Dessine-moi un parisien

Ostin Pariisista kaksi kirjaa. Olivier Magnyn Dessine-moi un parisien ja Stephen Fryn Moab is my washpot tarttuivat mukaan, kun tassuttelin ympäriinsä useassa mahtavassa kirjakaupassa. Fryn omaelämänkerta on ollut mielessä jo pienen aikaa. Odotan äänekästä hykertelyä,vatsakramppeja ja kanssamatkustajien outoja katseita junamatkoilla. Tuo Magnyn tekele oli uusi tuttavuus, joka toimi vessalukemisena isäntäpariskuntani Lean ja Jarkon pitämässä majatalossa. Tykästyin niin kovin, että oma kappale piti saada. Kirja on nokkela ja kärjistetty kertomus pariisilaisista.

"Le parisien connaît ses couleurs. Il considérera les gens vêtus de couleurs avec dédain. L'exubérance est insultante: la question de l'état de santé mentale d'une personne capable de porter du rouge ou du jaune sera immédiatement mise sur la table." Vapaa käännös: pariisilaiset keskustelevat punahilkkamaisen Mörrin mielenterveydestä ja sopivasta lääkityksestä.

Pariisissa oli rentouttavaa käydä. Aikaisemmilla reissuilla ja kesän aikana monet "pakolliset" nähtävyydet on jo bongattu. Tällä kertaa keskityin kahviloissa istumiseen, kirjakaupoissa norkoiluun ja päämäärättömään vaeltamiseen. Hauskinta oli ehdottomasti viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa. Ja tietysti syöminen. Ihanien ihmisten kanssa.

Viikonlopusta teki miellyttävämmän se fakta, että veronpalautukset tipahtivat tilille perjantaina. Hipsin tietty ostamaan pari joululahjaa (ja pehmustamaan takapuoltani vanilijapirtelöllä). Vaikuttaa siltä, että onnistuin kuluttamaan melkein koko veronpalautuspakettini Pariisin reissun aikana. Puhuimme Heinin kanssa kerran köyhyydestä ja säästämisestä. "Mulla ei ole rahaa brunssiin, joten olen köyhä." (PS mamma: Tiedän, että opiskeluaikoinasi söit suolakurkkua ja hapankorppua. Tiedän.) Aina välillä ajattelen säästää. Mutta sitten ostan kutkuttavan pokkarin, syön libanonilaisen lounaan ja juon chai-teetä. Pariisin kadulla huidellessa tulee vastaan monen monta kurjaa elämänkohtaloa. Heillä ei varmasti ole rahaa brunssiin. Tai edes suolakurkkuun ja hapankorppuun .

Kuvia en juuri ottanut enkä ole niitä harvoja yksiöitä ehtinyt koneelle ladata, sillä romahdin juuri sängyn päälle. Kassit ja nyssykät ovat oven edessä. Aikaiset aamut eivät ole minua varten. Note to self: Älä enää osta lippua 18. junavaunuun tai joudut raivoisasti juoksemaan kävelemään viisi minuuttia kunnes pääset sisälle junaan.

Kun kävelin Place de la Comédien halki pari tuntia sitten, pällistelin sinne pystytettyä joulutoria. Olen kai aika konservatiivinen typykkä, kun minun mielestä palmut ja joulutori eivät sovi yhteen. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun olen Ranskassa talvikuukausina. Minulla oli sellainen harhaluulo, että ranskalaiset joulukoristeet ovat elegantteja ja yksinkertaisia.Väärin.Olen nähnyt niin kauheita hirvityksiä Nizzassa (pahin Vegas-villitys), Montpellierissä ja Pariisissa, että se harhaluulo on hävinnyt. Siniset jouluvalot vaikuttavat olevan pop. Hui. Pariisissa useat meditointikeskukset ja muut rauhan keitaat oli kuorrutettu vilkkuvilla valoilla.

Ihan täysin epäloogisesti laitan teille nyt pari valokuvaa ihanasta (kyllä, ylikäytän sanoja "ihana" ja "söpö") Montpellieristä. Muistelen,että joku on joskus erittäin kovaäänisesti vaatinut valokuvia.

Pari juttua. Tuo akvedukti rakennettiin 1753-1764, joten sitä vanhemmasta tekeleestä ei ole kyse. Mikvé oli kiehtova kokemus. Kyseessä on juutalaisesta kylpylästä, jota käytettiin naisten puhdistautumisriitteihin. Se lienee 1300- tai 1400-luvulta ja se on yksi parhaiten säilyneistä yksilöistä Euroopassa. Aikaisemmin Montpellierissä asui suuri juutalaisväestö. Nainen meni kylpylään peseytymään kuusi-seitsemän päivää kuukautisten jälkeen, jonka jälkeen hän sai taas jakaa sängyn miehensä kanssa. Moni paikallinen ei tunnu tietävän paikkaa, sillä sinne pääsee ainoastaan turistitoimiston opastetuilla kierroksilla. Sama käytäntö koskee Riemunkaarta.

                                                    Place de la Comédie:

Musée Fabre:

Mikvé médiéval:

Riemunkaaren päällä:

La Promenade de Peyrou:

Akvedukti: