Maarian lautasella

Olisiko se alkanut noin vuosi sitten. Olin kotona Porissa viikon tai kaksi Senegalin vapaaehtoistyön ja Réunionin harjoittelun välissä. Pyykit pyörivät koneessa ja Huu kerjäsi rapsutuksia. 

Roikuin tietysti myös netissä. Olin silloin innostunut blogimaailmasta ihan uudella tavalla; eritoten Eeva Kolun ruokablogi koukutti. Lopulta se sitten tapahtui, aloin kokeilla netistä löytämiäni reseptejä (aikaisemmin olin ainoastaan leiponut moussekakkuja ja keittänyt pastaa). Yllätyksekseni kokkailuni onnistuivat. Ei siihen ruuanlaittoon taida mitään kummaa maagisuutta liittyä. Aluksi noudattaa orjallisesti reseptiä. Kokemuksen ja rohkeuden kasvaessa alkaa säveltää jääkaapin sisällön ja oman fiiliksen mukaan. "Tekevälle sattuu", kuten äitini sanoisi. Kaikki ei aina mene putkeen, mutta ei se niin vakavaa ole.  

Äiti ja isä ihmettelivät, kun laitoin juureksia uuniin ja tein pesto-perunasalaattia. Kiinnostukseni ruokaa kohtaan oli laajentunut teoreettisesta käytännönläheisemmäksi. Aikaisemmin osasin nauttia muiden valmistamasta hyvästä ruuasta, nyt olin innostunut loihtimaan omat pöperöni. Ja nyt täällä Lombardiassa minulla on sangen hyvä keittiö. Ei se ole Henrikkiä (missä lihakirves?) tai mamman köökkiä nähnytkään, mutta se on tilava ja siisti. Lisäksi meillä ON uuni, mikä ei ole esim. Ranskassa itsestäänselvyys. Maaria aka paahtajanainen olisi lirissä ilman uunia, se on selvää se. 

Tori rantautuu Iseoon kaksi kertaa viikossa; tiistaina tori on pieni ja perjantaina massiivinen. Sieltä löytää kaikkea kuukautissiteistä lemmikkivarusteisiin. Ja tietenkin ruokaa. Menen yleensä torille kerran viikossa, kotiinpaluu pyörällä on aina aikamoista tasapainottelua. Innostun usein vähän liikaa.

   

Toisin kuin voisi luulla, tori ei ole erityisen halpa. Viime kerralla maksoin viidestä banaanista melkein kolme euroa. Toisaalta tuotteet ovat laadukkaita; hamstraan varsinkin kirsikkatomaatteja. Olen addiktoitunut. Usein mukaan tarttuu myös esim. kesäkurpitsoja, banaaneja, papuja ja parsanippuja. Yritän myös juoda kaffet torihälinän liepeillä ennen kuin menen töihin.

Keittiömme on sangen toimiva, mutta sen varusteluun ei esimerkiksi kuulu isoa kantta. Mutta hätä keinot keksii. Tässä kantena toimii lautanen: success! Oikealla kaasusytyttimemme. Ennen sen hankintaa onnistuimme aina polttamaan sormemme. Nykyään keittiössämme kiroillaan vähemmän (paitsi silloin kun Aino rikkoo juomalaseja).

Tässä äidille kuvatodisteita, en minä ainoastaan pastaa syö. Torifiksaatioini on nimittäin aiheuttanut sen, että minulla on runsaasti kasviksia. Ja kamuni Repe opetti aikoinaan, että salaatin ei tarvitse olla tylsä.  

Uunissa paahdettuja kasviksia, nökäre parmankinkkua
 ja makkaraa. Plus parmesaania tietty.

Pinaattihöystöä, pinjansiemeniä ja kirsikkatomskuja.

Karamellisoituja sipuleita, uunifetaa, avokadoa ja bresaola-kinkkua.

Katsokaa tätä kultaa! Mansikoita, fetaa, kirsikkatomskuja, parsaa ja pähkinöitä.

Kokkina olen vielä lapsenkengissä, mutta jostakin pitää aloittaa. Ja Italia ei ole se huonoin paikka aloittelevalle ruuanlaittajalle. 

Buon appetito!