Carrie Bradshaw täällä hei!

Kukkuluuruu murut,
oikein marenginmakeata iltapäivää sinne Suomeen! Olen usein miettinyt kuinka mahtavaa olisi olla freelance-kirjoittaja kuten Carrie. Istuu söpön Mac-läppärin ääressä alushoususillaan (älkää peljätkö, Montpellierin versio ei harrasta sellasta irstailua) ja höpöttelee niitä näitä. On kahvilla ja salaatilla kamujen kanssa ja ostaa Jimmyn kenkiä. Kelpaisi mullekin. Jotenkin mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatus, että kenties tämä ei vastaa normi-freelancerin arkea Suomessa (tai muualla Telluksella). Ihan vain pieni aavistus.

Anywhoo, täällä minä istun Vert Bois-asuntolan huoneessani luentojen välillä ja kirjoittelen lainaläppärilläni. Oli vaikea lopettaa virnistely eilen kun viimein kannoin pakettia huoneeseeni (ranskalaisen kirjaamisbyrokratian jälkeen). Olin varautunut, että aivan varmasti jokin on rikki tai muuta mahtavaa. Mutta ei, kone on kunnossa ja toimii moitteettomasti. Olin tosin pienen hermoromahduksen partaalla kun en saanut nettiä toimimaan. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin toimimaton netti/elektroniikka yleensäkin. Sitten älysin, että minun piti luoda sijaintiprofiili ja hymy palautui huulille. Tiedon valtaväylä, internetsku. Tosin netti ei ole nopea tai luotettava, mutta sen kanssa on elettävä. Rakastan nettiyhteyttä, mutta en kenties menisi rakkaudessani yhtä pitkälle kuin britit, jotka asettavat netin tärkeämmälle sijalle kuin vesivessan. Siitä tuli mieleen, että yhdessä yliopistorakennuksessa (ainakin) on kyykkyvessa. Näin sen ja lähdin etsimään ympäri rakennusta ns. normivessaa. Ei ollut. Mitenköhän se prosessi onnistuu talvella sukkisten ja takin kanssa? Voi käydä vahinko ja haisen samalta kuin se vanha homssuinen mies, joka puristelee tomaatteja Porin Sokoksen ruokaosastolla. Noh, kenties helpotan oloani muualla, pysyy ainakin kuivana. Pissajutut loppuivat tähän.

Perjantaina Ellen Pellen saapui Montpellieriin (on siis myös täällä syyslukukauden) ja ryntäsimme yhdessä Ikeaan. Projekti oli "pimp up your room". Ostin halvimman peiton ja tyynyjä. Lisäksi mukaan tarttui pari murattia ja erinäisiä säilytysratkaisuja. Pohdin kauan, että onko järkevää tuhlata rahaa sisustukseen kun olen täällä vain tämän syksyn. Noh, oli se sen arvoista (ja rahasumma ei ollut suuri). Huone on nyt paljon viihtyisämpi, liika kliinisyys on hävinnyt. Sänkypuoli koki huomattavan parannuksen, tyynyni (jos sitä voi siksi sanoa) oli sellainen pitkä pötkö, joka liiskaantui heti. Peitto oli karkea villaviltti, jonka kanssa kuuluu käyttää aluslakanaa. Espanjassa ja Italiassa törmään aina ihan samaan, aluslakanoita kauhea määrä. No more! Teen varmaan vielä yhden pikareissun Ikeaan ja ostan lampun pehmentämään huoneen vibaa. Muuten minulla on suunnilleen kaikki. Keittiövälineitä en aio ostaa, koska en aio laittaa ruokaa. Simple. Arkisin voin syödä lounaan ja illallisen vieressä olevassa ruokalassa. Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka on 3,05 euroa, joten ei ole valittamista. Perjantaina menimme myös Ellenin kanssa Les Estivales-tapahtumaan, jossa sai maistella erilaisia viinejä. Totuushan on, että täällä ei voi edetä kahta metriäkään, ennen kuin jossakin tarjotaan viiniä. Ei kai voi valittaa. Greippirosé (iskä voi lopettaa sen pään pudistelun) on muuten todella raikasta. Raikkautta täällä tarvitaan, sillä täysi helle jatkuu vielä. Otin mukaan aivan liian vähän hellemekkoja, pari sadepilveä välillä olisi oikein jees. Syksyn väriloitoa ei ole nähtävissä edes kaukoputkella.

Tuohon Ikea-reissuun liittyen, minua ja Elleniä kohtaan käyttäydyttiin rasistisesti ratikassa sinä päivänä. En ollut nähnyt tydyä tammikuun jälkeen ja tietysti innoissamme höpötimme suomeksi ratikassa. Eräs mies tuli suu vaahdossa raivoamaan, että (vapaa käännös) "V**** Ranskassa puhutaan v**** ranskaa. V****. Tiedättehän, ulkomaalaiset vievät ranskalaisten työpaikat jne. Ihan samaa skeidaa, mitä ulkomaalaiset saavat kuunnella Suomessa. Hakkasi ovia ja riehui ympäriinsä. Kaikkea en siitä mongerruksesta ymmärtänyt, mutta hän taisi osoitella mun laukkua ja paheksua mun rikkautta. En viitsinyt selittää, että laukku on tekonahkaa ja noin kolmenkympin arvoinen. Hän riehui ympäriinsä ja minä tuijotin naama viivana yhteen pisteeseen (käytän tätä en huomaa mitään-stategiaa aina näiden herttaisten tyyppien kanssa). No, lähtihän mies sitten jatkamaan matkaansa. On sitä miesraukkaa varmaan elämä potkinut päähän. Kliininen termi olisi varmaan bat-shit crazy. Pohdin siinä miehen paasatessa ja takoessa ovia, että jos tilanne muutuisi fyysiseksi, olisivatkohan kanssamatkustajat suomalaisen Pekka Saurin tavoin puuttuneet asiaan(?) Haluaisin uskoa niin, mutta en ole varma. Olisinko minä vastaavassa tilanteessa kanssamatkustajana sanonut jotakin? Haluaisin uskoa niin, mutta en ole 100 % varma.

Edellispäivänä menin ensimmäisille luennoilla, jännää. Olen ottanut vähän liian monta kurssia, karsin niitä varmaan ensi viikolla kunhan olen niistä paremmin perillä. Yleiskuva on positiivinen, olen luentojen jälkeen mennyt juttelemaan kurssien vetäjille ja he ovat vaikuttaneet symppiksiltä. Sana "Erasmus" on yleensä taannut ymmärtäväisen vastaanoton. Tiedättekö, sellainen pehmeä ja kärsivällinen katse yhdistettynä silmien siristelyyn "Ulkomaalainen. En tule ymmärtämään, mitä hän sanoo." "Suomi" saa aikaan Vau-huudahduksen yhdistettynä toteamukseen (arvaukseen) "Siellä on kaunista, eikö niin!?". Osa työmäärästä vaikuttaa pelottavalta (sellain IIIIIIK) ja ulkomaalaisia on ihan simona. Kaikilla kursseilla istuu kauhea määrä ulkomaalaisia, monilla jopa suomalaisia. Ajatus, että vietän tämän syksyn ainostaan ranskalaisten seurassa vaikuttaa nyt hyvin epärealistiselta. Ulkomaalaisia (ja suomalaisia) pompahtaa esiin joka paikasta. Kannattaa varmaan lopettaa Marimekko-hamosien käyttö? That said, olen yrittänyt oikein ärsyttävällä tavalla tutustua ranskalaisiin. Ängen joskus ihmisten seuraan, hymyilen vienosti ja alan höpötellä. Maanantaina tungin täydelle occitan-kielen kurssille. Occitan on siis tällä alueella puhuttu paikallinen kieli, jolla on piiiiitkä historia. Kurssi oli ihan piukkana väkeä, mutta onneksi Mörri suostuttiin ottamaan mukaan. Kieli muistuttaa ensi kuulemalta ranskan, italian ja espanjan risteytykseltä (siinä on myös sellaista tanskalaista muminaa, kenties kuuma peruna on unohtunut suuhun?. Menin eilen kielen opiskelijoiden Medoc-ainejärjestön illanistujaisiin, join vähän viiniä ja pastista ja höpöttelin tuntemattomille. Kuten aina, keräilin myös vinkkejä uusilta tuttavuuksilta Montpellieriä ja ympäröiviä kyliä ja kaupunkia koskien

Kohta täytyy mennä...luennolle. Juu, mulla on luento iltakahdeksaan saakka. Eikö ole ihanaa? I agree.