Pippurisumutetta ja tankotanssia

Puhuimme Ellenin kanssa junamatkalla syyskuussa elämän tärkeistä kokemuksista. Ellenille tärkein ja mullistavin elämänjakso oli Australiassa vietetty vuosi ja minulle se oli ilman muuta vaihto-oppilasvuosi Sisiliassa 17-vuotiaana. Sitä vuotta, sen tuomia oivalluksia ja katkeransuloisia muistoja kannan mukanani kotona ja maailmalla. Monille täällä oleville vaihto-opiskelijoille tämä lukukausi-tai vuosi on se Juttu. Se elämys, josta kerrotaan tarinoita baareissa ja illanistujaisissa tulevina vuosina. Älkää ymmärtäkö väärin. Minä rakastan Montpellieriä koko sydämelläni, olen tavannut ihastuttavia tyyppejä, olen pitänyt oikein olan takaa hauskaa ja nautin kovasti kursseistani yliopistolla. Itse asiassa, elämäni täällä on aika mahtavaa. Mutta minua eniten muokaava ajanjakso tämä ei ole. Monille täällä oleville vaihto-opiskelijoille tämä on ensimmäinen kerta kun he asuvat ulkomailla, joillekin jopa ensimmäinen kerta kun he ovat vanhemmista erossa. Osa kärsii ajoittaisesta rajustakin koti-ikävästä. Haluatteko kuulla totuuden? Minulle ei ole ketään (tai mitään) ikävä. Ajattelen usein minulle rakkaita ihmisiä, jotka asuvat Suomessa ja ympäri maailmaa, ja minut valtaa ihastuttavan kihelmöivä tunne. "Voi kun saisin äidin lämpimiä voileipiä ja teetä!", "Isä pitäisi tästä ravintolasta, lähetänpäs hänelle nyt viestin." tai "Oih, onpa ihana baskeri! Kuinkahan paljon Tuomas vihaisi sitä?". Mutta mikään itken itseni uneen-ikävä se ei ole. Syyslukukausi on lopulta äärimmäisen lyhyt ja pääsen kotiin mussuttamaan mamman herkkuja ja saamaan hermoromahduksen peli-illassa. Aikansa kutakin.

Sadekeli jatkuu täällä etelässä. Palmut huojuvat tuulessa ja lätäköt vaanivat nahkasaappaita. Perjantaina oli punainen varoitustaso myrskyn varalta. Pyh. Itse vietin iltapäivän kaupungilla, nuuhkin ja puristelin kaikkia Lushin tuotteita ja istuin noin pari tuntia Fairview Coffeessa (rakkauteni ei tunne rajoja). *Päivän suuri oivallus: minttukaakaon keksijä ansaitsee muuten enemmän arvostusta osakseen.* Minun piti mennä pubikierrokselle Emman ja Sarahin kanssa. Viiden aikoihin sain viestin, että ratikkayhteys uhataan katkaista myrskyn takia ja he jäävät asuntolaan. Toki ulkona satoi ja tuuli kovasti, mutta se vaikutti minusta ihan normaalilta syysmyräkältä. Ihan täyttä ylireagointia ihmisten osalta, myyjät laittoivat puljujaan kiinni paniikissa. Minä lueskelin lehtiä ja juttelin baaritiskillä ihmisten kanssa. Puhuin muun muassa walesilaisen puutarhatontun kanssa Mumford & Sonsin kullannupuista. Lopulta kipitin kaverini Kaijun luo (puhelinkoppi toimi suojana kiivaimman sadepommituksen aikana) ja menimme tunnelmalliseen folkhenkiseen irkkupubiin. Sitten ilta muuttui jännittäväksi. Vanhempieni majatalon pitäjä Donald kertoi, että hänen lempiyökerhonsa on heteroystävällinen homoklubi. Sinne me kaksi tassuttelimme ja soitimme summeria. Oho! Itselleni ominaiseen tapaan oli the essence of cool toljottaen ympärilleni (ja pari kertaa taisin osoitellakin "Kaiju kato!"). Calvin Kleinin alusvaatemalleilta näyttävät miehet sheikkasivat bootyä ja kiemurtelivat tankoa vasten baaritiskillä. Paita lähti pois, sitten housut, yhdeltä alushousutkin (ne tosin nostettiin äkkiä takaisin ylös). Itse olen aika rytmitajuton tapaus tanssijana ja kaikilla paikalla olleilla miehillä (bongisimme siis kenties viisi naista) oli liikkeet hallussa. Seksikkyydestä ei edes kannata puhua, he voittavat 129-0. So sad. (PS: Mitenköhän Sinnkuelämän Stanford olisi menestynyt paikassa?) Ymmärrän hyvin, miksi heteronaiset usein valtaavat homobaarit-ja yökerhot. Siellä on turvallinen olo. Kukaan ei liimaannu kiinni tanssilattialla ja miehille voi hymyillä pelkäämättä sinnikästä fania (Tosin voin myöntää, ettei tämä ole ollut minulle mikään päivittäinen ongelma. Ei niitä miehiä tarvitse kepillä sörkkiä kauemmaksi. Pitäisikö huolestua?).

Punahilkka bongattiin myös Antirouille-yökerhon tanssilattialla. Paikka on vähän Dynamon oloinen, paljon livekeikkoja ja ränsistynyttä charmia. Hip hop ja dubstep (joo, en minäkään ollut kuullut aikaisemmin) olivat illan teemana, mikä on tietysti ihan kirjastonhoitaja-Maarian ominta aluetta. Mahtavat DJ:t pelastivat homman, jopa minäkin tanssin pöhkösti  asenteella tanssilattialla. Ulos oli tosin aika vaikea päästä. Olin menossa ulko-oven luo, kun portsareilla oli vaikeuksia agressiivisesti käyttäytyvän (wannabe-)asiakkaan kanssa. Hän hakkasi eläimen raivolla ulko-ovea, joten minut tyrkättiin sivuun, ovi avattiin raolleen ja shhhhhhhhhh...jotakin suihkutettiin hänen naamaansa.Tuliko Laura P:lle ikävä flashback Barcelonaan? (Portsarit käyttävät usein voimaa paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Mietin välillä, että nauttivatko he kovasti omasta valta-asemastaan suhteessa asiakkaisiin? Toisaalta, monet asiakkaat ovat ihan motattavan rasittavia tapauksia.). Sitten minulle tuli kauhea yskäkohtaus ja kaikki paimennettiin ylös. Yskä ei loppunut millään ja lopulta baarimikko ohjasi minut tupakkahuoneeseen, koska "siellä on raikkain ilma". En usko, että tulen kuulemaan kyseistä lausetta uudelleen elämäni aikana. Minä arvelen, että tuju aine oli pippurisumutetta. Är jag ute och cyklar?

Jos sunnuntai pissii, katsokaa tämä:

Ihan sydän sulaa. Tuliko Reetalta "Mä en kestä, osa kaksi"?

Mä en taasen kestä tätä päivitystahtia! Olen kone.