Herra Huu tuli elämäämme viime elokuussa. Veljeni piteli pienen pientä nyyttiä sylissään kun hänet tuotiin kotiin. Alussa hän oli eksyneen oloinen, kömpelö ja aavistuksen arka. Chihu-herra nukahti lopulta jalkapöytäni päälle. Sen jälkeen Herra Huu ei ole arkaa nähnytkään. Yhdessä vaiheessa meidän kaikkien perheenjäsenten kädet ja varpaat olivat täynnä pieniä punaisia jälkiä koiraherran purukaluston jäljiltä. Kiellot vain yllyttivät häntä. Varsinkin öisin hänestä kuoriutui mr Hyde, joka järsi sormia ja riehui naaman päällä. Kaiken lisäksi Huun libido oli vertaansa vailla, edes takaraivo ei säästynyt jynkytykseltä.
Jo parisen viikkoa Huu on ollut kuin kunnon partiopoika. Näykkiminen on vähentynyt minimiin ja hulluuskohtaukset ovat (enimmäkseen) menneisyydessä. Nyt ei edes tarvitse pelätä, että hän raatelisi vieraamme nakkisormet. Nylkyttäminen on myös harvinaista tai sitten minä olen menettänyt viehätysvoimani Herra Huun silmissä. Noh, alushousujani hän sentään kantelee ylpeänä ympäri taloa, joten kaikki toivo ei ole menetetty. Äiti on vielä kunnon seksisymboli, illalla hänen lukiessa kirjaa Herra Huun himot saavat voiton. Rory Gilmoren teeppari sen sanoi: reading is sexy. Onkohan meidän kulta kasvamassa aikuiseksi vai onko tämä parannus hetkellinen mielenhäiriö? Joka tapauksessa, koirulimme on haalinut fanipohjaa hoodeilla. Aina kun ihmisen varjokin ilmaantuu, alkaa hirveä hännänheilutus, vetäminen ja ennakoiva heittäytyminen selälle. Rub my tummy please. Kauhea crowdpleaser tuo meidän monsieur.
Ihana koira!
VastaaPoistat. isi