Maaria kuukausihuollossa

Aikomuksena oli tietenkin herätä ihmisten ajoissa mutta kuinkas kävikään. Ovesta pääsin ulos puolenpäivän aikoihin ja sekin tuntui vaikealta. Toisaalta, mitä virkaa on viikonlopuilla jos silloin ei voi nukkua pidempään kuin arkena? I ask you. Plum lähti mun mukaan Gaian kanssa ja näytti mulla kulmakunnan halvimman kampaamon. Sitten hän päätti tulla mun mukaan lounaalle ja mikäs siinä. Ranskassa kun ollaan, myös karvanaama Gaia pääsee tassuttelemaan rafloihin ilman että viranomaiset sulkevat paikkaa. Mun Café Pistache ei kuitenkaan viehättänyt Plumia ja monen mutkan jälkeen päädyimme halvahkoon mutta myös tylsähköön kahvioon, josta ostin salaatin ja fromage blanc-jälkkärin. Jälkkärin päädyin lopulta nauttimaan kauniissa Palais Royal-puistossa. Sitten suunnistin kiinalaisten kortteleiden suuntaan 13. osaan masterplanina hoidattaa jalkani ja kätöseni esittelykuntoon. Piipahdin vielä kambodjalaisessa ravintolassa, jossa jälkkäri oli oikein maittavaa, mutta mango-rapusalaatti ei oikein miellyttänyt Mörriä. Allergialääkkeen otosta huolimatta ravun maku aiheutti vatsan vellontaa. Noh, jasminitee oli oikein hyvää.

Vartailin vähän hintoja ja lopulta marssin sisään kynsi"salonkiin". Olin bongannut ikkunasta, että käsi-ja jalkahoito ovat yhteensä 30 egeä. Muy bien. Tähän siis vielä kuului lakkaus. Olin kambodjalaisen naisen hoidettavana noin kaksi tuntia. Kun mua alettiin ohjaamaan liikkeestä takapihalle aloin jo ajatella, että kohta Maaria ryöstetään, mukiloidaan ja mä löydän itseni ammeesta vailla munuaista. No ei nyt sentään, oven takaa paljastui keskeneräinen salonki/työntekijöiden lounastila/varasto. Siellä riisuin häpeillen kengät paljastaen mun liiskaantuneet ja ällöt jalat. Niitä sitten huollettiin aika kauan, varmaan desi kaikkea jännää sieltä irtosi. Vähän oli kovakourainen nainen mutta ei liian. Ronski maalaistyttö, sanoisi mamma. Väriksi valitsin vadelmanpunaisen. Kädet olivat nopeat hoitaa, niitä hän oikein ylisti. Enpä ole juu niillä kauheasti lypsänyt tai kiillottanut hopeaa. Oikein hyvää jälkeä, Maaria on hyvin tyytyväinen. Tämän jälkeen, kevein askelin, astuin sisälle kampaamoon samaisella aluella. Nakkasin kuvan pöydälle ja kyselin hinnan perään. Pieniä kommunikaatio-ongelmia oli aika kivasti mutta lopputulokseen ja hintaan olen tyytyväinen. Väri ja leikkaus 42 euroa. Tosin värjättiin vain tyvi. Pesupaikalla tuntui kuin päänahkaa olisi enimmäkseen vaan raavittu, ihan kauhean kovaotteinen oli. En sitten viitsinyt pyytää päänahanhierontaa, se oli jo tässä vaiheessa irronnut. Malli on nyt aikalailla potta, itse pidän aika paljon. Kiva kesätukka, näyttää söpöltä verenpunaisen huulipunan kanssa. Äiti ja veli eivät tule pitämään, se on selvä. Ei ole Amélie.

Syömään menin lopulta Comptoir des Petits Champsiin, jossa otin kasvispastaa ja fromage blancia tuoreilla mansikoilla & mansikkahillolla. Nami nam. Tosin mun kir royal oli hivenen tyyris, 12 egeä. Note to self, ota ainoastaan porukoiden maksaessa. Oikein ihana paikka, sinne uudestaan. Viinilasilliselle menin söpöön vähän kitschahtavaan kulmakappakkaa, jossa oli porukkaa katsomassa futista. Keltaiset seinät täynnä vanhoja julisteita ja paljon punaista. Sen jalkkiksen voi kenties antaa anteeksi.

Kiitsi Hanna vinkistä, yritin useaan otteeseen. Fail. Se pyytää koko ajan kirjautumaan Google-tilille ja siitä tulee vicious circle. Kirjaudun ja se väittää etten ole kirjautunut ja joudun tekemään sen uudestaan. Ja uudestaan. Alkuviikosta blogspot toimi aivan normaalisti, pääsin automaattisesti kommentoimaan Paljettibaskerina. Nyt järjestelmä väittää, että en ole kirjautunut mutta kun painan "kirjaudu sisään", olen sen mukaan jo kirjautunut. Frustrating, you see. Paljettibaskeria ei löydy ollenkaan kun haluan kommentoida. Uusia tekstejä voin sen sijaan näpytellä. Höh.

1500 euron takki

Kun tänään ryömin töistä kotiin, Plum kyseli mun iltasuunnitelmista ja muistutti, että myös mut oli kutsuttu hänen ystävänsä illanviettoon. Kyllä, muistin kutsun viime sunnuntailta mutta en ollut varma oliko se vielä voimassa/muistiko Plum/jaksaisinko mennä. Ei siinä mitään, päätin sitten mennä ihanana ja raikkaana (yeah right) kun kerran kutsuttiin. Niin ja jotakin tuomista pitäisi olla, totesi Plum puolitoista tuntia ennen lähtöä. Jaahas, Maaria kipitti kauppaan ja sönkötti ranskaksi, että pitäisi ostaa viiniä ihmisille joita en alkuunkaan tunne. Kymppi suunnilleen. Tyyppi oli vähän hämillään mutta pienen ajan kuluttua Maarialla oli pullo Bourgognen punkkua, hinta parikymmentä senttiä alle kympin, kassissa. Suihku sai jäädä väliin, äklö tukka suoristusraudalla kuntoon, rusetti päälaelle ja verenpunaiset huulet-siitä se ilta lähtee. Cocktail-tyylinen ilta vietettiin Maraisin aluella, jonne menin Plumin ja Gaian seurassa. Paljon oli poshia väkeä mutta myös ihan perus farkku- ja teepparityyppejä. Paljon kuumia homomiehiä. Paljon pyöreitä laseja. Kaiken kaikkiaan, tunnelma oli hyvin gay. Pelkäsin olevani alipukeutunut mutta ihan kivasti sovin väkijoukkoon.Viiniä, hedelmiä, leipää jne oli pöydällä. Kun lähestyin vaatekappaleita laskin kiltisti punkkulasin pöydälle ja tarkastin ettevät kätöset olleet likaiset. Rekissä roikkui paljon kaapumaisia asuja, pellava ja 100 % kashmir tuntuivat olevan yleisiä. Yksi keltainen ilmiömäisen ihanan tuntuinen villatakki miellytti Mörriä. Halvin tuote taisi olla 250 egeä ja 1500 euroa tuntui olevan aika perus "alennettu" hinta. En halunnut masentaa itseäni sovittamalla tuotetta.

En voi vieläkään kommentoida mitään Paljettibaskerina, blogspot pyytää minua kirjaantumaan sisään (vaikka olen sen jo tehnyt). Ennen toimi vallan mainiosti. No, mietin tätä jossain vaiheessa. Nyt alkaa uni jo painaa, on ollut rankka viiko. Mutta työ on ollut kivaa ja työkaverit todella ihania. Me lieks!

Ja onnea mammalle, je t'aime!

Klassista musiikkia ja puurtamista

No nyt on Maaria poikki. Ei tule romskua tästä vaan kenties haiku sen sijaan. Olin tosi ahkera tyttö tänään töissä ja tiedättekö mitä, se työ on kivaa! Lounaaksi söin vihreitä höyrystettyjä kevätkääryleviritelmiä, dumppasin ensimmäisen tosin aika ronskisti punaiseen kastikkeeseen ja pikkasen vaan poltteli suuta. Rafla oli jonkinlainen taikku/kiinalais/vietnamilaishybridi. Kiva hinta-laatusuhde mutta ei nyt Michelin-tähtiä saa lähitulevaisuudessa. Tosin sitähän sanotaan, että Michelin-oppaassa sorsitaan ei-perinteisiä ruokakulttuureita. Olin työpäivän jälkeen kahden vaiheilla, menenkö klassisen musiikin konserttiin, joka järjestetään Invalidesin kappelissa vai en. Lopulta menin. Raahauduin syömään nizzalaisen salaatin (nypin pois sen anjoviksen) ja menin konserttiin. Siellä oli ihan kauhea jono ja kun kappelin ovet avattiin, liikkui ihmismassa vikkelään. Kutsun olin saanut harjoittelupaikan kautta. Oli todella kaunista musiikkia ja ympäristö oli upea mutta mua väsytti ihan kauheasti. Mun viereen muuten istui tyylikäs mies, jonka kanssa aloin höpötellä. Hänellä oli sellain Maariaan vetoavalla tavalla huivi sidottu löysästi solmion tapaan ja tungettu kauluspaidan sisään. Ihan umpihomo tietty, Hän oli Alberto, syntynyt Kuubassa, puhunut lapsuudessaan perheen sisällä ranskaa, espanjaa ja englantia. Hän oli opiskellut Oxfordissa, työskennellyt vuoden pankkiirina New Yorkissa kunnes ei enää kestänyt sitä. Mennyt töihin antiikkikalusteita myyvään liikkeeseen, sitten Ralph Laurenille ja Sothebysille. Nyt hän asustelee juristi-avopuolisonsa kanssa Lontoossa ja hän on itse taiteilija (aina kuulema halunnut olla). Pariisissa hän käy usein, avopuolisolla on täällä asunto. Hän antoi kivasti vinkkejä ja kyseli Suomesta yms. Kun konsertti oli loppumaisillaan kysyin josko hän on Facebookissa. Ei ole. Sähköpostiosoitetta ei  ollut juuri silloin mukana. Juuri kun olin ehdottamassa vaihtoehtoa C (olen katsos vähän hidas), sanoi hän että oli ilo tavata ja aivan varmasti törmäillään. Hän on alueella pari päivää. Moro. Selvä, eihän Pariisissa paljoa asukkaita ole tai mitään. Joku taisi pelätä Mörriä.

Muuten, haluaisin mielelläni kommentoida teidän juttuja mutta Blogspot ei anna Paljettibaskerin kommentoida mitään. Höh. Painoin muuten vahigossa summeria tullessani äsken hissillä (damn) ja Gaia sai kohtauksen. Kaikki olivat näemmä nukkumassa. No paitsi Gaia. Kauhea haukkuminen ja vinkuminen. Jaksoi varmaan vartin, tuntui tunnilta. Onneksi ei sentään ollut aamuyö vaan kello oli puoli yksitoista. Mutta silti, nolo.

Kurdiruokaa ja kuusi litraa samppanjaa

Huoh, olo on aika väsynyt. Raahauduin ylös sängystä noin kahtakymmentä vaille seitsemän ja oikein raikkaana ja kauniina (not), nousin bussiin noin varttia vaille kasilta. Päivä oli todella mukava mutta raskas. Tutustuimme söpöön Troyesin kaupunkiin, jossa saimme päivän kofeiiniannoksen, kaupunkikierroksen ja lounaan. Kaupunki oli kuin karamelli, söpö kuin mikä! Sitten jatkoimme matkaa samppanjakierrokselle Moët & Chandonin kellareihin. Mukava ja selkeä opas kierrätti meitä ympäri kellaria kertoen valmistusprosessista. Mörrikin pysyi kärryillä kivasti. Tiedättekö mikä olisi kenties maailman kutkuttavin työ? Samppanjapullojen kääntäjä. Sellaisia on kuulema töissä kolme ja he kääntelevät ja vääntelevät pulloja eri asentoon päivät pitkät. Intriguing. Maistelu oli seuraavaksi ja silloin saimme yhden lasin kuplivaa kätöseen. Ja ei mamma, Maaria ei sammunut bussiin. Sen sijaan pohdimme porukalla miten kuuden litran samppanjapullon saisi kivasti ängettyä laukkuun. Eivät varmasti huomaisi mitään. Iskä on varmaan tätä lukiessaan todella ylpeä tytöstään, eikö vaan? Kenties mä olen jo muksuna käynyt siellä kellarissa. Muistan vaan, että kaikki matkat viinitiloille ja samppajataloihin olivat ihan tajuttoman mälsiä. Ei voinut eläintarhaan mennä?

Melkein tasan 12 tuntia lähdön jälkeen saavuimme bussilla lähtöpaikkaan. Sieltä jatkoin metrolla Dîlaniin, ravintolaoppaastani löytyneeseen kurdiravintolaan. Otin kevyehkön kasvisannoksen ja oikein maittavaa oli. Jälkiruuaksi nappasin suositellut pähkinänyytit hunajan kera. Semisti oli makeaa. Mutta hyvää! Näytin opaskirjan tekstiä henkilökunnalle ja he oikein riemastuivat, tosin sain kunnian vapaalla kädellä kääntää sen heille ranskaksi. Kasa käyntikortteja annettiin vielä ja niitä jaan oikein mielelläni. Eilen illalla päädyin (samaisella kadulla sijaitsevaan) pitseriaan Campionissimoon. Kyseessä ei siis ole mikä vaan kulmapitseria vaan omistaja on voittanut pitsan teon maailanmestaruuden (who knew there was such a thing?) kaksi kertaa. Pohtimani voittajapitsa maksoi 33 egeä, joten se sai jäädä odottamaan paksumpaa lompakkoa. Otin 17 euroa maksaneen herkullisen kasvispitsan, johon tuli muun muuassa chèvreä, viikunahilloketta, mozzarellaa yms. Miinus tuli kasasta rucolaa, joka oli dumpattu pitsan päälle. Piti kaapia, että sai pitsan edes esille. Näillä pariisilaisilla on muutenkin jonkinlainen rucolafetissi, eilisessa lounassalaatissa oli myös rucolaa, pitsan päällä samaten ja jopa mun kurdiruoka oli rucolapedin päällä! Luin ennen lähtöä Hesarista, että rucolaa ei saa syödä liikaa, sisältää kuulema nitraattia. Miltähän nitraattiyliannostus tuntuu? Pahalta veikkaan.

Work it girl!

Työpäivä nro 2 takana. En voi tietty paljoa työstä kertoa. Noh, tämän vilauksen perusteella minkä olen ehtinyt duunista saamaan, taitaa se olla työurani (insert LOL here) kivoin paikka. Työtehtävät vaikuttavat todella kiinnostavilta ja työkaverit ovat ihan génial. Huomenna pääsen virkistyspäivää viettämään Pariisin ulkopuolelle, kaiketi olin vähän kulahtaneen näköinen lady. Najs! Näyttää muuten siltä, että ensi viikolla voisin viettää pidennettyä viikonloppua. Torstai on täällä vapaapäivä ja perjantain voin ottaa vapaaksi jos haluan. Kenties Mont Saint Michel (plus piipahdus jonnekin muualle päin Normandiaa tai Bretagnea juomaan siideriä ja mussuttamaan crêpejä) tai vaihtoehtoisesti Amsterdam. We shall see.

Mua aina neuvotaan, että ulkomailla kuuluisi yrittää sulautua kantaväestöön. Fat chance. Mä puristan mun laukkua väkivaltaisesti, vilkuilen metrossa epäilevästi ympärilleni ja lisäksi kuljen ympäriinsä katuja kamera, iskän yksityiskohtainen karttakirja ja ravintolaopas kätösessä. Plus vilkuilen katujen nimiä suurella mielenkiinnolla. Lisäksi täällä on tuullut aika kauheasti, niin yhdellä kädellä pidän hameenhelman kurissa. Mä en niin ole Marilyn Monroe, olisi vaan ilkeätä muita kohtaan altistaa ne sellaiselle. Sellain todella elegantisti kuljen ympäriinsä. Ja ei, mulla on vaan yhdet housut mukana ja ne on sellaiset rennot lörpäkkeet. Ei töihin. Jos ei ota näitä ilmiselviä turistin tunnusmerkkejä huomioon, menisin kyllä läpi ranskattaresta. Silmät ja aavemainen pigmentti tosin viestivät jostakin muusta alkuperästä. Kyllä mun vuokraemäntä jo kyseli mun vanhempien alkuperästä, koska kaikki suomalaisethan (sanoi kyllä ruotsalaiset mutta anywhooo) ovat blondeja. Ihmetteli myös miksi värjään päätä. Niin, kampaaja pitäisi löytää asap. On kuulema trendikästä värjätä sellainen juurikasvu à la Alexa Chung mutta...Olen vilkuillut kampaamojen sisään mutta kaikki kampaajat(miksi kaikki kampaajat ovat miehiä?) ovat olleet hunkseja! Ei voi mennä sinne, alan hikoilla ja iho muuttuu laikukkaaksi.

Mutta Laura P ja Laura B, jos adoniksia haluatte, menkää sellaiseen kauppaan/ravintolaan/vesibaariin kuin Colette. Ollaan käyty perheen kanssa kaksi kertaa, ruoka on niin terveellistä että oikein tunnen elinikäodoitteeni nousevan kohisten joka suupalalla. Ja fancya vettä. Mutta ne tarjoilijapojut on varmaan rekrytoitu mallitoimiston listalta, ihan naurettavaa. Ihan saletisti mitataan työhaastattelun aikana rasvaprosentti ja ja hauiksen ympärysmitta!

Huomenna on aikainen nousu, jotta Mörri pääsee virkistäytymään. Ei voi rillutella, tosin olen jo ottanut asiakseni mennä viimeistään puoli kahdeltatoista nukkumaan arki-iltoina. Ei ole sopivaa torkahdella töissä vessassa. Laura B on varmasti ylpeä. Menen nyt varmaan vaan syömään jotakin mutta mitä? Olisiko se kehuttu japanilaispaikka, palkintoja saanut pitsamesta vai skottimiehen perustama rento rafla? On verra.

Kulttuuria mais oui!

En muuten sitten eilen tepastellutkaan kehuttuun japanilaispaikkaan, koko Pariisi tuntui jonottavan sen edessä. Toinen kehuttu japanilainen kadun toisella puolella oli sekin piukkana sakkia. Menin sitten sex temporé korealaiseen raflaan, Mrs Kim olisi ylpeä musta! Mä en ole enää aivan toivoton tapaus niitten puikkojen kanssa mutta mun tyyli ei ole kyllä  smoothia nähnytkään. Välillä täytyy kivasti lävistää vihanneksia. Mutta oikein hyvää pöperöä oli, jännät mausteet.

Anywhoooo, tänään oli eka työpäivä. Sen verran voin sanoa, että tulen luultavasti viihtymään. Se siitä sitten, eteenpäin. Lounaana toimi täytetty patonki puistossa. Vähän oli eli fiilis kuin Arkenissa istuessani. Työpäivän jälkeen lähdin Rue du Bacin suuntaan, joka oli hämmästyttävän lähellä suurlähetystöä, nauttimaan luksus-cokiksesta kadunkulmassa. Juuri tällä samaisella kadulla Tirrin poppoo majaili vähän yli kuukausi sitten ja kuppilakin oli kantapaikka. Jännä tunne istua nyt samassa paikassa aikuisena työntekijänä. Nutso! Aloin vaeltamaan Boulevard Saint Germainia viidennen osan suuntaan. Kevyenä illallisena toimi täytetty focaccia Cosí-voileipäbaarissa. Voi kuinka nannaa! Subway on täyttä roskaa verrattuna tuohon mitä söin! Leipä on paikan päällä leivottu ja täytteet ovat ihania...Oliivitahnaa, kirsikkatomskuja, chèvreä, you name it.

Svante, mun ranskanopettaja, oli meille höpöttänyt teatterista Pariisissa, jossa ollaan jo päälle viisikymmentä vuotta esitetty Ionescon näytelmiä. Sinne siis! Sain kuin sainkin sellaisen alennetun lipun ja jonotin kodinomaiseen teatteriin lukiolaisryhmän kanssa. Näytelmä oli La Leçon, ja ymmärsin suurimman osan. Heureka! Itse näytelmässä ei ollut mitään järkeä mutta se oli järkyttävän hauska (juuri sen takia). Tästähän Ionesco tunnetaan, hulvattoman absurdeista näytelmistä. Kun kävelin kotiin Seinen rantaa, tuli outo tunne. Täällä asun nyt.

Entisiä huippumalleja ja unkarilaisia arkkitehtejä

Oli aika jännittävää sakkia Nelsonin, Plumin pari kuukautta sitten menehtyneen koiran, muistotilaisuudessa. Hän oli kutsunut kaveriporukkaansa muistelemaan rakasta koiraansa, syömään kakkua ja juomaan skumppaa. Myös me vuokralla asuvat olimme kutsuttuja. Aika värikästä sakkia oli kyllä, mukavasti sain harrastaa kaikkien suomalaisten rakastamaa small talkia niin ranskaksi kuin enkuksikin. Eräs hänen ystävistään oli brittinainen, joka oli aikoinaan työskennellyt mallina. Oli sellainen kadehdittavan pitkä ja laiha vaikka vuosirenkaita oli jo kivasti kertynyt. Oli kuulema työskennellyt erään suomalaisen mallin, Pirkon, kanssa aikoinaan. Jännä juttu. Sitten siellä oli myös leppoisa unkarilainen arkkitehti/muotoilija, jonka kanssa rupattelin tovin. Hänen puolisonsa oli jonkinsortin muoti(?)suunnittelija. Sain kutsun cocktail-tilaisuuteen ensi perjantaina, tietty sinne täytyy mennä piipahtamaan. Kenties laitan Parikat ja ananasmekon...edustan Suomea värikkäästi! Lauran silmää (ja oletettavasti lompakkoa) olisi miellyttänyt eräs kolmekymppinen annos mieslihaa. Hyvin herttainen ja chic. Ja näemmä myös juristi, seikka joka selvisi minulle sen jälkeen kun olin selittänyt hänelle miten tylsää oikeustiede mielestäni oli. Noh, ei tuntunut pahoittaneen mieltään sen takia. Manetin näyttely Orsayssä on kuulema must Pariisissa. Alrighty then. Puistossa, joka oli siis ollut Nelsonin mieleen, laskettiin maahan puinen mäyräkoira, kynttilä, ruusukimppu, ruusun terälehtiä ja kuva Nelsonista. Edellisenä päivänä olimme istuttaneet luumupuun (puskan tai mikä lie?) sinne. Plum tree, Plum...Get it? Ei kuulema ollut kaupassa silloin muuta. Tuhkat piti siroitella mutta uurnaa ei saatu auki! Oli kyllä sangen jännittävä tapahtuma. Sanottakoon kuitenkin, että jos Huulle tapahtuisi jotakin (eikä hän ole edes mun koira), en tiedä mitä tekisin. Hyi, en edes ajattele asiaa.

Joka tapauksessa, ennen tätä kiehtovaa tapahtumaa menin aamupalalle/lounaalle Raspailin ekotorille. Taas yksi Lauran hyvistä vinkeistä. Siellä mussutin maistuvia galetteja ja ostin kirsikoita. Täytyy kyllä ehdottomasti mennä uudelleen käymään sinne, join vielä kupposen luomukahvia (mutta se maistui...kahville). Pariisilaiset madamet siellä menivät ympäriinsä pienien korien kanssa ja ostivat ihanan näköisiä omppuja ja salaatteja. Jatkoin metrolla sellaiseen paikkaan kuin l'Institut du monde arabe, jonka ulkomuoto miellytti Maariaa. Arabilaisia elementtejä yhdistetty moderniin arkkitehtuuriin. Kyselin sisällä kahvilan perään ja he ohjasivat mut sisällä sijaitsevaan mitäänsanomattomaan kahvilaan. Otin minttuteetä ja äkkimakeita paloja (Laura olisi kuollut niitä maistaessaan). Kun lähdin käppäilemään eteenpäin, pistäydyin Jardin des Plantesiin, joka näytti olevan eläintarhan, puiston, museon ja kasvitieteellisen puutarhan sekoitus. Sinne uudelleen laiskaa iltapäivää viettämään! Ruusut toivat mieleen Rooman ruusutarhan, jossa ihastelimme mamman kanssa kukintojen väriloistoa. Sitten ehdin ihastelemaan moskeijan kahvilaa ulkoapäin, damn it, ennen kuin piti kiiruhtaa kotiin sanomaan näkemiin Nelsonille. Sinnekin pitää mennä kunnolla käymään...3 kuukautta on aivan liian lyhyt aika!

Huomenna alkaa työt, iso tyttömäinen IIIIIK sille. Pitäkää peukkuja huomenna Maarialle, tulee jänskättämään ihan tajuttomasti. Sitten se arki alkaa ja mun täytyy alkaa suunnitella etukäteen mun lauantait ja sunnuntait, jotta saan kaiken tehtyä. Saint Michelin saari, Monetin puutarha ja Versaillesin puutarha ovat ainakin must Pariisi ulkopuolella, niitä ei oikein töiden jälkeen saa hoidettua. Ja eiköhän Pariisissa ole ihan mukavasti näkemistä ja tekemistä? Nyt olisi ruokapaikka hakusessa illaksi, japanilaista naapurissa on suositeltu. Ainakin se täytyy sanoa mun matkustelusta, vaikka on budjetti ollut mikä on, hyvin olen aina syönyt. Sen tärkeyden on iskä onnistunut iskostamaan.

Ja nyt Gaia pissi mun päälle. Ainakin tiedän mitä en laita päälle huomenna.