Siis jalat. Tein tänään vaan puolikkaan työpäivän toimistolla ja sitten menin hommiin yhteen tilaisuuteen. Edustin ananasmekossa ja Parikoissa, ihmiset tuntuivat tykkäävään tyylistä. Mun mielestä pottatukka sopii oikein hyvin tuohon asukokonaisuuteen. Raqueleissa on oikein hyvä lesti ja tungin sinne vielä päkijäpehmikkeet. Mutta silti oli vaikeuksia sipsutella parin tunnin kuluttua kun mun "työ"osuus oli ohi ja menin vieraiden joukkoon juomaan kuplivaa. Mä en ymmärrä miten ne pariisilaiset pystyy kävelemään korkokengissään ympäriinsä, ja vielä niin tyylillä. Mä vaihdoin perusbaltsuihin lähtiessäni kotiin. Iso AAAAHHHH varmaan kuului ympäriinsä.
Oopperan vieressä on Carollin myymälä ja poikkesin sinne. Näemmä suunnittelijat ovat luoneet kokonaisen kokoelman vaatteita pour Maria Tiri, niin suuri määrä oli ihania mekkoja ympäriinsä. En tohtinut nyt alkaa sovitella, olisin tullut vain pahalle päälle kun kaikki olisi liian pientä. Sitten sellainen nolo "Onko teillä vielä suurempaa kokoa?" kyssäri myyjälle. Yksi ihanuus olisi ihan must, valkoinen pitsimekko mustalla vyöllä. Olisi söpö toimistolla. Tosin voisin oikeastaan laittaa sinne mitä vaan, nämä mekot ja villatakit ovat ihan oma valinta. Hih, haluaisin vielä hehkuttaa mun harjoittelua mutta kenties nyt riittää. Siellä on kivaa ja se on jätte kiva, eiks joo?
Mä en nyt lähde mihinkään reissuun, sillä A) kaikki Ranskassa lähtevät matkalle ja melkein kaikki mun tsiigaamat junat olivat täynnä B) hinnat olivat katossa. Ei kannata olla ex temporé-tyyppi, tosin tulin vasta vähän yli viikko sitten ja sain tietää, että torstai on vapaapäivä viime viikolla, joten...Ihan sama minne tunnuin katsovat junalippuja, oli hinta 50-130e/suunta. Niin ja busseja ei oikeastaan ole! Mä olen aina Ranskassa matkustanut lentäen tai junalla mutta en ole ikinä älynnyt, että täällä ei ole koko maan kattavaa bussiverkostoa. What? Lentää en voi/viitsi. Joten it's Paris for me, baby! Joko Versaillesin puutarhan tai Monetin puutarhan haluaisin hoitaa to tai pe. Katsotaan kumpi. Tuo Manetin näyttely Orsayssa olisi kanssa jees, sinne pitää kuulema ehdottomasti ostaa lippu etukäteen. Puoli Pariisia venaa siellä, joten muuten siinä menee puoli päivää/ei pääse ollenkaan. Viemärimuseolla on todella vaikeat aukioloajat, joten sinne voisi myös nyt mennä! What to do, what to do...
Muuten, olen täälläkin katsonut biensûr Game of Thronesia ja voih voih voih...Se on hyvä! Ja *insert gasp here* True Blood alkaa pian. Oh yesssss. Tässä esimakua: Sookie you are mine
Olen kuullut ihmisiltä, että he eivät voi kommentoida. Noh, mulla on kanssa vähän samanlaisia ongelmia. iPhonella kyllä onnistuu yes sir, PC:llä ei. Ennen toimi vallan mainiosti, ei enää. Ei mitään käsitystä missä mättää. Tuomas???
tiistai 31. toukokuuta 2011
maanantai 30. toukokuuta 2011
G.I. Jane
Voih voih, viihdyn töissä niin kivasti, että huomaan harkitsevani uraa Puolustusvoimissa. Ja siis en vitsaile. Ai mitä tekisin? Ei mitään aavistusta. Kai sinne joku fil.maisteri halutaan, minne nyt ei? Voisin paijata yksisarvisia ja leikkiä kissanpentujen kanssa. Eiks joo? Vakavasti puhuen, olen viihtynyt mahtavasti töissä. Ihan kivoin paikka ikinä. Nykyinen pottatukka on jees, mutta miltä näyttäisin siilin kanssa? Très chic, oui! Tietty on vain viikko takana mutta it's looking damn good. Toivottavasti olen edes jotenkin ollut siellä hyödyksi. Noiden työkavereiden kanssa nyt olisin vaikka tilintarkastajanakin (vaikkakin niille rahnoille saattaisi käydä huonosti).
Töiden jälkeen sipsutin Le Basileen syömään vegehampparia ja hörppimään cokista, oli kiva opiskelijatarjous. Hampparissa ei ollut juustoa, suuri vääryys! Ihan kuin Arkenissa, kauhea trauma. Ei hampparia ilman juustoa sanoo Maaria. Mutta happy hourille menen jokin kerta, samppanjalasillinen 5 egeä ja samassa hintaluokassa taisi olla muutkin drinksut. Ja lauantaibrunssi oli vain 14,5 e, Pariisissa a bargain. Täytyy joskus kokeilla. Muuten kävin tänään jonkunlaisella työlounaalla, iskä ja äiskä olisivat pitäneet siitä paikasta. Very nice. Mun coq au vin oli oikein maittavaa mutta tongin sitä lihaa taas sellain, että se lautanen oli täynnä sellaista pientä kananpalaa ja -nahkaa. Olen "vähän" tarkka lihani suhteen, ei saa olla mitään epäilyttävän oloista. Hienokurkku täällä hei! Taitaa ranskalaiset hanhenmaksat, veriset ankat ja pihvit mennä hukkaan. Juustot ja jälkkärit saavat kyllä mun masusta kodin.
Päätin nyt ottaa tämän perjantain vapaaksi, kun torstai on kanssa vapaa (jeee kiva Ranskan valtio/kirkko whatever). Olen vähän vilkuillut tuota St. Malota kohteena, sieltä pääsisi oletettavasti myös bussille Mont St Michelille. Vähän oli hostellit piukassa, saa nähdä josko löydän majapaikkaa. Ellen, niin sitten tutustun Pariisin nähtävyyksiin loppuviikon ajan. Joka tapauksessa tulen la viimeistään takaisin Pariisiin, silloin on erään suomalaisen kirjailijan julkkarit täällä. Viehkeästikutsuin itse itseni minulle lähetettiin kirjekyyhkyllä käsin kirjoitettu kutsu helmikoristeluin. Ja sunnuntai, I crown thee museum day. Silloin pääsee ilmaisesti kaikkiin museoihin. Ei voi ohittaa. Silloin kaavailin kahta museoa, yhtä pientä ja yhtä suurempaa. Tietty oletan etten ole ainut liikenteessä oleva.
Muuten, lauantaina maistoin sellaista hivenen kuplivaa taiwanilaista teetä. Suosittelen!
Töiden jälkeen sipsutin Le Basileen syömään vegehampparia ja hörppimään cokista, oli kiva opiskelijatarjous. Hampparissa ei ollut juustoa, suuri vääryys! Ihan kuin Arkenissa, kauhea trauma. Ei hampparia ilman juustoa sanoo Maaria. Mutta happy hourille menen jokin kerta, samppanjalasillinen 5 egeä ja samassa hintaluokassa taisi olla muutkin drinksut. Ja lauantaibrunssi oli vain 14,5 e, Pariisissa a bargain. Täytyy joskus kokeilla. Muuten kävin tänään jonkunlaisella työlounaalla, iskä ja äiskä olisivat pitäneet siitä paikasta. Very nice. Mun coq au vin oli oikein maittavaa mutta tongin sitä lihaa taas sellain, että se lautanen oli täynnä sellaista pientä kananpalaa ja -nahkaa. Olen "vähän" tarkka lihani suhteen, ei saa olla mitään epäilyttävän oloista. Hienokurkku täällä hei! Taitaa ranskalaiset hanhenmaksat, veriset ankat ja pihvit mennä hukkaan. Juustot ja jälkkärit saavat kyllä mun masusta kodin.
Päätin nyt ottaa tämän perjantain vapaaksi, kun torstai on kanssa vapaa (jeee kiva Ranskan valtio/kirkko whatever). Olen vähän vilkuillut tuota St. Malota kohteena, sieltä pääsisi oletettavasti myös bussille Mont St Michelille. Vähän oli hostellit piukassa, saa nähdä josko löydän majapaikkaa. Ellen, niin sitten tutustun Pariisin nähtävyyksiin loppuviikon ajan. Joka tapauksessa tulen la viimeistään takaisin Pariisiin, silloin on erään suomalaisen kirjailijan julkkarit täällä. Viehkeästi
Muuten, lauantaina maistoin sellaista hivenen kuplivaa taiwanilaista teetä. Suosittelen!
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Bury my heart in Marais
Aamulla menin saamaan masuuni täytettä Starbucksiin, pannarit ja Mocha olivat oikein nannoja. Mulla onkin näitä ihanuuksia kaksi mun lähellä, joten tulen varmasti tekemään tuotteiden kanssa lähempää tuttavuutta! Tänään oli vuorossa kävelyä Maraisin kortteleissa, Laura Parkkisen innoittamana. Ja Maaria rakastui. Eihän mun kävelystä tullut mitään kun koko ajan piti mennä pieniin ja ihaniin putiikkeihin. Koetin aina miettiä haluamani tuotteet -30 % tai -50 %, olen vähän päättänyt etten osta juuri mitään ennen alennusmyyntien alkua kesäkuun lopussa. Riskaabelia sinänsä, sillä eihän silloin välttämättä ole enää sitä mallia/kokoa jonka haluan. No sitten on tough luck baby. Päässäni tosin kulutin tyyliin mun palkan kolminkertaisesti mutta noh, mitäs nyt pienistä! Siellä käyskentelin ympäriinsä ja lopulta otin paria suolaista leivosta ja yhden makean hunajajutskan mukaani. Menin Place des Vosgesiin mussuttamaan mun ostoksia. Varsinkin baklava(?) vai mikä lie oli todella hyvää, juustoa ja jotakin jugurttia/rahkaa sisällä. Tuo kyseinen aukio on todella herttainen, paljon ihmisiä lukemassa ja ottemassa arskaa. Aika chic. Sitten talsin läheisellä kadulla olevaan alennusmyyntiin, josta oli vinkattu töissä. Pipona sakkia ja kutsua tarkastettiin ovella. Ihan kivaa tavaraa oli, penkomalla olisi voinut tehdä löytöjä, mutta ei löytynyt mitään ihmeellistä. Mun ajatuksena oli tyydyttää kulttuurinälkää menemällä Picasso museoon mutta katsopas vaan, se on kiinni kevääseen 2012 asti. Mainittiin vielä, että osa museon kokoelmasta on kiertämässä maailmaa, ensimmäisenä listalla oli Helsinki. Jassoo, kyllähän mä siellä kävin (muun Suomen kanssa)! Harkitsin pitkään, että josko menisin Pompidou-keskukseen mutta taiden uhrata sille sitten kunnolla aikaa. Tyylin kokonaisen iltapäivän. Kuulema ensi su kaikkiin Pariisin museoihin pääsee ilmaiseksi, onhan kuun ensimmäinen sunnuntai. Najs! Kenties silloin?
Söin jo iltaruokani, tuntui hyvin luonnolliselta maiskuttaa safkaa viiden jälkeen. Toinen niistä kehutuista japanilaisista paikoista oli auki jo silloin ja otin kasvisnuudelikeiton. Oli todella iso ja hyvä annos! Täytyy uudelleen mennä näihin aikoihin kun pariisilaiset eivät ole edes ehtineet alkudrinksuille.

Maaria kuukausihuollossa
Aikomuksena oli tietenkin herätä ihmisten ajoissa mutta kuinkas kävikään. Ovesta pääsin ulos puolenpäivän aikoihin ja sekin tuntui vaikealta. Toisaalta, mitä virkaa on viikonlopuilla jos silloin ei voi nukkua pidempään kuin arkena? I ask you. Plum lähti mun mukaan Gaian kanssa ja näytti mulla kulmakunnan halvimman kampaamon. Sitten hän päätti tulla mun mukaan lounaalle ja mikäs siinä. Ranskassa kun ollaan, myös karvanaama Gaia pääsee tassuttelemaan rafloihin ilman että viranomaiset sulkevat paikkaa. Mun Café Pistache ei kuitenkaan viehättänyt Plumia ja monen mutkan jälkeen päädyimme halvahkoon mutta myös tylsähköön kahvioon, josta ostin salaatin ja fromage blanc-jälkkärin. Jälkkärin päädyin lopulta nauttimaan kauniissa Palais Royal-puistossa. Sitten suunnistin kiinalaisten kortteleiden suuntaan 13. osaan masterplanina hoidattaa jalkani ja kätöseni esittelykuntoon. Piipahdin vielä kambodjalaisessa ravintolassa, jossa jälkkäri oli oikein maittavaa, mutta mango-rapusalaatti ei oikein miellyttänyt Mörriä. Allergialääkkeen otosta huolimatta ravun maku aiheutti vatsan vellontaa. Noh, jasminitee oli oikein hyvää.
Vartailin vähän hintoja ja lopulta marssin sisään kynsi"salonkiin". Olin bongannut ikkunasta, että käsi-ja jalkahoito ovat yhteensä 30 egeä. Muy bien. Tähän siis vielä kuului lakkaus. Olin kambodjalaisen naisen hoidettavana noin kaksi tuntia. Kun mua alettiin ohjaamaan liikkeestä takapihalle aloin jo ajatella, että kohta Maaria ryöstetään, mukiloidaan ja mä löydän itseni ammeesta vailla munuaista. No ei nyt sentään, oven takaa paljastui keskeneräinen salonki/työntekijöiden lounastila/varasto. Siellä riisuin häpeillen kengät paljastaen mun liiskaantuneet ja ällöt jalat. Niitä sitten huollettiin aika kauan, varmaan desi kaikkea jännää sieltä irtosi. Vähän oli kovakourainen nainen mutta ei liian. Ronski maalaistyttö, sanoisi mamma. Väriksi valitsin vadelmanpunaisen. Kädet olivat nopeat hoitaa, niitä hän oikein ylisti. Enpä ole juu niillä kauheasti lypsänyt tai kiillottanut hopeaa. Oikein hyvää jälkeä, Maaria on hyvin tyytyväinen. Tämän jälkeen, kevein askelin, astuin sisälle kampaamoon samaisella aluella. Nakkasin kuvan pöydälle ja kyselin hinnan perään. Pieniä kommunikaatio-ongelmia oli aika kivasti mutta lopputulokseen ja hintaan olen tyytyväinen. Väri ja leikkaus 42 euroa. Tosin värjättiin vain tyvi. Pesupaikalla tuntui kuin päänahkaa olisi enimmäkseen vaan raavittu, ihan kauhean kovaotteinen oli. En sitten viitsinyt pyytää päänahanhierontaa, se oli jo tässä vaiheessa irronnut. Malli on nyt aikalailla potta, itse pidän aika paljon. Kiva kesätukka, näyttää söpöltä verenpunaisen huulipunan kanssa. Äiti ja veli eivät tule pitämään, se on selvä. Ei ole Amélie.
Syömään menin lopulta Comptoir des Petits Champsiin, jossa otin kasvispastaa ja fromage blancia tuoreilla mansikoilla & mansikkahillolla. Nami nam. Tosin mun kir royal oli hivenen tyyris, 12 egeä. Note to self, ota ainoastaan porukoiden maksaessa. Oikein ihana paikka, sinne uudestaan. Viinilasilliselle menin söpöön vähän kitschahtavaan kulmakappakkaa, jossa oli porukkaa katsomassa futista. Keltaiset seinät täynnä vanhoja julisteita ja paljon punaista. Sen jalkkiksen voi kenties antaa anteeksi.
Kiitsi Hanna vinkistä, yritin useaan otteeseen. Fail. Se pyytää koko ajan kirjautumaan Google-tilille ja siitä tulee vicious circle. Kirjaudun ja se väittää etten ole kirjautunut ja joudun tekemään sen uudestaan. Ja uudestaan. Alkuviikosta blogspot toimi aivan normaalisti, pääsin automaattisesti kommentoimaan Paljettibaskerina. Nyt järjestelmä väittää, että en ole kirjautunut mutta kun painan "kirjaudu sisään", olen sen mukaan jo kirjautunut. Frustrating, you see. Paljettibaskeria ei löydy ollenkaan kun haluan kommentoida. Uusia tekstejä voin sen sijaan näpytellä. Höh.

lauantai 28. toukokuuta 2011
1500 euron takki
Kun tänään ryömin töistä kotiin, Plum kyseli mun iltasuunnitelmista ja muistutti, että myös mut oli kutsuttu hänen ystävänsä illanviettoon. Kyllä, muistin kutsun viime sunnuntailta mutta en ollut varma oliko se vielä voimassa/muistiko Plum/jaksaisinko mennä. Ei siinä mitään, päätin sitten mennä ihanana ja raikkaana (yeah right) kun kerran kutsuttiin. Niin ja jotakin tuomista pitäisi olla, totesi Plum puolitoista tuntia ennen lähtöä. Jaahas, Maaria kipitti kauppaan ja sönkötti ranskaksi, että pitäisi ostaa viiniä ihmisille joita en alkuunkaan tunne. Kymppi suunnilleen. Tyyppi oli vähän hämillään mutta pienen ajan kuluttua Maarialla oli pullo Bourgognen punkkua, hinta parikymmentä senttiä alle kympin, kassissa. Suihku sai jäädä väliin, äklö tukka suoristusraudalla kuntoon, rusetti päälaelle ja verenpunaiset huulet-siitä se ilta lähtee. Cocktail-tyylinen ilta vietettiin Maraisin aluella, jonne menin Plumin ja Gaian seurassa. Paljon oli poshia väkeä mutta myös ihan perus farkku- ja teepparityyppejä. Paljon kuumia homomiehiä. Paljon pyöreitä laseja. Kaiken kaikkiaan, tunnelma oli hyvin gay. Pelkäsin olevani alipukeutunut mutta ihan kivasti sovin väkijoukkoon.Viiniä, hedelmiä, leipää jne oli pöydällä. Kun lähestyin vaatekappaleita laskin kiltisti punkkulasin pöydälle ja tarkastin ettevät kätöset olleet likaiset. Rekissä roikkui paljon kaapumaisia asuja, pellava ja 100 % kashmir tuntuivat olevan yleisiä. Yksi keltainen ilmiömäisen ihanan tuntuinen villatakki miellytti Mörriä. Halvin tuote taisi olla 250 egeä ja 1500 euroa tuntui olevan aika perus "alennettu" hinta. En halunnut masentaa itseäni sovittamalla tuotetta.
En voi vieläkään kommentoida mitään Paljettibaskerina, blogspot pyytää minua kirjaantumaan sisään (vaikka olen sen jo tehnyt). Ennen toimi vallan mainiosti. No, mietin tätä jossain vaiheessa. Nyt alkaa uni jo painaa, on ollut rankka viiko. Mutta työ on ollut kivaa ja työkaverit todella ihania. Me lieks!
Ja onnea mammalle, je t'aime!

perjantai 27. toukokuuta 2011
Klassista musiikkia ja puurtamista
No nyt on Maaria poikki. Ei tule romskua tästä vaan kenties haiku sen sijaan. Olin tosi ahkera tyttö tänään töissä ja tiedättekö mitä, se työ on kivaa! Lounaaksi söin vihreitä höyrystettyjä kevätkääryleviritelmiä, dumppasin ensimmäisen tosin aika ronskisti punaiseen kastikkeeseen ja pikkasen vaan poltteli suuta. Rafla oli jonkinlainen taikku/kiinalais/vietnamilaishybridi. Kiva hinta-laatusuhde mutta ei nyt Michelin-tähtiä saa lähitulevaisuudessa. Tosin sitähän sanotaan, että Michelin-oppaassa sorsitaan ei-perinteisiä ruokakulttuureita. Olin työpäivän jälkeen kahden vaiheilla, menenkö klassisen musiikin konserttiin, joka järjestetään Invalidesin kappelissa vai en. Lopulta menin. Raahauduin syömään nizzalaisen salaatin (nypin pois sen anjoviksen) ja menin konserttiin. Siellä oli ihan kauhea jono ja kun kappelin ovet avattiin, liikkui ihmismassa vikkelään. Kutsun olin saanut harjoittelupaikan kautta. Oli todella kaunista musiikkia ja ympäristö oli upea mutta mua väsytti ihan kauheasti. Mun viereen muuten istui tyylikäs mies, jonka kanssa aloin höpötellä. Hänellä oli sellain Maariaan vetoavalla tavalla huivi sidottu löysästi solmion tapaan ja tungettu kauluspaidan sisään. Ihan umpihomo tietty, Hän oli Alberto, syntynyt Kuubassa, puhunut lapsuudessaan perheen sisällä ranskaa, espanjaa ja englantia. Hän oli opiskellut Oxfordissa, työskennellyt vuoden pankkiirina New Yorkissa kunnes ei enää kestänyt sitä. Mennyt töihin antiikkikalusteita myyvään liikkeeseen, sitten Ralph Laurenille ja Sothebysille. Nyt hän asustelee juristi-avopuolisonsa kanssa Lontoossa ja hän on itse taiteilija (aina kuulema halunnut olla). Pariisissa hän käy usein, avopuolisolla on täällä asunto. Hän antoi kivasti vinkkejä ja kyseli Suomesta yms. Kun konsertti oli loppumaisillaan kysyin josko hän on Facebookissa. Ei ole. Sähköpostiosoitetta ei ollut juuri silloin mukana. Juuri kun olin ehdottamassa vaihtoehtoa C (olen katsos vähän hidas), sanoi hän että oli ilo tavata ja aivan varmasti törmäillään. Hän on alueella pari päivää. Moro. Selvä, eihän Pariisissa paljoa asukkaita ole tai mitään. Joku taisi pelätä Mörriä.
Muuten, haluaisin mielelläni kommentoida teidän juttuja mutta Blogspot ei anna Paljettibaskerin kommentoida mitään. Höh. Painoin muuten vahigossa summeria tullessani äsken hissillä (damn) ja Gaia sai kohtauksen. Kaikki olivat näemmä nukkumassa. No paitsi Gaia. Kauhea haukkuminen ja vinkuminen. Jaksoi varmaan vartin, tuntui tunnilta. Onneksi ei sentään ollut aamuyö vaan kello oli puoli yksitoista. Mutta silti, nolo.

torstai 26. toukokuuta 2011
Kurdiruokaa ja kuusi litraa samppanjaa
Huoh, olo on aika väsynyt. Raahauduin ylös sängystä noin kahtakymmentä vaille seitsemän ja oikein raikkaana ja kauniina (not), nousin bussiin noin varttia vaille kasilta. Päivä oli todella mukava mutta raskas. Tutustuimme söpöön Troyesin kaupunkiin, jossa saimme päivän kofeiiniannoksen, kaupunkikierroksen ja lounaan. Kaupunki oli kuin karamelli, söpö kuin mikä! Sitten jatkoimme matkaa samppanjakierrokselle Moët & Chandonin kellareihin. Mukava ja selkeä opas kierrätti meitä ympäri kellaria kertoen valmistusprosessista. Mörrikin pysyi kärryillä kivasti. Tiedättekö mikä olisi kenties maailman kutkuttavin työ? Samppanjapullojen kääntäjä. Sellaisia on kuulema töissä kolme ja he kääntelevät ja vääntelevät pulloja eri asentoon päivät pitkät. Intriguing. Maistelu oli seuraavaksi ja silloin saimme yhden lasin kuplivaa kätöseen. Ja ei mamma, Maaria ei sammunut bussiin. Sen sijaan pohdimme porukalla miten kuuden litran samppanjapullon saisi kivasti ängettyä laukkuun. Eivät varmasti huomaisi mitään. Iskä on varmaan tätä lukiessaan todella ylpeä tytöstään, eikö vaan? Kenties mä olen jo muksuna käynyt siellä kellarissa. Muistan vaan, että kaikki matkat viinitiloille ja samppajataloihin olivat ihan tajuttoman mälsiä. Ei voinut eläintarhaan mennä?
Melkein tasan 12 tuntia lähdön jälkeen saavuimme bussilla lähtöpaikkaan. Sieltä jatkoin metrolla Dîlaniin, ravintolaoppaastani löytyneeseen kurdiravintolaan. Otin kevyehkön kasvisannoksen ja oikein maittavaa oli. Jälkiruuaksi nappasin suositellut pähkinänyytit hunajan kera. Semisti oli makeaa. Mutta hyvää! Näytin opaskirjan tekstiä henkilökunnalle ja he oikein riemastuivat, tosin sain kunnian vapaalla kädellä kääntää sen heille ranskaksi. Kasa käyntikortteja annettiin vielä ja niitä jaan oikein mielelläni. Eilen illalla päädyin (samaisella kadulla sijaitsevaan) pitseriaan Campionissimoon. Kyseessä ei siis ole mikä vaan kulmapitseria vaan omistaja on voittanut pitsan teon maailanmestaruuden (who knew there was such a thing?) kaksi kertaa. Pohtimani voittajapitsa maksoi 33 egeä, joten se sai jäädä odottamaan paksumpaa lompakkoa. Otin 17 euroa maksaneen herkullisen kasvispitsan, johon tuli muun muuassa chèvreä, viikunahilloketta, mozzarellaa yms. Miinus tuli kasasta rucolaa, joka oli dumpattu pitsan päälle. Piti kaapia, että sai pitsan edes esille. Näillä pariisilaisilla on muutenkin jonkinlainen rucolafetissi, eilisessa lounassalaatissa oli myös rucolaa, pitsan päällä samaten ja jopa mun kurdiruoka oli rucolapedin päällä! Luin ennen lähtöä Hesarista, että rucolaa ei saa syödä liikaa, sisältää kuulema nitraattia. Miltähän nitraattiyliannostus tuntuu? Pahalta veikkaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)