Suklaiset terkut Italiasta

Vanhaan kunnon tapaansa mamma on potkinut minua persuksille. "Päivitä, päivitä."

No minähän päivitän sitten.

Kuluneiden viikkojen aikoina olen muun muassa käynyt (no töissä joo mutta myös) kaksi kertaa Franciacortan outlet-kylässä. Siellä on vaikka kuinka paljon kauppoja; sateisella säällä hieno paikka. Olen ostanut sieltä Acquafreddan pinkin hupparin, sukkiksia, hiuslakka, raastimen, kynsilakkaa ja rajauskyniä. (Kikon kosmetiikkamyymälästä saa kivoja halpoja meikkejä=Aikuisten karkkikauppa.) Mutta ei niillä niin väliä: Siellä on Lindtin tehtaanmyymälä.

Näittekö tuon suklaameren? Niinpä. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun astuin liikkeeseen sisälle. Stockalta löytää ehkä neljää erilaista suklaapalleroa, tuolla niitä oli kymmenkunta. Unohtamatta tietenkään muuta suklaavalikoimaa! Lindtin suklaa on kertakaikkisen ihanaa, Hullujen päivien vakio-ostos. Ensimmäisellä kerralla ostin kauhean kokoisen säkin, kun jokaista makua piti maistaa. Nyt toisella kerralla osasin valita ihan parhaista parhaimmat. Toisella kerralla osasin myös neuvoa ammattilaisen ottein Ainoa ja luonamme piipahtanutta Aistetta. Oon mä vaan niin hyvä, on niistä akateemisista opinnoista jotakin hyötyä.

En osaa oikein sanoa, olivatko hinnat kauhean paljon halvempia kuin muualla. Se varmasti riippuu ihan merkistä ja ostoksista. Seuraavaksi täytyy varmasti katsastaa Pohjois-Italian suurin ostoskeskus; Orio Center. Siellä on ujot kaksisataa liikettä. Laura B:tä se ei tietenkään kiinnostaisi...

Kämppikseni Aiste tuli käymään tänne Iseoon perjantai-iltana. Hän on kierrellyt Eurooppaa pari viikkoa ja päätti tulla huilimaan Ainon ja Maarian majataloon. Hyvä päätös! Kokkailimme yhdessä, maistelimme alueen proseccoja, joimme cappuccinoja, höpisimme joutavia, piipahdimme tuonne Franciacortan ostoskeitaaseen, heiluimme keskustassa ja suunnittelimme ensi syksyn Henrikin pippaloiden teemaa. Ja kävimme tietysti Mont'Isolalla. Olimme edellisellä vierailulla Ainon kanssa säästäneet kunnon herkun Aistea varten: Santuario della Madonna della Ceriola (lue: kappeli saaren korkeimalla kohtaa). Toisin sanoen, aletaan kiivetä tytöt! Maaria oli tietysti ihan yhtä kovassa kunnossa kuin melkein-ammattitanssija ja himojuoksija. Tottakai. Mutta se mikä minulta uupuu fyysisessä kunnossa, sen korvaan sitkeydessä. Onneksi välillä sai pysähtyä ja nauttia maisemista. Kuten näin: 

Casa di Mare, vaatimaton tönö pikkusaarella. Haen tällä hetkellä ammattisoutajia. Kuka tietäis?

Casa di Aino, yksityisomistuksessa oleva linna

Huipulta pystyi tähyilemään Alppeja

Olen minä Bresciassa ja Milanossakin käynyt, mutta kerron siitä toiste. A presto! Voin myös silloin kertoa, miten huijasin Aiste-rukkaa. Hyi minua.