Päivä paratiisissa

St-Denis

Menin tänä aamuna läheisille markkoinoille. Toljotin innoissani värikkäitä ja eksoottisia hedelmiä. Monen kohdalla mietin, että "Miten ihmeessä tuota muka syödään?". Pari herttaista myyjää antoi minulle maistiaisia. Kotiin asuntolaan suuntasin kassi pulleana ja lompakko suhteellisen paksuna. Läjä vitamiinipommeja köyhdytti kuuden euron verran. Ainakin Sydänliitto ja Martat ovat tyytyväisiä. Ja äiti tietysti.

Saavuin Réunionin saarelle viime keskiviikkona. Reissu oli alkanut jo tiistai-aamuna ennen viittä kun kömmin ylös sängystä Tuomaksen palatsissa Helsingissä. Saita kun olen, nappasin itselleni halvat liput. Tämä tarkoittaa myös useaa vaihtoa. Onneksi ulkoisella muistillani on monen monta elokuvaa (Anteeksi kanssamatkustajat jos pelästyitte kyyneliäni. We Bought a Zoo on todella ihku! Ja siinä on eläimiä). Lisäksi Trendi-lehti, Time magazine ja Stephen Fry pitivät minulle seuraa pitkän päivän aikana. Helsingistä koukkasin Frankfurtin kautta Pariisiin CDG:n lentokentälle (home sweet home) ja hyppäsin bussiin Orlyn suuntaan. Corsair Flyn kone Réunionin saarta kohti lähti klo 21:20. Join valkoviiniä, poltin näppini syödessäni kala-ateriaa (niin käy aina) ja kapaloin itseni viltin sisään. Helmin tekemät villasukat jalassa nukahdin juuri kun olin päättänyt alkaa katsoa viimeistä Mission Impossible-leffaa. Aamulla kone laskeutui Roland Garros-lentokentälle ja niskaa särki. Trooppinen kosteus ja lämpö ympäröi väsyneen reissunaisen. Pilvet peittivät saaren vehreät vuoret ja palmut huojuivat tuulessa. Tuntui epätodelliselta seistä siinä.



Maarian asuntolahan se siellä!



Kotikatu

Huoneeni asuntolassa on yksinkertaisuudessaan toimiva. Liiskaantunut torakka toivotti minut tervetulleeksi keskiviikkona. Sen kamut eivät olleet hakeneet sitä. Eikö torakoiden kuulu hakea kuollut kaveri pois? Lavuaarin ympärillä on kaikenlaista roinaa, mitä 25-vuotiaan naisen elämään kuuluu. Välttämättömyydet kuten heleyttävä voide, Lancômen peiteaine ja aurinkorasva. Käytävän varrella on vessa, suihku (lämmintä vettä, score!) ja yhteiskeittiö (jonka jääkaapista voi hävitä herkut). Avoimesta ikkunasta kuuluu opiskelijoiden rupattelua ja lempeä trooppinen tuuli. Meri pilkottaa joka paikassa. Kyllä minä voin täällä kolme kuukautta asua.

Mamman keittiössä

Lyhyt eksoottinen suhteeni Sunu Ker-blogiin päättyi noin viikko sitten. Olen taas lyönyt  hynttyyt yhteen vanhan ja tutun Baskeri seikkailee-blogin kanssa. Eksoottinen ja hiekkainen Senegal muuttui hyytäväksi (Missä on se kevät kysyn minä?) ja tutuksi Suomeksi. "Aikansa kutakin", sanoi iskä. Oikeassa oli.

Piipahdin Senegalin ja Suomen välillä Pariisissa, kuinkas ollakaan. Majailin kamuni Hennan ja hänen siippansa Didierin kämpillä. Pariisissa satoi ja tuuli. Minä viiletin Montmartren katuja raitainen baskeri päässä heiluen, pitsihuivi kaulalle käärittynä ja frillatakki kehoa lämmittämässä. Ensemblen kruunasi diskopalloja muistuttavat koripallotossut. Puolimetrisillä sulkakorviksilla olisi varmasti saanut aimo vonkaleen perhokalastusreissulla. Pariisittarilla oli kokomustat asut ja naamalla keikkuivat isot arskat. Värikkään ja  lämpimän Senegalin jälkeen Pariisi tuntui värittömältä ja kylmältä. Minä en oikein kuulunut joukkoon. Toisaalta, milloin muka kuulun? Mutta yksi maailman kauneimmista kaupungeista se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kävelyretkilläni pysähdyin usein katsomaan asuntoilmoituksia, mutta eihän tälläisellä vanhapiika-humanistihurvittelijalla ole varaa kivaan ja avaraan asuntoon Pariisissa. Sanomattakin on selvää, että join myös viiniä ja söin juustoa. Oi, kyllä se kivalta tuntui. Senegalissa ei paljon vinkkua juotu, sillä A) se on muslimimaa B) viini on todella kallista. Hyvää juustoa ei ollut lähikioskeissa ja siellä, missä haisulijuustoa oli, oli se kallista. Noh, Pariisissa nautiskelin senkin edestä. Lasillinen kiriä lähibaarissa, déjà vu anyone?

Tein toki jotakin muutakin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Pariisissa pääsin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kuumaan suihkuun. Miten niin (länsimaalaisesta näkökulmasta) arkinen asia voi tuoda niin suurta nautintoa? Dakarissa menin joka aamu kylmään yhteiskäytössä olevaan suihkuun. Kerran matkalla Senegalissa sain tulikuuman suihkun, mutta se ei ollut oma valintani. Ekokylässä mangrovemetsikössä aurinko lämmitti suihkuveden. Kylminä aamuina se oli kylmää ja kuumina iltapäivinä se oli kuumaa. Sitä ei siis mielestäni lasketa. Hyvään suihkukokemukseen kuuluu nimittäin se, että saa itse päättää veden lämpötilan. Se tuntui Pariisissa melkein maagiselta, vääntää vipua ja behold kuumaa vettä! Ajatella, vessassa oli myös pytty! Ei tarvinnut sihdata reikään ja varoa roiskeita.

Paikallinen Clip



Kato äiti, Maaria pyykkää!

Nyt olen porukoiden keittiössä ja ulkona on synkkää. Vessa ja suihku pelittävät. Pesukone hurisee alakerrassa ja hoitaa mun pyykkivuorta. Ennen lähtöä pesin suurimman osan mun vaatteista (No nyt ehkä liiottelin, osan nyt ainakin), mutta kaikki vaatteet olivat vähän kosteita ja nihkeitä, kun avasin matkalaukun. Lisäksi ne haisivat hassulle, kenties kaislalle? Perheen kaksilahkeiset (Herra Huuta lukunottamatta) ovat menneet kellojen ja suklaan luvattuun maahan. Huu, mamma ja minä olemme talon valtijoita. Huu-herraa olen paijannut oikein olan takaa. Äitiäkin olen paijannut. Niin se vaan on, että Senegalissa oli mahtavaa mutta kotona on hyvä olla.