Siis jalat. Tein tänään vaan puolikkaan työpäivän toimistolla ja sitten menin hommiin yhteen tilaisuuteen. Edustin ananasmekossa ja Parikoissa, ihmiset tuntuivat tykkäävään tyylistä. Mun mielestä pottatukka sopii oikein hyvin tuohon asukokonaisuuteen. Raqueleissa on oikein hyvä lesti ja tungin sinne vielä päkijäpehmikkeet. Mutta silti oli vaikeuksia sipsutella parin tunnin kuluttua kun mun "työ"osuus oli ohi ja menin vieraiden joukkoon juomaan kuplivaa. Mä en ymmärrä miten ne pariisilaiset pystyy kävelemään korkokengissään ympäriinsä, ja vielä niin tyylillä. Mä vaihdoin perusbaltsuihin lähtiessäni kotiin. Iso AAAAHHHH varmaan kuului ympäriinsä.
Oopperan vieressä on Carollin myymälä ja poikkesin sinne. Näemmä suunnittelijat ovat luoneet kokonaisen kokoelman vaatteita pour Maria Tiri, niin suuri määrä oli ihania mekkoja ympäriinsä. En tohtinut nyt alkaa sovitella, olisin tullut vain pahalle päälle kun kaikki olisi liian pientä. Sitten sellainen nolo "Onko teillä vielä suurempaa kokoa?" kyssäri myyjälle. Yksi ihanuus olisi ihan must, valkoinen pitsimekko mustalla vyöllä. Olisi söpö toimistolla. Tosin voisin oikeastaan laittaa sinne mitä vaan, nämä mekot ja villatakit ovat ihan oma valinta. Hih, haluaisin vielä hehkuttaa mun harjoittelua mutta kenties nyt riittää. Siellä on kivaa ja se on jätte kiva, eiks joo?
Mä en nyt lähde mihinkään reissuun, sillä A) kaikki Ranskassa lähtevät matkalle ja melkein kaikki mun tsiigaamat junat olivat täynnä B) hinnat olivat katossa. Ei kannata olla ex temporé-tyyppi, tosin tulin vasta vähän yli viikko sitten ja sain tietää, että torstai on vapaapäivä viime viikolla, joten...Ihan sama minne tunnuin katsovat junalippuja, oli hinta 50-130e/suunta. Niin ja busseja ei oikeastaan ole! Mä olen aina Ranskassa matkustanut lentäen tai junalla mutta en ole ikinä älynnyt, että täällä ei ole koko maan kattavaa bussiverkostoa. What? Lentää en voi/viitsi. Joten it's Paris for me, baby! Joko Versaillesin puutarhan tai Monetin puutarhan haluaisin hoitaa to tai pe. Katsotaan kumpi. Tuo Manetin näyttely Orsayssa olisi kanssa jees, sinne pitää kuulema ehdottomasti ostaa lippu etukäteen. Puoli Pariisia venaa siellä, joten muuten siinä menee puoli päivää/ei pääse ollenkaan. Viemärimuseolla on todella vaikeat aukioloajat, joten sinne voisi myös nyt mennä! What to do, what to do...
Muuten, olen täälläkin katsonut biensûr Game of Thronesia ja voih voih voih...Se on hyvä! Ja *insert gasp here* True Blood alkaa pian. Oh yesssss. Tässä esimakua: Sookie you are mine
Olen kuullut ihmisiltä, että he eivät voi kommentoida. Noh, mulla on kanssa vähän samanlaisia ongelmia. iPhonella kyllä onnistuu yes sir, PC:llä ei. Ennen toimi vallan mainiosti, ei enää. Ei mitään käsitystä missä mättää. Tuomas???
Kommentointi onnistuu harvemmin ensimmäisellä yrittämällä. Kun on tarpeeksi sinnikäs ja painaa Lähetä kommentti-painiketta miljoona kertaa, niin johan pelittää!
VastaaPoistaVinttiin on tullut uusi mies!!! Taisin kyllä olla "vähän" pelottava.
VastaaPoistaHarkitsen vakavasti parikoiden hankkimista (ja sadan muun asian). Ehkä on kuitenkin syytä odottaa palkkapäivään! Eikä tiedä mitä kaikkea kivaa löydän Kööpenhaminasta (toivottavasti siellä on alennusmyynnit käynnissä). Luokkakokouksessa jokainen kirjoitti fläppitaululle yhden haaveensa. Ei ole varmaankaan kovin vaikeaa arvata kenen kirjoittama teksti oli Louboutinit :) Muilla oli kaikenlaista tylsää kuten oma koti, perhe, lapsia, koira, työpaikka jne. Blääh, sanon minä! Ties vaikka toteutan haaveeni Pariisissa!
Voi hyvin, anteeksi etten ole ehtinyt kommentoida hetkeen! Ja marsalkka Maaria kuulostaa edelleenkin oikein hyvältä :)
Maili lähti tänään, joten poikkesin heti koneelle sun kuulumisiesi pariin. Meillä oli kivaa ja eilen illalla avasin sun hienon lahjan. Wau, ovat hienot! Eivät ehkä sovi tuonne perennapenkkitöihin.... Kiitos myös suloisesta kortista. Aamulla lähdemme mökille ja hyvää ilmaakin on luvassa. Paljon sulla on siellä nähtävää ja koettavaa, mutt varo pöpöjä. Kamalaa saksassa. Sunnuntaina tullaan kotiin, siis skippaan lakkiaiset. Rakkaita haleja äitikältä :)
VastaaPoista