Korsika ja muuta kivaa

Anteeksi pitkittynyt radiohiljaisuus. Oli tärkeää tekemistä, kuten rannalla makoilu Korsikan saarella. Juu tiedän, nykyajan opiskelijat ovat ihan hunningolla. "Minun aikanani opiskelijat istuivat kiltisti tenttikirjojen ääressä alennuskuponkeja leikellen." Ai oliko kivaa reissussa? Arvatkaa.

Tuolla oli ihan ok maiskuttaa herkkupöperöitä.

Olemme jo pienen aikaa Ellen Pellenin kanssa höpöttäneet Korsikasta. Laitoimme töpinäksi pienen aikaa sitten ja varasimme lauttaliput ja aloimme tehdä tutkimustyötä. Viime torstaina lähdimme junalla Montpellieristä Touloniin. Siellä tapoimme aikaa irkkubaarissa ja lähdimme matkakassit heiluen Corsica Ferries-laivan kyytiin illalla. Aamulla kun heräsin virkeänä, kauniina ja freesinä nojatuolissa kuolatun torkutun  (ajattele Cludia Schiffer venyttelemässä) yön jälkeen, olimme saapuneet Ajaccioon. Matkasimme söpössä pienessä junassa (ruhtinaalliset kaksi vaunua) viisi tuntia ennen kuin saavuimme kotipesäämme Calvin herttaiseen rantakaupunkiin. Olisin kenties voinut hölkätä junaa nopeammin määränpäähän (minähän olen erittäin lahjakas kestävyysjuoksija, kuten kaikki tietävät). Aika ajoin juna tööttäili, luultavasti ajaakseen vapaana laiduntavat lehmät raiteilta pois. Nostalginen ja söötti kuvaavat aika hyvin kyytiämme.

Calvi on yksi Korsikan suosituimmista turistikohteistä. Kesäkauden turistiryysis on ohi, joten saimme Ellenin kanssa rauhassa maleksia rannalla. Korsikan rannat ovat ansainneet maineensa, vesi oli kristallinkirkasta ja hiekka hienoa. Joku tosin hälytti viranomaiset, sillä valas oli rantautunut maihin. Pinkki uimapuku (ei siis punainen, sävyero on selvä) oli päällä tällä valasyksilöllä. Jännä juttu. Huomaa kyllä, että olen vanhempieni lapsukainen. Sen verran herkkupeppu olen. Korsikalaiset haisulijuustot, maittavat makkarat, viikunahillo ja viini pehmustavat mukavasti arsetta. Se kun oli surullisen pieni aikaisemmin.



Tuossa minun Île-Roussen privaatti rantani.

Kiipeilemme Calvin kaupungissa, istuimme terasseilla maistellen korsikalaisia viinejä, söimme herkkuja muurien ympäröimässä vanhassa kaupungissa ihastellen alhaalla välkkyviä sataman valoja. Kyllä elämä voi olla ihanaa, ajattelin monta kertaa. Samaa ajattelin kun kiipesin hengästyneenä Île-Roussen majakalle. Laskeuduin yksityiselle rannalla, josta pulahdin turkoosiin veteen vilvoittelemaan.   

Olen usein kuullut, että ystävyys joutuu todelliselle koetukselle yhteisellä matkalla. Olen aivan samaa mieltä. Kun on toisen henkilön kanssa on pitkän (noh pitkän ja pitkän) aikajakson (mahdollisesti) rättiväsyneenä, kettuuntuneena ja lannistuneena, paljastaa se paljon ihmissuhteesta. Make it or break it. Onneksi voin kertoa, että minun ja mademoiselle Lahden yhteinen reissu sujui oikein hyvin. Matka oli mainio ja Ellen ei missään vaiheessa esim. yrittänyt kuristaa minua. Se on hyvä se. Maaria voi nimittäin joskus saada pienimuotoisen hermoromahduksen. Jotkut, tosin harvat, tahot ovat kenties sen nähneet. Mörrin manuaalista voi bongata seuraavat simppelit ohjeet. *Varoitusmerkit: Hiljainen Maaria. Varotoimet: Älä häiritse, vaan jätä mököttämään.*

Reissu ei sujunut ilman kivoja pieniä jännitysmomentteja. No ei tietenkään. Meidän piti muun muassa viettää lauantai-iltapäivä Île-Roussessa, mutta juna oli rikki. Ei ollut ollenkaan varmaa, että juna saataisiin korjattua seuraavaan päivään mennessä.Turistikauden ulkopuolella rautatien työntekijät eivät kuulema aina halua työskennellä. Ja sehän on kiva juttu se. Seuraavana päivänä meillä oli siis deitti lautan kanssa Ajaccion satamassa. Hotellimme isäntä totesi säälien "Oh, les pauvres" kun kerroimme hänelle mahdollisesta ongelmasta. Busseja ei siis ole sunnuntaina ollenkaan. Vaihtoehto B olisi ollut kyltin askartelu, hameenhelman nostaminen korviin ja liftaaminen. Noh, kerta se olisi ollut ensimmäinenkin. Siihen ei onneksi tarvinnut turvautua (Laura B voi taas hengittää normaalisti), juna kulki normaalisti seuraavana päivänä. Lisäksi Ellenin ranskalainen pankkikortti meni lakkoon (tai lomalle, tiedä häntä). Näissä tilanteissa on hyvä, että reissaa jonkun kanssa. Maarian BNP Paribas. Mielenkiintoinen hetki oli myös se kun meitä ei päästetty laivalta maihin Toulonissa, sillä yöllä lautalla oli sattunut jotakin jännää. Neiti Marplen mielenkiinto heräsi, mitähän kummaa laivalla lie tapahtunut yön tunteina. Vakavat poliisisedät marssivat laivalle ja kaksi naista vietiin heidän luoksensa. Sitten pollarit lähestyivät erästä naista ja esittivät kysymyksiä hänen matkakumppanilleen (eivät oikein vaikuttaneet pitävän tästä, kumma juttu), kunnes eräs miesporukka huuhdahti, että "Me olemme täällä". Ja katsos vaan, kyseessä oli sama idioottiporukka, joka oli viihdyttänyt edellisenä iltana matkalaisia painimatsilla (siinä on minun mielestä aina ollut jotakin homoeroottista), rumpujen soitolla, huutamisella ja nylkytysdemonstraatiolla. Ihmiset olivat todella innoissaan tästä kellon lyödessä kaksitoista yöllä. Ylläri pylläri. Summa summarum, matka sujui ilman suurempia katastrofeja. Olen huomannut, että asiat yleensäkin kääntyvät parhain päin. Ainakin aikanaan ja jollakin tavalla (mutta ei välttämättä niinkuin on itse alun perin suunnitellut).


Olen saanut koko ikäni kuulla, että huudan. "Sä et tiedä kuinka äänekäs olet!" Hyssyttely on ihan mun top 3-ärsyttävien asioiden listalla. Vähänkös on holhoavaa käytöstä (Just sinä Tuomas). Onneksi ulkomailla ei tarvitse olla hengittämättä ettei häiritse kanssaihmisiä olemassaolollaan. Eihän? Minua ja Elleniä pyydettiin olemaan hiljaa junamatkalla Montpellieristä Touloniin (mummo, kukas muu). Laivamatkalla minua (olin jo tosin melkein unen mailla), Elleniä ja ihanan oloista aussityttöä Danielleä pyydettiin madaltamaan volyymiä. Paluumatkalla Toulonista Montpellieriin vanha mammuska mulkoili meitä ja mumisi, että hänen pitää vaihtaa paikkaa, sillä "c'est insupportable". Hmpf. Olenko kenties missannut jotakin? Eikö junassa saa puhua päiväsaikaan vierustoverinsa kanssa? Rehellisesti sanottuna koen meidän puhuneen aika hiljaa (tosin muiden mukaan oma käsitykseni äänenvoimakkuudesta on usein virheellinen). Itse olen Suomessa kuunnellut junassa vieraan ihmisen yksityiskohtaista selostusta parisuhteestaan, terveydentilastaan ja sänkypuuhistaan. Käänsin vain romskuni sivua.

 

Kyllä se puuskuttaminen Île-Roussen majakalle kannatti.




Opin muuten uuden asian. Kun harmaahapsinen brittimies kysyy, että "What do you have for tea in Finland?" hän ei puhu äidin mahtavista teen kanssa nautittavista kolmioleivistä (tosin hänen pitäisi maistaa niitä) vaan ruuasta. Oppia ikä kaikki. Tutustuimme Garyyn Calvissa sijaitsevassa skottipubissa (pubin nimessä ollut Loch Ness taisi olla skotlantilaisin asia koko puljussa). Hän tarjosi meille myöhemmin teetä ja haisulijuustoa samalla höpöttäen hänen mainiosta Lontoossa asuvasta pojastaan. Olen kuulema myös aivan Abban Agnethan näköinen. Eikö Frida ollut se tummatukkainen? Elämäni rakkauden nimi oli muuten Sven. Det är bra att veta.

Tässä pari kuvaa Calvista.