Mä en oikein tiedä olenko kertonut kuinka ihania työkavereita mulla on! On voinut jäädä vähän epäselväksi. Tänään iltapäivällä he poksauttivat mun kunniaksi samppanjapullon ja antoivat ihkun Sonia Rykelin huivin (mun värit vielä!). Kuinka mahtista tuo on? Seuraavaksi täytyy miettiä miten saan ahdettua kaksi ihmisolentoa mun matkalaukkuun. Pitää pohtia asiaa vielä vähän. Ihmiset siis loistavia, sää ei niinkään. Tänään oli 37 astetta ulkona. Ou nou. Miksi musta tuntui, että mä olin ainoa hikoava pikkusika metrossa, muut vähän vaan heiluttivat Metro-lehteä naaman edessä? Ehkä pariisittarilta puuttuu hikoilugeeni? Onneksi mun työhuoneessa on sellainen pyörivä jutska, joka kivasti raikastaa olotilaa.
Oi oi, nyt on liian monta päivää mennyt, jotta muistaisin kaikesta kertoa! Noh, torstaina menin jännän työpäivän jälkeen kiertelemään (mites näin) Maraisin aluetta. Mussutin ihanaa falafelia (in your face kuiva Arkenin käppyrä!) ja sovittelin parinkymmenen muun kanssa kledjuja Cos-liikkeessä. Molemmat nätin oloiset mutta oudot mekot olivat aivan mahtavan näköisiä mun päällä. Eivät vaan olleet alennuksessa. Pöh. Poikkesin skotlantilaiseen pubiin ja aloin jutskaille punatukkaisen skotlantilaisen baarimikon kanssa. Mahtava tyyppi, tarjosi mulle ja parille muulle ilmaisia shotteja ja kieltäytyi mun rahasta. Taisi arvostaa mun Skotlanti-mantraa.
Perjantaina menin la Tour d'Argent-ravintolaan ja se oli...jännittävä kokemus. Iskä ja äiti olivat siis ideoineet tämän mun pääni menoksi. Ei pääse joka tyttö. Ruoka oli aivan tajuttoman hyvää (sietääkin olla niillä hinnoilla) ja niitä annoksia riitti. Notre Dame kökötti edessä. Viinilista oli sellainen raamattua huomattavasti isompi betonilohkare. Sitä lueskelin asiantuntevasti ja sanoin sommelierille, että haluan valkkaria. Otin näes kalaa. Oli kuulema erittän fiksu, mahtava ja kaikin puolin fabulöösi päätös. Jaahas. Sain sitten jotakin valkoviiniä, iskä voi tarkastaa luottokortin laskusta minkälaista viiniä se oli. Ihan hyvää, sanoo asiantuntija. Sommelier oli mukavin ja lämpimin näistä tyypeistä. Kaikki olivat mielettömän kohteliaita ja kunnioittavia mutta etäisiä ja kylmiä. Niin täällä kuuluukin olla hienoissa rafloissa. Aina joku hiippaili mun luo tarkastamaan, että kaikki oli hyvin ja että saisiko olla vielä jotakin. Kaikkialle saatettiin, yksin ei matami saanut mennä ympäriinsä. Aina joku hätääntynyt tarjoilija juoksi mun perään/raivasi teitä/saattoi seuraavalle tyypille yms. Kun lähdin niin kauhea määrä henkilökuntaa kokoontui sanomaan au revoir. Pienen lahjankin sain. Oli kyllä hassua. Kiitos!
Illemmalla menin juomille ja syömään erään ihanan suomalaispariskunnan kanssa. Oli huomattavasti rennompi ravintola se! Kukkiakin sain. Launtaina menin samaisen ihqun suomalaispariskunnan ja mun mukavan pomon kanssa piknikille Buttes Chaumont-puistoon (?) ja kiertämään Saint Martinin kanavaa. Oih, ihania ruokia ja hyvää viiniä järven rannalla mukavassa seurassa. Siitä on juhannus tehty. Tuo Saint Martin on aivan mahtava seutu, ei tartte turistienkaan aina siellä Eiffel-tornin ja Lafayetin vieressä norkoilla!
Sunnuntaina taapersin Le Bourgetin ilmailunäyttelyyn, jossa olin pikaisesti jo käynyt mutta halusin vielä kierrellä lisää. Kyseessä on ihan massiivinen tapahtuma. Siellä on koneita ja helikoptereita näytillä ja näytöslennot ovat mahtiksia. Kuinka moni teistä on seurannut hävittäjien lentoa? Meluisaa touhua. En tiennytkään, että vaikka on kädet korvilla silti korvissa paukkuu. Ai. Mutta vitsit kun on siistin näköistä! Tosin jos mut laitettaisiin siihen koneeseen olisin aluksi innoissani kunnes näkökenttä kapenisi, oksentaisin ja pyörtyisin. Noin siinä kävisi suunnilleen kaikille. Kivaa kieppiä vetivät. Yhdessä näytöksessä lentsikat lensivät muodostelmassa ja laskivat Ranskan värit taivaalle. Nice. Vive la France ja näin. Itse lensikat olivat makeita mutta vain harvaan pääsi sisälle ja niihin oli ihan kauhea jono. Amerikkalaisiin koneisiin ja koptereihin taisi päästä melkein kaikkeen. Kivasti hymyilivät poitsut kun esittelivät konetta, vastaisivat (varmaan aina samoihin) kysymyksiin ja juttelivat muksujen kanssa. Lapsia oli ihan kauheasti (ymmärrettävää). Pikkupojat olivat varsinkin ihan liekeissä siellä. Sotilaiden syliin ängettiin kakaraa sun toista ja otettiin valokuvia. Isovanhemmat ja pikkuserkut vielä mukaan. Olivat varmaan uupuneita haalariasuiset tyypit päivän (viikon) jälkeen. Ulkona oli eilen mukavat 31 astetta. Mulla oli hattu, vettä ja aurinkorasvaa. Silti heikotti ja janotti jo parin tunnin jälkeen. Selkä paloi kivasti, olin taas läpsinyt sitä aurinkorasvaa itse selkään. Kivan kirjava se on, on punaista, valkoista ja ruskeaa. Take your pick. Ainakaan vielä ei satu. Mutta hitsi vie, mä en halua melanoomaa! Ja näin se saadaa pojat ja tytöt. Pitää taas mennä tarkastuttamaan luomet elokuussa, kuten Pasilan vanhukset. Tuomas voi laskea niitä jos haluaa.
Joo joo, valokuvia. Yritän ehtiä.
tiistai 28. kesäkuuta 2011
torstai 23. kesäkuuta 2011
Ja niin musiikki valtasi kaupungin
Eilen olin töiden jälkeen tehokas typy. Bongasin matkalla Ooppera Garnieriin Ben & Jerry-jätskikärryjä, joista jaettiin ilmaista jädeä. Täytyihän sitä jonottaa, valinta taisia osua chewy carameliin (tai johonkin sen tapaiseen). Moni taisi olla toisella tai neljännellä kierroksella. Ostin mulle ja Sini-Maarialle 12 euron liput katsomaan balettia (perinteisempää tällä kertaa, vähemmän hikeä ja ähkiviä miehiä ja enemmän tutu-hamosia) heinäkuuksi. Näin saan halvalla koettua molemmat majesteetilliset teatterirakennukset. Udonia kävin kalastelemassa läheisessä japsipaikassa ennen kuin lähdin kaupungille pyörimään. Ei tarvinnut sataa metriä kävellä kun musiikka kantautui korviini. Sen jälkeen harhailin siihen suuntaan, mistä kuului sulosäveliä (tai vähemmän suloisia). Illan aikana kuulin hengellistä kuoromusiikkia, pilviveikkojen reggeata, aistikasta jatsia, railakasta rokkia ja vaikka mitä maan ja taivaan välillä. Aika matkan talsin illan aikana ja olen sitä mieltä, että Fête de la Musique on ihan mahtava! Kaikki olivat hyvällä mielellä ja nauttivat musiikista. Vanhat harmaahapsiset herrat, trimmatut miesparit, lapsiperheet, pissikset ja kammatut neidit hytkyivät ja hymyilivät illan syleilyssä. Ja oli siellä pari kartta kädessä talsivaa turistiakin. Kuten moi. Tutustuin enimmäkseen 1., 2., 3. ja 4. osan musiikkiantiin. Suuri yllätys lienee kaikille, että pidin eniten Maraisin vibasta. Herttaisin oli sisäpihalle raahattu sähköpiano, jonka ympärillä harrastettiin yhteislaulua. Haitaria soittava mies ja hänen ympärillään piirissa tanssiva ryhmä oli myös mainio näky kesäillassa. Kiven heitit jonnekin, niin siellä oli takuuvarmasti myös soittaja. Monet olivat aivan mahtavia ja keräsivät suuren ihailijajoukon. Hellyttäviä olivat koululaiset, joiden esiintymistä vanhemmat, sukulaiset ja ystävät olivat tulleet seuraamaan. Menin pieneksi aikaa myös suurta keikkaa seuraamaan Palais Royaliin mutta katusoittajat veivät kyllä voiton. En muuten nähnyt puskapissoja tai oksuja kadunkulmassa. Vinkkupullot olivat tosin melkein kaikkien kainalossa. Se on kesä nyt.
Söin muuten äsken yhden parhaista ruuista Pariisissa. Le Billebaude taisi olla nimi. Seura oli mitä parasta ja ravintola kaikkien Tripadvisorin kehujen arvoinen. Ihan käsittämättömän hyvää. Maksoi enemmän kuin mun normiruoka (paljon enemmän) mutta...Ei voi valittaa. 3 ruokalajia, viini ja alkudrinkki 43 euroa. Saa sitä välillä törsätä vähän. Eikö vaan? Ellet iskä ole ollut...mene heti!
Kun kiertelin eilen Pariisin katuja, kauppojen sisällä kävi kuhina. Työntekijät valmistelivat tänään alkaneita alennusmyyntejä. Fête de la Musique aloittaa kesän 21.6 ja nyt 22.6 on alennusmyynnit. Mâconista muistan, että se on ISO juttu täällä. Ihmiset ottavat lomaa töistä sitä varten. Olette varmaan huomanneet aktiivisen kiertelyni ja vaatteiden sovittelun. Valmistauduin nääs tähän suureen päivään. Laura ainakin ymmärtää. Meinasi välillä herpaantua huomio itse musiikista kun kauppojen ikkunoissa oli isoja -50 %-kylttejä. Alennusmyynnit ovat jättimäiset. Eihän sitä oikealla hinnalla viitsi ostaa kun pientä itsekuria (who knew I had such a thing?) ylläpitämällä saa ihania tavaroita halvemmalla. Ihan kuin rahaa laittaisi pankkiin, eikö vaan? Ostin Kookaista neljälläkympillä (-50 %) punaisen mekon, jossa oli pitsimäinen pinta ja pieni rusetille laitettava nyöri edessä. Duo Eccess-kaupasta ostin kaksi villatakkia/boleroa, joista toista olin jo aikaisemmin sovittanut. Niitä olen kaivannut töihin täällä. Ihanaa matskua molemmat. Öööö, värit ovat ne yllättävät punainen ja musta. *Insert gasp here* Ja tämä on alkua, täytyy vähän hioa budjettia jotta parit baltsut ja mekot saa vielä ostettua. Mutta yksi asia on varma: Kaupat eivät täältä lopu!

maanantai 20. kesäkuuta 2011
Maailma on pieni paikka
Laura minulle tokaisi pienen aikaa sitten, että maailma on todella pieni paikka. No niin se on, mulla oli tänään jännä kohtaaminen Maraisin alueella. Olin aika väsynyt matami kun töistä hyppelin ulos. Tukkaa en ollut pessyt aamulla, olin vaan nostanut otsatukan isolla rusetilla ylös. Aamulla oli ollut jees yhdistettynä punahuuliin mutta iltapäivällä mun päänähan rasvaa olisi voinut käyttää valkosipulin kuullottamiseen. Herkullista, yeeees? Noh, ei ollut hehkeä olo ja pienen aikaa palloilin että minne sitä piipahtaisi. Lähdin Maraisiin syömään niitä hehkutettuja falafeleja mutta alas, oli paikka kiinni. Kävin kivasti näteissä putiikeissa sisällä ja kokeilin useata ihanaa kesämekkoa. Kaikki liian lyhyitä. Pahus! Sellainen vähän polven yläpuolelle menevä menettelee mutta sitä lyhyempi se ei saa olla. Sellaista levennettyä vyötä ei voi toimistolla pitää (tai VOI mutten halua) ja mun reidet ovat kuin raejuustoa. Eivät ole marmorista veistetyt vaan enemmänkin pullamaista höttöä. Melkein kaikki mekot ovat olleet liian lyhyitä. Sitten poikkesin Cos-liikkeeseen, jota usea ihminen on mulle kehunut. Ne vaatteet ovat...jänniä. Sellaisia yksinkertaisia värejä ja malleja plus yksityiskohtia. Blogi-Stella pitäisi niistä jos niihin polttaisi reikiä. Esim. mekkoja teepparimatskusta, joissa on outoja leikkauksia. Siellä oli pari yksilöä, joita mun tarvitsee koettaa. Ei ole aavistustakaan ovatko ne söppäniä vai reppania päällä. Ne myyjät olivat niin sliipattuja, että en viitsinyt sovittaa. Mutta kuulin mun vieressä olevan naisen puhuvan suomea ja hymähdin...ja hän hymähti. Suomi on katsos niin pieni maa, että aina reagoi kieleen. Ihmeen tuttu nainen ja sitten mulla välähti. Hän on töissä siinä ihanassa museossa, jonne mun piti mennä harjoitteluun. Törmättiin Pariisissa, what are the odds! Niin, kaikki on kuulema hienosti museolla ja hänkin olisi päätynyt mun ratkaisuun. No hard feelings.
Se Marais on kyllä jännä. Hyvin hieno ja posh. Homomiehiä, hienoja ladyjä ja juutalaisia sulassa sovussa. Siellä painelee ympäriinsä juutalaismiehiä mustissa asuissa (korallinvärinen tai mintunvihreä olisi kesällä kivan näköinen...en sitten viitsinyt ehdottaa), letit ja hiuskiehkurat tuulessa lepattaen. Halusin ottaa kuvan mutta en oikein kehdannut. Söin muuten ihan mahtispitsan sellaisessa juutalaisravintolassa. Seinällä oli ilmoitus heprean opetuksesta. Se olisi jännää, voisin jutella Natalie Portmanin kanssa vegaaniruokavaliosta. No jooo-o, voisihan sitä enkuksikin mutta olisi mahtista aikuisten oikeasti osata hepreaa. Täytyy laittaa listalle heti toteemipaalun veiston jälkeen.
Höm, jotkut uteliaat sielut ovat kyselleet mun kämppiksistä. Noh, Sophie on ranskalainen kolmekymppinen taiteilija. Hän on herttainen mutta aika sisäänpäinkääntynyt. Ollaan usein mietitty ulos menoa yhdessä mutta meidän rytmi on aika erilainen. Mä olen ollut usein yökkärissä ja taputellut voidetta simmujen alle kun hän on koputtanut mun ovelle. Älkää kysykö mitä taidetta hän väsää, mä en ole viitsinyt kauheasti udella. Musta tuntuu ettei hän tee juuri mitään nyt. Mete on tämä turkkilainen arkkitehtuuriopiskelija. Hän lähti Turkkiin pari päivää sitten ja tulee takaisin syyskuussa. Tämä oli mulle, ja vuokraemännälle, aika yllätys. Mä vähän kyselin mitä sille huoneelle nyt tapahtuu kesän aikana. Todennäköisesti se on tyhjänä (Mete ei siis maksa vuokraa siitä!) ja hän tulee takaisin syksyllä ihan normaalisti. Mä olin aika ihmeissäni. Kuka vuokraemäntä nyt tuollaiseen suostuu? Noh Plum. Hänelle on näemmä aika tärkeää kuka täällä asuu ja miten kaikki tulevat toimeen keskenään. Mä olin ensimmäinen, jonka hän otti tapaamatta ensin. Olen kuulema osoittautunut todella luotettavaksi. Mutta ihme juttu juu. Mete oli kivan oloinen tyyppi, enimmäkseen hän oli koneella huoneessaan. Välillä tuli keittiöön heittämään pastan veteen. Aina kuului kauhea pälätys, oli Skypessä jonkun kanssa. Mutta olen ihan tyytyväinen sen suhteen, että olen kylpyhuoneen valtiatar! Mete nimittäin oli hyvin mies (mun laajalla kokemuksella miesten kanssa asumisesta päättelin näin), että hän ei siivonnut jälkiään kun oli ajanut partakarvat. Tai kylpyammeessa ajanut muun karvapeitteensä. Ja hänellä oli sitä mustaa karvaa aika paljon. Kivat kasat karvakasoja (oikein kekoja) odottivat mua aamulla ammeessa, ne piti aina sienellä hinkata irti. Saanko ison tyttömäiseen huudon tälle? Kiva tyyppi kuitenkin, mun olisi pitänyt ottaa tämä esille ellei hän olisi lähtenyt kotiseudulleen.
Meillä on aika eri aikatalulut täällä huushollissa. Mä olen ainoa, joka käy säännöllisesti töissä. Plum tekee käännöksiä ja auttaa kamujansa taiteellisten juttujen kanssa ja Sophie...tekee mitä tekee. Mites tässä näin kävi, että mä olen se professional girl. Metrossa katselen ympärilleni ja tajuan, että mä kuulun siihen porukkaan. Olen aikuinen. Että silleen.

Jack Sparrow, I heart thee!
Kävin äsken katsomassa neljännen Pirates of the Caribbean-leffan. Ei ollut syvällinen ja monisyinen kuvaus aboriginaalien arjesta mutta ihan kivaa höttöä oli. Oikeastaan se leffahan oli aika huono mutta siinä oli ihana Jack Sparrow! Mä en ole koskaan fanittanut Johnny-poikaa kuten jotkut flikat mutta hänen hahmoa mä rakastan. Ja kuten kaikki peli-illoissa olleet tietävät, Johnny syö juustoa! Ehkäpä omistaa myös faaraokissan? (sisäpiiri-juttu, ei voi ymmärtää) Leffan kävin katsomassa valtavassa leffakompleksissa les Hallesissa, oli varmaan isoin missä Miss Maaria on käynyt. Ja siellä on leffat alkuperäiskielellä...iso plussa. Dubbaus on suuri synti.
Iltapäivän vietin mun ihanien suomalaistuttujen luona, jossa mut syötettiin pulleaksi ja onnelliseksi. Samalla suunniteltiin teatteri-iltoja ja ravintoloita. Kiva kiva. Me myös tavan takaa kirjoitellaan toisillemme ravintolavinkkejä post it-lappusille. Daddy must be so proud!
Ja mitäs muuta mä olen tehnyt (muuta kuin sotilastiedustelua kierrellen kauppoja ennen alennusmyyntejä!)...Mun porukat tulivat pikavisiitille perjantaina kun heillä oli pitkä välilasku lentokentällä! Menin kahden tunnin lounaalle ja höpisin kivoja. Sitten vanhemmat nappasivat laukkunsa ja lähtivät kentälle ja Suomeen. Musta tuntuu, että he pikkuisen pitävät musta. Tai en mä nyt tiedä...Plum kysyi, että josko mulle tuli kauhea ikävä heitä. No ei oikeastaan. Ihanaa oli heitä nähdä mutta olen täällä enää kaksi kuukautta, joten ei nyt hirveä haikuli tullut. Kohta kuitenkin halataan. BTW, myöhemmin perjantaina näin miehen kanapuvussa kadulla. Ei, en ollut juonut liikaa skumppaa. Jonkun elokuvan/sarjan/mainoksen kuvaukset olivat meneillään. Mies kanapuvussa juoksi polkkatukkaisen naisen perässä ja nainen huusi hänelle "häivy siitä" italiaksi. Myöhemmin illalla riensin tapaamaan Mariaa (fellow ranskanopiskelija, joka oli Pariisissa käymässä) baariin 13. osassa. Ilmaisia drinksujakin sain, najs! Ei ole hajuakaan kuka ne maksoi mutta hyvää oli. Pikaisen illallisen olin syönyt paikassa, joka on erikoistunut omeletteihin. Kaikki pyörii kananmunien ympärillä. Suomessa Munamies olisi varmaan rekrytoitu sinne osana mainoskamppanjaa!
Eilisen, eli lauantain, vietin enimmäkseen Marian kanssa käyskennellen ympäri kaupunkia ja poiketen kauppoihin. Ylä-Marais oli täynnä ihania putiikkeja ja sisustusliikkeitä. Poikettiin erääseen second hand-liikkeeseen, jossa oli ihanaa kamaa. Myös Kookain myymälä (stock) Rue Réaumurilla ihastutti. Eräs punainen (ylläri!) mekko oli ihqu. Illalla mentiin Marian ja hänen brittikaverinsa kanssa (+muu seurue) Bellevillen alueelle vietnamilaiseen ravintolaan. Tämä kyseinen alue Bellevilleä oli kiva, joten mun täytyy mennä sinne uudelleen (vältellen niitä katuja, joille menin viimeksi). Ravintola oli hirmu pieni ja kälynen. Joulukoristeita oli katossa. Kauhea tungos sinne oli (se, että paikassa oli vain tyyliin viisi pöytää voi vaikuttaa siihen) ja hinnat olivat todella matalat. Yritin tosissani syödä vaikka mitä mutta 11 euroa oli hinta. Pääruuan olisi voinut saada 3-6 eurolla. Tuli Hannan vietnamilaisilta mieleen useamman kerran.
On muuten semisti rasittavaa kun metrossa täytyy varoa katsekontaktia miehiin. Pari kertaa olen vilkaissut jotakuta ja kenties ehkä (perish the thought) hymyillyt. Se on ilmeisesti hikinen naimakutsu täällä. Nykyään katse on suunnattu maahan, seinään tai karttaan. Masentavaa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Palkkapäivä on hyvä päivä
Tänään on 15. kesäkuuta ja tili on kauniin pehmustettu. Nautin tästä vielä pari päivää ja sitten mun pitää rikkoa illuusio ja nostaa 700 egeä käteistä (juu käteistä!) maksaakseni vuokran. Ymmärtääkseni swiftin ja bicin aikakautena Ranskassa tilisiirto olisi myös kivan vaivaton vaihtoehto. Mutta ei. Shekki (kirjoitetaanko se muuten noin vammaisesti?) on vielä käytössä täällä. Mä muistan kuinka muksuna ihastelin äidin shekkivihkoa, värit siinä olivat niin coolit. Vähän jo suurena talousnerona pyörittelin budjettia päässäni ja mietin kuinka monta mekkoa saa X summalla rahaa. Ihan kivasti, oli vastaus!
Töiden jälkeen ryntäsin yhteen kivaan kauppaan sovittelemaan mekkoja. Ne kaikkein ihanimman näköiset eivät sitten päällä olleetkaan niin ihquja. Kaula-aukko oli outo, helma liian lyhyt tai sekiristi laskeutui oudosti. Ne jotka rekissä ovat ihan mukiinmeneviä paljastuvat usein löydöiksi. Sovituskopissa vähän katselin peilikuvaani ja se ei ollut ihana kokemus se. Ranska saa mut paisumaan kuin pullataikina. Ja mitään ihanaa pullaa ei ole uunissa! Mä syytän ranskalaisia herkkuja, gotta have them. Enkä oikein halua kieltää itseltäni mitään kulinaarisia kokemuksia täällä. Sen sijaan olen päättänyt, että aamulla hotkitun croissantin sijaan syön jugurttia, en laita sokeria kahviin, lounaaksi yritän ottaa salaatin töissä ja en osta karkkia. Jospa saisin tämän horisontaalisen laajentumisen hidastumaan tällä. Viini ei lihota, eihän? Eeee-iiii tietenkään.
Sovittelusessiosta masentuneena kävelin Rue Montorguelia ja se katu onnistui piristämään pulleaa Maariaa. Se ja Rue Montmartre ovat todella ihania ja eloisia katuja mun liepeillä! Täynnä ravintoloita ja baareja. Mitä lihoamisesta huolestunut nainen tekee? No syö tietty. Kirjassani oli mainittu kiva ja halvahko italialisrafla Little Italy ja sinne hipsin suomalaisittain aivan liian aikaisin. Mut saa ristiinnaulita tästä lausunnosta mutta italialainen ruoka (tai siis eteläitalialainen pöperö) on parempaa kuin ranskalainen. No niin, huh, sanottu on. Ranskalaiset juustot ja jälkkärit taasen peittovat italialaiset kanssasisarensa. Juu, eivät Italiassa tykänneet tuosta mielipiteestä myöskään. Viinin suhteen valamiehistö vielä pohtii asiaa. Tarjoilija alkoi selittää mulle päivän annoksia ja se oli ihan kokonaan italiaksi se. Noh, ei se mua kauheasti haitannut. Aloimme sitten jutella italiaksi (tosin noin 50 % mun italiasta oli ranskaa mutta anywhoooo) ja tuli haikuli Sisiliaan. Hiilarit ovat Maarian mieleeen, Atkins oli ihan hullu!
Hui kauheta, nyt on taas torstai! Nämä viikot menevät aivan liian nopeasti mun makuun. Tänne voisi jäädä pidemmäksi aikaa, ei kolme kuukautta riitä mihinkään. Kenties ne voivat tehdä musta toimiston maskotin, eiks joo?
Töiden jälkeen ryntäsin yhteen kivaan kauppaan sovittelemaan mekkoja. Ne kaikkein ihanimman näköiset eivät sitten päällä olleetkaan niin ihquja. Kaula-aukko oli outo, helma liian lyhyt tai se
Sovittelusessiosta masentuneena kävelin Rue Montorguelia ja se katu onnistui piristämään pulleaa Maariaa. Se ja Rue Montmartre ovat todella ihania ja eloisia katuja mun liepeillä! Täynnä ravintoloita ja baareja. Mitä lihoamisesta huolestunut nainen tekee? No syö tietty. Kirjassani oli mainittu kiva ja halvahko italialisrafla Little Italy ja sinne hipsin suomalaisittain aivan liian aikaisin. Mut saa ristiinnaulita tästä lausunnosta mutta italialainen ruoka (tai siis eteläitalialainen pöperö) on parempaa kuin ranskalainen. No niin, huh, sanottu on. Ranskalaiset juustot ja jälkkärit taasen peittovat italialaiset kanssasisarensa. Juu, eivät Italiassa tykänneet tuosta mielipiteestä myöskään. Viinin suhteen valamiehistö vielä pohtii asiaa. Tarjoilija alkoi selittää mulle päivän annoksia ja se oli ihan kokonaan italiaksi se. Noh, ei se mua kauheasti haitannut. Aloimme sitten jutella italiaksi (tosin noin 50 % mun italiasta oli ranskaa mutta anywhoooo) ja tuli haikuli Sisiliaan. Hiilarit ovat Maarian mieleeen, Atkins oli ihan hullu!
Hui kauheta, nyt on taas torstai! Nämä viikot menevät aivan liian nopeasti mun makuun. Tänne voisi jäädä pidemmäksi aikaa, ei kolme kuukautta riitä mihinkään. Kenties ne voivat tehdä musta toimiston maskotin, eiks joo?
Vinsku ja baskiruokaa
Tepastelin pienen aikaa sitten kotiin 13. osasta, jossa olin Sini-Maarian (toisen harjoittelijan) kanssa baskiraflassa syömässä. Mentiin sinne vähän ennen seiskaa ja katsos vaan, pienen ajan kuluttua paikka oli ihan täynnä ja ihmisiä jonotti ulkona. Otin tonnikalaa baskilaisittain valmistettuna ja oli maittavaa (vaikka tonnikala oli vähän liian kypsää). Paikan suosituin annos tuntui olevan "salaatti" ja ymmärrän miksi. Siinä oli perunaa, kananmunaa, jonkunlaista sisäelintä (no tuosta en ole aivan varma), juustoa jne. Ruokaisa salaatti on vähättelyä. Lisäksi se tarjoiltiin sellaisesta isosta kulhosta, ihan raavas mieskin täyttyisi siitä. Sangriaa hörpimme ja ai ai kun oli raikasta. Ei sillä, että täällä kuuma olisi. Noin puolitoista viikkoa on ollut aika synkkää, sateista ja viileää. Suomessa on ollut vähän erilainen sääilmiö kuuleman mukaan. Maaria ei valita, olo on nätimpi kun otsis ei ole liimaantuneena ihoon ja kainalossa ei ole hikilaikkuja. Töissä on ollut mukavaa kuten aikaisemminkin. Ne ihmiset ovat kyllä aivan mahtavia! Työ ei ole lainkaan helppoa mutta äärimmäisen mielenkiintoista se on kyllä. Ja mua kannustetaan kauheasti. Arvostan myös, ettei ylitöitä oikeastaan ole. Jos jotakin sellaista tulee, voin ottaa vapaata jokin toinen päivä. Täällä on niin hirmuisesti tekemistä ja näkemistä, että on mukava ettei toimistolla tarvitse istua iltaa myöten. Täytyy muuten sanoa, että ymmärrän yhä paremmin iskän tarvetta olla ihan rauhassa työpäivän jälkeen. Jos joku kröhöm...
Taas tänään ihastelin metrossa hyvin pukeutuneita ranskalaismiehiä. Olen vakuuttunut, että heillä on jonkinlainen charm/chic-geeni. Vaikka mies ei olisi hyvännäköinen, on hänessä silti jotakin. Vincent Cassel on hyvä esimerkki tästä. Miehellä on silmäpussit ja vallaton tukka mutta voih voih, mies on
ku-uuuuma. Ranskalaisnaiset osaavat myös näyttää kauniilta vähällä vaivalla (tai niin he haluavat, että me uskomme). Murrettuja sävyjä, punaa sipaistu huulille ja sellainen ruskea tukka (jolle ei ole varmana ikinä tehty mitään) pikkaisen laineilla. Ja niin...korkkarit. Mä en ymmärrä miten he pystyvät niin elegantisti sipsuttelemaan metroaseman portaita alas ja ylös. Mä vaihdan baltsuihin jo 1,5 tunnin jälkeen. Mukavuus ennen kaikkea, eikös niin? Äh, en mä pääse eroon mun suomalaisuudesta!
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Kynnet kuin Barbiella
Kävin perjantaina kynsibaarissa, jossa kynteni lakattiin sellaisella oikein kuvottavan hattaramaisella pinkillä. Kesällä saa katsos vähän hupsutella! OPI:n tuotteita käytettiin ja ensi kerralla väriksi valikoituu kenties mintunvihreä?! Hinta oli 5 egeä, joten tuollainen hemmottelu on ihan mahdollista taas lähitulevaisuudessa. Ravintolaksi valikoitui Au Pied de Fouet, jossa söin ihanaa lentokalaa (?) ja mainiota tart tatin-piirakkaa. Sinne uusiks! Pöytäseurueena toimi amerikkalais-ranskalainen seurue, sillä paikka oli hyvin pieni ja usein yksin syövänä olen ongelmallinen ravintoloitsijoille. Muitten seuraan vaan! Mikäs siinä. Rue Babylonilla on myös ihana La Pagode, jossa näin iranialaisen elokuvan Une Séparation. Räiskintää ja kiivastahtista toimintaa siinä ei ollut mutta tunnetta ja laatua sitäkin enemmän. Tuossa ympäristössä jopa Crossroads-leffa tuntuisi syvälliseltä kokemukselta!
Eilen olin koko päivän eräissä pippaloissa juttelemassa kiehtovien ihmisten kanssa, juomassa samppanjaa (kuohuviiniä ei oikein juoda missään!) ja mussuttaen mainioita pöperöitä. Ennen kekkereitä ehdin sovittelemaan pikaisesti mekkoja ja voih voih, minulla on vaikeita päätöksiä edessä! Rajallinen budjetti ja valtava määrä ihania vaatteita, jotka odottavat hakijaa. Elämä on valintoja, kaipa se iskä oli oikeassa. Syödäkin pitäisi (tai kenties ei jos vatsakumpua katselee).
Tänään menin aamupalalle suurlähetystön harkkarin kanssa ja oli oikein mukava päivä! Tutustuttiin Montmartreen ja Maraisin kaupunginosaan (löytyi lisää ihania vaatteita, surprise surprise) ja käytiin vetämässä hampparit nassuun amerikkalaisessa dinerissa. Kyllä voittaa Kertun hampparit, sen voin sanoa. Viereisessä pöydässä syötiin amerikkalaisia pannukakkua ja kuola alkoi valua. Mutta paha olo siitä olisi tullut, joten en ottanut historiallisesti ollenkaan jälkkäriä.
Nyt katsomaan josko pyykkikone on tehnyt duuninsa. Kiva homma sateisena päivänä.

torstai 9. kesäkuuta 2011
Ostereita ja solttupoikia
Tänä aamuna kun menin töihin näin kaksi amatsoninaista talsimassa ympäri läheistä aukiota hääpuvut päällä (tai kenties muuten vaan valkoiset puvut, who knows?). Valokuvaaja räpsi valokuvia, mallit hymyilivät ja yhdellä tytöllä oli sellainen valonheijastin (vai mikä lie) kätösessään. Kuka tietää vaikka joskus bongaan sellaisen kuvan Voguessa? Life in Paris is so glam.
Fabulöösistä elämästä puheen ollen, annoin tänään mun ostaman kolmiovoileivän ja Plumin antaman suklaalevyn metroaseman edessä kerjäävälle naiselle. Hän katsoi mun lahjoja ihan ihmeessään ja vielä kun hipsin metron rappuja alas, näin kuinka hän pyöritteli leipää kädessään. Kenties rahalahjoitus olisi ollut mieluisampi? Mun mielestä tämä oli paras vaihtoehto, sillä ainakaan mun grillatuilla vihanneksilla täytetty leipä ei ruoki rikollisuutta tai mahdollista riippuvuutta. Ei ainakaan heittänyt lahjoitusta päin mun pläsiä, kai sekin on jotakin.
Töiden jälkeen tepastelin eräänlaiseen sotilasillanviettoon. Siellä sitten seisoin valkkarilasi kourassa ja Marimekon mekkonen päällä. Kiva ilta oli todellakin, mun uudet suomalaiset tutut ovat mahtiksia.Uskallauduin jopa maistamaan osterinpalasta. Ei ollut kuvottavaa ollenkaan ja mut palkittiin mun rohkeudesta valkoviinillä. What a odd reward system.
Katsos vaan, taas on yksi viikko viuhahtanut ohi. Nopeasti menee aika kun on kivaa. Maanantaina ei ole töitä, joten luvassa on vähän pidempi viikonloppu. Sitä seuraavana viikkona on taas yksi päivä vapata, on todella vaikeata tehdä "kokonaista" työviikkoa! Lauantaina taidan mennä tutkimaan kauppojen tarjontaa ennen alennusmyyntejä, one must be prepared. Ja sitten iltapäivällä mulla on kutsut. What to wear?

Marilynin maailma
Tuli äsken vedettyä Marilynit. Marimekon kellohelma nousi korviin kadulla. Kauhea väkivaltainen riuhtominen alas ja oli kauhukohtaus ohi. Varmaan takana kulkevia poikia kohtasi pelottava näky, mulla on vaikka mitä kamalia salaisuuksia helman alla. Kivasti saisi appelsiininikuorta torttutaikinaan raastettua mun reisistä. Olen aina välillä lukenut erästä blogia, joka pitäjällä on kiva lahjaksi saatu Mulberryn laukku. Kröhöm, kenties jotkut tahot tietävät kenestä puhun? Hän lähti pienen aikaa sitten Kreikan saaristoon aurinkoon köllöttelemään...yksin. Kauheata, eikö? No ei. Mä olen reissannut vaikka kuinka paljon yksin, eikä siinä ole mun mielestä mitään outoa tai kummallista. Hän teki siitä aivan kauhean haloon "Olenko hullu?" "Uskallanko?" "Kauheata...". Lukijat menivät siihen hulluuteen vielä mukaan ja kommentoivat miten hän on rohkea ja he eivät ikinä uskaltaisi lähteä yksin reissuun mihinkään. Kyseessä on siis aikuinen ihminen. Ymmärrän, että joku ei halua matkustaa yksin mutta ei siihen mitenkään erikoista rohkeutta tarvita. Porukassa on hienoa matkustaa mutta samaten on myös yksin reissaaminen mahtavaa. Erilaisia kokemuksia vaan. Porukassa huomaan kaipaavani aina välillä hajurakoa ja yksin vaeltamista. Tehokas shoppailu erityisesti on vaikeaa toisen kanssa, joka huokailee ja taputtelee jalkaansa maahan hermostuneena. "Mennääks jo?" No mennään.
Kohta on työviikko taas pulkassa. Meneepä aika nopeasti. Puolustusvoimilla on niin mahtavia tyyppejä palkkalistalla, että mun täytyy varmaan hakeutua sinne töihin tai mennä naimisiin jonkun kivan solttupojan kanssa. Kumpihan olisi helpompaa? Tuomas hiljaa.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Höntin terveiset!
Heippa anonyymi, höntti täällä hei. En todellakaan aio joka päivä kamerasta siirtää kuvia tietokoneelle ja tänne blogiin. Vaikka pyyntö olikin niin kohtelias. Kotiin pääsen kuitenkin vasta kuuden aikoihin ja sitten menen yleensä vielä ulos hillumaan. Laitan sitten kun jaksan/ehdin.
Rakkain terveisin,
Möge Mörtsi my man
Tänään tein jotakin niinkin jännittävää kuin pesin pyykkiä ja silitin. Ou jee! On muuten Plumilla hieno ja moderni pyykkikone ja vielä kuivausrumpu. Piti vuokraemäntä Maaria varmaan vähän hölmönä kun ei edes kuivausrumpua osannut käyttää. Vaatteet olivat kuumia ja aikalailla kuivia kun se sieltä kaivoin esille. Muuten, töissä kuulin, että mulla on kesäkuussa vielä kaksi lomapäivää. Nice! Pitää alkaa vähän suunnitella mitä silloin tekisi. Olla Pariiissa vai vai lähteäkö muualle? Siinä vasta kysymys. Huomenna menen erään uuden suomalaisen tuttavuuden luo kahville ja lauantaina mulla on vapaamuotoiset cocktailkutsut. Ja olisi mulla torstaiksi ja perjantaiksi myös useita mahdollisia vapaa-ajan juttuja. Oli ihan kiva olla enimmäkseen kotosalla tämä ilta, tosin hipsin tuohon naapuriin syömään kanaa ja jälkkäriksi Maarian all time favoritea crème brûléetä. Kyllä ranskalaiset osaavat tehdä jälkkäreitä, ei voi muuta sanoa! Kun olin mussuttanut niin hyvin itse, kipaisin kaupan kautta ja ostin kolmioleipiä...lähistöllä asuvalle kodittomalle miehelle. Hän nukkuu aika usein itse kyhätyssä pesässä virastorakennuksen edessä. Mutta pahvilaatikko oli tyhjä. Kaipa annan sen hänelle huomenna tai sitten aamulla metroaseman kupeessa kerjäävälle miehelle. Mulle tulee aina paha mieli kun he kyyhöttävät siinä ja mä mietin josko söisin japanilaista udonia vai chèvresalaattia tänään. Mikäköhän heidän elämässään on mennyt vikaan? Usein he vielä nukkuvat luksusliikkeiden edessä, siinä on aikamoinen kontrasti. Eilen eräs mies oli makuuasennossa hienon liikkeen edessä ja luki taskulampun valossa romskua. Näytti aika tyytyväiseltä, kuin olisi retkellä partiokavereiden kanssa. Huhtikuun reissun aikana mun huomioni kiinnitti ruokakaupan oven edessä majaileva mies. Hänellä ei ollut pahvilaatikkoa tai mitään itse kyhättyä petiä vaan ihan kunnon patja. Mihin ihmeeseen hän sen patjan vie päiväksi kun liike on auki?

tiistai 7. kesäkuuta 2011
Kulttuuririippuvainen täällä hei!
Juuri hipsin kotiin ja nukkumaanmenoaika lähestyy uhkaavasti. Oi oi. Olin juuri La Pagode-leffateatterissa katselemassa taiteellisia lyhytelokuvia.VMP sanoisi Tuomas, vai mitä lyhenteitä ne hyväkäytöksiset miehet käyttävätkään. Oli kuulkaas tilittäviä miljonäärejä, sairaasta enosta kertovia naisia ja hytkyviä ladyja. Jännittäävää sanoo Mörri korrektisti. Kutsun sain Plumilta, hänen mukaansa miljöö on niin upea että sinne pitää mennä. Ja hyvin oikeassa hän oli. Se paikka oli upea ja puutarha oli todella tunnelmallinen. Ilmaisten kulttuuriherkkujen lisäksi saimme Ruinart-samppanjaa ja leipäsiä. Meinasin pyytää makeaa spumantea mutta eivät ne tarjoilijat olisi ymmärtäneet vitsiä. En ollut syönyt illallista, joten leipäsiä ahmin todella hienostuneesti. Laukkuun olisi tietty voinut myös piilottaa mutta inhoan muruja.
Kun tulin metrolla töistä tänään, eräs turkoosipaitainen heppu koetti vähän iskeä Maariaa. Vahingossa vähän käsipeliä ja näin. Kun lähdin suunnistamaan uloskäynnin suuntaan huomasin, että se heppu seuraa mua. Kivasti tein sellaisen Top Gunista opitun väistöliikkeen ja tyyppi päätyi rullaportaisiin ylös ja Mörri talsi toiseen suuntaan. Tietty mies vielä löysi mut mutta tajusi lähteä pois kun mä annoin kylmää kohtelua. Samanlaista oli Bellevillessä perjantaina. Olin kuullut, että kyseessä on aika jännä kaupunginosa. Kun nousin metroasemalta maanpinnalle, oli käynnissä markkinat. Söin oikein hyvää intialais-pakistanilaista ruokaa ja ajattelin tutustua seutuun. Aika pian lähdin pois. Miehet ottivat vähän liikaa kontaktia ja ehdottelivat jänniä juttuja. En edes ollut provosoivasti pukeutunut (siihen mun tavalliseen tuubitoppiin ja hotpantseihin siis). Yksi taisi ehdottaa peittävämpää pukeutumista (nobody wants to look at that!) ja toiset olivat hyvin kiinnostuneita mun mekosta. Adios! Jos menen uudelleen (ruoka oli nimittäin todella hyvää) otan jonkun mukaan. Mutta verrattuna Napoliin miehet antavat periksi todella äkkiä. Siellä olivat todella sinnikkäitä pirulaisia.
Ja juu Tuomas, pitäisi nauttia tästä harvinaislaatuisesta huomiosta. Mutta sen sanon, että ranskalaismiehet ovat tavattoman komeita. Ovat saaneet aimo annoksen kauneussauvasta! Vähän kuten lentokapteenit. Mikähän siinä on? Kaikki ranskalaiset myös näyttävät hyviltä edes yrittämättä kauheasti. Tai ainakin saavat sen näyttämään siltä. Mä tuherran huulipunan kanssa ja taputtelen peitepuikkoja ja ei onnistu! No fair.
Ostin myös tänään Navigo-metrokortin. Ei ollut virkailija käynyt Maarian "näin palvelet asiakasta aurinkoisesti"-kurssia. Oli harvinaisen töykeä. Nyt ei tarvitse säheltää niiden carnet-lippujen kanssa vaan voin viuhahtaa kortin kanssa portista. Laskin suurella matemaattisella pieteetillä, että mun kannataa hankkia se Navigo. Vähän laskeskelin kuinka paljon reissaan metrolla. Vastaus on yllättävän paljon. On niin aikuinen olo kun reissaan aamulla metrolla töihin. Yleensä ennen ysiä on aika täyttä mutta ei sairaalloisen. Monet pariisilaiset lukevat kirjaa tai lehteä. Mulla on vieläkin tasapaino-ongelmia, joten yritän viehkeästi seistä kuten purjehduksella opetettiin. Jalat aika levällään ja polvet vähän taivutettuna.
Ja hei, ostin muutakin. Kävin Oopperassa ostamassa lipun katsomaan modernia balettia kesäkuun lopussa. Lippu oli kympin ja on virkailijan mukaan oikein kelpo paikka. Kuvassa oli kaksi vähäpukeista miestä. Se ei tietty vaikuttanut mun päätökseen mitenkään. Onpas teillä likainen mielikuvitus! Myös muut musikaalit, näytelmät, näyttelyt ovat harkinnassa.

Tähän loppuun laitoin umpimähkään kaksi valokuvaa. Toinen on nätiltä Vosgesin aukiolta ja toinen on Père Lachaisen hautausmaalta. Saatte arvata ihan itse kumpi on kumpi. Hautausmaa oli oikein kiva ja rauhallinen, tosin on ihan hauskaa että hautausmaalle tarvitsee kartan! Kävin katsomassa kuuluisuuksien hautoja, kuten Edith Piafin, Moliéren, Balzacin ja tietty Morrisonin. Yllättäen eniten ihmisiä oli Oscar Wilden haudalla (eikä Morrisonin kuten olin odottanut) mutta taisi olla vain sattumaa. Kuinka paljon ranskalaisia mahtaa kismittää, että Morrison ja Wilde ovat hautausmaan vetonauloja (laajaa empiiristä tutkimusta hyödyntäen vedän tämän johtopäätöksen tietty) eivätkä ranskalaiset suurherrat! Muuten, laajan tieteellisen tutkimuksen suoritettuani olen päättänyt, että töihin voi mennä ilman sukkahousuja. Ei sitä katsos yliopistoa turhaan ole käyty!
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Hellurihei, Pariisi täällä hei!
Long time no see, ystävät! Maaria on ollut kivalla pidennetyllä viikonlopulla rosé-vinkkua nauttien. Ai ai, huomenna alkaa taas arki. Tosin viikonlopun aikana huomasin ajattelevani usein työjuttuja, ei ole hyvä tämä. Ihanaa, että viihdyn harjoittelussa mutta kyllä vapaa-aika on vapaa-aikaa. Niih. Nyt on vielä kauhea väsy, kyllä lomailu vie voimat.
Perjantai-illan vietin Comédie Françaisessa Ubu Roi-näytelmää katsoen. Tai oikeastaan kuikkien, sillä oli jonottanut muiden köyhäilijöiden kanssa 5 egen lippuja tuntia ennen näytöksen alkua. Näillä lipuilla on siis rajoitettu näkyvyys. Vähän kurkin ja kääntelin ja vääntelin nassua, niin johan pelitti! Mun paikka oli kolmannella parvella (niitä oli siis neljä) sivussa. Kyseessä oli hauska ja absurdi näytelmä keplottelusta, ilkeydestä ja vallan tavoittelusta. Lavastus oli todella hieno, samoin musiikki ja "tehosteet". Välillä hymähdin itsekin mutta enimmäkseen finessit ja juonenkäänteet menivät ihan ohi. Menin enimmäkseen tunnelman ja kokemuksen vuoksi ja oh mama, oli kyllä mahtava paikka! Ei oltu kultaa, punaista samettia ja pröysteilevää eleganssia säästetty. Työntekijät näyttivät kivasti paikan mustissa asuissaan ihan Maariallekin. Mä olin mustassa mekossani aika hienosti pukeutunut, farkut ja shortsit olivat aika norminäky salissa. Ennen näytöstä piipahdin äärimmäisen suosittuun japanilaisraflaan mun vieressä ja maiskutin udonia, vähän kuin paksua raaksi jäänyttä spaghettia. Herkullisesta kuvauksesta huolimatta oli hyvää!
Eilen menin käyskentelemään Versaillesin puutarhaan ja on sillä ihan kivasti kokoa. Olkihattu oli päässä, iho aurinkorasvalla kuorrutettu ja reidukat ja jalat Compeed-tikulla rasvattu liukkaiksi. Lauran antama pieni vesipullo laukkuun ja andiamo! Itse linnassa olen siis käynyt mutta sillä reissulla puutarha jäi melkein kokoaan näkemättä. Nyt kävelin nelisen tuntia ympäriinsä aluella (yhden pätkän menin sellaisella söpöllä pikkujunalla). Kyllä oli puisto rakennuksineen ja istutuksineen aikamoinen näky! Ihana oli Marie Antoinetten alue, joka oli täynnä kukkia, "vaatimattomampia" rakennuksia, lampia...pieneläintarhakin löytyi! Kivasti hän siellä haahuili ympäriinsä (tai varmaan raavaat miehet kantoivat ympäriinsä). Paljon oli ihmisiä viettämässä lauantaita perheen kanssa istuen nurtsilla ja soudellen ympäriinsä. Onhan se aika paratiisi. No sillä paratiisissa viihdyin minäkin aika kauan ja tuli kiirus sinne suomalaiskirjailijan julkkareihin. Kaiken lisäksi rautatieasemalla oli jonkinlainen kaaos ja junamatka, joka oli tullessa kestänyt parikymmentä minsaa kesti nyt yli tunnin. Huoh, mekko niskaan ja menoksi Millelacs-raflaan! Siellä oli ranskalaisia ja suomalaisia ystäviä juhlistamassa kirjailijan saavutusta...ja minä. Oikein oli kivaa, tutustuin omistajaan/kokkiin Leaan ja vieraisiin plus tietty juhlakaluun. Kir finlandais oli très bon! Kentis pitäisi kirjakin lukaista?
Tänään menin alakertaan lounaalle ja oikein kelpo paikka oli! Ensi kerralla kokeilen 10 euron annosta, johon on koottu samalla lautaselle maistiaiset alkuruuasta, pääruoasta ja jälkkärista. Kahvi ja viini kuuluu hintaan. Ei paha! Tämän päivän museoelämykseen kuului Jacquemart-Andrén museo ja Maillol-museo. Kumpikaan ei ollut tosin ilmainen tänään-iso damn sille! Andrén museota on parikin Pariisissa asuvaa suomalaista kehunut ja aika mahtava se olikin. Kyseessä on siis upea entinen yksityiskoti, jossa asunut pariskunta oli kunnostautunut taiteen keräämisessä. Maillol-museossa oli Miró-näyttely, jossa mun porukat kävivät huhtikuussa. Mä pidin Mirón teosten muodoista ja väreistä vaikkakin osa teoksista oli aika...outoja. Jaahas, vanne jossa on kenkä. Voisin tähän tietysti myös kirjoittaa Mirón näkemyksestä naisen asemasta yhteiskunnassa mutta...enpäs viitsi.
Keittiössä Plum toruu Gaïaa. Mun aamu alkaa yleensä sillä, että kuulen "Naughty girl Gaïa!" "Sit Gaïa, sit!" "Nooooo Gaïa no, what have you done?!" keittiön suunnilta. Gaïa-rukka, ja Plum-parka. Pennut nyt vaan voivat olla ihan tajuttoman rasittavia (ei sentään meidän Huu, joka oli aina esimerkillinen pentuna) ja jackrusselit nyt vaativat aika paljon aktiviteettia. Pari tuntia sitten Gaïa rikkoi kukkaruukun/söi kukan. Joka tapauksessa sotku oli melkoinen. Ihan hyvä hän on keksimään tekemistä itselleen, ei siinä mitään.
Kuvia niin kohteliaasti ja kivasti pyydettiin, niin tähän läiskesen nyt pari. Huusta piti laittaa kuva myös kun ikävä on kova. Oma rakas. Tuo Eiffel-kuva on todella epätarkka, räpsäisin sen kiireessä. Sorkke.
PS: Pottatukkaa ei saa pilkata.

perjantai 3. kesäkuuta 2011
Tyhmä tyhmä päivä
Ei ollut kiva päivä tämä. Aamulla havaitsin eräitä yllättäviä ongelmia ja sydän alkoi heti tykyttää. Liittyy siis yllättäävään cash flow-ongelmaan. Lisäksi maalarit ovat talossa ja Maarialla ei ole hehkeä olo. Hienosti kirjoitin kiertoilmaisulla, jotta Tuomas ei alkaisi voimaan pahoin. On ollut sellainen rumatyhmäkökkö-päivä. Onneksi perhe kivasti tuntuu tykkäävän musta tai jotain ja kohta yksi ongelma on bye bye. Maalareille eivät kenties voi mitään, aina änkevät kuukausittain kylään vaikka eivät ole tervetulleita. Niin, mun perhe kyllä rocks. Ihan kivasti se haikara sen pudotuspaikan valitsi. Jaahas, Esivallankatu ja töms maahan vaan! Veli tosin väittää, että ovikello soi ja rappusilla odotti Mörri korissa. Ilkeä isoveli se sellainen. Tosin nyt on veli pehmentynyt ja sisko on kuulema sellain ihan ok.
Tein tänään kivan kävelylenkin keskittyen tähän mun 2. kaupunginosaan, aka Maarian hoodi. Pariisista ei toden totta kaupat lopu! Olen vähän koettanut kierrellä ja miettiä minne mun kannattaisi rynnätä alennusmyyntien alettua. Töistä en ota vapaata mutta illalla menen kyllä pariin eityisen kivalta vaikuttavaan paikkaan katsomaan mitä ensimmäisen rynnäkön jäljiltä on jäänyt jäljelle. Ainaskin Caroll (Maarialle suunniteltu mallisto) ja sitten yksi liike vartin päässä mun kodista. Siellä näytti olevan kaikkea söpöä, sydämiä, pilkkua jne. Yhdet ballerinat täytyy varmaan ostaa. Pariisilaispuistojen hiekkapöly pilaa mun laukut ja kengät. Niitä sitten hinkkaan kostealla pyyhkeenlaidalla. No mutta on ne puistot sellain ihan jees kuitenkin! Ja lastenvaateliikkeitä löytyy ihan simona. Hienosti on pariisilaislapset puettu. Ei ole kurahaalareita tai maripaitoja näkynyt, on kiiltonahkakenkiä ja laskeutuvia kukkamekkoja sen sijaan. Pieniä aikuisia nääs.
Kävelykierroksella eräs amerikkalainen tuli kysymään tietä hänen hotellilleen. Oli vähän vaikea lukea sitä hänen peruskarttaansa, joten otin esille mun superkartan, joka on paaaaljon tarkempi. Tosin iskän lainaamasta karttakirjasta on jo kannet irronnut. On ollut semisti kovassa käytössä. Mutta kivasti autoin. Hän sitten perusjenkkitapaan small talkasi vähän Maarian kanssa ja kyseli missä hotellissa asun jne. Kun kerroin olevani täällä harjoittelussa, hän kysyi että muodin parissa vai. Mörri ilahtui. Vähän erilaisissa tehtävissä, vastasin. Mutta että Maaria voisi olla harjoittelussa muotialalla? Kukaan ei nyt sitten ikävästi riko mun kuvitelmia (Tuomas). Voi tietty olla, että hänen mielestään kaikki Pariisissa ovat muotialalla. Mutta mä nyt päätin (kun oli päivä ollut vähän kökkö) uskoa, että Maaria on sen näköinen että voisi olla muotialalla. Eiks joo? Itse asiassa, olen saanut positiivista palautetta mun pukeutumisesta töissä. Olen kuulema ranskalaisen näköinen. Ihanaa! Tosin ranskalaiset voisivat olla toista mieltä asiasta. Metrossa muuten joku ihaili viime viikolla mun punaista Pariisista ostettua rusettia. Ihan ranskalainen siis.
Huomenna taas uusi päivä.

torstai 2. kesäkuuta 2011
Pihviä ja vapaapäiviä
Eilen vietin hirmukivan illan työporukan kesken. Ja arvatkaa mitä? Söin pihviä...ja pidin siitä! Menimme raflaan ja kun aloin kysellä ruokalistan perään mulle ilmoitettiin, että tässä paikassa tarjoillaan vain yhtä ruokaa. Jaahas. Lihaa. Valmistauduin suureen henkiseen koitokseen mutta mun yllätyksekseni se liha oli todella hyvää. Ei tullut yhtään sattumaa tai hampaiden väliin jäävää juttua vastaan. Kastike oli todella hyvää, muistutti usein etanoiden kanssa tarjoiltavaa valkosipulikastiketta. Iso läjä ranskiksia oli kanssa. Sai muuten myös santsata, tädit kävelivät ympäriinsä tarjoten lisää ruokaa. Lisää lihaa mä en tohdinnut ottaa, don't want to risk it. Pähkinäsalaattia alkuruoaksi ja otin mansikka"tulppaanin" jälkkäriksi. Pitää viedä suomalaiset vieraat sinne. Ja sitten yllätyspaikkaan, johon tutustuin myös eilen! Kjeh kjeh.
Vieraista puheenollen, monet ovat ilmoittaneet halustaan tulla Pariisiin käymään elokuussa. Se on fine, näillä näkymin mun viimeinen työpäivä on pe 12.08. Mun lento on la 20.08. ja olen alustavasti ajatellut olla nelisen päivää Lontoossa ennen kotiinlentoa. Ja Pariisi on sitten aikalailla kuollut elokuussa, suurin osa rafloista on kiinni ja suurin osa pariisilaisista lähtee lomalle loikoilemaan rannalle. Mâconissa ollessani toimistolle jäi pari hassua ihmistä elokuussa. Tai siis on täällä tietty turisteja! Niin että kesäkuu tai heinäkuu voisivat olla kivoimmat kuukaudet tulla käymään. Mutta ihan tietty miten parhaiten käy.
Mulla siis on nyt lomaa sunnuntaihin saakka, kiva kiva. Vähemmän kiva on tälläinen yllättävä ongelma, jonka älysin tänä aamuna. Not nice. No eiköhän sekin tästä selkene. Menin Palais Royaliin puistoon lukemaan kertomuksia Pariisista ja kävin läheisessä viinibaari/ravintola Juvenile'ssä syömässä chèvresalaatin. Olen monta kertaa yrittänyt sisään mutta se on aina piukassa sakkia. Score! Nyt otan torkut ja mietin mitä tekisin tänä iltana. Kutkuttaisi mennä teatteriin, katsotaan mikä on auki. Aika paljon oli paikat kiinni tänään.
ZZZZZZZZ. Kroohpyyh.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)