Töissä olen ollut mukana tekemässä haastatteluita ("Miksi minun varjollani on kellomekko?", miettii varmaan moni lehden toimittaja) ja olen istunut näppiksen ääressä. Välillä olen ostanut perusmättöä viereisestä snack baarista (snack ja snacking ovat varmaan yleisimmät kyltit katukuvassa)-kalaa jollakin kastikkeella, papuja, tulista soosia ja tietenkin....riisiä. Olen kuullut lukemattomien ulkomaalaisten manaavan Réunionin riisimaniaa. Riisiä syödään aina. Pienen ajan kuluttua pasta, perunat ja couscous houkuttelevat unissakin. Itse olen ollut täällä niin lyhyen aikaa, että riisi ei vielä tule korvista ulos, mutta kyllä se välillä kyllästyttää. Aika ajoin menen jonkun kollegan kanssa läheiseen raflaan syömään oikein kunnolla. Tämä on kuitenkin Ranska, joten ruoka ei ole mikään lyhyt tankkaushetki. Lounaalla saa rauhassa viipyä. Ellei sitten työtehtävät paina liikaa päälle ja silloin toimittaja voi murustella leipää päätteensä päälle.
Töistä vielä sen verran, että nostan todellakin hattua toimittajille. Tänään lähdin töistä puoli kasin aikoihin ja olin taas kerran ensimmäisten joukossa. Siellä he naputtelevat, selaavat muistiinpanojaan, keskustelevat muiden kanssa parannusehdotuksista tai tekevat puhelinhaastatteluja. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kun minä vedän takkia niskaan klo 18-20 (jolloin vatsakin alkaa kurnia), joku toimittajista palaa juttukeikalta ja alkaa kirjoittaa juttuaan. Heillä ei ainakaan ole ongelmia liiallisen vapaa-ajan kanssa. "Menisinkö tänä iltana entisöintikurssille vai kynsihoitoon?" Not.
Ja sitten vapaalle. Työkaverini kutsui minut mukaan hindujuhlallisuuksiin viime sunnuntaina. Usein ihastelen Réunionilla Tamoul-hindujen värikkäitä temppeleitä. Ihan kuin joku olisi päättänyt maalata rakennukset hattaraväreillä. Ihanaa. Aika ajoin Réunionilla tämä ryhmä järjestetää kauniita uskonnollisia kulkueita ja kävelee hiilillä. Eli ihan samanlaista touhua kuin ev.lut.kirkon jumalanpalveluksissa. Sunnuntaina Saint-Paulissa oli kunnon Tamoul-pippalot. Ihmiset pukeutuivat vaaleanpunaiseen, riisuivat kengät ja lävistivät ihonsa metallilla. Minä olin menossa mukana, paitsi siinä kivuliaassa osassa. Täytyy myöntää, että en ole ikinä nähnyt mitään tuollaista. Talsin asfalttitiellä kulkueen mukana (ja väistelin liekkejä) ilman haisulikenkiä pari tuntia. Toljotin, räpsin kuvia ja yritin olla tönimättä kanssamarssijoita. Lopulta saavuimme temppeliin. Olin ollut kasvisdietillä pari päivää, jotta minäkin saisin astua sisälle temppelialueelle.Moni sanoi minulle, että "Voit sinä mussuttaa lihapullia...ei kukaan saa koskaan tietää". No ei niin, mutta se olisi tuntunut väärältä, joten söin kasviksia ja juustoa pari hassua päivää. Papukaijamerkki, kun nykyajan ihminen osaa olla pari päivää syömättä lihaa. Surullista, mutta totta.
Kävin myös vilkaisemassa Flipperin vointia. Olimme lapsuudessani niin läheisiä. Menin marokkolaisen Hananin ja ranskalaisen Julien kanssa Saint-Gillesiin katsomaan, josko delfiinit olisivat liikkeellä. Ja nehän olivat. Olin varautunut siihen, että emme näkisi mitään merinisäkkäitä, mutta onneksi olin väärässä. Paattimatka kesti kaksi tuntia ja siihen kuului aamupala ja cocktail. Siinä cocktailissa oli rommin lisäksi mehua, joten kai se sopi siten aamupäivään. Me thinks. Pian lähdön jälkeen ihmiset alkoivat osoitella oikealle päin ja pöytien yli hypittiin kamera kaulassa killuen. Delfiinit olivat leikkisällä päällä ja niitä oli paljon. Yhdessä vaiheessa niitä oli vasemmalla, oikealla, takana ja edessä. Se oli kaunista. Pakostakin mietin sitä kamalaa dokumenttia delfiinien lahtauksesta Japanissa. "Miten joku voi?", pohdin kun delfiinit hyppivät ja pomppivat edessäni.
vOI, OLISIN HALUNNUT OLLA MUKANASI. ei tuo ruoka-annos oikein ranskalaiselta gourmetilta näytä! Upeita pukuja ja viluisiltakaan ette näytä.
VastaaPoista