Joululoma tuli ja meni. Joulua juhlittiin Tirrien huushollissa kuten aina ennenkin, syöden hyvää ruokaa ja avaten huolella valittuja lahjoja. Lomalla olen enimmäkseen levännyt, katsonut elokuvia, rapsuttanut karvakorvaa (ei siis Tuomasta tällä kertaa) ja mussutellut äidin ruokaa. Meidän koti ei ole "lapsille" työleiri vaan enemmänkin lepokoti (Haluatko cappuccinon vai latten Maaria?). Irtokarkkipussin ehdin myös ostaa. (Et lukenut tuota Tuomas, silmäsi temppuilevat) Osallistuin kenties myös sairaaseen peli-iltaan...Tai iltoihin. Faaraokissa ei tosin ilmaantunut paikan päälle. Suurimmat kicksit sain ihanasta Downton Abbey-sarjasta. Miten mä nyt kestän ennen kolmannen tuokkarin alkua? No en mitenkään. Kenties eksoottiset ympyrät auttavat tässä selviämisessä jotenkin?
Huu on hullu, itsepäinen, hellyydenkipeä ja ihana. Ei muutosta sillä rintamalla. Olen perheen tiukin jäsen. Koira ei saa herkkuja tuimalta tädiltä ja ovi pysyy yön kiinni. Tosin uikutus on sydäntäsärkevä, kun halitassu haluaa päästä sisälle. Voi voi.
Tämä päivä on kulunut metsästäessä tavaroita komeroiden perältä ja pimeistä varastoista. Äsken pakkasin pakkausmaestron itsensä johdolla. Huu myös auttoi nyysimällä pikkuhousut. Harmitti varmaan kun olivat puhtaat. Laukku alkaa olla kunnossa ja minä istun chablis-lasi kädessä olohuoneessa. Olisiko aika uudelle seikkailulle? Huomenna lennän vanhan tuttuun Pariisiin ja ylihuomenna alkaa matka jännittävään Dakariin. Toivottakaa minulle onnea. Tulen sitä tarvitsemaan.
 |
| Kaunista |
Hyvää matkaa sinulle ja ole varovainen ! En varmaankaan ole ensimmäinen joka varottelee . Olet kyllä reissunnut niin paljon, ettet pienistä säikähdä. Tuo on hieno projekti, mutta vaativa- jännittävä.
VastaaPoistaSINÄ KYLLÄ PÄRJÄÄT SIELLÄ . Pistä viestejä ja kirjoittele "jännäreitä" sieltä . Paljon haleja sinulle.
Täti Tapiolsta
Kulta kummityttö!
VastaaPoistaJos ihminen rikastuu erilaisista kokemuksista, niin sinä se vasta rikas olet!!!Aivan upeita juttuja sinulla, piti ihan käydä lukemassa taf taf-sivuja. On niin erilainen maailma, mutta ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia; samoja tunteita, hämmästystä, iloja, suruja, kiitollisuutta. Uskon, että tuota viime mainittua saat varmasti vastaanottaa ja myös eteenpäin lähettää. Kaikkia ihmismielen tunteita sinulle lähettää Anneli ja kulkee ajatuksissaan kanssasi siellä vieraissa oloissa
Bon voyage! Senegalista tulevat mieleen Pariisin maustetorit ja naiset joilla oli varvastossut vuoden ympäri. Ihania värejä, tuoksuja ja kankaita! Ja ole varovainen, se maa on patrikaalinen jos mikä.
VastaaPoistaMun laajasti empiirinen aineisto perustuu marieclairen neitsytleikkausreportaaseihin. Laura