Viime viikon keskiviikkona ostin Eurolines-bussiliput Barcelonaan ja torstai-aamupäivällä varasin hostellit. Bussi Barcelonan suuntaan lähti torstaina klo 12:30. Nousiko Laura B:n verenpaine? Mun kolme amerikkalaista tuttua (joista yksi on jo aika hyvä kaveri) ja yksi kanadalainen typy olivat jo aikaisemmin päättäneet mennä Barcelonaan ja minä hyppäsin kelkkaan viime metreillä. "Tule Maaria, olisi kiva jos tulisit!" tehosi yllättävän hyvin. No minähän menin. Laukkuun ängin ne harvat vaatteet jotka eivät lojuneet pyykkipussin pohjalla ja kiinnitin rahavyön mekon alle (Tiedän Tuomas, very uncool). Tulostin kartat ja hostellien varausvahvistukset kiireellä ennen kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle bussipysäkille menoa. Noh, kävi kuten aina. Aikaa oli vaikka muille jakaa, höpöttelin Sam-koalasta ja myrkyllisista käärmeistä australialaispariskunnan kanssa. Ihmeellisinta on, että aussit aina katsovat minua kuin päistähullua udellessani,että täytettiinkö Sam-polo oikeasti. Siis mitä? Sitten alan selittää valokuvasta, jossa palomies antaa loukkaantuneelle Samille vettä. Sam löysi rakkauden myöhemmin eläinhoitolasta, mutta menehtyi. Kenties kannattaa keksiä muita small talk-aiheita.
![]() |
| Sagrada Família |
Annan ehkä itsestäni vähän hurlumihei-kuvan mutta todellisuudessa olen tarkka tavaroideni kanssa ulkomailla. Laukku on aina olan yli-mallia ja ote siitä on (varsinkin metrossa, rautatieasemalla yms.) kuristava. Barcelonassa vaatteiden alla oleva rahavyö oli kovassa käytössä (majapaikkojen lukittavat kaapit vaikuttivat olevan hataraa tekoa). Jaa mitä siellä on? Toinen luottokortti, toinen henkilöllisyystodistus, korttien kuoletukseen tarvittavat tiedot ja vähän käteistä. Itse koen, että kaksi luottokorttia/pankkikorttia ja passi + eurooppalainen henkilöllisyystodistus ovat käteviä matkaseuralaisia. Jos toinen katoaa, ei ole lirissä. Varsinkin paljon yksin reissaavana täytyy olla Plan B käytössä. (Nyt täytyy toivoa, että taskuvarkaat ja rikollisliigat eivät lue Mörrin blogia. Riski on suuri.) Mutta juu, melkein kävi ikävästi. Myös ilmaisen Gaudí-kävelykierroksen opas varoitti moneen otteeseen metroasemilla väijyvistä taskuvarkaista. Hän jopa näytti meille neljä hänelle tuttua taskuvarasta (lienee sanomatta selvää, että porukka ei liiemmin välittänyt sormella osoittelusta). Opin myös, että metron ensimmäistä ja viimeistä vaunua kannattaa välttää, sillä taskuvarkaat suosivat niitä. Ihmiset rynnivät kiireellä sinne, joten ne ovat usein täynnä. Taskuvarkaat toimivat nopeasti ja nousevat usein metrosta ennen kuin se lähtee liikkeelle.That said, metroasemilla oli ihan tajuton määrä vartijoita ja metroasemat olivat muutenkin huomionarvoisen siistejä paikkoja. Joten pelätä ei varsinaisesti tarvinnut. Välillä tosin vilkuilin suihkepullojen varalta, ettei naamani saa kakkakuorrutetta. Kaverini Laura P:n naamalle siis ruiskutettin uloste/virtsa-nestettä ja kaikki kamat pöllitiin hänen saapuessa kaupunkiin. Tervetuloa Barcelonaan!
Bongasin myös muuta kuin taskuvarkaita. Gaudí-kierroksen jälkeen innostuin herrasta oikein kunnolla ja kävin ihastelemassa hänen luomuksiansa. Tämä kuulostaa varmasti aivan naurettavalta, mutta kun tutustuin hänen rakennuksiinsa, meinasi kyynel tulla silmäkulmaan. Ihoa pisteli. Niskaa särki kun tujottelin kattojen yksityiskohtia tuntikaupalla. Kuljin suu auki ihmetellen kaikkea sitä kauneutta. Casa Batlló on yksi Barcelonan kuuluisimmista rakennuksista, enkä ihmettele. Jännittävintä siinä on se, että rakennuksessa asuu yksityisiä asukkaita. Samaa koskea monia Gaudín rakennuksia, mikäköhän mahtaa olla asuntojen käypä hinta? Gaudí ei ainoastaan luonut erityislaatuista, outoa ja silmiähivelevää arkkitehtuuria. Se oli myös käytännöllistä ja uraauurtaavaa. Hän kiinnitti varsinkin huomiota valoon ja symboliikkaan. Palau Güell ei ole yhtä kuuluisa kuin monet muut Gaudín rakennuksista. Sen ulkomuoto on vaatimaton (noh Gaudín rakennukseksi) mutta sisäpuolelta se on kaikkea muuta. Se on synkkä ja puu on näkyvässä asemassa rakennuksen sisällä. Suusta pääsi "vau" aika usein. Sagrada Família on kaunein näkemäni kirkko. Sen voin sanoa ilman epäilyksen häivää. Gaudí tajusi itsekin, että hän ei saisi luomustaan valmiiksi elinaikanaan, joten hän jätti tulevia arkkitehteja varten yksityiskohtaiset suunnitelmat ja mallit. Ne tietysti tuhottiin suurilta osin sisällissodan aikana. Kirkko valmistunee noin kolmenkymmenen vuoden päästä. Siinä on ihan kiva määrä yksityiskohtia! Ainoa miinus Gaudí-rakennuksissä on hinta. Matkalainen köyhtyy ihan mukavasti. Mutta oli se sen arvoista. Parc Güell pitää sisällään muun muassa Gaudín talon (joka oli pettymys), postikorteissa esiintyvän liskon, ihanan näköalan Barcelonan kaupungin ylle ja kaupungin kuuluisimman arkkitehdin suunnittelemia rakennuksia, rakennelmia ja esineitä. Hipsin myös vilkaisemaan Barcelonetan aluetta ja upotin varpaani lämpimään hiekkaan. Ranta oli ihan kiva, mutta ei mitenkään erikoinen (Damn you Corsica!). Kävin myös Katalonian kansallismuseossa väsyttämässä jalkojani. Kyseistä museota on moni ihminen minulle kehunut ja olihan se aika vaikuttava. Myös itse rakennus kukkulan päällä on näkemisen arvoinen. Iltaisin sen edessä järjestetään musiikki- ja valoshow suihkulähteen (lähteiden) vettä hyödyntäen.


![]() |
| Palau Güell |
Tirrien klaaniin kuuluvana mussutin tietysti ihan mukavan määrän hyvää ruokaa ja maistelin sangriaa ja punaviiniä antaumuksella. Rakastan tapas-perinnettä, joten maistoin kaikkea patatas bravas-annoksista täytettyihin chilipalkoihin. Maistoin myös tapojeni vastaisesti chiliolutta, mutta ei. Oluelta se maistui. Yövyin kaksi yötä Casa Gracía Central-hostellissa ja pidin siitä kovasti. Se oli pienehkö ja hyvällä maulla sisustettu. Monet Gaudín rakennuksista sijaitsivat kivenheiton päässä. Varasin sängyn Equity Point Gothic-hostellista yhdeksi yöksi. Se oli kivalla paikalla lähellä rantaa ja keskellä vanhaa keskustaa, mutta kyllä edellisessä hostellissa oli huomattavasti enemmän luonnetta ja kotoisaa tunnelmaa. Minulle on usein sanottu, että "Ei sillä ole väliä missä asuu." Olen eri mieltä. Silloin kun asuu homeisessa murjussa, toitottaa matkalainen itsellensä tätä mantraa. Mutta silloin kun löytää halvahkon majapaikan, jossa viihtyy...Sillä on väliä. Olen saanut asua aivan mahtavissa majataloissa ja hostelleissa ja ne ovat rikastaneet matkaa olennaisesti. Ja tässä yhteydessä "mahtava" ei tarkoita "kallista". En ole varsinaisti koskaan asunut ihan hirveässä majapaikassa. Kenties se johtuu siitä, että valitsen majapaikat edellisten vieraiden arvion perustella. Majapaikkamakuni on kenties myös perua vanhemmilta, jotka välttelivät halpoja tusinahotelleja ja arvostivat yksilöllisyyttä ja lämmintä tunnelmaa.
![]() |
| Casa Batlló |
![]() |
Olin porukalla matkassa mutta aika suuren osan ajasta vilistin ympäri Barcelonan katuja yksin. Nautin viilettää katuja yksin ja tehdä ihan sitä mitä minä haluan tehdä.Tytöillä oli monissa asioissa eri kiinnostuksen kohteet. Olen vähän tylsä arkkitehtuuribongari. Mutta tasapaino on kaikean a ja o, joten osan ajasta vietin sosiaalisena tyyppinä lauman kanssa.Lauantai-illalla menin kolmen tytön kanssa viisikerroksiseen Razzmatazz-yökerhoon ja minä lähdin kodin suuntaan ensimmäisenä viiden jälkeen. Metro kulkee koko yön läpi lauantaisin ja suuri määrä vartijoita piti yöhillujien turvallisuudesta huolta. Aamulla hostellin aulassa oli suuri määrä glitterposkisia matkalaisia, edellisenä iltana oli ollut Sensation-pippalot (joo, en ollut minäkään aikaisemmin kuullut) kaupungissa ja meno oli kuulema ollut rajua. Ei mitään muistikuvaa tapahtumista ja sellain.
Bussimatka sujui ongelmitta, tosin en koskaan ole välittänyt siitä, että Eurolinesin matkoilla reissaajat pakotetaan ulos bussista taukojen aikana. Thank God ei öisin. Menomatkalla vieressäni istui rukoileva mies, jonka kättä tarvitsi siirtää reideltäni omalle puolelle. Ei tainnut tuntea muhkuroita. Paluumatkalla en oikein pystynyt nukkumaan ja aamuviideltä olo oli mitä raikkain kun saavuimme Montpellieriin. Hytisimme ratikkapysäkillä ja odotimme kyytiä. Raahauduttuani huoneeseen otin "torkut" ja heräsin noin kahdentoista tunnin kuluttua. Se oli hyvä reissu se.
![]() |
| Ihan kivat värit, eikös joo? |

PS: Miksi valokuvat aina vammailevat? Valmiissa jutussa ne ovat ihan erilailla kuin sitä luodessa. Ärrmurr.











