sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Päivä paratiisissa

St-Denis



Menin tänä aamuna läheisille markkoinoille. Toljotin innoissani värikkäitä ja eksoottisia hedelmiä. Monen kohdalla mietin, että "Miten ihmeessä tuota muka syödään?". Pari herttaista myyjää antoi minulle maistiaisia. Kotiin asuntolaan suuntasin kassi pulleana ja lompakko suhteellisen paksuna. Läjä vitamiinipommeja köyhdytti kuuden euron verran. Ainakin Sydänliitto ja Martat ovat tyytyväisiä. Ja äiti tietysti.

Saavuin Réunionin saarelle viime keskiviikkona. Reissu oli alkanut jo tiistai-aamuna ennen viittä kun kömmin ylös sängystä Tuomaksen palatsissa Helsingissä. Saita kun olen, nappasin itselleni halvat liput. Tämä tarkoittaa myös useaa vaihtoa. Onneksi ulkoisella muistillani on monen monta elokuvaa (Anteeksi kanssamatkustajat jos pelästyitte kyyneliäni. We Bought a Zoo on todella ihku! Ja siinä on eläimiä). Lisäksi Trendi-lehti, Time magazine ja Stephen Fry pitivät minulle seuraa pitkän päivän aikana. Helsingistä koukkasin Frankfurtin kautta Pariisiin CDG:n lentokentälle (home sweet home) ja hyppäsin bussiin Orlyn suuntaan. Corsair Flyn kone Réunionin saarta kohti lähti klo 21:20. Join valkoviiniä, poltin näppini syödessäni kala-ateriaa (niin käy aina) ja kapaloin itseni viltin sisään. Helmin tekemät villasukat jalassa nukahdin juuri kun olin päättänyt alkaa katsoa viimeistä Mission Impossible-leffaa. Aamulla kone laskeutui Roland Garros-lentokentälle ja niskaa särki. Trooppinen kosteus ja lämpö ympäröi väsyneen reissunaisen. Pilvet peittivät saaren vehreät vuoret ja palmut huojuivat tuulessa. Tuntui epätodelliselta seistä siinä.


Maarian asuntolahan se siellä!


Kotikatu
Huoneeni asuntolassa on yksinkertaisuudessaan toimiva. Liiskaantunut torakka toivotti minut tervetulleeksi keskiviikkona. Sen kamut eivät olleet hakeneet sitä. Eikö torakoiden kuulu hakea kuollut kaveri pois? Lavuaarin ympärillä on kaikenlaista roinaa, mitä 25-vuotiaan naisen elämään kuuluu. Välttämättömyydet kuten heleyttävä voide, Lancômen peiteaine ja aurinkorasva. Käytävän varrella on vessa, suihku (lämmintä vettä, score!) ja yhteiskeittiö (jonka jääkaapista voi hävitä herkut). Avoimesta ikkunasta kuuluu opiskelijoiden rupattelua ja lempeä trooppinen tuuli. Meri pilkottaa joka paikassa. Kyllä minä voin täällä kolme kuukautta asua.

1 kommentti: