torstai 3. marraskuuta 2011

Mörri hengissä. Stop.

Blogia kirjoittelevat tyttöset pahoittelevat usein kahden päivän hiljaiseloa. "On ollut kauhea kiire töissä projektien parissa". On minullakin ollut kauhea kiirus, afrikkalaisia herkkuja mussutellen siis. Kai se lasketaan? Minun tapauksessani hiljaiseloa jatkui noin kolme viikkoa. Oliko ikävä? Minulla oli näpyttelyä hivenen ikävä, se täytyy myöntää. Sen verran mukavaa tämä kirjoittelu on (varsinkin kun ihanat tädit ja muut mahtavat tyypit kommentoivat).

Kello lähenee yhtä yöllä, juuri pienen aikaa sitten lopettelimme apéroamme yhteisessä keittiössä kamujeni kanssa. Illanviettoon kuului olennaisena osana viini, haiseva juusto, suklaakeksit ja ukulele-soitin. Lopulta vartija tuli hajoittamaan iloisen seurueemme ja kikatimme pienen aikaa käytävällä. Juu onnea sen gradun kanssa muut asuntolan asukit! Vartija tuli harrastamaan pientä small talkia kanssamme ja ensi kerralla kutsumme hänet mukaamme nauramaan ja höpöttämään neljää kieltä sekaisin. Chèvre saa toimia pienenä lahjuksena.

Olen tässä kolmen viikon aikana tehnyt vaikka mitä. Olen muun muassa mennyt katsomaan pelle-esitystä teatterikurssilaisteni kanssa Sèten kaupunkiin. Itse esitys oli huisin hyvä, tuli mieleen Huxleyn Uljas uusi maailma. Juttelin esityksen aikana vieressäni istuneen miehen kanssa, kyseessä oli minulle entuudestaan tuntematon opettaja. Hän oli kuulema tehnyt pitkän uran klovnina. Hän jatkoi kertomalla, että hän nauttii varsinkin tutkimustyöstä. Koetin pitää ilmeen vakavana. Siis klovitutkimus kiinnostaa teitä? Nenän punaisuusaste? Mies oli kuitenkin niin herttainen, että onnistuin nyökyttelemään kiinnostuneena. Lopulta ajattelin, että kloviesityksillä on kuitenkin pitkä perinne. Kaipa siihen pätee samat periaatteet kuin teatteriinkiin. Eikö? *Shakespeare nyökyttelee taustalla*

Kävin myös katsomassa Extinction-näytöstä paikallisessa teatterissa. Kyseistä näytelmää minulle suositteli halittavan ihana teatteritieteen professorini, jonka kanssa syvennymme viikottain Stanislavskin elämän syövereihin. Kyseisessä näytelmässä näytteli Serge Merlin, joka oli herttainen ja heikko papparainen Amélie-elokuvassa. Hän kertoi  välillä huvittuneena lapsuudenmuistoistaan ja välillä hakkasi pöytää raivostuneena. Tuon tuosta ranskalaiset katsojat repesivät nauruun ja minä olin hiljaa. Ulkomaalainen mikä ulkomaalainen.

Olen lisäksi käynyt elokuvissa. Näin ihanissa paikallisissa leffateatterissa Drive- ja We need to talk about Kevin-elokuvat. Molemmat olivat mielettömän hyviä tekeleitä. Ja väkivaltaisia. Drivessa oli vielä autojakin. Silti Maaria nautti (Tosin Driven kohdalla maanmainio Ryan Gosling voi vaikuttaa asiaan. Drool.). Omassa lukaalissani olen katsonut sateisina iltoina ja levottomina öinä elokuvat In the Loop ja In Brugges. Molemmista nautin suunnattomasti. Mielenkiintoisin elokuvakokemus on kuitenkin elokuvafestivaali, jonne menin viime perjantaina. Montpellierissä järjestettiin Cinemed-elokuvafestivaali, joka keskittyi Välimeren alueen leffoihin. Perjantaina laahauduin katsomaan viisi 60-ja 70-luvun vampyyrileffaa Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta. Tilaisuus loppui noin viiden aikoihin aamulla. Kuten aina, vanhemmat kauhuelokuvat ovat enemmänkin koomisia tapauksia. Jännintä oli se, että kolmas elokuva oli periaattessa kokonaan pornoelokuva. Kyse ei siis ollut eroottisesta ranskalaiselokuvasta (eivätkö ne kaikki kuulu tähän kategoriaan?). Pätkässä oli paljon (ja pitkiä) lähikuvia karvaisista puskista ja lipovista kielistä. I do not need to tell more, do I? Ihanaa.

Olen myös uuvuttanut replay-nappia Mumford & Sonsin tuotannon ollessa kyseessä. Löysin bändin tuttuun tapaan noin kolme vuotta myöhässä. Ellen höpötti yhtyeestä jotakin maatessamme Calvin auringon alla syyskuun lopussa ja pienen aikaa sitten lempibloggarini Eeva Kolu kirjoitteli bändistä. Oih, neljä brittimiestä juoksentee niityillä, soittaa kirjakaupoissa ja rakastelee banjon kanssa (noh, ainostaan yksi heistä viimeisessä kohdassa)! Olisko se moniavioisuus niin väärin? Olen myös huomannut, että olen Eevan kanssa samaa mieltä melkein kaikesta.


Tuomas voi etsiä rauhassa korvatulppia.

4 kommenttia:

  1. Taas muistuvat mieleen ne Pelle Hermanni-traumat. Aki sanoi, ettei mun kannata mennä katsomaan Drivea, koska se ei ole mun tyyliseni. Uskoako vai ei? Toisaalta Ryan Gosling ei ole mulle mikään (nuori) Colin Firth.

    Kiva kun päivitit! Et kuitenkaan pääse postaustahdissa ihan vielä muiden blogiystävieni tasolle :)

    VastaaPoista
  2. Olet kuin peter von bagh, jota katsoimme juuri. Upeaa filmien analysointia. Olin jo huolissani, kun susta ei kuulunut mitään. Olitko gamarguessa? Yksin ehkä? Isäntäsi oli i h a n a !!!!!! Oletko ollut henriin yhteydessä? Halit mamma

    VastaaPoista
  3. Big like! Varsinkin afrikkalaisten herkkujen mussuilu. Sait mut huomattavasti paremmalle tuulelle kuin paperpocketit. Kun nyt näytät hallitsevan genren, ota Suomeen palattuasi yhteys johonkin isoon kustannustaloon ja laita näytteeksi blogisi ja kerro että kirjoitat heille chick litiä. Ennakoilla voit sitten lähteä ööö, Pariisiin? Ja tarjoat mulle kahvit tästä hyvästä.

    Tänne kuuluu persuilua, mutta pyrsseli päivärahoineen piristää kummasti.

    bises, Laura P.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista, oikein punastuttaa! :)

    VastaaPoista