Maailma on pieni paikka

Laura minulle tokaisi pienen aikaa sitten, että maailma on todella pieni paikka. No niin se on, mulla oli tänään jännä kohtaaminen Maraisin alueella. Olin aika väsynyt matami kun töistä hyppelin ulos. Tukkaa en ollut pessyt aamulla, olin vaan nostanut otsatukan isolla rusetilla ylös. Aamulla oli ollut jees yhdistettynä punahuuliin mutta iltapäivällä mun päänähan rasvaa olisi voinut käyttää valkosipulin kuullottamiseen. Herkullista, yeeees? Noh, ei ollut hehkeä olo ja pienen aikaa palloilin että minne sitä piipahtaisi. Lähdin Maraisiin syömään niitä hehkutettuja falafeleja mutta alas, oli paikka kiinni. Kävin kivasti näteissä putiikeissa sisällä ja kokeilin useata ihanaa kesämekkoa. Kaikki liian lyhyitä. Pahus! Sellainen vähän polven yläpuolelle menevä menettelee mutta sitä lyhyempi se ei saa olla. Sellaista levennettyä vyötä ei voi toimistolla pitää (tai VOI mutten halua) ja mun reidet ovat kuin raejuustoa. Eivät ole marmorista veistetyt vaan enemmänkin pullamaista höttöä. Melkein kaikki mekot ovat olleet liian lyhyitä. Sitten poikkesin Cos-liikkeeseen, jota usea ihminen on mulle kehunut. Ne vaatteet ovat...jänniä. Sellaisia yksinkertaisia värejä ja malleja plus yksityiskohtia. Blogi-Stella pitäisi niistä jos niihin polttaisi reikiä. Esim. mekkoja teepparimatskusta, joissa on outoja leikkauksia. Siellä oli pari yksilöä, joita mun tarvitsee koettaa. Ei ole aavistustakaan ovatko ne söppäniä vai reppania päällä. Ne myyjät olivat niin sliipattuja, että en viitsinyt sovittaa. Mutta kuulin mun vieressä olevan naisen puhuvan suomea ja hymähdin...ja hän hymähti. Suomi on katsos niin pieni maa, että aina reagoi kieleen. Ihmeen tuttu nainen ja sitten mulla välähti. Hän on töissä siinä ihanassa museossa, jonne mun piti mennä harjoitteluun. Törmättiin Pariisissa, what are the odds! Niin, kaikki on kuulema hienosti museolla ja hänkin olisi päätynyt mun ratkaisuun. No hard feelings.

Se Marais on kyllä jännä. Hyvin hieno ja posh. Homomiehiä, hienoja ladyjä ja juutalaisia sulassa sovussa. Siellä painelee ympäriinsä juutalaismiehiä mustissa asuissa (korallinvärinen tai mintunvihreä olisi kesällä kivan näköinen...en sitten viitsinyt ehdottaa), letit ja hiuskiehkurat tuulessa lepattaen. Halusin ottaa kuvan mutta en oikein kehdannut. Söin muuten ihan mahtispitsan sellaisessa juutalaisravintolassa. Seinällä oli ilmoitus heprean opetuksesta. Se olisi jännää, voisin jutella Natalie Portmanin kanssa vegaaniruokavaliosta. No jooo-o, voisihan sitä enkuksikin mutta olisi mahtista aikuisten oikeasti osata hepreaa. Täytyy laittaa listalle heti toteemipaalun veiston jälkeen.

Höm, jotkut uteliaat sielut ovat kyselleet mun kämppiksistä. Noh, Sophie on ranskalainen kolmekymppinen taiteilija. Hän on herttainen mutta aika sisäänpäinkääntynyt. Ollaan usein mietitty ulos menoa yhdessä mutta meidän rytmi on aika erilainen. Mä olen ollut usein yökkärissä ja taputellut voidetta simmujen alle kun hän on koputtanut mun ovelle. Älkää kysykö mitä taidetta hän väsää, mä en ole viitsinyt kauheasti udella. Musta tuntuu ettei hän tee juuri mitään nyt. Mete on tämä turkkilainen arkkitehtuuriopiskelija. Hän lähti Turkkiin pari päivää sitten ja tulee takaisin syyskuussa. Tämä oli mulle, ja vuokraemännälle, aika yllätys. Mä vähän kyselin mitä sille huoneelle nyt tapahtuu kesän aikana. Todennäköisesti se on tyhjänä (Mete ei siis maksa vuokraa siitä!) ja hän tulee takaisin syksyllä ihan normaalisti. Mä olin aika ihmeissäni. Kuka vuokraemäntä nyt tuollaiseen suostuu? Noh Plum. Hänelle on näemmä aika tärkeää kuka täällä asuu ja miten kaikki tulevat toimeen keskenään. Mä olin ensimmäinen, jonka hän otti tapaamatta ensin. Olen kuulema osoittautunut todella luotettavaksi. Mutta ihme juttu juu. Mete oli kivan oloinen tyyppi, enimmäkseen hän oli koneella huoneessaan. Välillä tuli keittiöön heittämään pastan veteen. Aina kuului kauhea pälätys, oli Skypessä jonkun kanssa. Mutta olen ihan tyytyväinen sen suhteen, että olen kylpyhuoneen valtiatar! Mete nimittäin oli hyvin mies (mun laajalla kokemuksella miesten kanssa asumisesta päättelin näin), että hän ei siivonnut jälkiään kun oli ajanut partakarvat. Tai kylpyammeessa ajanut muun karvapeitteensä. Ja hänellä oli sitä mustaa karvaa aika paljon. Kivat kasat karvakasoja (oikein kekoja) odottivat mua aamulla ammeessa, ne piti aina sienellä hinkata irti. Saanko ison tyttömäiseen huudon tälle? Kiva tyyppi kuitenkin, mun olisi pitänyt ottaa tämä esille ellei hän olisi lähtenyt kotiseudulleen.

Meillä on aika eri aikatalulut täällä huushollissa. Mä olen ainoa, joka käy säännöllisesti töissä. Plum tekee käännöksiä ja auttaa kamujansa taiteellisten juttujen kanssa ja Sophie...tekee mitä tekee. Mites tässä näin kävi, että mä olen se professional girl. Metrossa katselen ympärilleni ja tajuan, että mä kuulun siihen porukkaan. Olen aikuinen. Että silleen.