Vinsku ja baskiruokaa

Tepastelin pienen aikaa sitten kotiin 13. osasta, jossa olin Sini-Maarian (toisen harjoittelijan) kanssa baskiraflassa syömässä. Mentiin sinne vähän ennen seiskaa ja katsos vaan, pienen ajan kuluttua paikka oli ihan täynnä ja ihmisiä jonotti ulkona. Otin tonnikalaa baskilaisittain valmistettuna ja oli maittavaa (vaikka tonnikala oli vähän liian kypsää). Paikan suosituin annos tuntui olevan "salaatti" ja ymmärrän miksi. Siinä oli perunaa, kananmunaa, jonkunlaista sisäelintä (no tuosta en ole aivan varma), juustoa jne. Ruokaisa salaatti on vähättelyä. Lisäksi se tarjoiltiin sellaisesta isosta kulhosta, ihan raavas mieskin täyttyisi siitä. Sangriaa hörpimme ja ai ai kun oli raikasta. Ei sillä, että täällä kuuma olisi. Noin puolitoista viikkoa on ollut aika synkkää, sateista ja viileää. Suomessa on ollut vähän erilainen sääilmiö kuuleman mukaan. Maaria ei valita, olo on nätimpi kun otsis ei ole liimaantuneena ihoon ja kainalossa ei ole hikilaikkuja.

Töissä on ollut mukavaa kuten aikaisemminkin. Ne ihmiset ovat kyllä aivan mahtavia! Työ ei ole lainkaan helppoa mutta äärimmäisen mielenkiintoista se on kyllä. Ja mua kannustetaan kauheasti. Arvostan myös, ettei ylitöitä oikeastaan ole. Jos jotakin sellaista tulee, voin ottaa vapaata jokin toinen päivä. Täällä on niin hirmuisesti tekemistä ja näkemistä, että on mukava ettei toimistolla tarvitse istua iltaa myöten. Täytyy muuten sanoa, että ymmärrän yhä paremmin iskän tarvetta olla ihan rauhassa työpäivän jälkeen. Jos joku kröhöm... rasittava ulospäinsuuntautunut ihminen tulisi mun kylkeä tökkimään ja haluaisi keskustella kun yritän levätä olohuoneessa, voisin vähän ärähtää. Väsy on kyllä iltaisin, illallisen jälkeen kello onkin oho kymmenen paikkeella ja nukkumaan pitäisi mennä aika pian. Mahdolliset iltamenot täytyy suunnitella aika tarkkaan. Ja kun syömäänkään ei voi mennä silloin kun haluaa. Mulla vatsa aika usein kurnii jo viiden paikkeilla, minkäs sille suomalaiselle vatsalaukulle voi! Onneksi etniset raflat, baarit, salaattipaikat ja voileipäbaarit on keksitty. Viikonloppuisinkin tekeminen täytyy vähän suunnitella ruoka-aikojen ympärille. Kyllä mä muistan ne lapsuuden autoreissut Ranskan maaseudulla kun lapset (siis ketkä nyt sellain?) huusivat klo 16 että ruokaa pitäis saada nyt. Kämästä voileipää sitten vaan nassuun lapsukaiset!

Taas tänään ihastelin metrossa hyvin pukeutuneita ranskalaismiehiä. Olen vakuuttunut, että heillä on jonkinlainen charm/chic-geeni. Vaikka mies ei olisi hyvännäköinen, on hänessä silti jotakin. Vincent Cassel on hyvä esimerkki tästä. Miehellä on silmäpussit ja vallaton tukka mutta voih voih, mies on
ku-uuuuma. Ranskalaisnaiset osaavat myös näyttää kauniilta vähällä vaivalla (tai niin he haluavat, että me uskomme). Murrettuja sävyjä, punaa sipaistu huulille ja sellainen ruskea tukka (jolle ei ole varmana ikinä tehty mitään) pikkaisen laineilla. Ja niin...korkkarit. Mä en ymmärrä miten he  pystyvät niin elegantisti sipsuttelemaan metroaseman portaita alas ja ylös. Mä vaihdan baltsuihin jo 1,5 tunnin jälkeen. Mukavuus ennen kaikkea, eikös niin? Äh, en mä pääse eroon mun suomalaisuudesta!