Ihan liekeissa

Siis jalat. Tein tänään vaan puolikkaan työpäivän toimistolla ja sitten menin hommiin yhteen tilaisuuteen. Edustin ananasmekossa ja Parikoissa, ihmiset tuntuivat tykkäävään tyylistä. Mun mielestä pottatukka sopii oikein hyvin tuohon asukokonaisuuteen. Raqueleissa on oikein hyvä lesti ja tungin sinne vielä päkijäpehmikkeet. Mutta silti oli vaikeuksia sipsutella parin tunnin kuluttua kun mun "työ"osuus oli ohi ja menin vieraiden joukkoon juomaan kuplivaa. Mä en ymmärrä miten ne pariisilaiset pystyy kävelemään korkokengissään ympäriinsä, ja vielä niin tyylillä. Mä vaihdoin perusbaltsuihin lähtiessäni kotiin. Iso AAAAHHHH varmaan kuului ympäriinsä.

Oopperan vieressä on Carollin myymälä ja poikkesin sinne. Näemmä suunnittelijat ovat luoneet kokonaisen kokoelman vaatteita pour Maria Tiri, niin suuri määrä oli ihania mekkoja ympäriinsä. En tohtinut nyt alkaa sovitella, olisin tullut vain pahalle päälle kun kaikki olisi liian pientä. Sitten sellainen nolo "Onko teillä vielä suurempaa kokoa?" kyssäri myyjälle. Yksi ihanuus olisi ihan must, valkoinen pitsimekko mustalla vyöllä. Olisi söpö toimistolla. Tosin voisin oikeastaan laittaa sinne mitä vaan, nämä mekot ja villatakit ovat ihan oma valinta. Hih, haluaisin vielä hehkuttaa mun harjoittelua mutta kenties nyt riittää. Siellä on kivaa ja se on jätte kiva, eiks joo?

Mä en nyt lähde mihinkään reissuun, sillä A) kaikki Ranskassa lähtevät matkalle ja melkein kaikki mun tsiigaamat junat olivat täynnä  B) hinnat olivat katossa. Ei kannata olla ex temporé-tyyppi, tosin tulin vasta vähän yli viikko sitten ja sain tietää, että torstai on vapaapäivä viime viikolla, joten...Ihan sama minne tunnuin katsovat junalippuja, oli hinta 50-130e/suunta. Niin ja busseja ei oikeastaan ole! Mä olen aina Ranskassa matkustanut lentäen tai junalla mutta en ole ikinä älynnyt, että täällä ei ole koko maan kattavaa bussiverkostoa. What? Lentää en voi/viitsi. Joten it's Paris for me, baby! Joko Versaillesin puutarhan tai Monetin puutarhan haluaisin hoitaa to tai pe. Katsotaan kumpi. Tuo Manetin näyttely Orsayssa olisi kanssa jees, sinne pitää kuulema ehdottomasti ostaa lippu etukäteen. Puoli Pariisia venaa siellä, joten muuten siinä menee puoli päivää/ei pääse ollenkaan. Viemärimuseolla on todella vaikeat aukioloajat, joten sinne voisi myös nyt mennä! What to do, what to do...

Muuten, olen täälläkin katsonut biensûr Game of Thronesia ja voih voih voih...Se on hyvä! Ja *insert gasp here* True Blood alkaa pian. Oh yesssss. Tässä esimakua: Sookie you are mine

Olen kuullut ihmisiltä, että he eivät voi kommentoida. Noh, mulla on kanssa vähän samanlaisia ongelmia. iPhonella kyllä onnistuu yes sir, PC:llä ei. Ennen toimi vallan mainiosti, ei enää. Ei mitään käsitystä missä mättää. Tuomas???

G.I. Jane

Voih voih, viihdyn töissä niin kivasti, että huomaan harkitsevani uraa Puolustusvoimissa. Ja siis en vitsaile. Ai mitä tekisin? Ei mitään aavistusta. Kai sinne joku fil.maisteri halutaan, minne nyt ei? Voisin paijata yksisarvisia ja leikkiä kissanpentujen kanssa. Eiks joo? Vakavasti puhuen, olen viihtynyt mahtavasti töissä. Ihan kivoin paikka ikinä. Nykyinen pottatukka on jees, mutta miltä näyttäisin siilin kanssa? Très chic, oui! Tietty on vain viikko takana mutta it's looking damn good. Toivottavasti olen edes jotenkin ollut siellä hyödyksi. Noiden työkavereiden kanssa nyt olisin vaikka tilintarkastajanakin (vaikkakin niille rahnoille saattaisi käydä huonosti).

Töiden jälkeen sipsutin Le Basileen syömään vegehampparia ja hörppimään cokista, oli kiva opiskelijatarjous. Hampparissa ei ollut juustoa, suuri vääryys! Ihan kuin Arkenissa, kauhea trauma. Ei hampparia ilman juustoa sanoo Maaria. Mutta happy hourille menen jokin kerta, samppanjalasillinen 5 egeä ja samassa hintaluokassa taisi olla muutkin drinksut. Ja lauantaibrunssi oli vain 14,5 e, Pariisissa a bargain. Täytyy joskus kokeilla. Muuten kävin tänään jonkunlaisella työlounaalla, iskä ja äiskä olisivat pitäneet siitä paikasta. Very nice. Mun coq au vin oli oikein maittavaa mutta tongin sitä lihaa taas sellain, että se lautanen oli täynnä sellaista pientä kananpalaa ja -nahkaa. Olen "vähän" tarkka lihani suhteen, ei saa olla mitään epäilyttävän oloista. Hienokurkku täällä hei! Taitaa ranskalaiset hanhenmaksat, veriset ankat ja pihvit mennä hukkaan. Juustot ja jälkkärit saavat kyllä mun masusta kodin.

Päätin nyt ottaa tämän perjantain vapaaksi, kun torstai on kanssa vapaa (jeee kiva Ranskan valtio/kirkko whatever). Olen vähän vilkuillut tuota St. Malota kohteena, sieltä pääsisi oletettavasti myös bussille Mont St Michelille. Vähän oli hostellit piukassa, saa nähdä josko löydän majapaikkaa. Ellen, niin sitten tutustun Pariisin nähtävyyksiin loppuviikon ajan. Joka tapauksessa tulen la viimeistään takaisin Pariisiin, silloin on erään suomalaisen kirjailijan julkkarit täällä. Viehkeästi kutsuin itse itseni minulle lähetettiin kirjekyyhkyllä käsin kirjoitettu kutsu helmikoristeluin. Ja sunnuntai, I crown thee museum day. Silloin pääsee ilmaisesti kaikkiin museoihin. Ei voi ohittaa. Silloin kaavailin kahta museoa, yhtä pientä ja yhtä suurempaa. Tietty oletan etten ole ainut liikenteessä oleva.

Muuten, lauantaina maistoin sellaista hivenen kuplivaa taiwanilaista teetä. Suosittelen!

Bury my heart in Marais

Aamulla menin saamaan masuuni täytettä Starbucksiin, pannarit ja Mocha olivat oikein nannoja. Mulla onkin näitä ihanuuksia kaksi mun lähellä, joten tulen varmasti tekemään tuotteiden kanssa lähempää tuttavuutta! Tänään oli vuorossa kävelyä Maraisin kortteleissa, Laura Parkkisen innoittamana. Ja Maaria rakastui. Eihän mun kävelystä tullut mitään kun koko ajan piti mennä pieniin ja ihaniin putiikkeihin. Koetin aina miettiä haluamani tuotteet -30 % tai -50 %, olen vähän päättänyt etten osta juuri mitään ennen alennusmyyntien alkua kesäkuun lopussa. Riskaabelia sinänsä, sillä eihän silloin välttämättä ole enää sitä mallia/kokoa jonka haluan. No sitten on tough luck baby. Päässäni tosin kulutin tyyliin mun palkan kolminkertaisesti mutta noh, mitäs nyt pienistä! Siellä käyskentelin ympäriinsä ja lopulta otin paria suolaista leivosta ja yhden makean hunajajutskan mukaani. Menin Place des Vosgesiin mussuttamaan mun ostoksia. Varsinkin baklava(?) vai mikä lie oli todella hyvää, juustoa ja jotakin jugurttia/rahkaa sisällä. Tuo kyseinen aukio on todella herttainen, paljon ihmisiä lukemassa ja ottemassa arskaa. Aika chic. Sitten talsin läheisellä kadulla olevaan alennusmyyntiin, josta oli vinkattu töissä. Pipona sakkia ja kutsua tarkastettiin ovella. Ihan kivaa tavaraa oli, penkomalla olisi voinut tehdä löytöjä, mutta ei löytynyt mitään ihmeellistä. Mun ajatuksena oli tyydyttää kulttuurinälkää menemällä Picasso museoon mutta katsopas vaan, se on kiinni kevääseen 2012 asti. Mainittiin vielä, että osa museon kokoelmasta on kiertämässä maailmaa, ensimmäisenä listalla oli Helsinki. Jassoo, kyllähän mä siellä kävin (muun Suomen kanssa)! Harkitsin pitkään, että josko menisin Pompidou-keskukseen mutta taiden uhrata sille sitten kunnolla aikaa. Tyylin kokonaisen iltapäivän. Kuulema ensi su kaikkiin Pariisin museoihin pääsee ilmaiseksi, onhan kuun ensimmäinen sunnuntai. Najs! Kenties silloin?

Söin jo iltaruokani, tuntui hyvin luonnolliselta maiskuttaa safkaa viiden jälkeen.  Toinen niistä kehutuista japanilaisista paikoista oli auki jo silloin ja otin kasvisnuudelikeiton. Oli todella iso ja hyvä annos! Täytyy uudelleen mennä näihin aikoihin kun pariisilaiset eivät ole edes ehtineet alkudrinksuille.

Maaria kuukausihuollossa

Aikomuksena oli tietenkin herätä ihmisten ajoissa mutta kuinkas kävikään. Ovesta pääsin ulos puolenpäivän aikoihin ja sekin tuntui vaikealta. Toisaalta, mitä virkaa on viikonlopuilla jos silloin ei voi nukkua pidempään kuin arkena? I ask you. Plum lähti mun mukaan Gaian kanssa ja näytti mulla kulmakunnan halvimman kampaamon. Sitten hän päätti tulla mun mukaan lounaalle ja mikäs siinä. Ranskassa kun ollaan, myös karvanaama Gaia pääsee tassuttelemaan rafloihin ilman että viranomaiset sulkevat paikkaa. Mun Café Pistache ei kuitenkaan viehättänyt Plumia ja monen mutkan jälkeen päädyimme halvahkoon mutta myös tylsähköön kahvioon, josta ostin salaatin ja fromage blanc-jälkkärin. Jälkkärin päädyin lopulta nauttimaan kauniissa Palais Royal-puistossa. Sitten suunnistin kiinalaisten kortteleiden suuntaan 13. osaan masterplanina hoidattaa jalkani ja kätöseni esittelykuntoon. Piipahdin vielä kambodjalaisessa ravintolassa, jossa jälkkäri oli oikein maittavaa, mutta mango-rapusalaatti ei oikein miellyttänyt Mörriä. Allergialääkkeen otosta huolimatta ravun maku aiheutti vatsan vellontaa. Noh, jasminitee oli oikein hyvää.

Vartailin vähän hintoja ja lopulta marssin sisään kynsi"salonkiin". Olin bongannut ikkunasta, että käsi-ja jalkahoito ovat yhteensä 30 egeä. Muy bien. Tähän siis vielä kuului lakkaus. Olin kambodjalaisen naisen hoidettavana noin kaksi tuntia. Kun mua alettiin ohjaamaan liikkeestä takapihalle aloin jo ajatella, että kohta Maaria ryöstetään, mukiloidaan ja mä löydän itseni ammeesta vailla munuaista. No ei nyt sentään, oven takaa paljastui keskeneräinen salonki/työntekijöiden lounastila/varasto. Siellä riisuin häpeillen kengät paljastaen mun liiskaantuneet ja ällöt jalat. Niitä sitten huollettiin aika kauan, varmaan desi kaikkea jännää sieltä irtosi. Vähän oli kovakourainen nainen mutta ei liian. Ronski maalaistyttö, sanoisi mamma. Väriksi valitsin vadelmanpunaisen. Kädet olivat nopeat hoitaa, niitä hän oikein ylisti. Enpä ole juu niillä kauheasti lypsänyt tai kiillottanut hopeaa. Oikein hyvää jälkeä, Maaria on hyvin tyytyväinen. Tämän jälkeen, kevein askelin, astuin sisälle kampaamoon samaisella aluella. Nakkasin kuvan pöydälle ja kyselin hinnan perään. Pieniä kommunikaatio-ongelmia oli aika kivasti mutta lopputulokseen ja hintaan olen tyytyväinen. Väri ja leikkaus 42 euroa. Tosin värjättiin vain tyvi. Pesupaikalla tuntui kuin päänahkaa olisi enimmäkseen vaan raavittu, ihan kauhean kovaotteinen oli. En sitten viitsinyt pyytää päänahanhierontaa, se oli jo tässä vaiheessa irronnut. Malli on nyt aikalailla potta, itse pidän aika paljon. Kiva kesätukka, näyttää söpöltä verenpunaisen huulipunan kanssa. Äiti ja veli eivät tule pitämään, se on selvä. Ei ole Amélie.

Syömään menin lopulta Comptoir des Petits Champsiin, jossa otin kasvispastaa ja fromage blancia tuoreilla mansikoilla & mansikkahillolla. Nami nam. Tosin mun kir royal oli hivenen tyyris, 12 egeä. Note to self, ota ainoastaan porukoiden maksaessa. Oikein ihana paikka, sinne uudestaan. Viinilasilliselle menin söpöön vähän kitschahtavaan kulmakappakkaa, jossa oli porukkaa katsomassa futista. Keltaiset seinät täynnä vanhoja julisteita ja paljon punaista. Sen jalkkiksen voi kenties antaa anteeksi.

Kiitsi Hanna vinkistä, yritin useaan otteeseen. Fail. Se pyytää koko ajan kirjautumaan Google-tilille ja siitä tulee vicious circle. Kirjaudun ja se väittää etten ole kirjautunut ja joudun tekemään sen uudestaan. Ja uudestaan. Alkuviikosta blogspot toimi aivan normaalisti, pääsin automaattisesti kommentoimaan Paljettibaskerina. Nyt järjestelmä väittää, että en ole kirjautunut mutta kun painan "kirjaudu sisään", olen sen mukaan jo kirjautunut. Frustrating, you see. Paljettibaskeria ei löydy ollenkaan kun haluan kommentoida. Uusia tekstejä voin sen sijaan näpytellä. Höh.

1500 euron takki

Kun tänään ryömin töistä kotiin, Plum kyseli mun iltasuunnitelmista ja muistutti, että myös mut oli kutsuttu hänen ystävänsä illanviettoon. Kyllä, muistin kutsun viime sunnuntailta mutta en ollut varma oliko se vielä voimassa/muistiko Plum/jaksaisinko mennä. Ei siinä mitään, päätin sitten mennä ihanana ja raikkaana (yeah right) kun kerran kutsuttiin. Niin ja jotakin tuomista pitäisi olla, totesi Plum puolitoista tuntia ennen lähtöä. Jaahas, Maaria kipitti kauppaan ja sönkötti ranskaksi, että pitäisi ostaa viiniä ihmisille joita en alkuunkaan tunne. Kymppi suunnilleen. Tyyppi oli vähän hämillään mutta pienen ajan kuluttua Maarialla oli pullo Bourgognen punkkua, hinta parikymmentä senttiä alle kympin, kassissa. Suihku sai jäädä väliin, äklö tukka suoristusraudalla kuntoon, rusetti päälaelle ja verenpunaiset huulet-siitä se ilta lähtee. Cocktail-tyylinen ilta vietettiin Maraisin aluella, jonne menin Plumin ja Gaian seurassa. Paljon oli poshia väkeä mutta myös ihan perus farkku- ja teepparityyppejä. Paljon kuumia homomiehiä. Paljon pyöreitä laseja. Kaiken kaikkiaan, tunnelma oli hyvin gay. Pelkäsin olevani alipukeutunut mutta ihan kivasti sovin väkijoukkoon.Viiniä, hedelmiä, leipää jne oli pöydällä. Kun lähestyin vaatekappaleita laskin kiltisti punkkulasin pöydälle ja tarkastin ettevät kätöset olleet likaiset. Rekissä roikkui paljon kaapumaisia asuja, pellava ja 100 % kashmir tuntuivat olevan yleisiä. Yksi keltainen ilmiömäisen ihanan tuntuinen villatakki miellytti Mörriä. Halvin tuote taisi olla 250 egeä ja 1500 euroa tuntui olevan aika perus "alennettu" hinta. En halunnut masentaa itseäni sovittamalla tuotetta.

En voi vieläkään kommentoida mitään Paljettibaskerina, blogspot pyytää minua kirjaantumaan sisään (vaikka olen sen jo tehnyt). Ennen toimi vallan mainiosti. No, mietin tätä jossain vaiheessa. Nyt alkaa uni jo painaa, on ollut rankka viiko. Mutta työ on ollut kivaa ja työkaverit todella ihania. Me lieks!

Ja onnea mammalle, je t'aime!

Klassista musiikkia ja puurtamista

No nyt on Maaria poikki. Ei tule romskua tästä vaan kenties haiku sen sijaan. Olin tosi ahkera tyttö tänään töissä ja tiedättekö mitä, se työ on kivaa! Lounaaksi söin vihreitä höyrystettyjä kevätkääryleviritelmiä, dumppasin ensimmäisen tosin aika ronskisti punaiseen kastikkeeseen ja pikkasen vaan poltteli suuta. Rafla oli jonkinlainen taikku/kiinalais/vietnamilaishybridi. Kiva hinta-laatusuhde mutta ei nyt Michelin-tähtiä saa lähitulevaisuudessa. Tosin sitähän sanotaan, että Michelin-oppaassa sorsitaan ei-perinteisiä ruokakulttuureita. Olin työpäivän jälkeen kahden vaiheilla, menenkö klassisen musiikin konserttiin, joka järjestetään Invalidesin kappelissa vai en. Lopulta menin. Raahauduin syömään nizzalaisen salaatin (nypin pois sen anjoviksen) ja menin konserttiin. Siellä oli ihan kauhea jono ja kun kappelin ovet avattiin, liikkui ihmismassa vikkelään. Kutsun olin saanut harjoittelupaikan kautta. Oli todella kaunista musiikkia ja ympäristö oli upea mutta mua väsytti ihan kauheasti. Mun viereen muuten istui tyylikäs mies, jonka kanssa aloin höpötellä. Hänellä oli sellain Maariaan vetoavalla tavalla huivi sidottu löysästi solmion tapaan ja tungettu kauluspaidan sisään. Ihan umpihomo tietty, Hän oli Alberto, syntynyt Kuubassa, puhunut lapsuudessaan perheen sisällä ranskaa, espanjaa ja englantia. Hän oli opiskellut Oxfordissa, työskennellyt vuoden pankkiirina New Yorkissa kunnes ei enää kestänyt sitä. Mennyt töihin antiikkikalusteita myyvään liikkeeseen, sitten Ralph Laurenille ja Sothebysille. Nyt hän asustelee juristi-avopuolisonsa kanssa Lontoossa ja hän on itse taiteilija (aina kuulema halunnut olla). Pariisissa hän käy usein, avopuolisolla on täällä asunto. Hän antoi kivasti vinkkejä ja kyseli Suomesta yms. Kun konsertti oli loppumaisillaan kysyin josko hän on Facebookissa. Ei ole. Sähköpostiosoitetta ei  ollut juuri silloin mukana. Juuri kun olin ehdottamassa vaihtoehtoa C (olen katsos vähän hidas), sanoi hän että oli ilo tavata ja aivan varmasti törmäillään. Hän on alueella pari päivää. Moro. Selvä, eihän Pariisissa paljoa asukkaita ole tai mitään. Joku taisi pelätä Mörriä.

Muuten, haluaisin mielelläni kommentoida teidän juttuja mutta Blogspot ei anna Paljettibaskerin kommentoida mitään. Höh. Painoin muuten vahigossa summeria tullessani äsken hissillä (damn) ja Gaia sai kohtauksen. Kaikki olivat näemmä nukkumassa. No paitsi Gaia. Kauhea haukkuminen ja vinkuminen. Jaksoi varmaan vartin, tuntui tunnilta. Onneksi ei sentään ollut aamuyö vaan kello oli puoli yksitoista. Mutta silti, nolo.

Kurdiruokaa ja kuusi litraa samppanjaa

Huoh, olo on aika väsynyt. Raahauduin ylös sängystä noin kahtakymmentä vaille seitsemän ja oikein raikkaana ja kauniina (not), nousin bussiin noin varttia vaille kasilta. Päivä oli todella mukava mutta raskas. Tutustuimme söpöön Troyesin kaupunkiin, jossa saimme päivän kofeiiniannoksen, kaupunkikierroksen ja lounaan. Kaupunki oli kuin karamelli, söpö kuin mikä! Sitten jatkoimme matkaa samppanjakierrokselle Moët & Chandonin kellareihin. Mukava ja selkeä opas kierrätti meitä ympäri kellaria kertoen valmistusprosessista. Mörrikin pysyi kärryillä kivasti. Tiedättekö mikä olisi kenties maailman kutkuttavin työ? Samppanjapullojen kääntäjä. Sellaisia on kuulema töissä kolme ja he kääntelevät ja vääntelevät pulloja eri asentoon päivät pitkät. Intriguing. Maistelu oli seuraavaksi ja silloin saimme yhden lasin kuplivaa kätöseen. Ja ei mamma, Maaria ei sammunut bussiin. Sen sijaan pohdimme porukalla miten kuuden litran samppanjapullon saisi kivasti ängettyä laukkuun. Eivät varmasti huomaisi mitään. Iskä on varmaan tätä lukiessaan todella ylpeä tytöstään, eikö vaan? Kenties mä olen jo muksuna käynyt siellä kellarissa. Muistan vaan, että kaikki matkat viinitiloille ja samppajataloihin olivat ihan tajuttoman mälsiä. Ei voinut eläintarhaan mennä?

Melkein tasan 12 tuntia lähdön jälkeen saavuimme bussilla lähtöpaikkaan. Sieltä jatkoin metrolla Dîlaniin, ravintolaoppaastani löytyneeseen kurdiravintolaan. Otin kevyehkön kasvisannoksen ja oikein maittavaa oli. Jälkiruuaksi nappasin suositellut pähkinänyytit hunajan kera. Semisti oli makeaa. Mutta hyvää! Näytin opaskirjan tekstiä henkilökunnalle ja he oikein riemastuivat, tosin sain kunnian vapaalla kädellä kääntää sen heille ranskaksi. Kasa käyntikortteja annettiin vielä ja niitä jaan oikein mielelläni. Eilen illalla päädyin (samaisella kadulla sijaitsevaan) pitseriaan Campionissimoon. Kyseessä ei siis ole mikä vaan kulmapitseria vaan omistaja on voittanut pitsan teon maailanmestaruuden (who knew there was such a thing?) kaksi kertaa. Pohtimani voittajapitsa maksoi 33 egeä, joten se sai jäädä odottamaan paksumpaa lompakkoa. Otin 17 euroa maksaneen herkullisen kasvispitsan, johon tuli muun muuassa chèvreä, viikunahilloketta, mozzarellaa yms. Miinus tuli kasasta rucolaa, joka oli dumpattu pitsan päälle. Piti kaapia, että sai pitsan edes esille. Näillä pariisilaisilla on muutenkin jonkinlainen rucolafetissi, eilisessa lounassalaatissa oli myös rucolaa, pitsan päällä samaten ja jopa mun kurdiruoka oli rucolapedin päällä! Luin ennen lähtöä Hesarista, että rucolaa ei saa syödä liikaa, sisältää kuulema nitraattia. Miltähän nitraattiyliannostus tuntuu? Pahalta veikkaan.

Work it girl!

Työpäivä nro 2 takana. En voi tietty paljoa työstä kertoa. Noh, tämän vilauksen perusteella minkä olen ehtinyt duunista saamaan, taitaa se olla työurani (insert LOL here) kivoin paikka. Työtehtävät vaikuttavat todella kiinnostavilta ja työkaverit ovat ihan génial. Huomenna pääsen virkistyspäivää viettämään Pariisin ulkopuolelle, kaiketi olin vähän kulahtaneen näköinen lady. Najs! Näyttää muuten siltä, että ensi viikolla voisin viettää pidennettyä viikonloppua. Torstai on täällä vapaapäivä ja perjantain voin ottaa vapaaksi jos haluan. Kenties Mont Saint Michel (plus piipahdus jonnekin muualle päin Normandiaa tai Bretagnea juomaan siideriä ja mussuttamaan crêpejä) tai vaihtoehtoisesti Amsterdam. We shall see.

Mua aina neuvotaan, että ulkomailla kuuluisi yrittää sulautua kantaväestöön. Fat chance. Mä puristan mun laukkua väkivaltaisesti, vilkuilen metrossa epäilevästi ympärilleni ja lisäksi kuljen ympäriinsä katuja kamera, iskän yksityiskohtainen karttakirja ja ravintolaopas kätösessä. Plus vilkuilen katujen nimiä suurella mielenkiinnolla. Lisäksi täällä on tuullut aika kauheasti, niin yhdellä kädellä pidän hameenhelman kurissa. Mä en niin ole Marilyn Monroe, olisi vaan ilkeätä muita kohtaan altistaa ne sellaiselle. Sellain todella elegantisti kuljen ympäriinsä. Ja ei, mulla on vaan yhdet housut mukana ja ne on sellaiset rennot lörpäkkeet. Ei töihin. Jos ei ota näitä ilmiselviä turistin tunnusmerkkejä huomioon, menisin kyllä läpi ranskattaresta. Silmät ja aavemainen pigmentti tosin viestivät jostakin muusta alkuperästä. Kyllä mun vuokraemäntä jo kyseli mun vanhempien alkuperästä, koska kaikki suomalaisethan (sanoi kyllä ruotsalaiset mutta anywhooo) ovat blondeja. Ihmetteli myös miksi värjään päätä. Niin, kampaaja pitäisi löytää asap. On kuulema trendikästä värjätä sellainen juurikasvu à la Alexa Chung mutta...Olen vilkuillut kampaamojen sisään mutta kaikki kampaajat(miksi kaikki kampaajat ovat miehiä?) ovat olleet hunkseja! Ei voi mennä sinne, alan hikoilla ja iho muuttuu laikukkaaksi.

Mutta Laura P ja Laura B, jos adoniksia haluatte, menkää sellaiseen kauppaan/ravintolaan/vesibaariin kuin Colette. Ollaan käyty perheen kanssa kaksi kertaa, ruoka on niin terveellistä että oikein tunnen elinikäodoitteeni nousevan kohisten joka suupalalla. Ja fancya vettä. Mutta ne tarjoilijapojut on varmaan rekrytoitu mallitoimiston listalta, ihan naurettavaa. Ihan saletisti mitataan työhaastattelun aikana rasvaprosentti ja ja hauiksen ympärysmitta!

Huomenna on aikainen nousu, jotta Mörri pääsee virkistäytymään. Ei voi rillutella, tosin olen jo ottanut asiakseni mennä viimeistään puoli kahdeltatoista nukkumaan arki-iltoina. Ei ole sopivaa torkahdella töissä vessassa. Laura B on varmasti ylpeä. Menen nyt varmaan vaan syömään jotakin mutta mitä? Olisiko se kehuttu japanilaispaikka, palkintoja saanut pitsamesta vai skottimiehen perustama rento rafla? On verra.

Kulttuuria mais oui!

En muuten sitten eilen tepastellutkaan kehuttuun japanilaispaikkaan, koko Pariisi tuntui jonottavan sen edessä. Toinen kehuttu japanilainen kadun toisella puolella oli sekin piukkana sakkia. Menin sitten sex temporé korealaiseen raflaan, Mrs Kim olisi ylpeä musta! Mä en ole enää aivan toivoton tapaus niitten puikkojen kanssa mutta mun tyyli ei ole kyllä  smoothia nähnytkään. Välillä täytyy kivasti lävistää vihanneksia. Mutta oikein hyvää pöperöä oli, jännät mausteet.

Anywhoooo, tänään oli eka työpäivä. Sen verran voin sanoa, että tulen luultavasti viihtymään. Se siitä sitten, eteenpäin. Lounaana toimi täytetty patonki puistossa. Vähän oli eli fiilis kuin Arkenissa istuessani. Työpäivän jälkeen lähdin Rue du Bacin suuntaan, joka oli hämmästyttävän lähellä suurlähetystöä, nauttimaan luksus-cokiksesta kadunkulmassa. Juuri tällä samaisella kadulla Tirrin poppoo majaili vähän yli kuukausi sitten ja kuppilakin oli kantapaikka. Jännä tunne istua nyt samassa paikassa aikuisena työntekijänä. Nutso! Aloin vaeltamaan Boulevard Saint Germainia viidennen osan suuntaan. Kevyenä illallisena toimi täytetty focaccia Cosí-voileipäbaarissa. Voi kuinka nannaa! Subway on täyttä roskaa verrattuna tuohon mitä söin! Leipä on paikan päällä leivottu ja täytteet ovat ihania...Oliivitahnaa, kirsikkatomskuja, chèvreä, you name it.

Svante, mun ranskanopettaja, oli meille höpöttänyt teatterista Pariisissa, jossa ollaan jo päälle viisikymmentä vuotta esitetty Ionescon näytelmiä. Sinne siis! Sain kuin sainkin sellaisen alennetun lipun ja jonotin kodinomaiseen teatteriin lukiolaisryhmän kanssa. Näytelmä oli La Leçon, ja ymmärsin suurimman osan. Heureka! Itse näytelmässä ei ollut mitään järkeä mutta se oli järkyttävän hauska (juuri sen takia). Tästähän Ionesco tunnetaan, hulvattoman absurdeista näytelmistä. Kun kävelin kotiin Seinen rantaa, tuli outo tunne. Täällä asun nyt.

Entisiä huippumalleja ja unkarilaisia arkkitehtejä

Oli aika jännittävää sakkia Nelsonin, Plumin pari kuukautta sitten menehtyneen koiran, muistotilaisuudessa. Hän oli kutsunut kaveriporukkaansa muistelemaan rakasta koiraansa, syömään kakkua ja juomaan skumppaa. Myös me vuokralla asuvat olimme kutsuttuja. Aika värikästä sakkia oli kyllä, mukavasti sain harrastaa kaikkien suomalaisten rakastamaa small talkia niin ranskaksi kuin enkuksikin. Eräs hänen ystävistään oli brittinainen, joka oli aikoinaan työskennellyt mallina. Oli sellainen kadehdittavan pitkä ja laiha vaikka vuosirenkaita oli jo kivasti kertynyt. Oli kuulema työskennellyt erään suomalaisen mallin, Pirkon, kanssa aikoinaan. Jännä juttu. Sitten siellä oli myös leppoisa unkarilainen arkkitehti/muotoilija, jonka kanssa rupattelin tovin. Hänen puolisonsa oli jonkinsortin muoti(?)suunnittelija. Sain kutsun cocktail-tilaisuuteen ensi perjantaina, tietty sinne täytyy mennä piipahtamaan. Kenties laitan Parikat ja ananasmekon...edustan Suomea värikkäästi! Lauran silmää (ja oletettavasti lompakkoa) olisi miellyttänyt eräs kolmekymppinen annos mieslihaa. Hyvin herttainen ja chic. Ja näemmä myös juristi, seikka joka selvisi minulle sen jälkeen kun olin selittänyt hänelle miten tylsää oikeustiede mielestäni oli. Noh, ei tuntunut pahoittaneen mieltään sen takia. Manetin näyttely Orsayssä on kuulema must Pariisissa. Alrighty then. Puistossa, joka oli siis ollut Nelsonin mieleen, laskettiin maahan puinen mäyräkoira, kynttilä, ruusukimppu, ruusun terälehtiä ja kuva Nelsonista. Edellisenä päivänä olimme istuttaneet luumupuun (puskan tai mikä lie?) sinne. Plum tree, Plum...Get it? Ei kuulema ollut kaupassa silloin muuta. Tuhkat piti siroitella mutta uurnaa ei saatu auki! Oli kyllä sangen jännittävä tapahtuma. Sanottakoon kuitenkin, että jos Huulle tapahtuisi jotakin (eikä hän ole edes mun koira), en tiedä mitä tekisin. Hyi, en edes ajattele asiaa.

Joka tapauksessa, ennen tätä kiehtovaa tapahtumaa menin aamupalalle/lounaalle Raspailin ekotorille. Taas yksi Lauran hyvistä vinkeistä. Siellä mussutin maistuvia galetteja ja ostin kirsikoita. Täytyy kyllä ehdottomasti mennä uudelleen käymään sinne, join vielä kupposen luomukahvia (mutta se maistui...kahville). Pariisilaiset madamet siellä menivät ympäriinsä pienien korien kanssa ja ostivat ihanan näköisiä omppuja ja salaatteja. Jatkoin metrolla sellaiseen paikkaan kuin l'Institut du monde arabe, jonka ulkomuoto miellytti Maariaa. Arabilaisia elementtejä yhdistetty moderniin arkkitehtuuriin. Kyselin sisällä kahvilan perään ja he ohjasivat mut sisällä sijaitsevaan mitäänsanomattomaan kahvilaan. Otin minttuteetä ja äkkimakeita paloja (Laura olisi kuollut niitä maistaessaan). Kun lähdin käppäilemään eteenpäin, pistäydyin Jardin des Plantesiin, joka näytti olevan eläintarhan, puiston, museon ja kasvitieteellisen puutarhan sekoitus. Sinne uudelleen laiskaa iltapäivää viettämään! Ruusut toivat mieleen Rooman ruusutarhan, jossa ihastelimme mamman kanssa kukintojen väriloistoa. Sitten ehdin ihastelemaan moskeijan kahvilaa ulkoapäin, damn it, ennen kuin piti kiiruhtaa kotiin sanomaan näkemiin Nelsonille. Sinnekin pitää mennä kunnolla käymään...3 kuukautta on aivan liian lyhyt aika!

Huomenna alkaa työt, iso tyttömäinen IIIIIK sille. Pitäkää peukkuja huomenna Maarialle, tulee jänskättämään ihan tajuttomasti. Sitten se arki alkaa ja mun täytyy alkaa suunnitella etukäteen mun lauantait ja sunnuntait, jotta saan kaiken tehtyä. Saint Michelin saari, Monetin puutarha ja Versaillesin puutarha ovat ainakin must Pariisi ulkopuolella, niitä ei oikein töiden jälkeen saa hoidettua. Ja eiköhän Pariisissa ole ihan mukavasti näkemistä ja tekemistä? Nyt olisi ruokapaikka hakusessa illaksi, japanilaista naapurissa on suositeltu. Ainakin se täytyy sanoa mun matkustelusta, vaikka on budjetti ollut mikä on, hyvin olen aina syönyt. Sen tärkeyden on iskä onnistunut iskostamaan.

Ja nyt Gaia pissi mun päälle. Ainakin tiedän mitä en laita päälle huomenna.

Mikä on päivän sana?

Noh, restaurant japonais. Japanilaisia ravintoloita on täällä mun hoodeilla ihan jumalattomasti. Kävin tänään syömässä sellaisessa ja vähän sävelsin niiden puikkojen kanssa, nuudelit eivät halunneet pysyä mun otteessa. Tuli flashback Hannan vietnamilaiseen iltaan. Sinnikäs olen, ei voi muuta sanoa! Ja ihanan kevyttä keittoa oli, seuraavaksi otan sushia (kasvisversiota tietty). Olin aikamoinen petturi muutenkin tänään, kävin kokonaiset kaksi kertaa Starbucksissa. Iskä nyt varmaan hakkaa päätä seinään ja miettii mikä siinä kasvatuksessa meni vikaan! Eikö Ranskassa nyt voi mennä ranskalaiseen söpöön kulmakuppilaan? My thoughts exactly, mietin pariin otteeseen josko tämä nyt on järkevää. Mutta menin sisään kuitenkin, koska Starbucksin kahvee on hyvää! Otin ekaksi jonkinlaisen valkosuklaahärpäkkeen ja sitten ihanan raikkaan Frappuccinon. Nami nam. Puolustuksekseni voin sanoa, ettei Suomessa ole Starbucksia (saisi muuten olla). Nyt kun olen asian hienosti itselleni isälle selittänyt, pääsen varmaan tämän suuuu-u-ren ongelman yli.

Olen tänään kävellyt aivan hurjasti, reidukat ovat seksikkäästi punaiset kaikesta hankauksesta. En sitten pannut sitä Compeedin stickiä. Auts! Olen ihan hoidellut käytännön asioita, kuten hakenut kartan ja ostanut aurinkorasvaa, dödöä ja muuta äärimmäisen fabulöösiä! Menin sinne Tuiliersin puistoon, avasin matkaoppaan ja kuuntelin A Fine Frenzyä. Sitten talsin Musée des Arts Décoratifsiin, jossa olisin saanut ihastella muun muuassa entisaikojen kylppäreitä ja Musée de la Moden puolella erilaisia kankaiden koristeluita. Mutta pöh, näihin pysyviin näyttelyihin ei pääse kun vasta heinäkuussa, kun erinäköiset fiinit autot ovat näytillä. Kuka nyt ennemmin Ferrareita katsoo kuin pitsikauluksia? Tai älkää vastatko. Mä menen tsekkaamaan kaikki kolme sitten myöhemmin. Kenties saan seuraa? Museokaupassa kyllä vietin puolisen tuntia, mahtavaa tavaraa! Mukaan tarttui esim. The Thrifty Eater's Guide, vaikuttaa lupaavalta.

Menin myös höpöttelemään Comédie-Françaisen lippuluukulle ja menen jokin ilta tuntia ennen näytöstä vaanimaan -50% lippua. Aika hulppean oloinen paikka. Talsin myös Seinen rantaa vähän molemmilta puolilta, kävin moikkaamassa vanhaa tuttua Notre Damea ja sitten menin piipahtamaan erääseen näyttelyyn. Jaahas. Olin saanut Plumilta kutsun sinne avajaisiin, joten sinne sitten menin. Siellä oli oikeastaan kaksi massiivista teosta, toinen jonkinlainen puinen autonrunko (joka pyöri) ja toinen liikkuvan kidutuskoneen oloinen. Kiertelin siellä sitten eksyneen oloisena ja koetin ymmärtää teosten symboliikka. Ei Mörri hiffannut. Ennen kämpille raahautumista pysähdyin vielä valkkarille pienen pieneen baariin mun kämpän läheisyydessä. Isäntä (joka muistutti vähän Ream Barclaytä CSK:sta) tarjosi mulle makeahkoa valkkaria (eikä nyrpistellyt kuten iskä olisi tehnyt), emäntä ja tytär häärivät ruuanlaittopuuhissa mustan kissan hengatessa oven liepeillä. Perunamuusilta se mun mielestä näytti. Vähän höpötin heidän kanssaan ja he kertoivat tarjoavansa illallisen joka ilta ja olisin tervetullut vieras jos niin haluan. Tietty kyseessä on ihan bisnes mutta tuosta paikasta taitaa tulla yksi Mörrin kantakapakoista, syömään täytyy mennä jokin kerta.

Niin, aika romaaneita mä kirjoitan...Täytyy koettaa parantaa tapani!

Aurinko nousee Pariisissa

Tai nousi aika kauan sitten mutta anywhooo. Eilen viiden aikaan saavuin CDG:n lentokentällä ja oli kyllä aika jännä tunne istua ja odottaa matkalaukkua. Tuli mieleen noin kuukauden takainen reissu Pariisin Tirrin poppoon kanssa ja samaisessa paikassa istuimme veljen kanssa iPhoneja räpelöiden. Lufthansa on aivan mahtava lentoyhtiö, väsynyt matkalainen saa viiniä ja ruokaa! Kun on viime vuosina enimmäkseen käyttänyt halpisyhtiöitä, joissa vesilasillinenkin on maksullinen, tämä on luksusta. Ja välilaskupaikassa Münchenissä sai ilmaisia lehtiä ja kahvia. Maaria hykerteli. Go saksalaiset! Niin takaisin sinne lentokentälle, laukku tuli vikkelään mutta sitten seikkailin Roissy-bussipysäkkiä etsien. Kuukausi sitten se lähti yletasanteelta mutta nyt näemmä alatasanteelta. Alrighty then. Minä ja kolmisenkymmentä vienosti hymyilevää aasialaista odotimme bussia. Ja odotimme. Bussi tuli yli puolen tunnin päästä ja ahtauduimme sisään, istumapaikka oli toiveajattelua. Viime kerralla pääsimme keskustaan alle puolessa tunnnissa, nyt noi tunnissa matelimme ruuhkassa eteenpäin. Sitten minä ja omaisuuteni etsimme Plumin lukaalia ja aika helposti se sitten löytyi.

Niin, asunto. Ihan ekaksi sain poskipusut brittiläiseltä vuokraemännältäni ja tapasin kämppä (kimppa-)kaverini. Ihan mukavan oloista sakkia, kaikki vaikuttavat saaneen osansa maailman boheemiannoksesta. Asunto on todella iso ja suuri osa huoneista on oikein söpöjä, tauluja roikkuu ihan joka paikassa. Sitten on sellaisia mystisiä käytäviä ja huoneita, jotka ovat täynnä romua. Minä saan käyttää yhtä vessoista, kylppäriä ja keittiötä. Niin ja huonettani tietty. Se on söpö, siisti ja sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsen. Pienestä ikkunasta kuuluu elämän ääniä (mutta aika hiljaista on). Gaia, pieni jackrusselin pentu, pitää keittiötä valtakuntanaan. Siis ei ehkä omasta tahdostaan, sillä hänen pitäisi pysyä siellä. No ei kyllä pysy, Parikat on nostettu turvaan just in case. Gaia haukkuu, vikisee ja haluaa huomiota sekä pureskelee tavaroita (eilen se oli emännän lattialla jättämä roskapussi...ihanaa) mutta on ystävällinen. Hänellä on varmaan tylsää ja hän on pentu. Tulee Huu mieleen, semisti ärsyttävä tyyppi aina välillä. Mutta niin ihana kuitenkin. Kylppäristä vuokraemäntä varoitti ja onhan se jännittävässä kunnossa. Sanotaan niin, että Laura ei siellä peseytyisi. Vastapäätä olevassa vanhassa rakennuksessa näyttää olevan toimisto ja kylppärissä ei ole verhoja. Voin aloittaa heidän päivänsä floor shown kera.

Summa summarum, luulen että tulen viihtymään. Kaikki tuntuvat viihtyvän omissa oloissaan mutta kuitenkin halutessani saan heistä seuraa. Kello on vähän yli yksitoista, Pariisi lopettaa ja taitaa mennä selaamaan matkaopasta puistoon.

Paris calling

Istun Tuomaksen ja Huun palatsissa. Pitsa syöty ja Taken-leffa katsottu. Oikein sisarusten välinen hempeä ilta. Raahasin laukkuni (ja itseni) tänne pari tuntia sitten. Huomenna nousen Pariisin koneeseen. En ole aivan isäni veroinen matkalaukkujen pakkaaja mutta en aivan toivoton sentään. Repe antoi seuraavan vinkin: "Älä pakkaa mitään mutta jos jotakin on pakko ottaa, ota vähän". Fiksu Reetta, ei olla turhaan opiskeltu yliopistossa. Laura ja Reetta pistäytyivät kylään pitsan ja viinipullojen kanssa eilen. Mörri kivasti yllättyi ja ilahtui, oli tauon paikka. "Tauko" tosin kesti nelisen tuntia mutta mitäs väliä sillä. Näemmä olen kevyt matkaaja näihin kahteen verrattuna. Sen verran sai ihmetystä osakseen puolityhjä laukku.Tänään kun raahasin laukkua Kupittaan rautatieaseman portaita alas (kiitsi muuten kaikki ritarilliset miehet, jotka pyyhälsivät ohi), pohdin mielessäni mitä voisin vielä jättää pois. Laukussa on mukavasti vielä tilaa mutta paino lähentelee pariakymmentä kiloa. Täytyy vielä vähän säveltää. Jotenkin musta tuntuu, että jotakin vaatetta tarttuu Pariisita mukaankin!

Mennyt viikko on ollut aika vauhdikas. Viikonloppu nyt oli täynnä kaikenlaista juhlintaa ja tietty pakkaamista. Kaksi tenttiä oli ja papereiden ja kopioiden perässä juoksua. Cocktailit Pinellassa. Koko ajan stressasi muutto ja erinäiset laatikot ja nyssykät yksiön lattialla. Täytyisi varmaan kirjoittaa oodi vanhemmille, koska en yksinkertaisesti tiedä mitä olisi tehnyt ilman mun vanhempia. Muuttaminen on aivan järkyttävää puuhaa. 4D saa tehdä musta dokumentin, sillä olen näemmä hamstrannut kaikkea mahdollista kartonkirullista hiusvempeleisiin. Miten mun yksiöön on mahtunut näin paljon tavaraa? Ja miten ihmiset muuttaa pois omakotitalosta, ei voi ymmärtää. Tämä kokemus riitti, koko elämän pakkaaminen laatikoihin on toden totta helvetti maan päällä. Jean-Paul Sartre voi olla tästä mitä mieltä tahansa! Taidan paremmin arvostaa veljen kolkkoa  minimalistista asuntoa.

No niin, nyt on sitten kolme kuukautta edessä Pariisissa. Tulee mieleen vuoteni Sisiliassa, elämäni jännittävin vuosi mutta myös vaikein. "Mihin olen pääni pistänyt?" Ainakin ajattelin juoda lasillisen valkkaria jossakin kulmakapakassa tänä viikkonloppuna. Olen sen ansainnut. Kuka haluaa tulla käymään?

Pyörimistä Kerttulinmäkeä alas

Olen paijannut kaivaten kesämekkojani kevään aikana. Olen mekko-ja hameihminen henkeen ja vereen. Se joka kehuu pillifarkkuja mukaviksi, ei ole koskaan pitänyt päällään kellohelmaista kesämekkoa! Nyt Ranskassa ajattelin ostaa varastooni vähän lisää näitä kaunokaisia ja hyödyntää vaatevarastoani oikein kunnolla. Vuosien varrella mekkoja ja hameita on toden totta kertynyt! Ongelmaksi on tosin muodostunut, että olen ansiokkaasti paisunut vuosien varrella. Lantioni perusteella olisin oiva lapsien synnyttäjä, ei tekisi tiukkaa ei. *Tuomas voi nyt olla kiltisti kommentoimatta lasten saanniin epätodennäköisyytta, danke schön* Osa mun kauneista mekoista ei mahdu päälle! Yksi mun ihanimmista mekoista on Uman hempeä yksilö, joka oli jo ostohetkellä vähän tight. Kun pidätin hengitystä ja rasvasin itseni margariinilla, sain ängetyksi itseni siihen. Fat chance now. Mutta mitä tehdä? Toisin kuin ihana mamma kuvittelee, Pariisissa tulen todennäköisesti kivasti lihoamaan. Minä en pysty sanomaan chèvrelle tai suklaamousselle ei kiitos. No can do!

Tämä on ihan mahtava! My precious. KLIK

Oma pesä Pariisista

No niin, nyt pitäisi olla majapaikka Pariisissa. Siis pitäisi. Ne jotka ovat seuranneet mun asunnonetsintääni tietävät, että se on vienyt ihan tajuttomasti aikaa ja hermoja. Tämä on ollut pitkä prosessi ja olen näpytellyt kamalan määrän omia ilmoituksia, vastannut käsittämättömään määrään muiden ilmoituksia ja ollut Facebookin kautta yhteydessä ihmisiin. Olen iPhonella viestitellyt, vastaanottanut puheluita ja small talkannut Skypen kautta.

Jonkin verran on tullut ihan selkeitä huijausyrityksiä ja pari epäilyttävää treffailuyritystäkin. Olen luonteeltani hyväuskoinen, joten olen oikein yrittämällä yrittänyt olla tarkkana kuin porkkana. Noh, nämä huijausyritykset ovat olleet aikalailla selkeitä tapauksia. Kiireellä pitäisi lähettää rahaa ja Skype oli ehdoton no no. Jännää oli, että monet olivat lähettäjän nimeä lukuunottamatta aivan samantyylisiä. Menehtynyt Pariisissa työskennellyt isä oli vakio. Sellaisiakin yhteydenottoja tuli missä oli miehen pärstää eri kuvakulmista ja kertomuksia hyvästä henkilökohtaisesta hygieniasta yms. Moni tarjotuista majapaikoista on ollut Pariisin ulkopuolella. Suurin yllätys on ollut se kuinka paljon huoneita on ollut tarjolla. Mun Asunnot Pariisissa-kansio on räjähdyspisteessä. Jännä twist oli myös, että huoneen saaminen asuntolasta osoittautui hyvin mutkikkaaksi. Lähetin tiedustelua ehkä kymmeneen eri asuntolaan. Kuvittelin, että se olisi siinä. Kerron milloin haluaisin tulla, lähettäisin jokinlaisen takuuvuokran ja vastaavaa peruskauraa. Yllätys oli suuri kun sinne olisi pitänyt toimittaa nippu erilaisia papereita ja todistuksia. Todistuksia yliopistolta, harjoittelupaikasta, verokuitteja, vanhempien palkkatiedot, suosittelukirjeitä ja vastaavaa. Ihan sairasta. Lisäksi parissa paikassa paikassa olisi haluttu järjestää johtajan kanssa haastattelu. Siis haastattelu? Erästä pientä yksiötä mulle tarjottiin myös asuntolasta suoraan, vähän alle tonnin olisi ollut vuokra. Adios. 

Loppuvaiheessa mulla oli 4-5 mua kiinnostavaa huonetta kimppakämpissä. Hintahaitari oli 500-700 egeä. Tämä on siis huoneesta. Perusvaatimuksena mulla oli Pariisin alueelta (siis joltakin arrondissementilta) löytyvä siisti kalustettu huone. Mitään Penthousia en siis etsinyt. Lisäksi kämppä(tai kimppa-)kaverin piti vaikuttaa perusmukavalta. Kauneudesta, sijainnista ja muusta kivasta sai tietty lisäpisteitä. Tänään olin sitten luvannut ihmisille, että ilmoittaisin lopullisen päätökseni. Piti ihan iskälle soittaa ja varmistaa etten aivan sentään ole hoopo. Juristi-isukki osaa neuvoa järkevästi ja nopeasti. Gotta love daddy.

Kauhean piehtaroinnin jälkeen päädyin Montmartren lähellä sijaitsevaan nättiin huoneeseen. Pääsiäislomalla keskustelin tulevan kämppäkaverin kanssa noin tunnin. Sijainti painoi eniten, metrolla pääsen töihin kuulema noin vartissa. Muissa paikoissa aika olisi ollut 30-40 minsaa. Tunti on Pariisissa työmatkalle aika normi. Suolaista sanoo Maaria, joka on tottunut kävelemään joka paikkaan nopsasti. Kämppäkaveri sanoo, että hän haluaa mut sinne kesäksi ja että asian pitäisi olla kunnossa. Mun pitää kuitenkin mennä sinne kahville saapumisen jälkeen, jotta tutustun asuntoon ja hän saa varmuuden siitä etten ole sarjamurhaaja. Asian pitäisi siis olla selvä näin. Kuulema stressaan liikaa. Täytyy omaksua tämä laissez faire-mentaliteetti asap. Hostellin varaan 31.05 saakka ja sitten (toivottavasti) pääsen omaan pesään. Huone siis vapautuu 01. kesäkuuta Kaikkea voi kuitenkin tapahtua, kyseessähän on Pariisi. C'est la vie!

Mörri on syönyt mökömökö-keksejä

Ei nyt ollenkaan marsipaaninmakeaa iltapäivää teille. Tämä päivä on ollut ihan pyllystä. Sunny disposition my ass. Normaalisti olen elämänmyönteinen ja iloinen ihminen mutta en tänään. (Insert gasp here).

Yksinkertainen syy on stressi. Mulla on sitä ollut kenties vähän liikaa viime päivinä. Koko elämän pakkaaminen pahvilaatikoihin, käytännön asioiden hoitaminen valmiiksi sekä Pariisia että Montpellieria varten, asioiden hoitaminen Pariisin päässä, vaatevaraston pohtiminen ja opintojen hoitaminen pakettiin on vähän verottanut viime päivinä. Kivana lisänä vielä, että mulla oli täksi päiväksi kaksi romskua analysoitavaksi ja näytelmänpätkän esittäminen. Oli ihana luento. Ei tullut sitten viime yönä paljoa nukuttua. Mulle tulee aina sellainen kuumemainen hiki kun joudun valvomaan koulutöiden kanssa. Olenko ainut? Mutta kaikilla ei voi olla Lauran organisointitaitoja!

Hienona lisänä hissi ei taaskaan liikahtanut aamulla (joku ihana olento oli jättänyt oven auki) ja mun deodorantti petti. Najs. Muuten, eilen uskallauduin avaamaan mun komeron oven, jonka takana on mun vuori i-h-a-n-i-a likavaatteita. Kaadoin sen eteiseen (lapset olisivat voineet siinä leikkiä) ja aloin lajittelemaan niitä värikkäiseen, tummaan ja vaaleaan kasaan. Oma kasansa oli äidille menevä kasa. Ai kuinka paljon pyykkiä tässä Mount Everestissä oli? Mä olen pessyt kolme lastia ja vielä on kaksi jäljellä. Äidille menee hienosti viisi-kuusi muovikasillista mun ydinjätettä. Mommy, you love me right? Ja äiti siis aina kinuaa mun pyykkiä ja nyt hän sitä saa. Enimmäkseen lakanoita ja pyyhkeitä.

Lauralla on kauhistunut ilme kasvoillaan, mun hämisvaistot kertovat mulle sen. Ai mitä tuo nätti kuva homeisesta leivästä tekee tuossa? Se kuvaa mun tämän hetkistä olotilaa.

Pakkailua ja angstailua

Miten pakata kevyesti ja fiksusti kolmen kuukauden rupeamalle? Siinä vasta kysymys. Hakkaa mukavasti Wille Shakespearin kysymyksen. Olen ajatellut satsata siisteihin polvipituisiin kesämekkoihin (joita omistan...noh pari), polvipituisiin hameisiin, teeppareihin ja frillapaitoihin. Hotpantsit ja minihameet olen ajatellut jättää väliin tai muuten ohikulkevat pariisilaiset alkaisivat kärsiä yhtäkkiä silmävaurioista. Kenties ne olisivat myös sopimattomia työpaikalle tai jotain. Kenties yhdet housut otan myös mukaan. Pari eriväristä villatakkia ja boleroa. Vaikka Pariisissa tulee olemaan aivan sietämättömän kuuma kesällä, pitäisi kenties kaksi lyhyttä takkia änkeä ahtaa viikata kauniisti laukkuun. Baltsuja kahdet ja yhdet korkkarit. Kiiltonahka on ehdottomasti päivän sana. Pitäisikö kenties ottaa yhdet loaferit tai lenkkarit rennoiksi kengiksi? Äiti muuten, en taida ottaa juoksulenkkareita mukaan. En oikein näe Mörriä vyörymässä Luxemburgin puistossa tiukoissa juoksupökissä. No, housuista vitsailin...Jo ajatus sai veljen silmät kirvelemään, eikös niin?

Kesäalet alkavat Ranskassa kesäkuussa, joten oletettavasti saan uusia ystäviä vaatekaappiini. Ainakin kenkiä ja kenties laukun. Aih, melkein unohdin kivuliaimman jutun. Pitäisi varmaan ottaa ainoastaan kaksi laukkua mukaan järkevänä (?) ihmisenä. Yksi iso ja yksi pieni ja rento. What a waste. Onneksi ystävät ovat tarjoutuneet hoitamaan  laukkujani  poissaoloni ajaksi. Etteivät ole kullannuput yksin muuttolaatikoissa pimeässä komerossa.

Ekaa kertaa otan myös kannettavani mukaan reisuun. Se painaa aika mukavasti käsimatkatavaroissa mutta ei voi mitään. Olisi vaikeaa olla ilman omaa kullanmurua kolme kokonaista kuukautta. Nerd alert, nerd alert!