sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Minuit à Paris

Ymmärtääkseni jotkut tahot ovat kaivanneet Mörrin hoopoja höpötyksiä. Ihanaa. Porissa taisi muuten tänään olla Jazz-viikonloppu. Olikohan mamman B&B täyteen buukattu? Siellä on vuosien varrella ollut vaikka minkälaisia pakolaisleirejä. Äidistä olisi kyllä tullut mainio majatalonpitäjä. Olisi lämmin tunnelma, mahtava aamiainen pihalla ja tarkkaan mietitty sisustus. Tosin taloudellisesti business voisi mennä miinukselle äidin lämpimän sydämen takia. Muistelen esimerkiksi niitä kertoja kun kirpparilla äiti antoi arvokkaita vaatteita ihmisille, joilta oli kultaharkkokasa loppunut. Iso sydän!

Kävin äsken moikkaamassa Monsieur Manetia Orsayn museossa. Tämä oli siis se must tilapäinen näyttely Pariisissa. Tottakai sinne piti mennä...näyttelyn viimeisenä päivänä. Olin varautunut noin 3-4 tunnin jonotukseen, joten vain kahden tunnin jono oli iloinen yllätys. Samalla sain höpötellä amerikkalaispariskunnan kanssa jonon luikerellessä eteenpäin. Oliko se sen arvoinen? Noemmänytiieä. Ihan kaunista taidetta mutta ei Mörrin mielestä mitään niiiin ihmeellistä. In my humble opinion.

Toinen pienoinen pettymys oli eilen nähty Harry Potter. Kunnon flikkana olen tietysti lukenut teini-ikäisenä kaikki Potterit, nähnyt kaikki leffat ja Edinbourghissa hipsinyt yhteen niistä kahviloista, joissa Harryn tarinaa on näpytelty. Elokuva oli hyvä ja kunnioitti kirjan juonta. Mutta. Edellinen elokuva oli ehdottomasti minun mielestäni paras, joten tämä kalpenee kyllä sen rinnalla. Osa kirjassa toimineistä kohdista näytti valkokankaalla naurettavalta. 3D-leffaelämys köyhdytti noin 13 euron verran. Auts. Bongasin muuten leffateatterista irtokarkkilaareja. Ihanaa, ajattelin. Ulkomailla on aina huono (lue olematon) irtokarkkivalikoima. Sieltä sitten kaavin karkkia pussiin ja menin kassalle. Yli seitsemän euroa oli hinta! Suomessa olisi maksanut kolme euroa vastaava pussi. Noh, eivät edes olleet ihmeellisiä karkkeja. Olisi saanut olla enemmän väriaineita ja muuta hauskaa. Muistelin muuten kassalla lapsuudessa saatuja traumoja siitä, ettei iskä ikinä ostanut karkkia lapsille kun mentiin leffaan. Ihan anteeksiantamatonta. Pehmo-äiti suostui ostamaan tikkarin. On mullakin ollut köyhä lapsuus!

Kävin muuten tiistaina Opéra Garnier-oopperassa klassista balettia katsomassa. Suurlähetystön harjoittelija oli myös mukana ihastelemassa paikkaa. Se oli...siis pisti ihan hiljaiseksi. Maariankin. Meidän liput maksoivat 12 euroa (eivät siis olleet todellakaan paraatipaikalla, mutta ajoivat asiansa) ja meidän loosissa oli oma pieni pukeutumistila ja peili. Pikkuriikkinen parveke. Ihanaa! Niitä kerroksia, kultaa, kaiverruksia ja samettia riitti siinä paikassa. Väliajalla kun paikassa kierteli, niin oli ihan mykistynyt. Ja juu, oli se balettikin hyvä. Tosin ei mahtava. Mutta tuonne menisin katsomaan vaikka Kaija Koota. Suosittelen Pariisiin menijöille läpimästi.

Keskiviikko ja torstai menivät Ranskan kansallispäivää viettäen. Keskiviikkoiltana menin palomiesten tansseihin Montmartren kaupunginosaan Sini-Maarian ja hänen kamujensa kanssa. Näitä siis järjestetään ympäri kaupunkia 13. ja 14. päivä. Me yritimme ensiksi Maraisin aluelle, mutta se jono oli jo iltakymmenen aikoihin aivan jäätävä. Noin kaksi tuntia olisi saanut laskea siihen touhuun. Nou nou. Montmartressa oli mukavasti väkeä paloaseman sisäpihalla, livebändi esiintyi ja palomiehet/naiset möivät kaljaa. Ja kyllä, palomiehet olivat aika kuumia. Maaria punastui ihan. Toivottavasti ei ollut niinä iltoina/öinä paljoa hälytyksiä. Mukavaa heillä näytti olevan vauvojen, vaarien ja nuorten naisten keskellä. Seuraavana aamuna piti sitten nousta aikaisin (siis Maarian aikaisin, noin puoli ysiltä) katsomaan sotilasparaatia. Koko kaupunki oli keskusta-alueella ihan tukossa ja santarmi-miekkoset koettivat estää japanilaisia turisteja ylittämästä tietä. Siellä mitä jännittävimpiin asuihin pukeutuneet joukot marssivat laulaen. Maaria bongaili asusteita ja koetti arvella käyttötarkoitusta/historiallista merkitystä. Eivät olleet rypyssä puvut tai tahti heittänyt häränpyllyä! Iltapäivällä menin Arts décoratifs-museoon muotia, huonekaluja ja autoja ihastelemaan. Siellä meni kivasti iltapäivä rattoisasti. Varsinkin muoti-osuus ja eri aikakausien huoneet miellyttivät. Ja se Ralph Laurenin autonäyttely, jota toukokuussa manasin. Se oli ihan tajuttoman hieno! Siellä oli niin virtaviivaisia vintage-kaunottaria että! Miehet siellä innoissaan osoittelivat autojen yksityiskohtia, puhuivat hevosvoimista ja hifistelivät. Maaria ihasteli ulkonäköä. Ainoastaan McLarenin F1-autoa en huolisi autotalliini, oli sen verran ruma rotisko. Kaiken muun kelpuuttaisin kyllä. Bugatti, Ferrari, Porsche. Mikäs siinä? Ilta tuli vietettyä jokilaivalla (oih Turku!) ja ilotulituksia sillalta ihastellen puolenyön aikoihin. Mun sydän sykki sydämenmuotoisille ilotulitteille. Ylläri.

Pe-iltana oli vuorossa dinneri suomalaistutun kanssa Le Montparnasse 1900-ravintolassa, jonka sisustus oli ihan tajuttoman kaunis. Menu maksoi 33 euroa ja siihen sisältyi ihan kaikki. Nami nam. Kuulema Gare de Lyonin lähellä olevassa ravintolassa on vielä hienompi interiööri (ollaanko iskä käyty?). Onko mahdollista?

Ulkona sataa ja tuulee. Pyykkikone hurisee kylppärissä pesten mun mekkoja. Olen muuten ostanut seitsemän mekkoa Pariisista! Kyllä. Seitsemän. Alennusmyynnit ovat olleet ihan mahtikset täällä, ihan kuin rahaa laittaisi tilille. Ja niin, toivottavasti sitä rahaa ilmestyy ensi viikolla sinne mun tilille. You know what I am talking about. Juuri eilen sovittelin Kookaïn mekkoa, joka toukokuussa maksoi noin 150 euroa. Nyt hinta on 55 euroa. HC vihreä tai kirkas pinkki kutkuttaisivat väreinä! Ei siis punainen. Ei.

6 kommenttia:

  1. Maaria. ihan upeaa vihdoin kuulla sinusta ja sinun kivasta elämästä. ujatsit meni ja meillä oli kivaa. oli elton, tom ja ricky ja kuulimme jorman kanssa kun kun elton pyyhälsi meidän talon yli puoli kymmeneltä ja viimeisille areenoilleen, sillä hänkin vanhenee ja lopettaa esiintymisen. Maaria, olet ihana ja toivotan kivaa loppuaikaa parisissa, kaikkea hyvää mammalta. Olimme french cornerin jazz_-jutussa torstaina.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, mä meen kattomaan Potteria perjantaina ja mulla on suuret odotukset! Se seiska-leffan eka osa oli kyllä tosi hyvä. Ehkä toi toinen toimii paremmin ilman 3D-efektejä?

    Maaria, sä kirjoitat tosi hyvin ja hauskasti! On niin kiva lukea miten sulla menee. Tulisin sinne käymään jos tiliote näyttäisi vähän isompia lukuja! Nyt tyydyn kotimaanmatkailuun...

    Ja kyllä, leffassa pitäisi aina olla karkkievästä.

    -Shushu

    VastaaPoista
  3. Kävi karkkien kanssa kuten veljellesi jazzkadulla kun osti englantilaisia fudge-karkkeja. Huomasi vasta kassalla, että maksoivat 30e/kg ja nuo painavat kuin lyijy. Hepuli iski, enkä ollut ainut.

    Veli

    VastaaPoista
  4. Fudget aiheuttivat saman reaktion Turussa noin kuukausi sitten. Eivätkä ne loppujen lopuksi olleet edes niin hyviä. Liian makeita ja rasvaisia jopa mun makuuni.

    Nyt voit kyllä hiljalleen rauhoittua niiden mekkojen kanssa.

    Nimim. Kantaja

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea kirjoituksiasi. - Varmaankin on kiinnostavaa shoppailla ja varmastikkin alennukset ovat hyvät. Tulee se kesä ensi vuonnakin- jotenka tarpeen ovat silloikin .
    Meillä helteet jatkuvat ja kesä on kauneimmillaan. Siellä varmaankin on kauniit puistot ja kukkaistutukset. -Nauti olostasi ja seikkaile etsien mukavia juttuja. Terveiset meiltä Tapiolasta. M

    VastaaPoista
  6. Ihan kamala tuo oslo-juttu, mutta onneksi se meidän marjo henkäilee vielä. Jos sanon suoraan, ei pariisikaan ole välttämättä turvassa, ei ainakaan se teidän osasto. Olemme iskän kaa pakkailemassa nykin laukkuja ja sunn hesaan. Itku, mun tulee iso itku huun perään. Eija tulee 10.08. meidän mökille ja mamma laittaa juhlaruoat ja pienet kuohuvat ja e jää yöksi ylätupaan. uimme ja saunomme. Maaria, sanoisin, että varo terroristeja, mutta ei se taida auttaa. halit mammalta

    VastaaPoista