Montpellier calling!

Hellou murut! Olen taas yllätys yllätys pakkauspuuhissa. Tällä kertaa vanha uskottu mamman laukku on auki Tuomaksen lukaalin lattialla ja koetan parhaani mukaan vähentää raahattavaa kuormaa. Tärkein asia, eli kasa mekkoja, lojuu laukun pohjalla. Myös juoksulenkkarit ja lenkkeilyasu tulevat mukaan (nauraminen on ilkeätä, tiedättehän sen). Kenties vuoden optimistisin persoona-palkinto napsahtaa neiti Tirrille tänä vuonna?

Palasin Poriin mamman hoiviin lauantaina 20.8. ja olihan siellä kotona aika mahtavaa. Tirrien kuljetuspalvelu(on muuten loistava hinta-laatu suhde...maksoin haleilla ja pusuilla) tuli hakemaan minua lentokentältä. Veli ojensi siellä minulle pienen raita-asuisen nallen lahjaksi. Ovat ne jäyhät suomalaismiehet halittavia tapauksia. Kotona odotti hullaantunut Huu-herra, jota sain paijata olan takaa. Vähän on hullu piski...vähänkös on rakastettava tyyppi! Kiipeää iskän masun päälle noin viideltä aamulla ja koetaa tunkea paperitolloa suuhun. Leiki nyt! Vähänkös ihmiset ovat tylsiä tapauksia. Kovasti myös hamstrasi alusvaatteita ja sukkia, nam nam. Poikkeusluontoisesti Huu pääsi Mörrin viereen nukkumaan yöksi. Hienosti käyttäytyi, ei yhtään saanut nylkytyskohtausta tai koettanut käyttää sormia puruleluna. Tyyppi on valloittanut mun sydämen, äidin oma rakkauspakkaus. Veljen kanssa katsottiin kauhealla vimmalla Hopeanuoli-sarjaa kotona. Sen verran oli väkivaltaa ja verta, ettei ole lapsille sopiva piirretty. Mutta koirat ovat jees (kenties jopa hitaamman puoleinen lukijakin on ymmärtänyt tämän). Pysäyttelen muuten vieläkin hauvoja ulkoiluttavia ihmisiä kaupungilla ja kysyn josko saa paijata. Olen aika lapsi. Muksuna hidastin aina kävelyreissuja kun piti rapsuttaa kaikkia vastaantulevia koiruleita.

Torstaina menin Lauran B&B:iin asustelemaan Turkuun. Juoksin ihan hullunkiilto silmissä asioita Turussa. Thank God hoidin suurimman osan pakollisista asioista jo toukokuussa, mutta silti ravattavaa riitti. Vedimme Lauran kanssa namia Arezzon pitsaa (majoneesi on ihan tajuttoman hyvää pitsan päällä, kunnon mättöä!) Jos muuten joku etsii tunnelmallista lounaspaikkaa Turusta, Hus Lindman Aurajoen rannalla voisi olla hyvä vaihtoehto. Todella kaunis paikka interiööriltään ja sijainniltaan. Palvelu oli vähän niin ja näin mutta ruoka oli hyvää. Iskä, pistä mieleen! Muuten, iso kyynel Mansikkapaikan lopetuksen takia. RIP Mansikkapaikka. Kyseessä on siis ihanin kahvila koko Turussa ever, siellä on vietetty monet kahvihetket (puhumattakaan kakkujen mussuttamisesta). Kirjoitin omistajan vieraskirjaan, halasin mahtavaa omistajarouvaa ja lähtiessä huuli väpätti oikein kunnolla. Oh noes!

Viikonlopun vietin kaveriporukan kanssa Somerniemen mökillä. Samalla sain heittää talviturkin veks syyskuun kynnyksellä. Oih, se kyllä kirpaisi oikein kunnolla. Laitettiin ruokaa grillikatoksessa, mussutettiin herkkuja (grillatut vaahtokarkit is the best), saunottiin, uitiin, luettiin Financial Timesia ja Taloussanomia (= Elleä, Oliviaa ja Trendiä), poimittiin sieniä ja mustikoita (siis kröhöm ne, jotka eivät perehtyneet taantuman yksityiskohtiin ja nuorisotyöttömyyden ratkaisukeinoihin mökkilaiturilla) ja pelattiin levottomia lautapelejä. Jostakin kumman syystä monet minun kavereista rakastavat lautapelejä ja korttipelejä ja no, kaikenlaisia pelejä. Maaria ei niinkään. Pelaaminen on jees niiden mahtavien pelikavereiden takia. En ole myöskään kovin kilpailuhenkinen, en omaa nopeaa reagointikykyä, muistini on dementoituneen mummelin tasolla enkä ole järin hyvä strategisessa ajattelussa. Tietty myös se, että pelaaminen sijoittuu aina  A) aamuyön tunneille ja/tai B) se kestää noin kymmenen tuntia voi vaikuttaa tasoon ja menestykseen. Tai emmä nyt tiedä. No anywhoo, mun kaveriporukassa peli-ilta on ihan sairas tapahtuma. JA sillä on tuhoisa vaikutus kuontaloon. Kyllä, tulee peli-iltoja ikävä. Ja juustoa.

Eilen iskä tuli uskollisesti hakemaan minut ja kaksi muikkelia sivistyksen pariin Helsinkiin. Papan ja veljen kanssa mentiin illalla syömään todella maittavat sushit (tai makit mun tapauksessa) Sushibar-ravintolaan. Ihanaa ruokaa. Hidas ja kylmähkö palvelu. Ihanat kahvit joimme Café Amico-kahvilassa/ravintolassa. Ihana palvelu ja loistavat kahvit. Mielellään olisin myös vetänyt pastaa siellä nassuun, kenties joulukuussa. Minusta tulisi harvinaisen huono karppaaja. Hiilarit rulez!

Tähän väliin Pariisin fiilistelykuvia. Oih, sinne takaisin ja äkkiä!

No niin, pitäisi varmaan palata laukun pariin. Olen vieläkin henkisesti Pariisissa Plumin huoneessa. En olen rehellisesti sanottuna ehtinyt kovin paljoa miettiä Montpellierissä vietettävää syksyä. No, yksi asia on ainakin varma. Siellä vietetty aika tulee olemaan aivan liian lyhyt. Mutta täytyyhän sitä raivata tilaa seikkailuille myös kevääksi. Niistä enemmän myöhemmin.

Tässä alla on siis valokuvia huoneestani Pariisissa ja itse asunnosta. Vuokraemännästä ja Gaïasta (niisk) en laita tänne valokuvaa. Muutenkin yritän olla varovainen valokuvia laittamisen kanssa kun niissä on muita ihmisiä, kysyn luvan siihen erikseen.

Tuo kylppäri oli kyllä mahtava!