Viikonloppureissu ja itkukohtaus metsässä

Tulin juuri ovesta sisälle. Ranskassa on parlamenttivaalit, joten lehden toimituksessa paiskitaan töitä. Kello on 01:00 maanantaiaamulla. Onneksi sain ilmaisen voileivän ja Sprite-tölkin. Olen voittaja!



Torstaina olin ns. hengellisellä vaelluksella työn puolesta. Näpyttelin illan vaalihuuman aikana kokemuksiani ja aistimuksiani tekstiksi tietokoneen näytölle. Vaelluksen aikana oli yksi vähän vaikeampi kohta, jossa piti  kiivetä pienen matkaa kallionseinämää. Se oli sateen jäljiltä aika märkä ja minä en millään saanut tukevaa otetta mistään. Siinä seison polvet tutisten ja katselin vuoroin alas, vuoroin ylös. Sain itkukohtauksen, kun olin aivan varma, että tipun ja lyön pääni. Professional. Minulla oli samat tuntemukset sukellusta kokeillessa ja ennen kun minut työnnettiin lentokoneesta (köytettynä mieheen, joka halusi hypätä). Innostus muuttuu kuristavaksi ja musertavaksi peloksi. Huomaan ajattelevani, että "tämä on luonnotonta, kuolen pian". En mahda itselleni mitään, kyyneleet alkavat valua poskia pitkin. No, kenties kauheampiakin asioita löytyy maailmasta?

Päivän aikana satoi, olin kuin uitettu koira. Nyt vaatteet juuri haisevat juuri siltä-märältä labradorinnoutajalta. Olen yrittänyt käydä hakemassa Crousin vastaanottotiskiltä lanttia pesukoneeseen, mutta joku on innokas pyykkääjä ja ne ovat aina loppu. Kohta dumppaan lemuavat vaatteet lavuaariin ja alan senegalailaismamman tavoin veivaamaan niitä. Tai kun minä ole kyseessä, enemmänkin vähän paijailen niitä.

Viikonlopuksi lähdin Saint-Pierreen. Pakkasin kamat kasaan myöhään aamupäivällä ja kipitin linja-autoasemalle. Paikan päällä huomasin, että pakkaamiseni jätti toivomisen varaa: pyyhe, hammasharja, hammastahna ja kasvoputsari unohtuivat. Kuivasin itseni suihkun jälkeen silkkiaamutakilla ja pesin naaman samppoolla.

Saint-Pierre on kiva paikka, keskustassa on ranta ja keskusta on huomattavasti Saint-Denisiä eloisampi. Jos menen Saint-Denisin keskustaan kuuden jälkeen illalla on se aivan kuollut. Sen sijaan Réunionilla ihmiset ovat perinteisesti olleet hyvin aamuvirkkuja, monet paikat aukeavat aikaisin. Esimerkiksi kaupungin linja-autoyrityksen myyntipisteet aukeavat klo 07:30. Asuntolan lähellä oleva kahvila-baari aukeaa kuuden-seitsemän välillä aamulla. Hulluja nämä ihmiset! Mutta Saint-Pierressä tapahtuu myös iltaisin.

Menin Saint-Pierressä tuttavan kutsumana taidenäyttelyn avajaisiin. Olin jatkuvasti napsimassa leivonnaisia (Miksi kukaan muu ei syönyt niitä?), kiertelin katselemassa teoksia siristellen silmiä ja käännellen päätä ja juttelin taiteilijoiden kanssa. Illan päätteksi istuimme näyttelytilan lattialla ja joimme olutta. Jatkoimme le Tamponin kaupunkiin taiteilijaresidenssin avajaisiin. Siellä oli groovy DJ, ruokaa ja juomaa. Olen muuten niin daiju, että oli maksamassa boolilasillisestani. Juu, ei tarvinnut. Kiersin tilan ympäri neljä kertaa, sillä koin että minun pitää kompensoida perusmössömäisyyttäni jotenkin. Kaikki olivat luovia ja hassuja Taiteilijoita, ja minä vain peruspirkko. Onneksi minulla on salainen ase: suomalaisuus. Se antaa minulle tietyn eksoottisen viban. Girlsin Hannaa (muokaten) lainatakseni: "You come from Finland, that makes you naturally interesting."



Ei pelkkä paratiisi