Koti-ilta Pariisissa

Vaikka asuu niinkin ihanassa kaupungissa kuin Pariisissa, täytyy se pyykkikasa kuitenkin pestä. Alkoi nimittäin vaaleat alkkarit loppua (Too much information? Pahoittelen.), joten piti kledjut viskata sinne koneeseen. Vaatteiden lilluessa siellä voi Maaria nauttia True Bloodin uudesta jaksosta ja juoda sitruunakokista. TB oli pienoinen pettymys ja cola oli oikein raikasta. Minni ei ole tullut pieneen aikaan tervehtimään, pitäisikö huolestua jo? Jostakin kumman syystä töissä ihmiset eivät ole olleet ihastuksissaan mun uudesta kämppäkaverista. Ihmettelen syvästi. Osa alkaa heiluttelemaan käsiä (sellain "Pois pois!") ja osalle tulee kuvottunut ilme ja ne juoksevat keittiöön. Noh Minni, mamma rakastaa sua! Tulee söpöstä hiirulaisesta mieleen Porin pihapiirissa juoksennellut rottapariskunta vuosikausia sitten. Osa seuraa lintuja, Tirrin jälkikasvu seurasi pulleiden Mikin ja Minnin (ei ole paljoa mielikuvitusta nimien kanssa ei) puuhasteluita pihalla. He tykkäsivät kiivetä lintulaudalle, olivat ketteriä vekkuleita. Ilkeä isi yritti tappaa niitä mutta aika fiksuja olioita olivat. Huvittavinta oli kun iskä juoksi pihapiiriin kumisaappaat jalassa ja harja (vai oliko lapio?) kädessä. Hienosti hyppäävät rotat. En aikaisemmin tiennytkään. Minni ja Mikki katosivat mystisesti jossakin vaiheessa. Kenties muuttivat ystävällisempään pihapiiriin. Mutta juu, rotat eivät ole kivoja sisällä. Minni 2 on taasen söpö eikä toivottavasti levitä ruttoa. Eihän?

Olen päättänyt lähettää laatikon tavaroita mamman ja iskän luo. Noi mun ostokset eivät millään ilveellä mahdu mun matkalaukkuun. Taitaa olla nyt yhdeksän uutta mekkoa tämä kokonaissaldo. Plus yksi laukku ja kahdet kengät. Ostin muuten edellispäivänä sellaista suihkutettavaa kuivasamppoota. Nelliina sanoi blogissaan, että suihkis suihkis vaan niin on tuuhea ja kiva otsis. Sellaista olen täältä metsästänyt ja la se löytyi. Kun sitä tänä aamuna olisin halunnut käyttää (sellain suihkis suihkis) niin ei romu toiminut. Se pää irtosi ja no ei tullut mitään ulos. Murrrrr. Muutenkin mun tukka on aika karsea. Äiti antaisi mulle kotona rahaa käteen ja passittaisi kampaajalle. "Maaria mene nyt. Mä maksan. Mene nyt." Mun takatukka on kyllä jännä ja juurikasvu liukuvärjäys on...mielenkiintoinen. Mutta kun kampaajakokemukset ulkomailla ovat aika järkkyjä. Suomestakin on tarpeeksi vaikea löytää kampaajaa saati sitten ulkomailta. Heini kertoi mulle värikkäästä kampaamosta, jossa on jännittävää asiakaskuntaa. Kenties menen sinne?

Hei, nyt mä juoksen heittämään vaatteet kuivaajaan! Puss puss!

Paris and everything else

Ei mennyt ihan putkeen tämä illallis/kahvisessio. Vietin sunnuntai-illan suomalaisen ystäväpariskunnan ja kahden vilkkaan pikkumiehen kanssa. Kovasti olimme menossa libanonilaiseen mutta universumi (ja sunnuntai sekä lomakausi) oli meitä vastaan. Molemmat suunnitellut paikat olivat kiinni. Menimme lopulta söpöön raflaan Panoramas-käytävään syömään hampparit. Olin usein vilkuillut ihastuttavan oloista paikkaa, jossa oli keltapunaiset seinät ja soi vanhahtava ranskalainen musa. Omistaja ja tarjoilija varoittelivat meitä heti alussa, että uusi kokki on aivan toivoton tapaus eikä osaa mitään. No...kiva. Bon appetit! Mun hampparipihvi ei ollut mediumia/kypsähköä nähnytkään. Punainen on jees värinä mutta tämä oli vähän liian verinen tapaus. Perunat ja leipä olivat lupaavia ja testaan paikan sitten kun heidän vakiokokkinsa on palannut Nizzan lomaltaan paistinpannun ääreen. Suunniteltiin jälkkärin tilaamista mutta henkilökunta oli sitä vastaan. Mua säälitti aloitteleva kokkiraukka. Sai varmaan fudut ekan illan jälkeen, paikan hameväki oli aika happamana. Otin terassilla café gourmandin (kahvia ja jälkkäriä) mutta mulle tuotiin ainoastaan espresso. Pitkän venailun jälkeen mulle tuotiin tarjotin kaikenlaisia jälkkärihärpäkkeitä, joita muu pöytäseurue ihaili. Laskun maksaminen oli aikamoinen fiasko kun laskussa oli veloitettu ainoastaan espresso, joten laitettiin vähän ylimääräistä kattamaan myös jälkkäri. Hujoppitarjoilija ei ollut tyytyväinen vaan halusi lisää rahnaa. Kävin taas antamassa lisää kolikoita. Koripalloilija (oli todella pitkä heppu kyseessä) jolkotteli vielä kadulle meidän peräämme ja osoitteli nyrpeänä laskua. Noh, heitin siihen taas lisää pennosia. Loppujen lopuksi taisin maksaa espresson + café gourmandin (johon siis sisältyy kahvi). Mutta noh, tepastellessani kotia kohti en voinut olla kauan  murrrrr-päällä. Asunhan yhdessä maailman kauneimmista kaupungeista.

Minulla on muuten enää yhdeksän työpäivää jäljellä. Ihan hullua. Olen viihtynyt töissä tajuttoman hyvin ja olisi mukavaa jäädä. Sanon adios paikalle juuri kun alan päästä jyvälle asioista. Mutta niin se kai on harjoitteluissa, oppimisprosessi jää aina kesken. Keskeneräisyys koskee myös vapaa-ajan aktiviteetteja. Vaikka olen ihan mukavasti hillunut elokuvateattereissa, tanssiesityksissä, arvokkaissa vanhoissa teattereissa, käyskennellyt museoiden käytäviä ja naukkaillut samppanjaa cocktail-tilaisuuksissa, on ihan ääretön lista asioita, joita en ehdi tehdä. Aina kun joku kysyy, että "Kai olet käynyt paikassa X?", valtaa minut suuri häpeä kun pudistelen päätä. Ai tuokin olisi pitänyt nähdä? Olen yrittänyt luoda tasapainoisen sekoituksen rentoa olemista/elämästä nauttimista ja aktiivista tutustumista kaupunkiin. Olen siinä omasta mielestäni aika hyvin onnistunut. Tänään nukuin vähän yli kahteen iltapäivällä. Menin Palais Royal-puistoon ja join ylihintaisen kir-lasillisen. Istuin myöhemmin jalat suihkulähteessä lilluen samalla kun perehdyin Pariisin tarinoihin. Riskinä on, etten ehdi lukea Pariisi-kirjaa Pariisissa ollessani! Kirjasta on jäänyt mieleen kohta Picpus-hautausmaasta, jonne on dumpattu giljotiinin uhreja (ranskalaiset oikein innostuivat lelustaan). Samoin ajattelen usein niitä kahta Pariisiin rakastunutta saksalaissotilasta, jotka uhmasivat Hitlerin käskyä laukaista räjähteet, jotka olisivat tuhonneet tämän mahtavan kaupungin. Ajatus, että sotilaat voivat olla niin "pehmeitä" ihastuttaa minua. Mutta kun näitä katuja kulkee ja istahtaa terassille Seinen varrelle, ei päätöstä ihmettele. Kyllä tämä kaupunki sulattaa kylmemmänkin sydämen.

Olenko muuten kertonut uudesta kämppiksestäni? Hän on Minni, söpön oloinen pieni hiiri. Hän on tullut minua tervehtimään kahtena iltana. Itseä asia ei kauheasti häiritse. En varmasti laita mitään loukkuja tai levittele myrkkyjä mun huoneeseen. Ongelmana on tietty, että hiiret sikiävät aika rivakkaan tahtiin. Kohta täällä on Minnin lapset ja lapsenlapset. Lähetin vuokraemännälle Marokkoon viestiä asiasta, niin hän voi päättää mitä tehdä. Onneksi ei ollut torakka tai rotta. En ole kummankaan lajin suuri fani. Rotista puheen ollen, kävin viime viikolla viemärimuseossa. Bongasin vain yhden lattialla vilistäneen rotan, iso pettymys. Oli kyllä aika jännittävä paikka. Siellä oli historiaosio ja sitten sai ihan kävellä viemäriverkon vieressä ja tutkia erilaisia työvälineitä. Haju ei ollut ruusuinen muttei mitenkään kamala. Kädet kyllä pesin hyvin kierroksen jälkeen.

Kulttuurista sen verran, että kävin eilen katsomassa Romeo ja Julia-baletin Invalidesin sisäpihalla. Minulle ainakin on ensimmäinen kerta kun näen ulkoilmabalettia. Kokemus oli hieno (ja niin oli miljöö itsessäänkin). Tämä oli nyt kolmas baletti, jonka olen nähnyt Pariisissa ja tämä taisi olla minun lempparini. Visuaalinen ilme oli todella onnistunut. Jos muuten joku tietää miten saada tanssijan kroppa treenaamatta yhtään, voi lähettää minulle tietoa asiasta! Ei nimittäin ollut raejuustopyllyä kenelläkään heistä. Kovasti olivat alusvaatteisillaan ja sällit viskoivat tyttöjä ympäriinsä. Kävin myös katsomassa Comédie Francaisessa Le Malade Imaginaire-näytelmän (kerroin kenties jo tästä?) ja Huchette-teatterissa Cantatrice Chauven. Luulosairas oli aika pompöösi tekele. Enemmän nautin ilmapiiristä ja itse arkkitehtuurista. Kaikki aina näytellään niin YLI. Mutta olihan se hienoa nähdä. Ionescon tekeleet ovat taas niin absurdeja, että ne toimivat. Minä ainakin repesin. Taas olin siellä jonkun lukiolaisryhmän kanssa, taisivat olla USA:sta. Grandma in tha house! Kuinkahan ylpeä Svante on minun teatteri-innostuksesta?

Olen myös tietenkin syönyt hyvin. Of course. Lilane-ravintola on Laura P:n kehuma ja se oli kyllä hintansa väärti. Varsinkin ravioli-alkuruoka oli tajuttoman hyvää. Paikka on tunnettu kohokkaistaan ja tällä kertaa oli vuorossa persikkakohokas. Suli suuhun. Edellisiltana menin kahden suomitytsän kanssa Bellevillessä sijaitsevaan Tierra del Fuego-ravintolaan. Seinät olivat pastellisävyiset ja palvelu lämmintä. Ruoka oli täyttävää ja mutkatonta. Paikan chili con carne rökitti kouluruokaloiden version 6-0. Yllätys. Edellisviikolla olimme tyttöjen kanssa kokoontuneet Café Charboniin Oberkampfilla (se katu on täynnä baareja). Ruoka oli hyvää ja ympäristö kaunis mutta jo sisääntullessa sieraimiin leijui epämiellyttävä haju. Sellainen pinttynyt oksennuksen haju. Tyylin sedulan ominaistuoksu aamuyöllä. Se antoi vähän miinuspisteitä. Oberkampfilla pysähdyin piraattibaariin aperolle ja nam nam mitä drinksuja! Vähän liikaa sokeria mun makuun mutta Laura B olisi ollut taivaassa. Miinusta siitä, että Johnny Depp oli no show. Näitä rafloja on kertynyt lisääkin mutta ainakin mun pitää vielä lisätä tähän Chez Lucie-rafla. Kävelin tämän ohi pari viikkoa sitten ja paikka jäi mieleen. Noin viikko sitten harhailin alueella ja pysähdyin illalliselle. Menu oli kalliimman puoleinen (noin 25 egeä) mutta Maaria nautti kovasti. Ravintola on siis kreolipaikka, erikoistunut Martiniquen ruokaan, ja kalaa sekä mausteita riittää. Olen niin lälläri, että mun ti punch täytyi laimentaa mehulla. Tulista kastiketta laitoin mun pääruokaan pienen nokareen ja sen jälkeen ängin leipää nassuun. Se polte ei haihtunut niin kuin wasabi vaan se jäi kytemään ikävästi. Olen aika baby. Mutta oli todella hassu paikka, väriä  riitti (ei ollut beigeä) ja tauluja roikkui seinillä. Omistajamies oli creepyn ja ihanan välimaastossa.

Palaan kuulumisiin piakkoin, nyt olisi nukkumaanmenoaika Mörrille (ja Minnille).

Katto pään päällä Montpellierissä!

Moro mussukat,
sateinen ja viileä Pariisi tervehtii! Hetki sitten maksoin takuun mun syksyn Montpellierin huoneesta. On tullut hiki pintaan tämän alkuviikon aikana ilmaantuneen taloudellisen ahdingon johdosta (minusta riippumattomista syistä johtuva siis). Onneksi sain erään kivan daddyn avulla tilanteen hoidettua. Mun Montpellierin huoneen takuu pitää siis maksaa viimeistään huomenna tai voin menettää sen. Olen tässä pohdiskellut kauan ja hartaasti josko otan tämän halvan ja kaikin puolin järkevän huoneen vastaan vai koetanko etsiä kivan ja boheemin kimppakämpän kaupungista. Järki (joka siis aika ajoin loiskuu pääkallon sisällä) voitti. 230 euroa huoneesta (jossa on siis saniteettitilat), joka sijaitsee vastapäätä mun yliopistoa...Ei paha. Jos olisin tästä kieltäytynyt, olisin joutunut täydellä teholla hoitamaan prosessia, joka on äärettömän aikaa vievä. Been there, done that. Olen todella tyytyväinen huoneeseeni Plumin luona, mutta se oli niin jäätävää keväällä metsästää vuokrattavaa huonetta. Satoja meilejä, lukemattomien ilmoitusten kirjoittelua, vastauksien näpyttelyä ja useita Skype-haastatteluita. Kyllä se sitten palkittiin ja minulla oli monta mahdollista majapaikkaa, joiden väliltä valita. Mutta se ei nyt Pariisin taivaan alla nappaa. Työtä tekevänä neitona mulla ei ole siihen aikaa. Paikallisen YO-kylän huone saa nyt kelvata. Siistiltä vaikutti, muttei se mikään Versailles ole.

Täällä on ollut aika masentava sää. Sataa ropisee, on pimeää, kylmää ja tuulee. Kaulahuivi + kesä ei ole kaunis yhtälö. Tosin töitä on kivempi tehdä kun naama ei sula melkein neljänkymmenen asteen helteessä. Koko viikoksi taidettiin luvata tämän tyylistä säätä. No fun! Lisäksi mun frillasateenvarjo (todella uskottava tekele) on semisti rikki, joten kaipa uusi pitäisi hakea kaupasta. Älkääs innostuko mun rakkaan sateenvarjon vihaajat, olen ajatellut ostaa jotakin söpöä. Sellaista, jonka kanssa sopisi pitsisukat. Mikäs tuo oli? Kenties Tuomaksen tuskanhuuto?

Hain muuten äsken viereisestä japanilaisesta ravintolasta vaaleanpunaisia kasvismakeja ja tamago-rullia. Ihan naurettavan halpaa ja hyvää! Raaka kala ei oikein kutkuta mun makuaistia, joten pidän enemmän kasvisversiosta. Kraavikala ei myöskään ole mun mielestä mitenkään erityisen hyvää, voisi heittää uuniin hetkeksi niin johan pelittää! On se ihan kätevää asustella japanilaisessa korttelissa, nurkan takana on rykelmä japsipaikkoja. Tsernobyl antoi mulle vuonna 1986 lisää säteilyvoimaa, joten en usko että mun pitää kauhean varovainen japsiruuan kanssa olla!

Olenko muuten höpissyt vielä siitä kuinka paljon mä rakastan True Bloodin neloskautta? Enkö? No olen ihan pihkassa siihen! Taitaa olla minun lempituotantokausi (voi kuulema sanoa "tuokkari") tähän astisista. Missäköhän vaiheessa ikuisesti nuoret vampyyrit alkavat saada kuumia aaltoja ja menettävät tukkaa? Kirjasarjan lukeneena on jännää seurata kuinka tiiviisti Alan Ball seuraa kirjoja. Vastaus on, että ei kovin tarkkaan. Hyvä niin, sanoo Maaria. Pidän ylläreistä.


Tänään kävin drinksuilla Sini-Maarian kanssa ja kivasti paranneltiin maailmaa, puhuttiin purjehduksesta ja manattiin säätä. Hipsin hetkeksi vielä Notre Damea vastapäätä olevaan Shakespeare & Company-kirjakauppaan. Ihan turistimagneetti se on mutta charmia siinä on yllin kyllin. Kirjat eivät ole halvimmasta päästä mutta mun pitää jossakin vaiheessa ostaa sieltä kiva muisto. Ihmisiä istui ympäriinsä lukemassa James Joycea ja haprastunutta näytelmäkirjallisuutta. Pettymyksekseni suurin osa kirjoista oli ihan peruspokkareita ja niiden kovakantisia isosiskoja.

Olen muuten välillä (ei olisi pitänyt) lueskellut kirjoittamiani höpötyksiä. Ihan kauheasti kirjoitusvirheitä eksynyt joukkoon. Pahoittelut siitä, kirjoitan aika rivakkaan tahtiin. Lukijajoukossa on nimittäin yksi äidinkielenopettaja ja ainakin yksi kielipoliisi. Kaipa saan anteeksi. Ja voih, Huulle nyt kauheasti pusuja! Mulla on sitä hullua piskiä hirveä ikävä. Kivasti halin ja hellin kun nähdään monsieur. Kunnes hän on ihan jäätävän rasittava. Näin muuten kaupan, jossa myydän kynsilakkaa koirille ja kissoille. Ajatus itsessään on outo mutta eniten mua häiritsee...miten lakataan kissan kynnet? Haluaisin nähdä sen prosessin.
  

Minuit à Paris

Ymmärtääkseni jotkut tahot ovat kaivanneet Mörrin hoopoja höpötyksiä. Ihanaa. Porissa taisi muuten tänään olla Jazz-viikonloppu. Olikohan mamman B&B täyteen buukattu? Siellä on vuosien varrella ollut vaikka minkälaisia pakolaisleirejä. Äidistä olisi kyllä tullut mainio majatalonpitäjä. Olisi lämmin tunnelma, mahtava aamiainen pihalla ja tarkkaan mietitty sisustus. Tosin taloudellisesti business voisi mennä miinukselle äidin lämpimän sydämen takia. Muistelen esimerkiksi niitä kertoja kun kirpparilla äiti antoi arvokkaita vaatteita ihmisille, joilta oli kultaharkkokasa loppunut. Iso sydän!

Kävin äsken moikkaamassa Monsieur Manetia Orsayn museossa. Tämä oli siis se must tilapäinen näyttely Pariisissa. Tottakai sinne piti mennä...näyttelyn viimeisenä päivänä. Olin varautunut noin 3-4 tunnin jonotukseen, joten vain kahden tunnin jono oli iloinen yllätys. Samalla sain höpötellä amerikkalaispariskunnan kanssa jonon luikerellessä eteenpäin. Oliko se sen arvoinen? Noemmänytiieä. Ihan kaunista taidetta mutta ei Mörrin mielestä mitään niiiin ihmeellistä. In my humble opinion.

Toinen pienoinen pettymys oli eilen nähty Harry Potter. Kunnon flikkana olen tietysti lukenut teini-ikäisenä kaikki Potterit, nähnyt kaikki leffat ja Edinbourghissa hipsinyt yhteen niistä kahviloista, joissa Harryn tarinaa on näpytelty. Elokuva oli hyvä ja kunnioitti kirjan juonta. Mutta. Edellinen elokuva oli ehdottomasti minun mielestäni paras, joten tämä kalpenee kyllä sen rinnalla. Osa kirjassa toimineistä kohdista näytti valkokankaalla naurettavalta. 3D-leffaelämys köyhdytti noin 13 euron verran. Auts. Bongasin muuten leffateatterista irtokarkkilaareja. Ihanaa, ajattelin. Ulkomailla on aina huono (lue olematon) irtokarkkivalikoima. Sieltä sitten kaavin karkkia pussiin ja menin kassalle. Yli seitsemän euroa oli hinta! Suomessa olisi maksanut kolme euroa vastaava pussi. Noh, eivät edes olleet ihmeellisiä karkkeja. Olisi saanut olla enemmän väriaineita ja muuta hauskaa. Muistelin muuten kassalla lapsuudessa saatuja traumoja siitä, ettei iskä ikinä ostanut karkkia lapsille kun mentiin leffaan. Ihan anteeksiantamatonta. Pehmo-äiti suostui ostamaan tikkarin. On mullakin ollut köyhä lapsuus!

Kävin muuten tiistaina Opéra Garnier-oopperassa klassista balettia katsomassa. Suurlähetystön harjoittelija oli myös mukana ihastelemassa paikkaa. Se oli...siis pisti ihan hiljaiseksi. Maariankin. Meidän liput maksoivat 12 euroa (eivät siis olleet todellakaan paraatipaikalla, mutta ajoivat asiansa) ja meidän loosissa oli oma pieni pukeutumistila ja peili. Pikkuriikkinen parveke. Ihanaa! Niitä kerroksia, kultaa, kaiverruksia ja samettia riitti siinä paikassa. Väliajalla kun paikassa kierteli, niin oli ihan mykistynyt. Ja juu, oli se balettikin hyvä. Tosin ei mahtava. Mutta tuonne menisin katsomaan vaikka Kaija Koota. Suosittelen Pariisiin menijöille läpimästi.

Keskiviikko ja torstai menivät Ranskan kansallispäivää viettäen. Keskiviikkoiltana menin palomiesten tansseihin Montmartren kaupunginosaan Sini-Maarian ja hänen kamujensa kanssa. Näitä siis järjestetään ympäri kaupunkia 13. ja 14. päivä. Me yritimme ensiksi Maraisin aluelle, mutta se jono oli jo iltakymmenen aikoihin aivan jäätävä. Noin kaksi tuntia olisi saanut laskea siihen touhuun. Nou nou. Montmartressa oli mukavasti väkeä paloaseman sisäpihalla, livebändi esiintyi ja palomiehet/naiset möivät kaljaa. Ja kyllä, palomiehet olivat aika kuumia. Maaria punastui ihan. Toivottavasti ei ollut niinä iltoina/öinä paljoa hälytyksiä. Mukavaa heillä näytti olevan vauvojen, vaarien ja nuorten naisten keskellä. Seuraavana aamuna piti sitten nousta aikaisin (siis Maarian aikaisin, noin puoli ysiltä) katsomaan sotilasparaatia. Koko kaupunki oli keskusta-alueella ihan tukossa ja santarmi-miekkoset koettivat estää japanilaisia turisteja ylittämästä tietä. Siellä mitä jännittävimpiin asuihin pukeutuneet joukot marssivat laulaen. Maaria bongaili asusteita ja koetti arvella käyttötarkoitusta/historiallista merkitystä. Eivät olleet rypyssä puvut tai tahti heittänyt häränpyllyä! Iltapäivällä menin Arts décoratifs-museoon muotia, huonekaluja ja autoja ihastelemaan. Siellä meni kivasti iltapäivä rattoisasti. Varsinkin muoti-osuus ja eri aikakausien huoneet miellyttivät. Ja se Ralph Laurenin autonäyttely, jota toukokuussa manasin. Se oli ihan tajuttoman hieno! Siellä oli niin virtaviivaisia vintage-kaunottaria että! Miehet siellä innoissaan osoittelivat autojen yksityiskohtia, puhuivat hevosvoimista ja hifistelivät. Maaria ihasteli ulkonäköä. Ainoastaan McLarenin F1-autoa en huolisi autotalliini, oli sen verran ruma rotisko. Kaiken muun kelpuuttaisin kyllä. Bugatti, Ferrari, Porsche. Mikäs siinä? Ilta tuli vietettyä jokilaivalla (oih Turku!) ja ilotulituksia sillalta ihastellen puolenyön aikoihin. Mun sydän sykki sydämenmuotoisille ilotulitteille. Ylläri.

Pe-iltana oli vuorossa dinneri suomalaistutun kanssa Le Montparnasse 1900-ravintolassa, jonka sisustus oli ihan tajuttoman kaunis. Menu maksoi 33 euroa ja siihen sisältyi ihan kaikki. Nami nam. Kuulema Gare de Lyonin lähellä olevassa ravintolassa on vielä hienompi interiööri (ollaanko iskä käyty?). Onko mahdollista?

Ulkona sataa ja tuulee. Pyykkikone hurisee kylppärissä pesten mun mekkoja. Olen muuten ostanut seitsemän mekkoa Pariisista! Kyllä. Seitsemän. Alennusmyynnit ovat olleet ihan mahtikset täällä, ihan kuin rahaa laittaisi tilille. Ja niin, toivottavasti sitä rahaa ilmestyy ensi viikolla sinne mun tilille. You know what I am talking about. Juuri eilen sovittelin Kookaïn mekkoa, joka toukokuussa maksoi noin 150 euroa. Nyt hinta on 55 euroa. HC vihreä tai kirkas pinkki kutkuttaisivat väreinä! Ei siis punainen. Ei.

Pusut viltin alta!

Viikonloppu oli todella hieno. Perjantaina menin Louvreen töiden jälkeen, kaksi kertaa (vai kolme?) kertaa viikossa niillä on putinki auki myöhään illalla. Alle 26-vuotiiana pääsen vielä kivasti valtion museoiden pysyviä kokoelmia ihailemaan maksamatta penniäkään. Monen monta vuotta sitten kun olin viime kerran Louvressa, muistan siitä kauhean kiireen ja pitkät käytävät. Oli kolmisen tuntia aikaa ja Mona Lisa piti nähdä. Mikä pettymys se taulu olikaan, muuri turisteja edessä ja pikkuruinen postimerkki seinällä. Nyt kävin illan aikana läpi pohjakerroksen ja kellarikerroksen. Siellä oli enimmäkseen patsaita, egyptiläistä taidetta, veistoksiä yms. Rauhassa tepastelin käytäviä ja välillä pysähdyin ihailemaan ympäristöäni ja syömään toffee....terveellisiä porkkanavälipaloja. Seuraavalla kerralla menen toiseen ja kolmanteen kerrokseen kävelemään.

Lauantaina vuorossa oli Mozart Opéra Rock-joka on täällä jo vuosikaudet pyörinyt täysille saleille. Oli kyllä harvinaisen mahtipontinen spektaakkeli. Ei oltu valoja, värejä ja efektejä säästelty! Olin vaan aika kaukana lavasta, joten tyyppien pärstät ja muut finessit eivät mulle välittyneet. Illalla tapasin suomalaisia, jotka asuvat täällä. Harjoittelijoita ja täällä töissä olevia yms. Mentiin kiertämään baareja Odéonin liepeille ja mentiin yhteen ihan mahtavaan paikkaan. Ahtaat portaat veivät pieneen ja äänekkääseen kellariin, jonne me kotiuduttiin moneksi tunniksi. Tilattiin viiniä ja höpöteltiin.

Eilen menin tuttuun Orangerie-museoon pällistelemään Monetin töitä ja muita ihanuuksia. Modigliani, Rousseau, Laurencin ynnä muut miellyttävät kyllä aina Maariaa. Se museo on myös ihanan pieni, joten ei ole ihan rättiväsynyt kun sieltä tulee ulos. Illalla menin työkaverin luo lounaalle ja ilta oli mahtava. Olen aika vähän ollut "tavallisten" ihmisten luona Pariisissa, enemmän on painottunut edustusasuntoihin. Ihana asunto ja mahtavat asukit!

No, se mikä ei ole mahtista on se, että olen kotona vällyjen välissä kun kirjoittelen tätä. Aamulla heräsin siihen, että mulla oli vähän paha olo. Kohta kivasti hengailin vessassa. Se rimmaa sipulin kanssa (plus muuta ihqua pahoinvointia). Olin ihan tosissaan menossa töihin mutta huoneessa etoi mukavasti ja heikotti. Tiedotin sitten töihin, että näyttää vähän huonolta. Olen nyt sitten kotona tämän päivän Rela-tabletteja syöden. Taitaa olla ensimmäisen kerta kun olen poissa töistä sairastumisen takia...Ikinä. Flunssassa, kuumeessa, kurkkukivussa ja yskässä olen yleensä mennyt (kivasti voi jakaa kristillisesti tautia myös muille). Nyt ei vaan voinut. Nyt on parempi olo mutta riskinä on, että pökrään metroon. Noh, töissä olisi joka tapauksessa kivempaa kuin täällä asunnolla. Huomenna sinne sitten menen apinan raivolla! Yes sir! 

Muuten, miksi mä en saa tänne suomalaisia vieraita? Onneksi Lauraan voi luottaa. Olisi mahtista nähdä sukulaisia ja kiertää Pariisia yhdessä hyvää ruokaa mussutellen. JA voisin kivasti änkeä mun laajentunutta vaatevarastoa vieraiden laukkuihin. Eiks joo? Nyt Laura-raukka joutuu rahjaamaan mun kuusi uutta mekkoa koti-Suomeen! Niih. Hihihi :)

Spurguja, hipstereitä, matameja ja sen sellaista

Heipparallaa hyvä väki! Tulin juuri kotiin ja huhuh kun on väsy. Jos olisin Esivallankadulla, rojahtaisin iskän viereen olohuoneen matolle torkkumaan. Eilen menin töiden jälkeen Bastillen Oopperaan katsomaan l'Anatomie de la Sensation-balettia. Oli kyllä hieno ja valtava moderni rakennus. Kivasti pojat heittelivät toisiaan alushoususillaan. Tai no, oli siellä ihan naisiakin joukossa. Kyllä Mörri ihan hiljaa tuijotti esitystä. Se oli välillä viettelevä ja energinen, toisinaan herkkä ja surumielinen. Lavastus oli yksinkertaisuudessaan toimiva.

Esityksen jälkeen hipsin 20. kaupunginosaan jännittävään vintage-tapahtumaan, josta Plum oli vinkannut. En olisi tätä löytänyt perusturistioppaasta! Kyseessä on joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko järjestettävä Le jour de la sirène. Silloin pariisilainen veistäjä/second hand/mikälie-vaatteiden myyjä Jacques Fivel järjestää vintage-illan. Vieraat tuovat pullon viiniä ja tutustuvat Jacquesin keräämiin vaatteisiin, juovat vinkkua ja napostelevat koko illan ajan. Paikka oli täynnä kodittomilta näyttäviä heeboja (joista yksi yrjösi muovipussiin), hipstereitä (jotka kieltäisivät kysyttäessä olevansa sellaisia) ja varakkaita keski-ikäisiä pariskuntia. Ja Mörri, Suomen vientituote nro 1. Siellä sitten kiertelin ympäri jännittävää lukaalia ja vilkuilin rekkejä. Suurin osa vaatteista oli jäää-ääätävän rumia (oli hopeista avaruustakkia jne), osa mmmm...mielenkiintoisia ja osa todella kauniita. Monet olivat merkkivaatteita, Dioria, YSL:ää ja Sonia Rykieliä näkyi aika paljon. Hintalappuja ei ollut. Monet vieraista kiertelivät ahtaassa tilassa arvokkaita vaatteita tutkien viinilasi kädessä. Maaria oli kauhuissaan. Olikohan siellä voimassa periaate "You stain it, you buy it"? M joi valkkarinsa kaukana kledjuista. Ostin sieltä mekon (taitaa olla nro 6 Pariisista) ja tadadammmm...se on punavalkoinen. Tiedän, mut pitäisi saada diagnoosi! On todella kiva päällä ja moni kanssavieraista piti myös siitä. Jacques pyysi ihan kohtuullista hintaa siitä. Hänen vaimonsa sanoi, että jos J pyytää liian korkeaa hintaa, pitää mun itkeä. Sillä kuulema heltyy! Sinne olisi ollut hienoa mennä Hannan ja Laura B:n kanssa. Laura olisi...suhtautunut mielenkiinnolla kaiken maailman hiihtäjiin ja Hanna olisi kauhistellut hintoja (keskivertohinta oli varmaan 100-200 euroa). Todella kiva tapahtuma!

On tapahtunut aikalailla kaikkea mutta mitäs nyt tässä kertoisin? Mä kävin erään suomalaisen kaverin kanssa moskeijan kahvilassa täällä sunnuntaina. Ensin syötiin lounas ja sitten otettiin kahvit ja vähän makeaa. Se terassi on kyllä niin ihana, oikea keidas 5. osassa! Ensi kerralla otan minttuteetä, se on niiiin hyvää! Poikkesimme sen jälkeen itse moskeijaan ja se oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Keskellä sijaitseva puutarha oli ihanan vihreä ja raikasti pölyistä mieltä ja kehoa.

Mulle tarjottiin huonetta (olisi kylppäri) Montpellierin yo-kylästä vastapäätä yliopistoa. Vuokra olisi jotain 230 e, eli ei todellakaan paha. Pitää miettiä mitä teen, kutkuttaisi asua kimppakämpässä keskustassa mutta tämä olisi toisaalta niin helppo ratkaisu. Meilin mukaan mun pitää vastata viimeistään marraskuussa(?), joten taidan lähettää sinne meiliä ja kysyä milloin pitää OIKEASTI ilmoittaa päätöksestään.

Palkka tulee ensi viikolla, joten säästöliekki käyttöön NYT. Olen innostunut alennusmyynneistä vähän liikaa. Tulee sellainen hulluuskohtaus kun kaikki on niin halpaa. Haen kenties kuitenkin vielä pari...köh...pakollista juttua. Naf Nafin musta nuttu oli 24 euroa ja söpö kuin karamelli! Musta karamelli siis. Täällä Pariisissa on ihanaa se, että pienet putiikit voivat olla halpoja. Olen löytänyt ihania tavaroita pikkuriikkisistä kaupoista mutta isot tavaratalot jättävät vähän kylmiksi. Ja väkeä on aina ihan simona. Suomalaisena haluaan tilaa ympärilleni.

Katsos vaan, taas viikonloppu. Jösses, aika lentää täällä. Kohta olen taas (pienen aikaa) kotona. En oikein tiedä mitä mieltä olen siitä.

Leffahirmu

Olen vielä hengissä, en ole jätesäkissä Seinen pohjalla! Nou hätä. Pariisissa kaikki mainiosti, en ole vain ehtinyt/jaksanut/viitsinyt näpytellä pieneen aikaan. Viime viikolla oli Fête du Cinéma täällä Ranskassa ja minähän otin siitä kaiken irti! Kun osti normilipun (noin 7 egeä isoissa leffateattereissa opiskelija-alennuksella) sai mennä leffaan kolmella eurolla/näytös viikon ajan. Maaria kävi katsomassa: Tree of Life, Minuit à Paris, Beginners, La Dernière Piste ja Naomi. Tai nyt kenties unohtui jokin elokuva mutta anywhoo. Aika usein siis läksin töiden jälkeen leffateatterin viileyteen (on ollut ajoittain läkähdyttävän kuuma). Samalla sain kokeiltua neljää eri leffateatteria. Les Halles on kauppakeskuksessa sijaitseva valtava leffateatteri. Montparnassen alueella kävin sellaisessa keskikokoisessa elokuvateatterissa. Salissa ei tosin ollut ilmastointia, joten viuhkat heiluivat kaikilla leffan aikana. Nou nou! Viime keskiviikkona mun piti mennä katsomaan sitä modernia balettia mutta ensi-ilta oli peruttu lakon vuoksi. Tekninen väestö oli tyytymätön...no johonkin. Ei ollut tyytyväistä väkeä lippuluukuilla ei. Säälitti henkilökunta. Menin siis pieneen leffateatteriin Bastillen aukiolle, oli söpö. Herttaisin oli latinalaisessa korttelissa sijaitseva leffateatteri, jossa näytettiin enimmäkseen pienen budjetin elokuvia. Moni yleisössä olisi voinut olla Hesarin kulttuuritoimittaja.

Ai mitä pidin leffoista vai? Tree of Life oli visuaalisesti mahtava ja näyttelijät olivat hyviä. Mutta se oli outo. Dinosaurusvauva? What? Minuit à Paris oli höpsö ja kiva, nyt kun itse asustelee täällä niin olihan se pakko nähdä. Pariisilaiset hörähtelivät usein päähenkilön jutuille. Beginners oli lämminhenkinen ja siinä oli sitä jotakin. Maaria itki. Kiva kemia ranskalaispimun ja Ewanin välillä. La Derniére Piste oli laadukas tekele mutta vähän mitäänsanomaton. Ja Naomi oli aika kutkuttava israelilaisleffa, iskä voisi tykätä! Aika leffahirmu siis olin.

Töissä on ollut jännää! Mä en varmaan ikinä viihdy missään työpaikassa kun mut on näin hemmoteltu piloille. Nyyhkis, haluaisin jäädä.

Mä ostin viikonloppuna kolme mekkoa. Ja äsken taas yhden. Ihania mekkoja ja halvat hinnat on mahtava yhtälö folks. Laura ymmärtää! Eikä ne ole edes kaikki punaisia! Siis ihan oikeasti eivät ole...kaikki siis. Laukku tarttui myös mukaan. Ehkä mun pitää alkaa laittaa tänne asukuvia. Voin treenata nelliinamaisia poseerauksia metrossa. Ensi viikolla tulee palkka, kyllä laukkuun vielä pari kellomekkoa mahtuu. Eikö vaan Laura?? Kjäh kjäh.