keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Lakanat rutussa

Vietin eilen älykkään ja sivistyneen miehen kanssa kiihkeän yön sängyssä. Léopold oli miehen nimi.Yöhön kuului epätoivoista voihkimista ja suuria oivalluksia. Ja kyllä, valkoviini liittyi myös asiaan. Heräsin aamulla lakanat ihan rutussa ja vänkyrässä. En ihan täysin Léopold Senghorin runoja ymmärrä, mutta intensiivinen yöni toi minut askeleen lähemmäs miehen aivotuksia. En tosin ole yhden miehen nainen. Muuan muassa Avettin veljet, Trampled by Turtlesin jössikät ja Fleet Foxesin jäbät saivat aimo annoksen rakkautta Maarialta levottoman yön aikana. Bertolt Brecht odottaa malttamattomana vuoroaan. Olenkin aikamoinen kevytkenkäinen hempukka!

Seuraavaksi pari kuvaa minun asuntolastani. Ihan jees.Ei ole tosin Pariisin huoneen Minniä näkynyt, vähän on jo ikävä.




Arvatkaa, mikä tämä hökkeli on? Se on asuntolan pesutupa. Mitäköhän tuohon sanoisi.
Palasin puoli tuntia sitten yliopiston teatterissa järjestetystä tanssiesityksestä. Hassu proffani oli suositellut sitä sellaisella innolla, että eihän sitä voinut missata. Pudique acide/extasis oli tekeleen nimi. Ensimmäisen väliajan saimme seurata kilttihameisen miehen ja naisen hyppelyä saksalaisen musiikin tahdissa.Toinen väliaika on äärimmäisen dramaattinen ja hengästyttävä. Loppua kohden olin ihan koukussa. Esitys oli kuuleman mukaan saanut kaapuihin pukeutuneet kulttuuritoimittajat (oletan siis, että kulttuuritoimituksessa työskentelevien universaali työasu on kaapu) hurmokseen Montpellier Danse-festivaalien aikana. Toinen väliaika sai kieltämättä minutkin antamaan raikuvat aplodit.

Menin tänään maksamaan vuokraani, mutta minun ei kuulema tarvitse maksaa sitä tässä kuussa. Ihan kiva juttu. "Katsotaan ensi kuussa tilannetta uudestaan." No katsotaan sitten. Täällä ulkomaalaiset opiskelijat saavat asumislisää (CAF nimeltään). Summa ei ole suuren suuri, mutta rahaa kuitenkin. Asuntolassa CAF pienentää automaattisesti vuokraa(meillä ainakin), yksityisillä markkinoilla summa lähetetään opiskelijan tilille. Nyt syyskuun ja lokakuun CAF oli myönnetty minulle, joten asuntola piipersi vähän vähennyslaskuja. Hetki on mitä parhain, sillä olen kuumeisesti vilkuillut lentolippuja Suomeen. Tyhmä Blue1 ei lennä Marseillesta Helsinkiin talvella, joten kätevin vaihtoehto on poissa laskuista. Nizzasta voi lentää, mutta junamatka sinne on pidempi kuin Pariisiin. Näyttää siltä, että otan saman yhdistelmän kuin elokuun lopussa: Juna Montpellier-Pariisi + lento Pariisi-Helsinki. Junamatka on ainostaan kolmisen tuntia, joka on ihan käsittämätöntä kun katsoo karttaa! Olen myös kirjoitellut vaaleanpunaiselle paperille junalippujen hintoja välille Montpellier-Lyon ja Montpellier-Pariisi-Strasbourg. Milloin ne veronpalautukset tupsahtavatkaan tilille? Taisi olla 4.12. Huoh.

Sitä odotellessa, tässä pari hassua kuvaa minun ja Hannan reissusta Marseilleen lokakuussa.Vietimme kaupungissa ainoastaan yhden yön, mutta pikaisen kokemuksen perusteella sen huono maine on liioiteltu. Hostellimme (joka oli siis viime hetkellä varattu) oli kuitenkin Kokemus. Puljussa oli kotiintuloaika. Minulla ei ole ikinä ollut kotiintuloaikaa...no sitten Italian vaihtovuoden jälkeen (Ja juu, se iskän yritys ylläpitää kotiintuloaikaa sen jälkeen. Ei oikein onnistunut.). Hannalla on kuulema ollut, Kambodjassa (vai oliko Laosissa). Ja nyt Marseillessa. Itse kaupunki oli mielestäni sopiva sekoitus aurinkoista satamakaupunkia ja rupuisia sekä epämääräisiä kujia.Ja tietty seura oli maailman parasta! Minä ja Hanna reissataan kieltämättä mallikkaasti yhdessä. Ei edes tarvinnut herätä klo 6 aamulla.


Lähdimme myös paattiajelulle Marseillen edustalle ja ohoh mitä väriloistoa ja huimia korkeuksia sieltä löytyikään!
  



Olen myös hihitellyt blogimaailman kuohunnalle. Kyllä kengät voivat saada aikaan sopan! Laura B kenties tietää mistä puhun.Onneksi olen blogikuplassa, en varmaan ikinä pärjäisi "oikeana" bloggaajana. "Ei millään pahalla, mutta sulla on tosi paksut reidet ja pitsamainen iho." Siihen loppuisi Maarian ura. BTW, kuten olette ehkä huomanneet, olen viime aikoina löytänyt uutta ihanaa musiikkia. Luulen, että folk taitaa olla se Mörrin tämän kuukauden juttu. Tämä on esimerkiksi aivan mahtava, alkaa hymyilyttää heti:


Älkää vain luulko, että minä tulen jatkuvasti päivittämään tällä tahdilla. No can do. Kyseessä on jonkinlainen hetkellinen häiriö. Pitäisi varmaan palata Noahin koulutöiden pariin. Älkää jäätykö siellä Suomessa. Puss puss! 

6 kommenttia:

  1. Jessus, sustahan on tullut oikea miestennielijä siellä! Voitko tuoda mullekin pari tuliaiseksi tai vaikkapa joululahjaksi?

    Marseillen maisemat näyttävät ihanilta (ja ilma lämpimältä). Turussa on tänään ensimmäinen oikeasti viileä päivä. Mähän olen tietenkin vilukissana kaivanut talvitamineet esiin jo aikoja sitten :)

    VastaaPoista
  2. Ai niin, pitihän mun tietenkin tätä blogimaailmaakin kommentoida. Kai säkin olet aina päivän asu -kuvien yhteydessä muistanut ilmoittaa mikä on ollut blogin kautta saatua? Polkadots-Jonna voi muuten pitää sulle pienen saarnan siitä, kuinka piilomainostajat joutuvat helvettiin. Jännää miten paljon eräiden nimeltämainitsemattomien "opiskelija"tyttöjen täytyy saada sitä tavaraa blogin kautta, sillä kuvissa ei juuri itse hankittuja juttuja näy.

    Ja ne kengät, eihän meillä tavallisilla kuolevaisilla ole enää mitään mahdollisuutta omiin punapohjiin ilman että itse heiluttelee setelinippua! Kuinka surullista.

    Kommentointi sun blogissasi on ehkä varsin harvalukuista, mutta sitäkin hyvälaatuisempaa. Mitä nyt joku välillä vaatii lisää postauksia :)

    VastaaPoista
  3. Hihi, postimies/poika tuo minullekin vaikka mitä! :) Muistan Nelliinan sanoneen haastattelussa, että blogia ei kannata perustaa ilmaislahjojen toivossa. Varmaan ihan oikeassa oli, mutta sitten hän jatkoi puhumalla "yksittäisistä samppoopulloista yms." Kyllä ne lahjat ihan mukavan arvokkailta vaikuttavat! Kutkuttavinta ovat sponssatut matkat, minullekin kelpaisi :)

    VastaaPoista
  4. Laadukkaita ovat blogikommentit! Paitsi L:n kiroilu, hyi. Ja kovin söötti se postaamasi isä-tytär-duo. MÄ EN KESTÄ!

    Hip hei, kuvia! Jatka näin. Ja yhtä useasti! Myös lisää miehiä, ehdottomasti.

    Besos,
    R

    VastaaPoista
  5. Olen aivan samaa mieltä, L:n kiroilu on kauheata. Suu pitäisi pestä saippualla :)

    Mun mielestä saan yllättävän paljon kommentteja, kun ottaa huomioon kuinka pienen piirin blogi tämä on.

    VastaaPoista
  6. Juu, nyt Maaria on ollut ahkera. Ilahdutti tuo sun maininta paluulipuista. Siis joulu on lähellä, ihana. Ei me jäädytä vielä, se on edessä vasta ensi viikolla!!!! Terkut ja paljon iloa toivottaa mamma.

    VastaaPoista