Sokerinhakureissulla

Ostin viime viikolla pullon halvahkoa valkoviiniä. Korkkiruuvia ei minun täysin kalustetusta keittiöstäni löydy (kertakäyttöastioita, Les Estivales-viinilasi ja kaksi levotonta lintulautasta kylläkin) mutta pohdin kaupassa, että eiköhän Ranskassa kaikilla opiskelijoilla ole viinipullon avaamiseen tarvittavat vehkeet. Kuten italialaisten vaellusvarusteisiin kuuluu oletettavasti pastakauha. Kolkuttelin äsken käytäväni ovia ja olen kyllä fransmanneihin erittäin pettynyt. Joko kukaan ei avannut (mä kyllä kuulin sen rapinan ja mökän niih) tai sitten ei löytynyt vehjettä opiskelijaboksista. Ehdin käymään kaksi kerrosta läpi (tämä on sitä suomalaista sisua) ennen kuin amerikkalainen Amien tuli vastaan ja auttoi neitoa hädässä. Hän oli, että "tottakai mulla on. Tämä on Ranska." Joo, niinhän sitä luulisi. Amien on muuten todella komea mies, joka voisi soittaa ihan missä vain katu-uskottavassa indie-bändissä. Tukkakin on sellainen en-minä-ole-tehnyt-tälle-mitään, eli perfect. Taisi olla pinkit pökät jalassa vielä kaiken lisäksi. Uuuh. Tämä oli sellainen aikuisten sokerinhakureissu.

Poikkesimme muuten Ellenin kanssa Nîmesissä lauantaina. Asso Erasmus Montpellier (vaihtarijärjestö) oli ilmoittanut, että siellä järjestetään jonkinlaiset festivaalit. Me menimme sinne, vaihtareita tai Asson väkeä ei kylläkään bongattu. Kyseessä taisi muuten olla jonkinen härkätaistelu-tapahtuma. Yritimme ostaa lippuja, mutta lopulta olimme, että eff this. Ei pysty, liian hapokasta. Välillä pohdin josko ranskalaiset tieten tahtoen yrittävät tehdä kaikesta mahdollisimman monimutkaista. Ihan mielenkiintoinen tavoite. Näin myös screeniltä kun härkää raahattiin jaloista pois areenalta. Joko kyseinen tyyppi kärsi narkolepsiasta tai sitten tapahtuma olisi ollut minulle liian verinen. Vaelsimme söpössä kaupungissa ympäriinsä ja lopulta päädyimme erääseen baariin apertitiiville. Ja olimme siellä noin kolme tuntia. Eräs pariskunta lyöttäytyi seuraamme ja heidän kanssaan me sitten hieroimme tuttavuutta ja joimme kuplivaa. Ei tapahtuisi Suomessa.

Katsoin muuten eräänä levottomana yönä Bridesmaids-leffan ja The Hangover-leffan. Kumpikin elokuva oli sairas (ja osittain mauton) komedia. Hekotin hulluna aamuyöllä ja nautin molemmasta tapauksesta. Itseeni Bridesmaids iski kuitenkin paljon kovemmin. Se oli hulvaton ja samalla aito, lämmin ja siinä oli ripaus surullisuutta. Mutta juu, ennen kaikkea ratkiriemukas. Äiti ja isä, älkää katsoka kumpaakaan. Trust me. Toinen juttu, milloin joku jossakin menee naimisiin jonkun kanssa (ja kutsuu minut häihin)? Hei ihan oikeasti. Olen ollut vain yksissä häissä (Siis pienissä häissä. Hihihi.) ja mun mekot kinuavat ulos vaatekaapista (tai niiden tilapäinen koti on tällä hetkellä pahvilaatikoissa, hirveä kohtalo).