät intensiivisten luentojen lisäksi tutustumassa joihinkin italialaisiin kaupunkeihin. Saapasmaassa kun olemme, runsaat aamupalat, lounaat ja illalliset kuuluvat tietysti myös asiaan.


Toukokuun alusta lähtien olimme Ainon kanssa tehneet toimistolla töitä, jotta kurssi onnistuisi. Tämänvuotinen kesäkoulu oli erikoislaatuinen tapaus: viisitoista vuotta oli kulunut I.S.E.O-instituutin perustamisesta, kymmenen vuotta instituutin perustajan Franco Modiglianin kuolemasta ja kymmenen vuotta kesäkoulun perustamisesta. Tämä tarkoitti enemmän työtä meille.


Berlucchin gaalaillallinen

Vasemmalta: Dale Mortensen, Michael Spence ja George Akerlof

Luennon jälkeen (tai aikana) opiskelijat eivät pakanneet pikapikaa tavaroitaan pois ja livahtaneet ulos. Sen sijaan he jonottivat, jotta pääsivät juttelemaan puhujien kanssa. Tässä "rockstara" Eric Maskin.

No miten kurssi sitten onnistui? Sanoisin, että kurssi onnistui pääsääntöisesti hyvin. Vaikeina hetkinä yritin pitää mielessäni Laura B:n mantran ”Kaikki järjestyy”. Ja niinhän kaikki järjestyikin. Kuten silloin, kun seisoimme hotellin aulassa keskiyön aikoihin hoitamassa mahdollista fiaskoa. Tai kuten silloin, kun pingoimme ympäri Bergamon katuja etsien kadonnutta opiskelijaryhmää. Kaikki aina järjestyi.

Suuren osan työtehtävistä olimme hoitaneet jo ennen kesäkoulua. Olimme muun muassa päivittäneet osallistujalistaa, parittaneet osallistujia yhteisiin hotellihuoneisiin, auttaneet kurssilaisia lentolippujen ja viisumien kanssa, merkinneet ylös erikoisruokavalioita, kirjoittaneet puhujien lyhyitä elämänkertoja ja suunnitelleet esitteitä. Minä sain lisäksi kirjoittaa käännöksiä (se oli hyvää harjoitusta, mutta usein ihan tolkuttoman vaikeata kauppatieteellisen sanaston takia). Osasimme odottaa intensiivistä viikkoa, mutta kesäkoulu oli kyllä vielä raskaampi kuin olisin osannut odottaa. 

Tässä maistiaisia siitä, mitä teimme viikon aikana: Haimme osallistujat lentokentältä ja ohjasimme heidät hotellin check inniin. Autoimme heitä erikoiskauppojen löytämisessä ja veimme heidät erilaisiin tapahtumiin ja retkille. Lisäksi keräsimme osallistujilta rahaa (erilaisista lisäpalveluista jne). Kurssin aikana varmistimme, että puhujien esitelmät sujuivat ongelmitta ja että ihmiset olivat missä heidän pitikin olla eri aikoina. Esitelmien aikana räpsimme valokuvia ja päivitimme instituutin naamakirjaa (live feed oli vähän haasteellinen, kun hotellin netti päätti kiukutella ja kannettavan kanssa piti kykkiä toimiston edessä). Sanomattakin selvää on, että monenlaisia yllättäviä tilanteita tuli eteen viikon aikana. Mutta juhlallisesti voin todeta, että niistäkin selvisimme ja osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä, kun saatoimme heidät bussiin viimeisenä päivänä.    



Voin nyt siis sanoa, että olen kätellyt viittä Nobel-voittajaa. Lisäksi olen kätellyt Bill Clintonin entistä avustajaa (enkä siis puhu Monicasta). Aika hurja juttu. Ja he joiden kanssa juttelin vähän enemmän, vaikuttivat todella herttaisilta ja jalat-maassa tyypeiltä. 

Gaalaillallisella
Työporukka
Mörri suomalaisten harkkareiden, George Akerlofin ja Dale Mortensenin ja hänen vaimonsa seurassa.


Päivien aikana meillä oli yleensä pari tuntia vapaa-aikaa. Sekin kului usein koomatessa ja suihkussa käydessä. Meidän harjoittelijoiden kuului myös (tai siis haloo, ilmaista ravintolaruokaa!) osallistua aamupalalle, lounaalle ja illalliselle osallistujien kanssa. Näin ollen illat venyivät usein myös pitkiksi. Hyvinä emäntinä lähdimme myös usein osallistujien kanssa kaupungille humputtelemaan. Ihan pakosta siis, tietenkin.

Muistatteko kuinka voivottelin kylmää ja sateista keliä? Kesäkouluviikon aikana siitä ei ollut tietoakaan, mittari kipusi aina yli kolmenkymmenen. Hui. Asunnossa oli tuskaisen kuuma. Meillä oli muuten asunnossamme vieraita kesäkoulun aikana, edellisen vuoden harjoittelijat tulivat auttamaan viikon ajaksi ja majoittuivat asuntoomme. He olivat korvaamaton apu viikon aikana ja kämpillä oli mukava tunnelma. Saa nähdä olemmeko mekin täällä auttamassa vuoden päästä!


Summa summarum, viikko oli erittäin raskas mutta myös äärimmäisen antoisa ja kiinnostava. Osallistujat ja puhujat olivat herttaisia ihmisiä, joiden kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel. Sanoisin, että he olivat mukavia. (Minua siis pilkattiin armottomasti siitä, että mielestäni kaikki ovat mukavia. Kunnon kettuilua: Ai onko hän kenties mukava? Juomapelikin siitä taidettiin tehdä. Voi Mörri.)


PS: Enkö olekin ottanut hienoja kuvia? Kesäkoulun aikana valokuvaajamme Fede räpsi kuvia taukoamatta. Kenties huomaatte vesileimaakin katsomatta, mitkä ovat Feden kuvia ja mikä mestariteos on minun. 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Maaria ja Aino maailmalla


Intensiivisen ja stressaavan Summer School viikon jälkeen meille harkkareille annettiin pari vapaapäivää. Sellaiset sitten sain viime viikolla ja suuntasin Cinque Terreen ihastelemaan postikorttimaisemia. Aino, uskollinen kämppikseni ja työkamuni, hyppäsi myös junaan.

Cinque Terre sijaitsee Liguriassa meren rannalla ja se koostuu viidestä kuvauksellisesta pikkukylästä. Se myös sattuu olemaan yksi Italian turistisimmista paikoista. Mutta sinne halusin. Ja miksipäs ei, katsokaa nyt näitä maisemia! (Tuo ylläoleva on muuten ensimmäinen ottamani panoramakuva, Aino vähän auttoi. Ja tuo miekkonen änki randomisti kuvaan. Kiitsi.)


Vaikka minusta ei kenties uskoisi (pullahiiri kun olen), pidän vaeltamisesta ja kävelemisestä. Ja se on se, mitä Cinque Terressä kannattaa tehdä. Me yövyimme Cornigliassa, hiljaisimmassa alueen kylistä, kaksi yötä. Päivät kuluivat kulkiessa kylästä kylään. Maisemat olivat...vau.

Lare tietää kokemuksesta, että olen kuuluisa "kimityksestäni" joutuessani liikkumaan. Aino sai kenties pienen koemaistiaisen tästä. En pidä nousuista, silloin sattuu ja hengästyttää. Hikikin tulee. Voi olla, että vähän valitin. Haluan kuitenkin muistuttaa kaikkia lukijoita (eli äitiä, Larea, veljeä, Repeä ja Ainon entouragea), että minä halusin vaeltamaan Cinque Terreen. My call. 

Reidet ja pohkeet eivät enää sattuneet eilen. Kiva.

Cinque Terrestä löytyy vaellusreittejä moneen makuun. Löytyy sellaisia, joilla voi sipsuttaa korkkareissa (vaikka ne oli kyltein kielletty) ja sitten aika lailla vaativampia sellaisia. Me menimme niitä kevyempiä tai keskimaastossa olevia. Valitettavasti alueen tunnetuin reitti, Via dell'Amore, oli suljettu. Myös eräs toinen reitti oli suljettuna. En usko, että alue pidemmän päälle kestää tälläistä vierailijamäärää. Reitit sortuvat ja minä en ainakaan halua tippua tuonne:


Mutta voi mamma mia, minkälainen näköala. Sporttinen Maaria poseeraa. Huomaa juoksulenkkarit, HeiaHeia-paituli ja reppu. Ihan matskua Fit-lehteen, sanon minä! Mikä kuninkaallinen poseeraus kaiken lisäksi.



Tosin enimmäkseen näytin tältä. "Tauko?"


Reissun aikana sain myös jonkinlaisen kissavimman. Kisuja joka paikassa! Tässä bondaamme.


Tässä on ensimmäisen majapaikkamme Lucy-kisu. Söpö pakkaus. Yleensä en koske eläimiin ulkomailla ollessani (elleivät ne sitten selvästi ole jonkun rokotettuja ja rakkaita lemmikkejä). Olen kai siinä mielessä vähän pelkuri-rasisti. Lukion enkunkirjassa oli tarina tytöstä, jota puri koira Intiassa ja hän kuoli vesikauhuun. Nice. Majapaikkamme täti kuitenkin vakuutti, että Lucy on terve (vaikka omistaja jäi hämärän peittoon). Hänen ainoa syntinsä oli olla vanha. Raukka oli toisesta silmästä sokea ja kehräsi kuin rikkinäinen ruohonleikkuri.

Ihana.




Majapaikkamme terassi
Mutta jatketaan matkaa. Täällä me käppäilimme Ainuskan kanssa.



Kylästä toiseen.









Ylläoleva Vernazza oli meidän lempparimme näkemistämme kylistä. Turistinen kuin mikä, mutta siinä oli myös tietynlaista charmiä mitä muissa kylissä ei ollut. Katsokaa nyt!



Ja minähän katselin ja vilkuilin ympäriinsä.


Syödäkin ehdimme; muun muassa kalapataa ja pestopastaa. Tässä olen syömässä friteerattuja mereneläviä. Enkö olekin hehkeä? Näimme vaelluspoluilla hienosti pukeutuneita leidejä, kun taas itse puuskutin lenkkareissa ja lötköhousuissa ilman meikkiä. Luonnon helmassa se vielä menettelee, mutta ihmisten ilmoilla...ei niin hyvin. Olo on kuin olisi saapunut juhliin väärissä tamineissa. Onneksi suola ja rasva auttavat noloon oloon. 




Toiseksi yöksi majoituimme toiseen majataloon, jossa käytössämme oli tilava ja siisti asunto. Näköalakaan ei ollut hassumpi. 



Yllä itse talo. 

Suosittelisinko Cinque Terreä? Kyllä, mutta jos mahdollista turistisesongin ulkopuolella. Me menimme sinne kesäkuun lopussa ja välillä seurasimme ihmeissämme turistimäärää, joka valui rautatieasemalta rantaa kohti. Ja kesäkuun loppu ei ole vielä edes paha. Esimerkiksi huhti-toukokuu voisi olla ideaali aika tutkia vaelluspolkuja.

Tai sitten reissaaja voi ihan vaan nauttia elämän pienistä iloista, kuten tämä bongaamani herrasmies. Kävelin hänen ohitsensa ja huokailin ihastuksesta. Sitten käännyin takaisin ja kysyin josko voisin ottaa valokuvan hänestä. "No ota sitten", hän sanoi ja palasi sanomalehtensä pariin. 

Mies oli kuin mielikuvani iskästä Ranskassa eläkepäivillä. Lehti kädessä ja viinilasi edessä. Tosin iskä olisi ollut vähemmän yrmeä tapaus (ligurialaisilla on hieman huono maine Italiassa: he ovat kuulemma kylmiä ja saitoja) kuin tämä herrasmies. 

Onnea muuten isukki eläkepäivien alkamisen kunniaksi! Pusut!  

Nyt tuo minun tomaattikastikkeeni on muhinut sen suositellun tunnin, sen on parasta olla hyvää! 

Ciao ciao, kiitos matkaseurasta!





torstai 27. kesäkuuta 2013

Päivä Maarian seurassa

Äiti aina välillä pyytää kertomaan kuulumisia. "Kerro jotakin! Mitä se Mörri oikein touhuaa?" No nyt kerron. Tervetuloa Maarian päivään, olen ikuistanut tähän päivitykseen valokuvauksellisia (hah) ja tähdellisiä hetkiä päivästäni. Aino on toiminut luotettavana avustajanani päivän aikana. Kuvat on räpsitty rakkaalla iPhonellani.

Keskiviikko 26.06.2013

Huomenta! Kuten alla näkyy, nukuin yöni kohtuullisen hyvin. "Siis mikä TUO on?", kysyy rakas mammani. Olen käyttänyt Sleep Cycle-sovellusta noin kaksi viikkoa iPhonellani. Se on kenties paras ostokseni AppStoresta (kokonaisostosmääräni taitaa olla huikeat kaksi maksullista sovellusta). Laitan kännykkäni aluslakanan alle ja se seuraa untani yön aikana (liikkeitäni rekisteröimällä). Hankin sen alunperin, jotta voisin herätä virkeänä. Sovellus seuraa untani, joten se osaa herättää minut silloin kun nukun kevyesti. Laitan herätykseen puolen tunnin ikkunan, jonka aikana minut pitää herättää: sovellus valitsee unikäyräni perusteella sopivan hetken. Monien mielestä tämä on täysin hoopo sovellus, mutta minä olen ihan koukussa! Yleensä vilkaisen heti aamulla, miten nukuin. Käyristä tulee yllättävän kiehtovia, kun ne liittyvät minuun.


Enkö näytäkin virkeältä?


Kolun Eeva kyseli hiljattain blogissaan arkea sulostuttaneiden asioiden perään. Sanoisin, että minulle ja Ainolle näitä asioita ovat kylpytakki ja tohvelit. Hotellin lakana- ja pyyhejemman löysimme jo oleskelumme alussa. Kyseltyämme asiaa selvisi, että voimme viedä sinne likaiset pyyhkeet ja lakanat ja napata uudet mukaamme. Kylpytakit ja allaspyyhkeet (siniset sellaiset) saimme myöhemmin. Pari päivää sitten kysyin hotellin respasta tohveleiden perään, ja saimme sellaiset vielä samana päivänä. Näillä kelpaa hiihdellä ympäri asunnon lattioita. Huomatkaa "luovat" kynnet. Lauantaina kävin hotellin kauneushoitolassa pedikyyrissä ja halusin jotakin hassua. Kosmetologi oli vähän epäilevä, mutta teki työtä käskettyä. Sometimes girls just wanna have fun!


Otan joka aamu beetakaroteenia (vaikka Suomi on tainnut omia auringon) ja maitohappobakteeria. Näillä se aamu lähtee liikkeelle.


Yleensä en syö aamupalaa, mutta eilen meillä oli vieraita kylässä, joten loihdin aamiaisen jämistä. 



Katsokaas näin! Hyviä leipäsiä, mutta paahtis oli niin valkoista, että oikein hirvittää.


Työpaikkamme sijaitsee noin kymmenen metriä kotioveltamme. Tässä Maaria on työhuoneessaan, eli toimiston ainoassa huoneessa. Olenhan kertonut, että toimistomme on sangen pieni? Teemme Ainon kanssa tiiviisti yhteistyötä.


Tässä toimistoltamme avautuva henkeäsalpaavan kaunis maisema. Noh, on siinä tuo palmu.


Kyseinen palmu tuotiin toimiston eteen maanantaina. "Maaria, kato!", huudahti Aino. Palmu Express toi lahjan. Palmu kuulemma tuodaan joka kesäksi vakiopaikallensa. Mutta missä se viettää talvet? Talvehtiiko se etelässä? 


Palmut saavat odottaa, on lounaan aika. 


Viherpeukalona kastelin parvekkeellamme olevat kamumme parvekkeemme. Kas tässä hortonomi-Tirri.  


Viinilasilla homma sujuu hienosti. No vähän reisille kiiltonahkakengille menee, mutta ei se mitään. Viime viikon aikana menetimme erään ystävistämme, oreganon. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että yritin parhaani mukaan juottaa yrttejämme, mutta kuumuus (ja kiire) oli aika kova. Kanssa-hortonomit eivät olleet sen tehokkaampia. Noh, Darwinin lakeja mukaillen heikoin poistui joukostamme. Onneksi kuivattu oreganokin on ihan jees.


Salaattilinjalla jatketaan. Lautasella on melonia, saksanpähkinää, kirsikkatomaatteja, kinkkua, taateleita ja torilta ostettua vuohenjuustoa. Lisäksi yritin mussuttaa jämäleipiä. 


Aika hyvin se mussutus taisi sujua.


Takaisin sorvin ääreen. Tällä hetkellä naputtelen tekstiä kesäkoulusta ja Bergamossa järjestetystä konferenssista.


Kotona on taas salaattiaika. Mustapippuria ei voi koskaan olla liikaa (paitsi jos kysyy Ainolta).


Etualalla minun illalliseni, taustalla Ainon.


Maarian suunnittelukeskus. Varasin minulle ja Ainolle majapaikan ja junaliput paikkaan X viikonlopuksi. Jännittävää.


Olin kuullut monista eri lähteistä, että hotellilla tapahtuu jotakin jännittävää tänä iltana. Menin hiippailemaan sinne ja siellä oli marokkolaiset teemajuhlat kauneushoitolan synttäreiden kunniaksi. Kipitin kämpille ja kehotin Ainoa laittamaan mekon päälle. Ja eikun menoksi! Meillä ei siis oikeastaan ollut kutsua, mutta respatäti antoi meille semi-luvan yrittää sisälle juhliin. Enimmäkseen kikatimme ja osoittelimme (very smooth). Henkilökunnalla oli yllään teemaan sopivat asut (haaremihousuja, keltaista silkkiä yms). Harhailimme aikamme ja lopulta menimme kauneushoitolan tyttöjen juttusille. Seikkailumme päättyivät siihen, että saimme ilmaiset tunnin kasvohoidot. 

Mitä tästä opimme? Aina kannattaa yrittää.