perjantai 13. huhtikuuta 2012

Mamman keittiössä




Lyhyt eksoottinen suhteeni Sunu Ker-blogiin päättyi noin viikko sitten. Olen taas lyönyt  hynttyyt yhteen vanhan ja tutun Baskeri seikkailee-blogin kanssa. Eksoottinen ja hiekkainen Senegal muuttui hyytäväksi (Missä on se kevät kysyn minä?) ja tutuksi Suomeksi. "Aikansa kutakin", sanoi iskä. Oikeassa oli.

Piipahdin Senegalin ja Suomen välillä Pariisissa, kuinkas ollakaan. Majailin kamuni Hennan ja hänen siippansa Didierin kämpillä. Pariisissa satoi ja tuuli. Minä viiletin Montmartren katuja raitainen baskeri päässä heiluen, pitsihuivi kaulalle käärittynä ja frillatakki kehoa lämmittämässä. Ensemblen kruunasi diskopalloja muistuttavat koripallotossut. Puolimetrisillä sulkakorviksilla olisi varmasti saanut aimo vonkaleen perhokalastusreissulla. Pariisittarilla oli kokomustat asut ja naamalla keikkuivat isot arskat. Värikkään ja  lämpimän Senegalin jälkeen Pariisi tuntui värittömältä ja kylmältä. Minä en oikein kuulunut joukkoon. Toisaalta, milloin muka kuulun? Mutta yksi maailman kauneimmista kaupungeista se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kävelyretkilläni pysähdyin usein katsomaan asuntoilmoituksia, mutta eihän tälläisellä vanhapiika-humanistihurvittelijalla ole varaa kivaan ja avaraan asuntoon Pariisissa. Sanomattakin on selvää, että join myös viiniä ja söin juustoa. Oi, kyllä se kivalta tuntui. Senegalissa ei paljon vinkkua juotu, sillä A) se on muslimimaa B) viini on todella kallista. Hyvää juustoa ei ollut lähikioskeissa ja siellä, missä haisulijuustoa oli, oli se kallista. Noh, Pariisissa nautiskelin senkin edestä. Lasillinen kiriä lähibaarissa, déjà vu anyone?

Tein toki jotakin muutakin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Pariisissa pääsin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kuumaan suihkuun. Miten niin (länsimaalaisesta näkökulmasta) arkinen asia voi tuoda niin suurta nautintoa? Dakarissa menin joka aamu kylmään yhteiskäytössä olevaan suihkuun. Kerran matkalla Senegalissa sain tulikuuman suihkun, mutta se ei ollut oma valintani. Ekokylässä mangrovemetsikössä aurinko lämmitti suihkuveden. Kylminä aamuina se oli kylmää ja kuumina iltapäivinä se oli kuumaa. Sitä ei siis mielestäni lasketa. Hyvään suihkukokemukseen kuuluu nimittäin se, että saa itse päättää veden lämpötilan. Se tuntui Pariisissa melkein maagiselta, vääntää vipua ja behold kuumaa vettä! Ajatella, vessassa oli myös pytty! Ei tarvinnut sihdata reikään ja varoa roiskeita.





Paikallinen Clip

Kato äiti, Maaria pyykkää!
Nyt olen porukoiden keittiössä ja ulkona on synkkää. Vessa ja suihku pelittävät. Pesukone hurisee alakerrassa ja hoitaa mun pyykkivuorta. Ennen lähtöä pesin suurimman osan mun vaatteista (No nyt ehkä liiottelin, osan nyt ainakin), mutta kaikki vaatteet olivat vähän kosteita ja nihkeitä, kun avasin matkalaukun. Lisäksi ne haisivat hassulle, kenties kaislalle? Perheen kaksilahkeiset (Herra Huuta lukunottamatta) ovat menneet kellojen ja suklaan luvattuun maahan. Huu, mamma ja minä olemme talon valtijoita. Huu-herraa olen paijannut oikein olan takaa. Äitiäkin olen paijannut. Niin se vaan on, että Senegalissa oli mahtavaa mutta kotona on hyvä olla.
  

3 kommenttia:

  1. Ihana kun tulit pois ja terveenä. Olen kuullut niin paljon kivoja juttuja sieltä, että tuntuu kuin olisi itsekin piipahtanut siellä. Olet taas monta kokemusta rikkaampi. Mutta uusi seikkailu on jo ovella.......

    VastaaPoista
  2. Oih, tervetuloa, tervetuloa! Tämänkin tekisi mieli Pariisiin, mutta kun ei ole varaa. Pitää ajatella uusiksi ja hankkia joko pörssimeklari tai asunto.. Bisou. L. Kirjotin just melenchetonin retoriikassa. Daniel voisi olla ylpeä.

    VastaaPoista
  3. Hei Maaria!

    Ihanissa seikkailuissa olet taas, mutta varmasti toisenlaisissa. Kirjoitit tuossa yllä, että et Pariisissa kuulunut joukkoon. Tiedätkö, kun näkee ja kokee noin paljon tavanomaista syvempää elämää, on varmasti "koditon" jonkin aikaa ja jollain tavalla varmasti koko elämän. Sielun koti löytyy joskus ainakin hetkittäin tai sitten etsiminen jatkuu.
    Se on mahtava seikkailu! Kannustavin ajatuksin sinua ajattelee Anneli

    VastaaPoista