Päivä Maarian seurassa

Äiti aina välillä pyytää kertomaan kuulumisia. "Kerro jotakin! Mitä se Mörri oikein touhuaa?" No nyt kerron. Tervetuloa Maarian päivään, olen ikuistanut tähän päivitykseen valokuvauksellisia (hah) ja tähdellisiä hetkiä päivästäni. Aino on toiminut luotettavana avustajanani päivän aikana. Kuvat on räpsitty rakkaalla iPhonellani.

Keskiviikko 26.06.2013

Huomenta! Kuten alla näkyy, nukuin yöni kohtuullisen hyvin. "Siis mikä TUO on?", kysyy rakas mammani. Olen käyttänyt Sleep Cycle-sovellusta noin kaksi viikkoa iPhonellani. Se on kenties paras ostokseni AppStoresta (kokonaisostosmääräni taitaa olla huikeat kaksi maksullista sovellusta). Laitan kännykkäni aluslakanan alle ja se seuraa untani yön aikana (liikkeitäni rekisteröimällä). Hankin sen alunperin, jotta voisin herätä virkeänä. Sovellus seuraa untani, joten se osaa herättää minut silloin kun nukun kevyesti. Laitan herätykseen puolen tunnin ikkunan, jonka aikana minut pitää herättää: sovellus valitsee unikäyräni perusteella sopivan hetken. Monien mielestä tämä on täysin hoopo sovellus, mutta minä olen ihan koukussa! Yleensä vilkaisen heti aamulla, miten nukuin. Käyristä tulee yllättävän kiehtovia, kun ne liittyvät minuun.

Enkö näytäkin virkeältä?

Kolun Eeva kyseli hiljattain blogissaan arkea sulostuttaneiden asioiden perään. Sanoisin, että minulle ja Ainolle näitä asioita ovat kylpytakki ja tohvelit. Hotellin lakana- ja pyyhejemman löysimme jo oleskelumme alussa. Kyseltyämme asiaa selvisi, että voimme viedä sinne likaiset pyyhkeet ja lakanat ja napata uudet mukaamme. Kylpytakit ja allaspyyhkeet (siniset sellaiset) saimme myöhemmin. Pari päivää sitten kysyin hotellin respasta tohveleiden perään, ja saimme sellaiset vielä samana päivänä. Näillä kelpaa hiihdellä ympäri asunnon lattioita. Huomatkaa "luovat" kynnet. Lauantaina kävin hotellin kauneushoitolassa pedikyyrissä ja halusin jotakin hassua. Kosmetologi oli vähän epäilevä, mutta teki työtä käskettyä. Sometimes girls just wanna have fun!

Otan joka aamu beetakaroteenia (vaikka Suomi on tainnut omia auringon) ja maitohappobakteeria. Näillä se aamu lähtee liikkeelle.

Yleensä en syö aamupalaa, mutta eilen meillä oli vieraita kylässä, joten loihdin aamiaisen jämistä. 

Katsokaas näin! Hyviä leipäsiä, mutta paahtis oli niin valkoista, että oikein hirvittää.

Työpaikkamme sijaitsee noin kymmenen metriä kotioveltamme. Tässä Maaria on työhuoneessaan, eli toimiston ainoassa huoneessa. Olenhan kertonut, että toimistomme on sangen pieni? Teemme Ainon kanssa tiiviisti yhteistyötä.

Tässä toimistoltamme avautuva henkeäsalpaavan kaunis maisema. Noh, on siinä tuo palmu.

Kyseinen palmu tuotiin toimiston eteen maanantaina. "Maaria, kato!", huudahti Aino. Palmu Express toi lahjan. Palmu kuulemma tuodaan joka kesäksi vakiopaikallensa. Mutta missä se viettää talvet? Talvehtiiko se etelässä? 

Palmut saavat odottaa, on lounaan aika. 

Viherpeukalona kastelin parvekkeellamme olevat kamumme parvekkeemme. Kas tässä hortonomi-Tirri.  

Viinilasilla homma sujuu hienosti. No vähän reisille kiiltonahkakengille menee, mutta ei se mitään. Viime viikon aikana menetimme erään ystävistämme, oreganon. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että yritin parhaani mukaan juottaa yrttejämme, mutta kuumuus (ja kiire) oli aika kova. Kanssa-hortonomit eivät olleet sen tehokkaampia. Noh, Darwinin lakeja mukaillen heikoin poistui joukostamme. Onneksi kuivattu oreganokin on ihan jees.

Salaattilinjalla jatketaan. Lautasella on melonia, saksanpähkinää, kirsikkatomaatteja, kinkkua, taateleita ja torilta ostettua vuohenjuustoa. Lisäksi yritin mussuttaa jämäleipiä. 

Aika hyvin se mussutus taisi sujua.

Takaisin sorvin ääreen. Tällä hetkellä naputtelen tekstiä kesäkoulusta ja Bergamossa järjestetystä konferenssista.

Kotona on taas salaattiaika. Mustapippuria ei voi koskaan olla liikaa (paitsi jos kysyy Ainolta).

Etualalla minun illalliseni, taustalla Ainon.

Maarian suunnittelukeskus. Varasin minulle ja Ainolle majapaikan ja junaliput paikkaan X viikonlopuksi. Jännittävää.

Olin kuullut monista eri lähteistä, että hotellilla tapahtuu jotakin jännittävää tänä iltana. Menin hiippailemaan sinne ja siellä oli marokkolaiset teemajuhlat kauneushoitolan synttäreiden kunniaksi. Kipitin kämpille ja kehotin Ainoa laittamaan mekon päälle. Ja eikun menoksi! Meillä ei siis oikeastaan ollut kutsua, mutta respatäti antoi meille semi-luvan yrittää sisälle juhliin. Enimmäkseen kikatimme ja osoittelimme (very smooth). Henkilökunnalla oli yllään teemaan sopivat asut (haaremihousuja, keltaista silkkiä yms). Harhailimme aikamme ja lopulta menimme kauneushoitolan tyttöjen juttusille. Seikkailumme päättyivät siihen, että saimme ilmaiset tunnin kasvohoidot. 

Mitä tästä opimme? Aina kannattaa yrittää.

Maarian lautasella

Olisiko se alkanut noin vuosi sitten. Olin kotona Porissa viikon tai kaksi Senegalin vapaaehtoistyön ja Réunionin harjoittelun välissä. Pyykit pyörivät koneessa ja Huu kerjäsi rapsutuksia. 

Roikuin tietysti myös netissä. Olin silloin innostunut blogimaailmasta ihan uudella tavalla; eritoten Eeva Kolun ruokablogi koukutti. Lopulta se sitten tapahtui, aloin kokeilla netistä löytämiäni reseptejä (aikaisemmin olin ainoastaan leiponut moussekakkuja ja keittänyt pastaa). Yllätyksekseni kokkailuni onnistuivat. Ei siihen ruuanlaittoon taida mitään kummaa maagisuutta liittyä. Aluksi noudattaa orjallisesti reseptiä. Kokemuksen ja rohkeuden kasvaessa alkaa säveltää jääkaapin sisällön ja oman fiiliksen mukaan. "Tekevälle sattuu", kuten äitini sanoisi. Kaikki ei aina mene putkeen, mutta ei se niin vakavaa ole.  

Äiti ja isä ihmettelivät, kun laitoin juureksia uuniin ja tein pesto-perunasalaattia. Kiinnostukseni ruokaa kohtaan oli laajentunut teoreettisesta käytännönläheisemmäksi. Aikaisemmin osasin nauttia muiden valmistamasta hyvästä ruuasta, nyt olin innostunut loihtimaan omat pöperöni. Ja nyt täällä Lombardiassa minulla on sangen hyvä keittiö. Ei se ole Henrikkiä (missä lihakirves?) tai mamman köökkiä nähnytkään, mutta se on tilava ja siisti. Lisäksi meillä ON uuni, mikä ei ole esim. Ranskassa itsestäänselvyys. Maaria aka paahtajanainen olisi lirissä ilman uunia, se on selvää se. 

Tori rantautuu Iseoon kaksi kertaa viikossa; tiistaina tori on pieni ja perjantaina massiivinen. Sieltä löytää kaikkea kuukautissiteistä lemmikkivarusteisiin. Ja tietenkin ruokaa. Menen yleensä torille kerran viikossa, kotiinpaluu pyörällä on aina aikamoista tasapainottelua. Innostun usein vähän liikaa.

   

Toisin kuin voisi luulla, tori ei ole erityisen halpa. Viime kerralla maksoin viidestä banaanista melkein kolme euroa. Toisaalta tuotteet ovat laadukkaita; hamstraan varsinkin kirsikkatomaatteja. Olen addiktoitunut. Usein mukaan tarttuu myös esim. kesäkurpitsoja, banaaneja, papuja ja parsanippuja. Yritän myös juoda kaffet torihälinän liepeillä ennen kuin menen töihin.

Keittiömme on sangen toimiva, mutta sen varusteluun ei esimerkiksi kuulu isoa kantta. Mutta hätä keinot keksii. Tässä kantena toimii lautanen: success! Oikealla kaasusytyttimemme. Ennen sen hankintaa onnistuimme aina polttamaan sormemme. Nykyään keittiössämme kiroillaan vähemmän (paitsi silloin kun Aino rikkoo juomalaseja).

Tässä äidille kuvatodisteita, en minä ainoastaan pastaa syö. Torifiksaatioini on nimittäin aiheuttanut sen, että minulla on runsaasti kasviksia. Ja kamuni Repe opetti aikoinaan, että salaatin ei tarvitse olla tylsä.  

Uunissa paahdettuja kasviksia, nökäre parmankinkkua
 ja makkaraa. Plus parmesaania tietty.

Pinaattihöystöä, pinjansiemeniä ja kirsikkatomskuja.

Karamellisoituja sipuleita, uunifetaa, avokadoa ja bresaola-kinkkua.

Katsokaa tätä kultaa! Mansikoita, fetaa, kirsikkatomskuja, parsaa ja pähkinöitä.

Kokkina olen vielä lapsenkengissä, mutta jostakin pitää aloittaa. Ja Italia ei ole se huonoin paikka aloittelevalle ruuanlaittajalle. 

Buon appetito!

Eräänä lauantaina

Eräänä lauantaina heräsin aivan liian aikaisin ja poljin Iseon rautatieasemalle. Ulkona ei suinkaan satanut, päinvastoin alkamassa oli kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä. Olin edellisenä iltana päättänyt viettää sen Parmassa. Olin saanut jostakin päähäni, että sinne olisi hienoa päästä. (Luulen, että syy liittyy eittämättä parmankinkkun) Toimistolla minulle sanottiin, että joo on se ihan mukava kaupunki. Ja siellä syö hyvin. Ai hyvää ruokaa vai? No menoksi sitten! 

Brescian katunäkymä

Jos Iseosta haluaa päästä koluamaan suurta maailmaa, pitää ensiksi matkustaa junalla puolisen tuntia Bresciaan. Olin etukäteen laskenut, että vaihtoajakseni Bresciassa jäisi parikymmentä minuuttia. Koska elämä ei aina mene kuten Strömsössä, oli junani myöhässä ja Parman juna ehti lähteä nenän edestä. Tai oli minulla kaksi minuuttia aikaa, valitettavasti se ei riittänyt kiukuttelevalle automaatille. Onneksi alan olla sen verran kokenut matkakettu, etten vähästä hermostu. Seuraava juna lähti kahden tunnin kuluttua, joten lähdin lampsimaan ympäri Brescian vanhaa kaupunkia. Ehdin nautiskella energisestä tori-ilmapiiristä ja kirjoittaa ylös mielenkiintoisen oloisia kahviloita ja ravintoja, ennen kuin suuntasin takaisin rautatieasemalle.

Yleensä en saa junassa mitään tehtyä, korkeintaan torkun tai luen roskalehtiä. Maisema ulkona ei ollut Toscanan pittoreskeja kukkuloita nähnytkään. Tällä kertaa yllätin jopa itseni ja hyödynsin ne pari hiljaista tuntia junassa. Otin vihkon kauniiseen käteen ja aloin kirjoittaa kuukausittaista kolumniani. Tuloksen näette tässä. 

Päiväreissuni oli lyhentynyt sen pari tuntia junakämmin takia, mutta ei sen takia kannata pelihousuja repiä. Ensivilaukselta vaikutti selvältä, että Parma oli söpö kaupunki. Asukkaita lienee noin Turun asukasluvun verran. Suurin syy rakastaa Parmaa ei kuitenkaan taida liittyä söpöihin pastelliväreihin tai kapeisiin kujiin, vaan ruokakulttuuriin. Itsekin olin sinne tullut sen takia. Ja eikun syömään! 

Kun matkustaa Italiassa, on sidottu ruokailuaikoihin. Ja se parin tunnin lounasaika oli loppumassa. Tietysti nälkäinen matkalainen voi löytää kuivan leivän kulmakapakasta ruokailuaikojen ulkopuolellakin, mutta minä en ollut matkustanut yhteen Italian gastronomisista keskuksista syödäkseni kämäistä voileipää. Joten kipitin nopeasti vanhaan keskustaan, käännyin pienehkölle kujalle ja pysäytin ensimmäisen paikallisen oloisen ihmisen. Olen käyttänyt tätä taktiikkaa useasti, ja se toimii. 

"Voitteko suositella minulle hyvää ravintolaa täältä läheltä?"

No toki hän pystyi sen tekemään.

Suuntasin hänen suosittelemaansa baariin, josta saa myös taivaallista ruokaa. Löysin helposti kyseisen baarin pieneltä aukiolta. Kaikki ulos levitetyt pöydät olivat täynnä. Italiankielinen puheensorina täytti ilman. Pienen odottelun jälkeen minulle järjestettiin pöytä. Lasillinen kuplivaa lambruscoa kätösessä oli mukava nauttia auringonpaisteesta. Parmassa kun olin, otin alkuruuaksi parmankinkkua ja pääruuaksi kasvistäytteisiä tortelleja. Taas kerran ohikulkija oli oikeassa, ruoka oli todella hyvää ja ympäristö viihtyisä. Kannatti siis taas kerran kuunnella paikallista.

Täydellä vatsalla oli hyvä jatkaa kaupunkiin tutustumista. Kiertelin iltapäivän ajan pikkukujia, menin sisälle kirkkoihin ja seurasin katujen vilinää. Harkitsin pitkään Italian slow food-liikkeen Osterie d'Italia-oppaan ostamista. Mutta niin, se ruoka. Turistitoimiston herttainen signore merkitsi karttaani kuusi erilaista lihakauppaa, joista löytyy hyvälaatuista ja laajalti suitsutettua prosciutto crudo di Parma-kinkkua. Eräässä niistä lihakauppias antoi minulle maistiaisen. Oho. Olenhan minä parmankinkkua syönyt-niin kotimaassa kuin ulkomaillakin-mutta tämä makukokemus oli aivan eri planeetalta. Otin paketin parmankinkkua mukaan. Lisäksi mukaan tarttui vähän paikallista makkaraakin. Seuraavaksi suuntasin juustokauppaan, ostamaan parmesaania. 

"Onko teidän parmesaaninne kovin erilaista kuin ruokakaupasta ostettava?"

Tuhahdus.

"...Me teemme tämän itse."

Selvä. Aikamoinen pala parmesaania sujahti myös kassiin. 

Miten niin taidan pitää katulyhdyistä?

Kun pääsin illalla kotiin, söin seisaaltani keittiössä parmankinkkua. Onnistuin säästämään säälittävän peukalonkokoisen palan Ainolle. Sekin teki tiukkaa.

It can't rain all the time

Muistatteko kun kirjoitin alussa siitä, kuinka mukavaa on olla täällä Italian lämmössä? Aurinko paistaa, linnut visertävät yms. Joo, ei sitä auringonpaistetta kauan kestänyt. Täällä on satanut, satanut ja sitten vielä satanut vähän lisää. Aurinkoiset päivät ovat olleet vähissä. Näin viime viikolla lapun, jonka mukaan näin kylmä toukokuu oli viimeksi marraskuussa. Paikalliset ovat marmattaneet säästä joka toinen minuutti. Aino on (vaihtolämpöisenä otuksena) ollut vähän flegmaattinen. Perjantaina oli kaatosade ja 8 astetta. Hytisin ensin töissä, ja sitten kotona.

Mutta aina ei voi sataa. Ja onneksi voi nauttia sateenkaarista. Tämä yksilö näkyi ikkunastani.

Parvekkeellamme kasvava yrttitarha ilahduttaa niin aurinkoisella kuin sateisellakin säällä. Let me introduce you to basilika, rosmariini, timjami ja basilika nro 2. Mikähän kamu me seuraavaksi hankitaan?

Ja kun nyt aloin esitellä parveketta ja ikkunasta aukeavaa maisevaa, niin tässä alla on Maarian huone. Se on iso ja keltainen. Jostakin syystä yhdellä seinällä on valkoinen (huonosti maalattu) neliö. Patteri (joka ei tällä hetkellä toimi) on punainen. Huoneen kaapit myös tömisevät ja heiluvat, kun siellä kävelee. Hienovaraista vihjailua, tiedän. Ai juu, kylmä täällä on myös.

Aino otti vahingossa hotellin varastosta pussilakanoita. "Maaaaaria, et arvaa mitä löytyi?!!" Voi mikä ilon hetki! Emme edes tienneet, että niitä oli hotellilla. Meille oli aikaisemmin annettu aluslakana aluslakanan perään. Pyh, nyt nukkuvat suomitytöt hyvin.

Ainon kammiosta en saanut kuvaa (vaikka hän on sisustanut kunnon kotirouvan tyyliin), sillä hän koomasi kuvaussession aikana.

Keittiö, kodin sydän

Olette siis ehkä ymmärtäneet, että viime viikkoina on satanut ihan mukavasti. Onneksi tänään ei satanut. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti mennä lähikaupunkiin Bresciaan. Pyöräilyretki kaupungin halki muutti suunnitelmat. Olimme kuulleet, että tästä viikonlopusta ensi viikonloppuun Italiassa juhlitaan järviä. Kyseinen Festival dei laghi oli kuitenkin paljon suurempi kuin olimme kuvitelleet. Kadut olivat täynnä pieniä kojuja: Viininmaistajaisia, öljykauppiaita, leivonnaista, vuohenjuustoa ja paljon muuta. Enhän minä raaskinut lähteä, eikä Ainokaan. Ostin sitten kassillisen herkkuja, mikä yllätys. Nyt minulla on viittä eri juustoa jääkaapissa. Eihän sitä nainen vähemmällä pärjää!

Sitten nämä lippupojat marssivat kaupungilla. Rummut pärisivät ja liput lensivät komeasti. Pointsit sukkiksista.

 Ja oli siellä pari tyttöäkin. Aika maariamaiset värit.

Kyllähän siinä useampi tunti meni, kun kiertelin kojulta kojulle. Opimme muun muassa, että perusmarketin balsamico käy ainoastaan koiran turkin ja kodinkoneiden puhdistukseen. Tämän tiedonmurusen kertoja oli tietenkin, huippukalliin balsamiviinietikan myyjänä, täysin puolueeton taho. Oliiviöljyä valmistavan rouvan mies (vai oliko se poikaystävä?) oli viettänyt kolme vuotta Suomessa. Ostin pussillisen metsänvihreitä makeita (!) oliiveita. Ja mitäs muuta? Tämä vakava herrasmies myi minulle paprikasalamia. Ja oletan, että hän tulee vuorialueelta, sillä hän äänsi euro saksalaisittain (oiro).

 ...Kävimme Ainon kanssa risotolla. Ja katsokaa hei tuota tukkaa! Kenties pitäisi varata aika kampaajalle, ja asap.

 Muuten, halusin vielä kiittää teitä kommenteista! Niitä on ihana saada. Jatkakaa samaan malliin. Niin yritän minäkin.

Suklaiset terkut Italiasta

Vanhaan kunnon tapaansa mamma on potkinut minua persuksille. "Päivitä, päivitä."

No minähän päivitän sitten.

Kuluneiden viikkojen aikoina olen muun muassa käynyt (no töissä joo mutta myös) kaksi kertaa Franciacortan outlet-kylässä. Siellä on vaikka kuinka paljon kauppoja; sateisella säällä hieno paikka. Olen ostanut sieltä Acquafreddan pinkin hupparin, sukkiksia, hiuslakka, raastimen, kynsilakkaa ja rajauskyniä. (Kikon kosmetiikkamyymälästä saa kivoja halpoja meikkejä=Aikuisten karkkikauppa.) Mutta ei niillä niin väliä: Siellä on Lindtin tehtaanmyymälä.

Näittekö tuon suklaameren? Niinpä. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun astuin liikkeeseen sisälle. Stockalta löytää ehkä neljää erilaista suklaapalleroa, tuolla niitä oli kymmenkunta. Unohtamatta tietenkään muuta suklaavalikoimaa! Lindtin suklaa on kertakaikkisen ihanaa, Hullujen päivien vakio-ostos. Ensimmäisellä kerralla ostin kauhean kokoisen säkin, kun jokaista makua piti maistaa. Nyt toisella kerralla osasin valita ihan parhaista parhaimmat. Toisella kerralla osasin myös neuvoa ammattilaisen ottein Ainoa ja luonamme piipahtanutta Aistetta. Oon mä vaan niin hyvä, on niistä akateemisista opinnoista jotakin hyötyä.

En osaa oikein sanoa, olivatko hinnat kauhean paljon halvempia kuin muualla. Se varmasti riippuu ihan merkistä ja ostoksista. Seuraavaksi täytyy varmasti katsastaa Pohjois-Italian suurin ostoskeskus; Orio Center. Siellä on ujot kaksisataa liikettä. Laura B:tä se ei tietenkään kiinnostaisi...

Kämppikseni Aiste tuli käymään tänne Iseoon perjantai-iltana. Hän on kierrellyt Eurooppaa pari viikkoa ja päätti tulla huilimaan Ainon ja Maarian majataloon. Hyvä päätös! Kokkailimme yhdessä, maistelimme alueen proseccoja, joimme cappuccinoja, höpisimme joutavia, piipahdimme tuonne Franciacortan ostoskeitaaseen, heiluimme keskustassa ja suunnittelimme ensi syksyn Henrikin pippaloiden teemaa. Ja kävimme tietysti Mont'Isolalla. Olimme edellisellä vierailulla Ainon kanssa säästäneet kunnon herkun Aistea varten: Santuario della Madonna della Ceriola (lue: kappeli saaren korkeimalla kohtaa). Toisin sanoen, aletaan kiivetä tytöt! Maaria oli tietysti ihan yhtä kovassa kunnossa kuin melkein-ammattitanssija ja himojuoksija. Tottakai. Mutta se mikä minulta uupuu fyysisessä kunnossa, sen korvaan sitkeydessä. Onneksi välillä sai pysähtyä ja nauttia maisemista. Kuten näin: 

Casa di Mare, vaatimaton tönö pikkusaarella. Haen tällä hetkellä ammattisoutajia. Kuka tietäis?

Casa di Aino, yksityisomistuksessa oleva linna

Huipulta pystyi tähyilemään Alppeja

Olen minä Bresciassa ja Milanossakin käynyt, mutta kerron siitä toiste. A presto! Voin myös silloin kertoa, miten huijasin Aiste-rukkaa. Hyi minua.

Downshiftaaja Italiassa

Taas on yksi työpäivä (lue toinen) päättynyt I.S.E.O-instituutissa. Istun viereisessä hotellissa, valkkarilasi vieressäni (mutta lasi kuitenkin turvallisen etäisyyden päässä, ettei Henrikin risottoviinigate toistuisi)

Mikä I.S.E.O. ja mikä työ? Minäpä kerron.

Olemme siis Ainon kanssa harjoittelussa I.S.E.O-instituutissa, joka keskittyy kauppatieteiden ympärille. Instituutin suurin uurastus on taloustieteen alalla tunnettu kesäkurssi, I.S.E.O. Summer School. Me olemme Ainon kanssa täällä auttamassa sen järjestämisessä. Vastaamme osaanottajien sähköposteihin, hoidamme viisumiasioita, merkitsemme ylös lentoaikatauluja yms. Itse kurssi kestää ainoastaan viikon, mutta osallistujia on satakunta ympäri maailmaa. Kurssia edeltävät viikot ja itse kesäkurssi tulevat siis olemaan aikamoista hulabaloota, siitä olen aivan varma! Joten kenties kateus iltapäiväsiestasta ja aamu-unista on ennenaikainen. (Mutta on se vähän oikeutettuakin se kateus.) Ai enkö kertonut mistään siestoista ja aamu-unista? Taisin unohtaa. Korjataan se nyt.

Työpäivät ovat hivenen erilaisia kuin koti-Suomessa. Päivämme alkaa klo 09:30 ja jatkamme toimistolla puoli yhteen saakka. Tämä tarkoittaa, että saan nukkua ruhtinaallisen pitkään. Toinen ruhtinaallinen asia on kahden tunnin lounastauko. Kyllä, kahden tunnin. Työpäivä jatkuu klo 14:30 ja päättyy klo 17:30. Eli yhteensä kuusi tuntia. Tuon iltapäivän kolme tuntia olemme Ainon kanssa kahdestaan toimistolla, sillä pomomme Sara (toimiston ainoa työntekijä) on iltapäivät toisessa työssään. Lisäksi saimme tietää, että kiireisiä viikkoja lukuun ottamatta saamme ottaa yhden vapaapäivän per viikko. Toisin sanoen, teemme kuusituntista päivää neljänä työpäivänä viikossa. Onkohan tämä sitä kuuluisaa downshiftausta?

Toimisto sijaitsee asuntomme vieressä. Ja kun sanon vieressä, en sano sitä maariamaisen sävyyn (kuten "se on ihan naapurissa"...kun se ei todellakaan ole). Asunnoltamme on noin kymmenen metriä toimistolle.

Oikealla toimistomme

Vasemmalla asuntomme. Asumme tuon söötin punaisen talon yläkerrassa

Tuossa meidän alakerrassamme, tuon kukkapuskan takana siis, on ravintola (yksi näistä ympärillä olevista rafloista). Meidän pihapiirissämme on myös neljän tähden hotelli, Iseo Lago Hotel, camping-alue ja uima-altaita. Toisin sanoen ympäristömme on vähän erityinen. Itse asunto on paljon paremmassa kunnossa kuin uskalsin toivoa. Vähän rähjäinen ja kolkko, mutta toimiva. Ja iso. Meillä on molemmilla omat huoneet (kaksi sänkyä kummassakin), iso varusteltu keittiö, ylimääräinen huone ja kylppäri. Ainoa ongelma on, että kämpillä on kylmä (ja kostea). Turun huonettani on myös haukuttu kehuttu saunaksi, joten ymmärtänette huoleni. Viime yönä nukuin kolmen viltin kera, yksi oli allani ja kaksi kasana päälläni. Lisäksi kunnon italialaiseen tapaan meillä on kauhea määrä aluslakanoita (pussilakanatyttö ei ymmärrä).  Joutsenen untuvatäkkiä on kieltämättä ikävä. Toisaalta, huoltomies sääteli pattereita tänään. Lisäksi, kuumat kesäkelit ovat kulman takana. Silloin varmaan kiittelee kylmänkosteita oltavia.

Kun saavuimme kämpille perjantai-iltana, siellä oli hammasharjoja, pedattuja sänkyjä ja puhtaita pyyhkeitä myöten kaikki. Keittiössä oli myös pussillinen sokeria, pastaa ja purkki pastakastiketta. Näin me pääsimme elämän alkuun täällä. Olo oli kiitollinen, sillä monissa majapaikoissani ei ole edes ollut vessapaperia saapumishetkellä. Hotellin henkilökunta ja pomomme Sara olivat huhkineet, jotta uuteen kotiimme olisi mukava tulla. Tänään seurasimme hotellin huoltomiestä, joka katsasti pyykkikoneemme ja tarkasti mielestämme rikki olevan ulko-oven lukon *tietysti se toimi moitteettomasti, kun hän laittoi avaimen sinne: syytän peikkoa, joka korjasi lukon kaikessa hiljaisuudessa*. Huoltomies myös vei meidät hotellin pyykkitupaan, jonne saamme dumpata likaiset lakanat ja pyyhkeet ja napata uudet. Aika luksusta!

Oli kiva höpötellä kanssanne, mutta seuraavaksi minulle on äärimmäisen tärkeitä tehtäviä (=Facebook). Seuraavaan kertaan!

Kotona Lombardiassa

Moi, mitäs teille kuuluu? Minä olen taas kerran vähän uusissa maisemissa. Yllättävää, tiedän. 

Perjantai-iltana saavuin matkakumppani, kanssaharjoittelijani ja entisen kämppikseni Ainon kanssa Iseon pikkukaupunkiin. Kuten aikaisemminkin, emme tietenkään valinneet suorinta (ja kenties vaivattominta) reittiä. Miksi kukaan niin tekisi? Matkanteko oli alkanut jo aikaisin perjantaiaamuna ja kohteeseemme saavuimme vasta myöhään illalla. Välilaskumme aikana Riigassa me sosiaalisesti lahjakkaat suomalaiset datasimme tietenkin lentokentällä kuulokkeet korvissa. Milanon lentokentän jälkeen vuorossa oli vielä lentokenttäjuna, juna Milanosta Bresciaan ja autokyyti pomomme Saran kanssa uuteen kotiimme. Olisi sitä kai helpommallakin voinut päästä! Joka tapauksessa, olemme täällä vuorten syleilyssä järvimaisemissa. 

Muistutukseksi, Turku oli noin kuukausi sitten tämän näköinen. Ihana, mutta ah niin talvinen. Luminen talvi hakkaa tietenkin loskaisen versionsa milloin tahansa, mutta kulunut talvi oli liioittelematta pitkä kuin nälkävuosi. Raahatessamme laukkujamme Kerttulinkatua pitkin perjantaiaamuna Aino sanoi asteita olevan 0,1°C.

Iseon kylässä, joka sijaitsee Iseo-järven rannalla Lombardian alueella Pohjois-Italiassa, kesä on vähän lähempänä. Suomalaisella mittapuulla se on jo täällä. Olemme saaneet nauttia noin parinkymmenen asteen lämpötiloista. Baltsut ja kesämekot ovat siis aktiivisessa käytössä.

Tai siis, on täälläkin talvista. Näettekö nuo lumiset huiput tuon saaren (jolla sijaitsee yksityinen linna) takana? Ai ei ole sama asia vai. Ei sitten.

Eilinen päivä sujui ympäristöön tutustumisen ja ruokaostosten merkeissä. Saimme pyörät käyttöömme ja viiletimme piskuisen Iseon kaduilla. Minulla oli HOUSUT.

Niin ja saarista (ja linnoista) puheen ollen, menimme tänään tutustumaan Montisola-saareen. Meille ainakin väitettiin, että se on Keski- ja Etelä-Euroopan suurin järvellä sijaitseva saari. Hieno se ainakin on. Sinne pääsee helposti botskilla Iseon satamasta.

Iseon asukasluku on pieni, noin 10 000, ja Montisolalla on noin 1 800 asukasta. Tässä esimerkki eräästä sen rannalla sijaitsevasta kylästä, aika pittoreski tapaus. Kiersimme saaren, välillä rantaa pitkin kulkien ja välillä sisämaan kukkuloilla eksyen. Kävelimme, puuskutimme ja ihastelimme maisemia noin kolme tuntia. HeiaHeia tervehtii!

Tässä jollekulle uusi DIY-projekti. Linnunpönttö värikynistä! Huomaa myös pieni kaivo.

Moi moi ja pitäkää huolta itsestänne! Plus, suunnitelkaa ihmeessä matkaa Italiaan. Meillä on kaksi ylimääräistä sänkyä. Ja uima-allas vieressä.