Mikä on päivän sana?

Noh, restaurant japonais. Japanilaisia ravintoloita on täällä mun hoodeilla ihan jumalattomasti. Kävin tänään syömässä sellaisessa ja vähän sävelsin niiden puikkojen kanssa, nuudelit eivät halunneet pysyä mun otteessa. Tuli flashback Hannan vietnamilaiseen iltaan. Sinnikäs olen, ei voi muuta sanoa! Ja ihanan kevyttä keittoa oli, seuraavaksi otan sushia (kasvisversiota tietty). Olin aikamoinen petturi muutenkin tänään, kävin kokonaiset kaksi kertaa Starbucksissa. Iskä nyt varmaan hakkaa päätä seinään ja miettii mikä siinä kasvatuksessa meni vikaan! Eikö Ranskassa nyt voi mennä ranskalaiseen söpöön kulmakuppilaan? My thoughts exactly, mietin pariin otteeseen josko tämä nyt on järkevää. Mutta menin sisään kuitenkin, koska Starbucksin kahvee on hyvää! Otin ekaksi jonkinlaisen valkosuklaahärpäkkeen ja sitten ihanan raikkaan Frappuccinon. Nami nam. Puolustuksekseni voin sanoa, ettei Suomessa ole Starbucksia (saisi muuten olla). Nyt kun olen asian hienosti itselleni isälle selittänyt, pääsen varmaan tämän suuuu-u-ren ongelman yli.

Olen tänään kävellyt aivan hurjasti, reidukat ovat seksikkäästi punaiset kaikesta hankauksesta. En sitten pannut sitä Compeedin stickiä. Auts! Olen ihan hoidellut käytännön asioita, kuten hakenut kartan ja ostanut aurinkorasvaa, dödöä ja muuta äärimmäisen fabulöösiä! Menin sinne Tuiliersin puistoon, avasin matkaoppaan ja kuuntelin A Fine Frenzyä. Sitten talsin Musée des Arts Décoratifsiin, jossa olisin saanut ihastella muun muuassa entisaikojen kylppäreitä ja Musée de la Moden puolella erilaisia kankaiden koristeluita. Mutta pöh, näihin pysyviin näyttelyihin ei pääse kun vasta heinäkuussa, kun erinäköiset fiinit autot ovat näytillä. Kuka nyt ennemmin Ferrareita katsoo kuin pitsikauluksia? Tai älkää vastatko. Mä menen tsekkaamaan kaikki kolme sitten myöhemmin. Kenties saan seuraa? Museokaupassa kyllä vietin puolisen tuntia, mahtavaa tavaraa! Mukaan tarttui esim. The Thrifty Eater's Guide, vaikuttaa lupaavalta.

Menin myös höpöttelemään Comédie-Françaisen lippuluukulle ja menen jokin ilta tuntia ennen näytöstä vaanimaan -50% lippua. Aika hulppean oloinen paikka. Talsin myös Seinen rantaa vähän molemmilta puolilta, kävin moikkaamassa vanhaa tuttua Notre Damea ja sitten menin piipahtamaan erääseen näyttelyyn. Jaahas. Olin saanut Plumilta kutsun sinne avajaisiin, joten sinne sitten menin. Siellä oli oikeastaan kaksi massiivista teosta, toinen jonkinlainen puinen autonrunko (joka pyöri) ja toinen liikkuvan kidutuskoneen oloinen. Kiertelin siellä sitten eksyneen oloisena ja koetin ymmärtää teosten symboliikka. Ei Mörri hiffannut. Ennen kämpille raahautumista pysähdyin vielä valkkarille pienen pieneen baariin mun kämpän läheisyydessä. Isäntä (joka muistutti vähän Ream Barclaytä CSK:sta) tarjosi mulle makeahkoa valkkaria (eikä nyrpistellyt kuten iskä olisi tehnyt), emäntä ja tytär häärivät ruuanlaittopuuhissa mustan kissan hengatessa oven liepeillä. Perunamuusilta se mun mielestä näytti. Vähän höpötin heidän kanssaan ja he kertoivat tarjoavansa illallisen joka ilta ja olisin tervetullut vieras jos niin haluan. Tietty kyseessä on ihan bisnes mutta tuosta paikasta taitaa tulla yksi Mörrin kantakapakoista, syömään täytyy mennä jokin kerta.

Niin, aika romaaneita mä kirjoitan...Täytyy koettaa parantaa tapani!

Aurinko nousee Pariisissa

Tai nousi aika kauan sitten mutta anywhooo. Eilen viiden aikaan saavuin CDG:n lentokentällä ja oli kyllä aika jännä tunne istua ja odottaa matkalaukkua. Tuli mieleen noin kuukauden takainen reissu Pariisin Tirrin poppoon kanssa ja samaisessa paikassa istuimme veljen kanssa iPhoneja räpelöiden. Lufthansa on aivan mahtava lentoyhtiö, väsynyt matkalainen saa viiniä ja ruokaa! Kun on viime vuosina enimmäkseen käyttänyt halpisyhtiöitä, joissa vesilasillinenkin on maksullinen, tämä on luksusta. Ja välilaskupaikassa Münchenissä sai ilmaisia lehtiä ja kahvia. Maaria hykerteli. Go saksalaiset! Niin takaisin sinne lentokentälle, laukku tuli vikkelään mutta sitten seikkailin Roissy-bussipysäkkiä etsien. Kuukausi sitten se lähti yletasanteelta mutta nyt näemmä alatasanteelta. Alrighty then. Minä ja kolmisenkymmentä vienosti hymyilevää aasialaista odotimme bussia. Ja odotimme. Bussi tuli yli puolen tunnin päästä ja ahtauduimme sisään, istumapaikka oli toiveajattelua. Viime kerralla pääsimme keskustaan alle puolessa tunnnissa, nyt noi tunnissa matelimme ruuhkassa eteenpäin. Sitten minä ja omaisuuteni etsimme Plumin lukaalia ja aika helposti se sitten löytyi.

Niin, asunto. Ihan ekaksi sain poskipusut brittiläiseltä vuokraemännältäni ja tapasin kämppä (kimppa-)kaverini. Ihan mukavan oloista sakkia, kaikki vaikuttavat saaneen osansa maailman boheemiannoksesta. Asunto on todella iso ja suuri osa huoneista on oikein söpöjä, tauluja roikkuu ihan joka paikassa. Sitten on sellaisia mystisiä käytäviä ja huoneita, jotka ovat täynnä romua. Minä saan käyttää yhtä vessoista, kylppäriä ja keittiötä. Niin ja huonettani tietty. Se on söpö, siisti ja sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsen. Pienestä ikkunasta kuuluu elämän ääniä (mutta aika hiljaista on). Gaia, pieni jackrusselin pentu, pitää keittiötä valtakuntanaan. Siis ei ehkä omasta tahdostaan, sillä hänen pitäisi pysyä siellä. No ei kyllä pysy, Parikat on nostettu turvaan just in case. Gaia haukkuu, vikisee ja haluaa huomiota sekä pureskelee tavaroita (eilen se oli emännän lattialla jättämä roskapussi...ihanaa) mutta on ystävällinen. Hänellä on varmaan tylsää ja hän on pentu. Tulee Huu mieleen, semisti ärsyttävä tyyppi aina välillä. Mutta niin ihana kuitenkin. Kylppäristä vuokraemäntä varoitti ja onhan se jännittävässä kunnossa. Sanotaan niin, että Laura ei siellä peseytyisi. Vastapäätä olevassa vanhassa rakennuksessa näyttää olevan toimisto ja kylppärissä ei ole verhoja. Voin aloittaa heidän päivänsä floor shown kera.

Summa summarum, luulen että tulen viihtymään. Kaikki tuntuvat viihtyvän omissa oloissaan mutta kuitenkin halutessani saan heistä seuraa. Kello on vähän yli yksitoista, Pariisi lopettaa ja taitaa mennä selaamaan matkaopasta puistoon.

Paris calling

Istun Tuomaksen ja Huun palatsissa. Pitsa syöty ja Taken-leffa katsottu. Oikein sisarusten välinen hempeä ilta. Raahasin laukkuni (ja itseni) tänne pari tuntia sitten. Huomenna nousen Pariisin koneeseen. En ole aivan isäni veroinen matkalaukkujen pakkaaja mutta en aivan toivoton sentään. Repe antoi seuraavan vinkin: "Älä pakkaa mitään mutta jos jotakin on pakko ottaa, ota vähän". Fiksu Reetta, ei olla turhaan opiskeltu yliopistossa. Laura ja Reetta pistäytyivät kylään pitsan ja viinipullojen kanssa eilen. Mörri kivasti yllättyi ja ilahtui, oli tauon paikka. "Tauko" tosin kesti nelisen tuntia mutta mitäs väliä sillä. Näemmä olen kevyt matkaaja näihin kahteen verrattuna. Sen verran sai ihmetystä osakseen puolityhjä laukku.Tänään kun raahasin laukkua Kupittaan rautatieaseman portaita alas (kiitsi muuten kaikki ritarilliset miehet, jotka pyyhälsivät ohi), pohdin mielessäni mitä voisin vielä jättää pois. Laukussa on mukavasti vielä tilaa mutta paino lähentelee pariakymmentä kiloa. Täytyy vielä vähän säveltää. Jotenkin musta tuntuu, että jotakin vaatetta tarttuu Pariisita mukaankin!

Mennyt viikko on ollut aika vauhdikas. Viikonloppu nyt oli täynnä kaikenlaista juhlintaa ja tietty pakkaamista. Kaksi tenttiä oli ja papereiden ja kopioiden perässä juoksua. Cocktailit Pinellassa. Koko ajan stressasi muutto ja erinäiset laatikot ja nyssykät yksiön lattialla. Täytyisi varmaan kirjoittaa oodi vanhemmille, koska en yksinkertaisesti tiedä mitä olisi tehnyt ilman mun vanhempia. Muuttaminen on aivan järkyttävää puuhaa. 4D saa tehdä musta dokumentin, sillä olen näemmä hamstrannut kaikkea mahdollista kartonkirullista hiusvempeleisiin. Miten mun yksiöön on mahtunut näin paljon tavaraa? Ja miten ihmiset muuttaa pois omakotitalosta, ei voi ymmärtää. Tämä kokemus riitti, koko elämän pakkaaminen laatikoihin on toden totta helvetti maan päällä. Jean-Paul Sartre voi olla tästä mitä mieltä tahansa! Taidan paremmin arvostaa veljen kolkkoa  minimalistista asuntoa.

No niin, nyt on sitten kolme kuukautta edessä Pariisissa. Tulee mieleen vuoteni Sisiliassa, elämäni jännittävin vuosi mutta myös vaikein. "Mihin olen pääni pistänyt?" Ainakin ajattelin juoda lasillisen valkkaria jossakin kulmakapakassa tänä viikkonloppuna. Olen sen ansainnut. Kuka haluaa tulla käymään?

Pyörimistä Kerttulinmäkeä alas

Olen paijannut kaivaten kesämekkojani kevään aikana. Olen mekko-ja hameihminen henkeen ja vereen. Se joka kehuu pillifarkkuja mukaviksi, ei ole koskaan pitänyt päällään kellohelmaista kesämekkoa! Nyt Ranskassa ajattelin ostaa varastooni vähän lisää näitä kaunokaisia ja hyödyntää vaatevarastoani oikein kunnolla. Vuosien varrella mekkoja ja hameita on toden totta kertynyt! Ongelmaksi on tosin muodostunut, että olen ansiokkaasti paisunut vuosien varrella. Lantioni perusteella olisin oiva lapsien synnyttäjä, ei tekisi tiukkaa ei. *Tuomas voi nyt olla kiltisti kommentoimatta lasten saanniin epätodennäköisyytta, danke schön* Osa mun kauneista mekoista ei mahdu päälle! Yksi mun ihanimmista mekoista on Uman hempeä yksilö, joka oli jo ostohetkellä vähän tight. Kun pidätin hengitystä ja rasvasin itseni margariinilla, sain ängetyksi itseni siihen. Fat chance now. Mutta mitä tehdä? Toisin kuin ihana mamma kuvittelee, Pariisissa tulen todennäköisesti kivasti lihoamaan. Minä en pysty sanomaan chèvrelle tai suklaamousselle ei kiitos. No can do!

Tämä on ihan mahtava! My precious. KLIK

Oma pesä Pariisista

No niin, nyt pitäisi olla majapaikka Pariisissa. Siis pitäisi. Ne jotka ovat seuranneet mun asunnonetsintääni tietävät, että se on vienyt ihan tajuttomasti aikaa ja hermoja. Tämä on ollut pitkä prosessi ja olen näpytellyt kamalan määrän omia ilmoituksia, vastannut käsittämättömään määrään muiden ilmoituksia ja ollut Facebookin kautta yhteydessä ihmisiin. Olen iPhonella viestitellyt, vastaanottanut puheluita ja small talkannut Skypen kautta.

Jonkin verran on tullut ihan selkeitä huijausyrityksiä ja pari epäilyttävää treffailuyritystäkin. Olen luonteeltani hyväuskoinen, joten olen oikein yrittämällä yrittänyt olla tarkkana kuin porkkana. Noh, nämä huijausyritykset ovat olleet aikalailla selkeitä tapauksia. Kiireellä pitäisi lähettää rahaa ja Skype oli ehdoton no no. Jännää oli, että monet olivat lähettäjän nimeä lukuunottamatta aivan samantyylisiä. Menehtynyt Pariisissa työskennellyt isä oli vakio. Sellaisiakin yhteydenottoja tuli missä oli miehen pärstää eri kuvakulmista ja kertomuksia hyvästä henkilökohtaisesta hygieniasta yms. Moni tarjotuista majapaikoista on ollut Pariisin ulkopuolella. Suurin yllätys on ollut se kuinka paljon huoneita on ollut tarjolla. Mun Asunnot Pariisissa-kansio on räjähdyspisteessä. Jännä twist oli myös, että huoneen saaminen asuntolasta osoittautui hyvin mutkikkaaksi. Lähetin tiedustelua ehkä kymmeneen eri asuntolaan. Kuvittelin, että se olisi siinä. Kerron milloin haluaisin tulla, lähettäisin jokinlaisen takuuvuokran ja vastaavaa peruskauraa. Yllätys oli suuri kun sinne olisi pitänyt toimittaa nippu erilaisia papereita ja todistuksia. Todistuksia yliopistolta, harjoittelupaikasta, verokuitteja, vanhempien palkkatiedot, suosittelukirjeitä ja vastaavaa. Ihan sairasta. Lisäksi parissa paikassa paikassa olisi haluttu järjestää johtajan kanssa haastattelu. Siis haastattelu? Erästä pientä yksiötä mulle tarjottiin myös asuntolasta suoraan, vähän alle tonnin olisi ollut vuokra. Adios. 

Loppuvaiheessa mulla oli 4-5 mua kiinnostavaa huonetta kimppakämpissä. Hintahaitari oli 500-700 egeä. Tämä on siis huoneesta. Perusvaatimuksena mulla oli Pariisin alueelta (siis joltakin arrondissementilta) löytyvä siisti kalustettu huone. Mitään Penthousia en siis etsinyt. Lisäksi kämppä(tai kimppa-)kaverin piti vaikuttaa perusmukavalta. Kauneudesta, sijainnista ja muusta kivasta sai tietty lisäpisteitä. Tänään olin sitten luvannut ihmisille, että ilmoittaisin lopullisen päätökseni. Piti ihan iskälle soittaa ja varmistaa etten aivan sentään ole hoopo. Juristi-isukki osaa neuvoa järkevästi ja nopeasti. Gotta love daddy.

Kauhean piehtaroinnin jälkeen päädyin Montmartren lähellä sijaitsevaan nättiin huoneeseen. Pääsiäislomalla keskustelin tulevan kämppäkaverin kanssa noin tunnin. Sijainti painoi eniten, metrolla pääsen töihin kuulema noin vartissa. Muissa paikoissa aika olisi ollut 30-40 minsaa. Tunti on Pariisissa työmatkalle aika normi. Suolaista sanoo Maaria, joka on tottunut kävelemään joka paikkaan nopsasti. Kämppäkaveri sanoo, että hän haluaa mut sinne kesäksi ja että asian pitäisi olla kunnossa. Mun pitää kuitenkin mennä sinne kahville saapumisen jälkeen, jotta tutustun asuntoon ja hän saa varmuuden siitä etten ole sarjamurhaaja. Asian pitäisi siis olla selvä näin. Kuulema stressaan liikaa. Täytyy omaksua tämä laissez faire-mentaliteetti asap. Hostellin varaan 31.05 saakka ja sitten (toivottavasti) pääsen omaan pesään. Huone siis vapautuu 01. kesäkuuta Kaikkea voi kuitenkin tapahtua, kyseessähän on Pariisi. C'est la vie!

Mörri on syönyt mökömökö-keksejä

Ei nyt ollenkaan marsipaaninmakeaa iltapäivää teille. Tämä päivä on ollut ihan pyllystä. Sunny disposition my ass. Normaalisti olen elämänmyönteinen ja iloinen ihminen mutta en tänään. (Insert gasp here).

Yksinkertainen syy on stressi. Mulla on sitä ollut kenties vähän liikaa viime päivinä. Koko elämän pakkaaminen pahvilaatikoihin, käytännön asioiden hoitaminen valmiiksi sekä Pariisia että Montpellieria varten, asioiden hoitaminen Pariisin päässä, vaatevaraston pohtiminen ja opintojen hoitaminen pakettiin on vähän verottanut viime päivinä. Kivana lisänä vielä, että mulla oli täksi päiväksi kaksi romskua analysoitavaksi ja näytelmänpätkän esittäminen. Oli ihana luento. Ei tullut sitten viime yönä paljoa nukuttua. Mulle tulee aina sellainen kuumemainen hiki kun joudun valvomaan koulutöiden kanssa. Olenko ainut? Mutta kaikilla ei voi olla Lauran organisointitaitoja!

Hienona lisänä hissi ei taaskaan liikahtanut aamulla (joku ihana olento oli jättänyt oven auki) ja mun deodorantti petti. Najs. Muuten, eilen uskallauduin avaamaan mun komeron oven, jonka takana on mun vuori i-h-a-n-i-a likavaatteita. Kaadoin sen eteiseen (lapset olisivat voineet siinä leikkiä) ja aloin lajittelemaan niitä värikkäiseen, tummaan ja vaaleaan kasaan. Oma kasansa oli äidille menevä kasa. Ai kuinka paljon pyykkiä tässä Mount Everestissä oli? Mä olen pessyt kolme lastia ja vielä on kaksi jäljellä. Äidille menee hienosti viisi-kuusi muovikasillista mun ydinjätettä. Mommy, you love me right? Ja äiti siis aina kinuaa mun pyykkiä ja nyt hän sitä saa. Enimmäkseen lakanoita ja pyyhkeitä.

Lauralla on kauhistunut ilme kasvoillaan, mun hämisvaistot kertovat mulle sen. Ai mitä tuo nätti kuva homeisesta leivästä tekee tuossa? Se kuvaa mun tämän hetkistä olotilaa.

Pakkailua ja angstailua

Miten pakata kevyesti ja fiksusti kolmen kuukauden rupeamalle? Siinä vasta kysymys. Hakkaa mukavasti Wille Shakespearin kysymyksen. Olen ajatellut satsata siisteihin polvipituisiin kesämekkoihin (joita omistan...noh pari), polvipituisiin hameisiin, teeppareihin ja frillapaitoihin. Hotpantsit ja minihameet olen ajatellut jättää väliin tai muuten ohikulkevat pariisilaiset alkaisivat kärsiä yhtäkkiä silmävaurioista. Kenties ne olisivat myös sopimattomia työpaikalle tai jotain. Kenties yhdet housut otan myös mukaan. Pari eriväristä villatakkia ja boleroa. Vaikka Pariisissa tulee olemaan aivan sietämättömän kuuma kesällä, pitäisi kenties kaksi lyhyttä takkia änkeä ahtaa viikata kauniisti laukkuun. Baltsuja kahdet ja yhdet korkkarit. Kiiltonahka on ehdottomasti päivän sana. Pitäisikö kenties ottaa yhdet loaferit tai lenkkarit rennoiksi kengiksi? Äiti muuten, en taida ottaa juoksulenkkareita mukaan. En oikein näe Mörriä vyörymässä Luxemburgin puistossa tiukoissa juoksupökissä. No, housuista vitsailin...Jo ajatus sai veljen silmät kirvelemään, eikös niin?

Kesäalet alkavat Ranskassa kesäkuussa, joten oletettavasti saan uusia ystäviä vaatekaappiini. Ainakin kenkiä ja kenties laukun. Aih, melkein unohdin kivuliaimman jutun. Pitäisi varmaan ottaa ainoastaan kaksi laukkua mukaan järkevänä (?) ihmisenä. Yksi iso ja yksi pieni ja rento. What a waste. Onneksi ystävät ovat tarjoutuneet hoitamaan  laukkujani  poissaoloni ajaksi. Etteivät ole kullannuput yksin muuttolaatikoissa pimeässä komerossa.

Ekaa kertaa otan myös kannettavani mukaan reisuun. Se painaa aika mukavasti käsimatkatavaroissa mutta ei voi mitään. Olisi vaikeaa olla ilman omaa kullanmurua kolme kokonaista kuukautta. Nerd alert, nerd alert!