Oli aika jännittävää sakkia Nelsonin, Plumin pari kuukautta sitten menehtyneen koiran, muistotilaisuudessa. Hän oli kutsunut kaveriporukkaansa muistelemaan rakasta koiraansa, syömään kakkua ja juomaan skumppaa. Myös me vuokralla asuvat olimme kutsuttuja. Aika värikästä sakkia oli kyllä, mukavasti sain harrastaa kaikkien suomalaisten rakastamaa small talkia niin ranskaksi kuin enkuksikin. Eräs hänen ystävistään oli brittinainen, joka oli aikoinaan työskennellyt mallina. Oli sellainen kadehdittavan pitkä ja laiha vaikka vuosirenkaita oli jo kivasti kertynyt. Oli kuulema työskennellyt erään suomalaisen mallin, Pirkon, kanssa aikoinaan. Jännä juttu. Sitten siellä oli myös leppoisa unkarilainen arkkitehti/muotoilija, jonka kanssa rupattelin tovin. Hänen puolisonsa oli jonkinsortin muoti(?)suunnittelija. Sain kutsun cocktail-tilaisuuteen ensi perjantaina, tietty sinne täytyy mennä piipahtamaan. Kenties laitan Parikat ja ananasmekon...edustan Suomea värikkäästi! Lauran silmää (ja oletettavasti lompakkoa) olisi miellyttänyt eräs kolmekymppinen annos mieslihaa. Hyvin herttainen ja chic. Ja näemmä myös juristi, seikka joka selvisi minulle sen jälkeen kun olin selittänyt hänelle miten tylsää oikeustiede mielestäni oli. Noh, ei tuntunut pahoittaneen mieltään sen takia. Manetin näyttely Orsayssä on kuulema must Pariisissa. Alrighty then. Puistossa, joka oli siis ollut Nelsonin mieleen, laskettiin maahan puinen mäyräkoira, kynttilä, ruusukimppu, ruusun terälehtiä ja kuva Nelsonista. Edellisenä päivänä olimme istuttaneet luumupuun (puskan tai mikä lie?) sinne. Plum tree, Plum...Get it? Ei kuulema ollut kaupassa silloin muuta. Tuhkat piti siroitella mutta uurnaa ei saatu auki! Oli kyllä sangen jännittävä tapahtuma. Sanottakoon kuitenkin, että jos Huulle tapahtuisi jotakin (eikä hän ole edes mun koira), en tiedä mitä tekisin. Hyi, en edes ajattele asiaa.
Joka tapauksessa, ennen tätä kiehtovaa tapahtumaa menin aamupalalle/lounaalle Raspailin ekotorille. Taas yksi Lauran hyvistä vinkeistä. Siellä mussutin maistuvia galetteja ja ostin kirsikoita. Täytyy kyllä ehdottomasti mennä uudelleen käymään sinne, join vielä kupposen luomukahvia (mutta se maistui...kahville). Pariisilaiset madamet siellä menivät ympäriinsä pienien korien kanssa ja ostivat ihanan näköisiä omppuja ja salaatteja. Jatkoin metrolla sellaiseen paikkaan kuin l'Institut du monde arabe, jonka ulkomuoto miellytti Maariaa. Arabilaisia elementtejä yhdistetty moderniin arkkitehtuuriin. Kyselin sisällä kahvilan perään ja he ohjasivat mut sisällä sijaitsevaan mitäänsanomattomaan kahvilaan. Otin minttuteetä ja äkkimakeita paloja (Laura olisi kuollut niitä maistaessaan). Kun lähdin käppäilemään eteenpäin, pistäydyin Jardin des Plantesiin, joka näytti olevan eläintarhan, puiston, museon ja kasvitieteellisen puutarhan sekoitus. Sinne uudelleen laiskaa iltapäivää viettämään! Ruusut toivat mieleen Rooman ruusutarhan, jossa ihastelimme mamman kanssa kukintojen väriloistoa. Sitten ehdin ihastelemaan moskeijan kahvilaa ulkoapäin, damn it, ennen kuin piti kiiruhtaa kotiin sanomaan näkemiin Nelsonille. Sinnekin pitää mennä kunnolla käymään...3 kuukautta on aivan liian lyhyt aika!
Huomenna alkaa työt, iso tyttömäinen IIIIIK sille. Pitäkää peukkuja huomenna Maarialle, tulee jänskättämään ihan tajuttomasti. Sitten se arki alkaa ja mun täytyy alkaa suunnitella etukäteen mun lauantait ja sunnuntait, jotta saan kaiken tehtyä. Saint Michelin saari, Monetin puutarha ja Versaillesin puutarha ovat ainakin must Pariisi ulkopuolella, niitä ei oikein töiden jälkeen saa hoidettua. Ja eiköhän Pariisissa ole ihan mukavasti näkemistä ja tekemistä? Nyt olisi ruokapaikka hakusessa illaksi, japanilaista naapurissa on suositeltu. Ainakin se täytyy sanoa mun matkustelusta, vaikka on budjetti ollut mikä on, hyvin olen aina syönyt. Sen tärkeyden on iskä onnistunut iskostamaan.
Ja nyt Gaia pissi mun päälle. Ainakin tiedän mitä en laita päälle huomenna.
OLENPA MELKEIN KATEELLINEN SUN PÄIVÄLLISEEN ANTIISI. ITSE SIIVOSIN JA PUTSASIN JA HINASIN TA
VastaaPoistaVAROITA ALAS. KOSKA HISSI EI TOIMINUT!!!!! KYLLÄ SE SUN ASUNTO ON KAUNIS! vOI TUOTA PARIISIA, KUN SE AINA VAAN JAKSAA HOUKUTTAA KAIKKINE PAHEINEEN. NAUTINNOKSI MAARIA! MAMMA
Olenpa melkein kateellinen sun päivälliseen antiisi, itse siivosin ja putsasin niin että jos ei tule kommenttia niin ihme. Ainakin yhden asunnon lattialta voi syödä turussa. Asuntosi oli todella kaunis! Voi tuota pariisia kun se aina vaan jaksaa houkuttaa kaikkine paheineen. Nautinnoksi maaria ja tsemppiä! mamma
VastaaPoistaKiitsi äiskä ja iskä! En tiedä mitä muutosta olisi tullut ilman teitä...Tai tiedänpäs, ei mitään!
VastaaPoistaJännittävät koirahautajaiset! Mä toivon, ettei omalle kohdalle tule vastaavaa tilaisuutta kovin pian (T tulee huomenna käymään ensimmäistä kertaa tässä asunnossa, jänskää!). Olen aiemmin osallistunut vain kissanristiäisiin ja -hautajaisiin. Eivät olleet ihan noin fancyt, vaikka kastemekko olikin aika hieno!
VastaaPoistaTodella paljon tsemppiä ensimmäiseen työpäivään!!! Kaikki menee hienosti.
aah ma belle! Toivottavasti oli hauskanen työ päivä! Lievästi värikästä tuo elosi on, onneksi
VastaaPoistatöissä ollaan kuitenkin vähemmän kirjavia.
Toi Raspailin tori on sillai kallis ja chic,
Montmartrelta löytyy kaikkia meloneita ja yms.
halvempaan hintaan. Ja Mouffetardella on aivan ihana tori! Nyt jänskätän yhtä työtä, jos saan
sen ca sera Paris pour l´annee prochaine..
ihana lukea näitä sun juttuja! Bises et bien à toi! Laura
Äiti on näemmä ollut tiedon valtaväylällä, ja ihan yksin :)
VastaaPoista