
Niin siinä sitten kävi, että minä lähdin eilen Saint-Leun kaupunkiin esittävän taiteen festareille. Päätöksen tein edellisenä iltana kun sain kun sainkin itselleni vuodepaikan hostellista. Minua varoiteltiin töissä, että "Siellä on sitten tosi paljon väkeä". Okei.
Käyskentelin rannalla ja kävin katsomassa ilmaisia esityksiä. Esittävää taidetta oli akrobatiasta villeihin rumpurytmeihin. Pidin niistä kaikista. Kaupungin pääkatu toimi estraadina, parinkymmenen metrin välein oli jotakin kivaa. Mukavaa oli, että osa esiintyjistä oli kovia ammattilaisia kun taas osa oli amatöörejä. Söin kirpeää omenalakua ja ihastelin. Tunnelma muistutti jatseja, kadulla oli kunnon groove. Seurasin myös kaupungin edustalla laineilla ratsastavia surffareita. "Pitäisikö minunkin yrittää?", mietin.
Hostellissani majaili surffareiden oloisia tyyppejä. (Saint-Leu on surffipoitsujen ja riippuliitäjien suosiossa. Pieni sivuhuomio: Surffipojat eivät käytä yöpukua makuusalissa.) Riippuliitoa harkitsen täällä vakavasti, sitä kautta maisemia voisi ihastella yläilmoista. Tällä pikareissulla minulle riitti kuitenkin herkkupöperöt rannalla. Minusta on kai tullut aikuinen, sillä minua ei haitannut hedelmäliha ananascocktailissa, eikä raaka kala ruoka-annoksessani. Kulinaristinen suurvoitto.



Sen perusteella, mitä olen näiden kahden ensimmäisen viikon aikana nähnyt, sanoisin että suurin osa Réunionin kaupungeista ei ole häkellyttävän kauniita. Toivoin, että kaupunkien kadut olisivat täynnä ihastuttavan ränsistyneitä, yksityiskohtaisesti koristeltuja ja värikkäitä puutaloja. Eivät ole. Tai no, kyllä täällä on myös äärimmäisen kauniita rakennuksia, jotka on entisöity suurella rakkaudella ja huolella. Ne ovat kuitenkin vähemmistössä. Sitten on myös ihan vain ränsistyneitä rakennuksia (jotka ovat usein kylläkin värikkäitä, tai ovat sitä kenties joskus olleet). Suurin osa edustaa modernimpaa ilmettä, Turun tauti levisi siis tännekin asti. Onneksi väriä ei ole sentään säästelty. Ja jos totta puhutaan, huojuvat palmut ja iloiset tervehdykset kadulla antavat paljon anteeksi.





Jätä se riippuliito sentään väliin, edes säästääksesi minua. Tuntuu löytyvän kivoja juttuja sieltäkin. Ole varovainen meren kanssa, se ei ole ihan pieni ja voimaton. Meillä koleata, joten nauti lämmöstä. Rakk. halit mammalta
VastaaPoistaHei Maaria , Sain tänään postia sinulta ja tulin iloiseksi , kun jaksat muistaa meitä . Kiitos siis siitä.
VastaaPoistaTäällä on nyt kaunis kevät ja tuometkin jo kukkivat. Marjo tulee tänään ja on muutaman yön täällä ja palailee sitten työnsä pariin .
Olet rohkea ,kun lähdit reissaamaan ja katselemaan seutukuntaa. Siellä varmaankin on kaunista . Varovaisuuteenkin olet jo tottunut näillä reissuillasi- JOTENKA TURHA LIE VAROITELLA SINUA. Tultuasi voisit jo pitää meille oppitunnin , kuinka pidetään huoli kaikista tavaroista matkan aikana.
Sinulle sinne toivottelen pirteää mieltä ja mielenkiintoisaa matkaa . Elämyksiä tarvitaan . Terveisin Maili
Ihanaa, että kortti saapui näin nopeasti! Suomen kevät ja kesä ovat ihania, ei siitä mihinkään pääse. Tämä on ihan toisenlainen paikka, mutta äärimmäisen kaunis.
VastaaPoista