Maarian Pariisi

No niin, tämän perään on kyselty ja tätä olen kypsytellyt päässäni. Olin Pariisissa kolme kuukautta ja sen ajanjakson aikana ehdin touhuta yhtä sun toista. Tässä on Maarian lista Pariisin helmistä (jotka eivät ole missään erityisessä järjestyksessä). Niin siis pieni osa niistä.

Ravintolat:

La Tour d'Argent. 15, quai de la Tournelle.

Tämä oli syntymäpäivälahja porukoiltani, bless their hearts. Paikka on äärimmäisen hienostunut ja olo oli ehdottomasti vaivaantunut ja hermostunut. Ruoka oli aivan uskomattoman hyvää ja palvelu oli (jäykällä tavalla) loistavaa. Aina oli (varsinkin naisihmisellä) saattaja ja näköala Notre Damen suuntaan oli erittäin kaunis. Itse jätin väliin numeroidun verisen ankan, joka on paikan kuuluin annos.Viinilista on turistinähtävyys ja viinikellari äärimmäisen kuuluisa. Kjeh kjeh, molemmat nähty! Paksu lomakko (mittakaavassa ylileveä kuljetus) on toivottava. Lounas (ilman viiniä) oli noin 65 euroa ja sitä suosittelisin kivuliaan kalliin illallisen sijaan. Muun muassa Bill Clinton ja Marski ovat täällä mussutelleet pöperöä. Ja Mörri!

La Billebaude. 29, rue de l'Exposition.

Kävin kyseisessä 7. osassa sijaitsevassa pienessä ravintolassa kolme kertaa oleskeluni aikana. Ruoka oli aina maittavaa, paikka viehättävä ja palvelu hyvää (yhtä kertaa lukuun ottamatta). Varma nakki. Menu oli päälle kolmekymppiä.


Georges Abstraction Surface Air (onko tämä oikeasti sen niminen?). Sanotaan vain Georges.  Etage 6. Centre Pompidou.

Kävin täällä kaksi kertaa, molemmilla kerroilla seura oli tasokkaan suomalaisvetoista. Näköala on aivan mahtava ja täällä voi ihastella Eiffel-tornin jokailtaista välkehdintää drinksua nauttien. Ensimmäisellä kerralla ottamani etnisvivahteinen rapuannos oli käsittämättömän hyvää. Allergialääkkeet otan aina kiltisti välttääkseni Dumbo-efektin (ihmisten mielestä tämä on aina hauskaa) ja tyylikkään vessan lattialla nukkumisen. Kir oli vaatimattomat 10 euroa. Täällä paikassa tulee auttamatta pieni ja vaatimaton olo. Tarjoilijatypykät, jotka sipsuttavat korkkareissa ja roiskeläpissä, on enimmäkseen poimittu mallitoimiston listalta. Hienostoväen suosiossa ilmiselvästi, mutta kyllä siellä ihan perustallaajiakin näkyi.

Dilan. 11, rue Mandar.

Budjettiopas kädessä talsin tähän pienehköön kurdiravintolaan. Itse otin munakoisoannoksen pääruuaksi ja kuolasin kaiken perään, mitä ympärillä syötiin. Henkilökunta innostui oiken olan takaa kun näytin heille, että raflaa oli kehuttu oppaassa. Ihan ansaitusti oli ylistetty. Monet muut paikalla olijat tuntuivat olevan kanta-asiakkaita.

Cosí. 54, rue de la Seine.

Voikkari ei ole ikinä maistunut yhtä raikkaalle. Subway can go to hell! Täytettyjä leipiä oli vaikka millä mitalla, raaka-aineet olivat laadukkaita eikä hinta hirvittänyt. Hyvä vaihtoehto jos on kiirus, eikä halua "uhrata" aikaa ruokailulle.

Breakfast in America. 4, rue Malheur.

Kävin tässä amerikkalaisdinerissa kaksi kertaa kesän aikana ja hampparit olivat ihan mahtavia. Taitaa olla yksi niistä harvoista paikoista, jossa koko henkilökunta puhuu englantia. Ai kuka haluaa syödä hamppareita Pariisissa? Öhöm...minä. Vaniljapirtelö on aivan tajuttoman hyvää.

Eggs & Co. 11, rue Bernard Palissy.

Kaikki täällä pyörii kananmunien ympärillä. Omelettilista on vaikuttavan kokoinen. Interiööri on viihtyisä ja omistajamies mukava. Miinusta siitä, että hän huusi uudelle kokille (todistin usein ilkeilyä pariisilaisessa ravintolamaailmassa).

Le Montparnasse 1900. 59, boulevard du Montparnasse.

Tämä on aivan uskomattoman kaunis ravintola! Noin kolmellakympillä saa aperon, kolme ruokalajia ja viiniä. Kenties vielä kahvinkin? Ruoka oli oikein maittavaa, ei tosin räjäyttänyt tajuntaani. Mutta jösses, kuinka sielu lepää tuollaisessa paikassa.

Le Chartier. 7, rue du Faubourg Montmartre.

Kuulema ei ole Pariisissa käynytkään, ellei astu tähän ravintolaan. Jono on taattu ja varata ei saa. Hinnat ovat alhaiset ja ruoka aika perusmössöä. Ihan hyvää sellaista siis. Sisustus on aivan uskomaton ja tarjoilijat viuhahtelevat ohi. Ei kannata missata.

Le Relais de Venise. 271, boulevard Pereire.

Lihansyöjät ohoi! Tämä oli se supersuosittu mesta (taitaa olla ketju), jonka entrecôtista Maariakin piti. Jos ei pidä lihasta, kannattaa tämä paikka skipata. Menu on nimittäin aina se sama. Pöytää ei voi varata, joten kannattaa tulla jo seitsemän aikoihin muiden innokkaiden kanssa jonottamaan. Menu viineineen taisi olla neljäkymppiä.

Chez Gladines. 30, rue des Cinq Diamants.

Tämä pieni paikka on mainittu monen monissa oppaissa ja lukemattomilla budjettimatkailuun erikoistuneilla sivustoilla. Ansaitusti...ja ei. Ruoka ei omasta mielestäni ollut mitenkään erityisen halpaa (mutta ei se kyllä hintaavaakaan ollut). Tänne kannattaa tulla noin seitsemän aikoihin, sillä paikka täyttyy aika äkkiä ja (tietenkään) pöytää ei voi varata. Niih."Salaatit" ovat ihan massiivisia ja tunnelma on katossa. Lähikorttelit ovat viehättäviä, kuin olisi pienessä kylässä Pariisssa.

Lilane. 8, rue Gracieuse.

Menin tähän paikkaan Laura P:n ylistysten rohkaisemana. Paikka oli hyvin chic ja palvelu oli lämminta ja avuliasta. Menu oli siinä kolmenkympin paikkeilla (kuten monissa muissakin "laadukkaissa" paikoissa). Kyselin vähän tarjoilijan (taisi olla toinen omistajista) suosituksia ja nappiin meni. Alkuruokana oli hummeriraviolia ja se oli taivaallista. Jälkiruokana otin persikkakohokkaan ja nami nami nam. Ei ollut mikään kuriton ipana mennyt avaamaan uunin ovea. Suosittelen. Ainoa miinus siitä, että pääruoka jäi aika pliisuksi näin mahtavien alku- ja jälkiruokien rinnalla.

Rue Sainte Annella sijaitsevat japanilaisravintolat. Parhaat olivat Kunitoraya (39) ja Higuma (32).

Molemmissa maiskuttelin mahtavaa udonia, lämmintä ja paksua nuudelikeittoa, sydämeni kyllyydestä. Hinnat olivat kohtuulliset ja palvelu ripeää. Paikat myös tunnistaa hirvittävästä jonosta, joka kiemurtelee kadulla. Kannattaa vältellä ruuhkaisinta lounas-ja illallisaikaa. Etnisissä paikoissa on usein joustavampi aukiolo, joten esimerkiksi klo. 18 on paaaaljon väljempää.

Relais de la Butte. 12, rue de Ravignan.

Suomalaistytöt olivat suositelleet minulle tätä herttaista Montmartessa sijaitsevaa ravintolaa, jonne vein vierailulle tulleen Kuningataräidin. Näköala on aivan mahtava, ravintolan terassilta avautuu ihana näkymä yhteen maailman kauneimmista kaupungeista. Menu oli kolmenkympin hujakoilla ja siihen kuului kolme ruokalajia, lasi samppajaa ja kahvit. Kaikki oli todella hyvää. Tämä on myös se paikka, jossa annoin vauhtiraitaisille etanoille lentävää kyytiä. Olin vähän vaikeuksissa niitä etanaraukkia sorkkiessani ja yksi niistä lensi komeasti kaaressa viiiuuuuuh maahan. Onneksi ei lähtenyt vierimään alas mäkeä. TAI osunut pariisilaisrouvaa päähän tai lentänyt jonkun viinilasiin. Syytän oudon mallisia raitaisia etanapoloja tästä showsta. Paikka olisi myös ihana aamupalalle tai drinkeille.

Au Pied de Fouet. 45, rue de Babylone.

Tämän ketjun ravintoloita löytyy pari ympäri Pariisia, mutta tämän osoitteen yksilö oli todella viehättävä ja tarjosi maittavaa perusruokaa alhaiseen hintaan. Paikka oli aivan täynnä, mutta minut saatiin ängettyä muiden pöytään (he varmaan arvostivat tätä kovasti!) ja palvelu oli ripeätä. Jälkkärit olivat pari euroa kipale (tarte tatin vei kielen mennessään). Ei pääse rahoistaan vaikka kuinka yrittää! Suosittelen lämpimästi.

L'As du Falafel. 34, rue des Rosiers.

Tämä on Sini-Maarian suosittelema falafel-paikka. Ja ovat muutkin siitä kuulleet, jonottamatta ruokaansa ei nimittäin saa. Perusfalafel (aika jättikokoinen annos) maksetaan jonottaessa ulkona hääriville tyypeille, jota antavat pienen lippulappusen. Taisin käydä paikassa noin kolme-neljä kertaa. Tulinen (ei se oikeasti ole) kastike on Maarian mieleen.

Le Rouleau de Printemps. 42, rue de Tourtille.

Maria kavereineen vei minut tähän äärimmäisen halpaan ja mahdottoman hyvään vietnamilaiseen (netin mukaan kiinalainen, kambodjalainen, taiwanilainen...ihan sama) ravintolaan. Paikka on erittäin pieni ja hyvin aidon oloinen. Vaikka kuinka söin (yritin ihan tosissani), en päässyt kuin noin kymmeneen euroon!

Tierra del Fuego. 4-6, rue Sainte Marthe.

Pidin kovasti tästä kohtuuhintaisesta chileläisraflasta. Tunnelma oli lämmin, sisustus ihana ja ruoka mahtavaa. Jos et pidä korianterista, kannattaa mainita (änkevät sitä joka paikkaan). Mun mielestä korianteri rocks! Tällä kadulla on ihania baareja ja ravintoloita, muun muassa se brasilialainen josta olen aikaisemmin höpöttänyt.

Note: Jos tarjolla on menu, se kannattaa yleensä ottaa. Lounas on hienoissa ravintoloissa  yleisesti otettuna huomattavasti halvempi kuin illallinen. Turistina on villi ja vapaa, niin voi hyödyntää tätä mahdollisuutta. Joitakin rafloja löytyy useampia kaupungista, olen antanut sen osoittee, jossa olen itse käynyt/pitänyt eniten.

Janottaa?

Rue Oberkampf on ihan paras janoiselle matkalaiselle. Se on ihan täynnä erityylisiä juottoloita, kaikki löytävät varmasti mieleisensä. Itse pidin esim. Bar les Pirates-paikasta (88, rue Oberkampf), jossa rommipohjaisista juomista ei ollut pulaa. Jos makea drinkki ällöittää, kannattaa siitä vinkata herttaiselle baarimikolle. Luulen nimittäin, että hän kaatoi puoli pussillista sokeria minun juomaani. Silti oli järjettömän hyvää.

Rosa Bonheur (Parc de Buttes Chaumont). Tätä paikkaa monen moni ihminen minulle ylisti loistavana baarina/ravintolana istua iltaa. Ja iltaa kannattaa tulla istumaan siinä viiden kuuden aikoihin (ainakin viikonloppuisin), sillä kauhistuttava jono muodostuu todella pikaisesti. Juomat ovat raikkaita ja tapas-tyylistä naposteltavaa löytyy paljon. Hyvä keli plussaa, sisällä ei ole paljoa paikkoja. Lieneekö auki talvella? Ei varmaan.



Chez Georges. 11, rue de Canettes. Luulen, että tämä on se paikka, jossa kävimme suomalaisvoimin litkimässä viiniä. Kellari on ihana, viini on halpaa, happea ei meinaa loppuillasta saada ja tunnelma on katossa.



Caveau de la Huchette. 5, rue de la Huchette. Tässä jazzkellarissa hameenhelmat pyörivät musiikin tahdissa. Laiskemmat yksilöt voivat seurata menoa sivummalla ylihintainen viinilasi kädessä.

Note: Kulmakuppilat ovat yleensä tunnelmallisia. Tietty kaikki mikä sijaitsee nähtävyyden vieressä, isolla kadulla yms. on varmasti ylihintaista. Kannattaa aina kävellä pienen matkaa pikkukatuja, niin johan halpenee. Maksoin yleensä viinilasillisesta 1,2-4 euroa. Tässä asiassa Suomi häviää 12-0.

Kulttuurinälkäinen?

Musée de Quai Branly. 37, quai Branly.

Taisi olla minun lempimuseoni Pariisissa. Itse rakennus on kutkuttava (muistuttaa vähän muurahaispesää) ja pysyvä näyttely jätti sanattomaksi. Jos muiden maanosien kuin Euroopan taide kiinnostaa, this is your place! Esillä on huikeita naamioita, patsaita, paaluja, koruja ja paljon muuta. Olin ihan liekeissa tämän jälkeen. Ajattelin, että "tästä täytyy vinkata Hannalle"!



Viemärimuseo/Égouts de Paris. 93, quai d'Orsay.

Kun perinteinen ja ummehtunut klassinen taide kyllästyttää, tänne voi lähteä tutkimaan viemäriverkoston toimintaa. Lapsille ja lapsenmielisille kyseessä on oiva paikka. Voi vaikka laskea rottia...Itse näin vain yhden surkean rotan kipittävän lattialla. Itse nautin itsenäisestä käyskentelystä, mutta opastetusta kierroksesta saa varmasti enemmän irti. Tosin englanninkielisen kierroksen saaminen voi osoittautua vaikeamman puoleiseksi, niitä järjestetään kuulema ainoastaan ryhmille. Voihan sitä aina kuokkia...(kannattaa siis soittaa/käydä etukäteen ja kysyä kierroksista) Käsidesi suositeltavaa. Tiesittekö, että esim. 1900-luvun alkupuolella viemäriverkostoon järjestettiin veneajeluita? Mä niiiiiin haluaisin sellaiselle. Ja haju ei ole ollenkaan niin paha kuin kuvittelisi.



Arts Décoratifs. 107, rue de Rivoli.

Saman katon alta löytyy sisustusta ja muotia. Itse pidin eniten sisustuspuolen aikakausien mukaan sisustetuista huoneista. Muotipuolella oli jännittävä ja moderni näyttely, jonka valoinstallaatiot ja tekniset ominaisuudet olivat huikeita. Parhaiten jäi mieleen tilapäinen Ralph Laurenin vintage-kaaroja esittelevä näyttely. Vau. Ei voi muuta sanoa. Aika namuja. Museokauppa oli todella kiva.

Centre Pompidou. Place Georges Pompidou.

Tämä oli hyvin paljon Maarian tyylinen museo, veikeitä kiekuroita ja seinään teipattuja maapalloja. Ehdin kenties ystäväni kanssa vähän yli puoleenväliin kun väsymys iski ja nälkäinen vatsa kurni. Tänne täytyy vielä palata jokin päivä (niitä paikkoja on aika paljon). Rakennus ei ole kaikkien pariisilaisten rakastama, ja se on täysin ymmärrettävää, mutta minä pidän sen muodosta, yksityiskohdista ja väreistä kovasti. Jos et ole modernin taiteen/nykytaiteen ystävä, älä hyvä ihminen mene sinne.

Musée du Louvre.Tyyliin KOKO rue de Rivoli!

Ei varmasti tarvitse hirveästi selitellä. Tämä on SE museo, the heavy stuff. Kävin museossa viimeisimmän reissun aikana kaksi kertaa ja aiemmin olen käynyt siellä kerran. Huh. Se on aika väsyttävä paikka. Kahden siellä vietetyn illan jälkeen yksi kerros jäi vielä uupumaan. Laaja näyttely siellä on, mutta pienen talsimisen jälkeen turtuminen iskee. Ai vieläkö upea maalaus? Ok. Itse Mona Lisa, paikan SUURI nähtävyys on (vieläkin) todella pieni ja mitäänsanomaton. Kaikki turistit haluavat tietty itsestään kuvan sen pikkuriikkisen postimerkin edessä. Mikään mun näkemistä fotosessioista ei ollut onnistunut. Jos olet ainostaan pari päivää Pariisissa, pohdi kannattaako Louvreen mennä.



Musée d'Orsay. 1, rue de la Légion d'´Honneur.

Tämä on varmaan yksi minun lempimuseoistani Pariisissa ja suurin osa turisteista lampsii sinne juostuaan Mona Lisan perässä Louvressa. Orsay on järkevämmän kokoinen ja peruspirkon hallittavissa. Ja niin, on se taidekin kivaa.

Musée d'Orangerie. Jardin des Tuiliers.

Jos jalkoja väsyttää, mutta haluaa silti tehdä kulttuuriteon, piipahdus tähän museoon ei ole hassumpi idea. Itse olen museon kova fani. Siellä esillä oleva taide on hulppeaa, varsinkin Monetin valtavat lummemaalaukset pysähdyttävät. Itse käyn myös moikkaamassa Modigliania ja muuta possea!


Musée Rodin. 79, rue de Varenne.

Patsaiden, veistosten ja rauhallisten puutarhojen ystävät huomio! Tässä teidän museonne. Täällä voi rauhassa käyskennellä pienessä symppiksessä rakennuksessa ja ihastella sitä, miten joku voi olla noin hyvä! Moni kommentoi ulos tullessaan, että "oliko tämä muka tässä?". Oli ja ei. Itse sisällä oleva näyttely on hyvin pieni, mutta puutarha rauhoittaa villimmänkin mielen. Sen kahvilan/ravintolan saisivat vaihtaa tunnelmallisempaan versioon. Niih.

Musée Jacquemart-André. 158, boulevard Haussman.

Moni kehui minulle tätä museota ja ymmärrän kyllä miksi. Taidetta keränneen pariskunnan kotitalo on kyllä upeudessaan näkemisen arvoinen. Eikä iske ähky. Audioguidet olivat ilmaisia, sisäänpääsymaksu hieman suolainen.

Giverny (Monetin puutarha).

No niin, sinnekin menin kuninkaallisessa seurassa ja oh mama, oli se sen arvoista! Jos ei välitä kukkaloistosta, ei kannata sinne asti lähteä. Jännittävää paikassa on se, että elokuun puolivälissäkin siellä oli täysi kukkaloisto. Kaipa paikka on suunniteltu niin, että siellä kukkii aina lämpiminä kuukausina. Muistelen kuinka taidekoulussa kuuntelin tarintoita Monetin kurjuudesta ja köyhyydestä (miekin haluan kurjuutta ja köyhyyttä jos se tulee tuollaisessa paketissa!). Noh, eiköhän paikkaa ole vähän laitettu kuntoon. Junalla St. Lazaren asemalta pääsi kätevästi kylään ja siitä bussilla puutarhan liepeille.

Versaillesin puutarha.

Itse Versaillesin loiston olen jo nähnyt ja eihän sitä käy kiistäminen. On se ihana. Ei ole kultaa säästelty, kivasti kunkku ja Marketta kittasivat kuohuvaa ja mutustelivat macarone-leivoksia Converse-tossut jalassa rockin pauhatessa taustalla. Odotas...mistäs historiaopuksesta mä tuon kaivoin?

Enemmän pidin Versaillesin puutarhasta, jolle kannattaa pyhittää ainakin iltapäivä. Ja kyllä, se on aika iso. Ainakin Marie-Antoinetten pikku rähjäinen tönö kannattaa katsastaa! Ihaninta on käyskennellä alueella, ihastella pieneläintarhan asukkeja ja kenties lukea kirjaa puun varjossa tai soudella. Aaah.

Comédie Francaise. Place Colette.

Tällä paikalla on niin paljon historiaa, että oksat pois! Maksoin lipuistani viisi euroa (rajoitettu näkyvyys) ja 12 euroa (normilippu huonohkolla sijainnilla), joten ei joudu konkurssiin. Näytelmät olivat...no eivät olleet mitään ihmeellisiä. Saako noin edes sanoa kun kyseessä on näin tunnettu instituutio? Luulosairas oli itse asiassa aika pompöösi farssi, vaikkakin hyvin toteutettu. Joudun johonkin huonoille ranskanopiskelijoille tarkoitettuun kiirastuleen tästä. MUTTA, teatteri on niin upea, että se on ihana kokea. Jännittävää kyllä, pukeutuminen oli hyvin casual with food stains.

Palais Garnier. Place de l'Opéra

Tämä on se aukiolla nököttävä näyttävä BLING rakennus. Odottakaas kun näette sen sisältä! En ole pieneen aikaan mykistynyt samalla lailla. Minä olin ostanut mulle ja Sini-Maarialle halvat 12 euron liput ja granted, näkyvyys oli huono. Mutta meilläkin oli oma pukeutumishuone (jos sitä voi siksi sanoa) ja samettia ja kultaa oli ängetty joka paikkaan. Ette pidä oopperasta? No en minäkään. Balettia voi käydä myös ihastelemassa. Ja tässäkin se esitys lavalla ei ole se tärkein.

Théâtre de la Huchette. 23, rue de la Huchette.

Mun opettajan Svanten kehuma Ionescon absurdeja näytelmiä näyttävä pikkuriikkinen teatteri. Repesin.

Note: Suurimpiin museoihin alle 26 vuotiaat EU:n kansalaiset pääsevät ilmaiseksi sisään. Joka kuukauden 1. sunnuntai kaikki pääsevät niihin ilmaiseksi (silloin on varmaan tiiviit oltavat siellä). Yksityisiin museoihin tämä ei päde. Teatteriin ja oopperaan kannattaa varata/ostaa lippu etukäteen. Teattereihin voi päästää halvemmalla (paikka on yleensä huono), jos on valmis tulemaan paikan päälle ostamaan lipun tuntia ennen JA on valmis jonottamaan. Ei kärsimättömille tapauksille.

Sekalaiset:

Pidin erityisen paljon Maraisin alueesta, jossa vanhoilliset juutalaiset ja bilettävät homomiehet asustelevat yhdessä. Kiva katu on varsinkin rue des Rosiers, jolla on symppiksiä kauppoja ja leipomoita unohtamatta falafel-paikkoja. Place des Vosgues on hyvin chic aukio.

Monmartre on ihana, se on sanomattakin selvää. Abbesses-metroaseman ympärillä on vaikka mitä söpöä ja kannatta kivasti kierrellä alueella ympäriinsä. Muun muassa Coquelicot (24, rue Abbesses) oli hyvä paikka aamiaiselle, ihanat leipomotuotteet. Kannattaa viettää kokonainen päivä sillä alueella ja tutustua paikkoihin. Yöllä en siellä heiluisi yksin. Guerrisol (19, Avenue de Clichy) on kauppa, jonne neiti Sepän kannattaa suunnistaa. Osa tavaroista on koin syömiä ja sangen nukkaantuneita, mutta sieltä voi tehdä upeita löytöjä. Tyyliin kaikki hameet 3 euroa. Laura juoksisi kaupasta ulos kirkuen. Café des Deux Moulins (15, rue Lepic) ei ole yhtä tunnelmallinen kuin Amélie-elokuvassa, mutta siellä maistamani crème brûlée oli mahtavaa. Kop kop, sanoi kuori. 

Rue de la Roquette-kadulla on kivoja pikkupuoteja. Rue Meslay on täynnä nättejä ja halpoja kenkiä, samoin pidän rue de Rennes-kadusta kenkävalikoiman takia. Läheisellä rue St Placide-kadulla on mun rakastama baltsupuoti Rudy's, jossa on kivoja malleja 20-50 eurolla. Palvelu on aika viileätä (paitsi viimeisellä käynnillä...jännittävää). Samalla kadulla on myös second hand-kauppa Mouton à Cinq Pattes, josta Laura P. vinkkasi. Jos olet aina himoinnut hienoja merkkejä, mutta tili on vähän vailla pehmikkeitä...Kenties tämä on sinun juttusi? Mitään opiskelijabudjetille soveltuvia ne eivät kuitenkaan ole.

St. Michel ja sen vilinä kannattaa käydä vilkaisemassa, se on halpoja (aika identtisiä) ravintoloita täynnä. Sheakspeare and Company-kirjakauppa on must tällä alueella (ja se on auki myöhään). Osoite on 37, rue de la Bûcherie ja muista käydä yläkerrassa. Ostettuun kirjaan saat paikan leiman. Oma One Day-kipaleeni on sieltä kotiin kuljetettu. Ja juu juu, Notre Dame se siellä toisella puolella. Illalla on tunnelmallista kävellä Cité-ja St. Louis-saarilla. Oih. Kaikki siellä on kyllä aika turistista ja kallista (sanoo turisti). Cité-saaren nokka Pont Neufin kohtaalla on oiva paikka levähtää. Moni muukin on sitä mieltä. Buttes Chaumont-puisto on ihqu, mahtavan kumpuileva ja rönsyilevä.



Belleville. Katsokaa esim. rue Sainte Marthe jne. Lämpenin ajan kanssa oikein kunnolla, alussa en ihastunut alueeseen. Canal St. Martin on viehättävä alue, esim. rue de Lancry-kadulla on kivan oloisia baareja ja rafloja. Seine on jees, mutta kanaalinvarsi on vähän raikkaampi paikka.

Les Halles on kiva tehokas (kaikki-saman-katon-alla) ostospaikka, mutta vailla persoonaa. Rue Réamur-kadulla on Kookaïn stock, jonne kannattaa piipahtaa. Alue on täynnä kiinnostavan näköisiä liikkeitä, mutta monet niistä eivät myy yksityisille asiakkaille. Nyyhkis. St. Denis-kadulla on ihan muuta myynnissä ja se ei ole tyylikästä tai uutta nähnytkään. Nyt Maaria oli vähän ilkeä. Sori. Lähellä olevalla rue Tiquetonne-kadulla on kaksi isoa second hand-kauppaa. Ei voi missata. Myyjät tepastelevat siellä ylimielisesti ympäriinsä, siitä miinusta. Häiritsin ikävästi heidän hauskanpitoaan. Rue Montorgueil on myös eläväinen ja kiva katu, rafloja ja kahviloita riittää.

Moskeijan kahvila (39, rue Geoffroy Saint-Hilaire )on herttainen paikka nauttia makeita herkkupaloja ja tujua kahvia. Varsinkin kuumina kesäpäivinä kahvilan piha on oiva paikka nauttia raikasta minttuteetä kamujen kanssa. Sen vieressä sijaitseva moskeija ja arabimaailman kulttuurikeskus ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia!

Jacques Fivelin joka kuukauden ensimmäinen keskiviikkoilta (ei elokuussa) järjestettävä second-hand tapahtuma on näkemisen arvoinen. Jokainen kävijä tuo viinipullon ja saa nauttia pikkunaposteltavasta, juomista ja tietenkin vaatetarjonnasta. Paikan päällä on hipstereitä, tyylikkäitä keski-ikäisiä ja semi-pulsuja.

Okei, nyt en enää jaksa näpytellä. Yli viisi tuntia tähän taisi mennä ja nyt olen ihan uupunut tyttö. Toivottavasti tästä on apua (vaikkakin kenties kuukahditte jo aikoja sitten). Puutteellinen tämä pieni opas on, sillä tässä on ainoastaan osa kaikista ihanista paikoista ja asioista. Oih, nyt tuli taas ikävä Pariisiiin! Kenties lisään tähän paikkoja ja osoitteita myöhemmin tai teen kakkososan? Muuten, kuka arvaa missä olen tuossa viimeisessä kuvassa? Ne, jotka ovat siellä käyneet, voivat olla arvaamatta. Fair game ja näin.

PS: Älkää muuten ostako mitään turistilippua metroon. Carnet (10 kpl 12 euroa) on parempi.

Are you there Rory Gilmore?

Terveiset Maarian uudesta pesästä! Eilinen oli aikasen pitkä päivä, alkaen painavan laukun raahamisella veljen kämpiltä bussipysäkille ja sieltä lentokentälle. Note to self, älä enää varaa aikaista lentoa, aamu-uninen hupakko ei ole tyytyväinen hupakko. Kaikki meni yllättävän mutkattomasti eilen (saatoin vähän ristiä kätöseni rukoukseen päivän aikana, joten kenties se auttoi). Laukku saapui (tosin viimeisten joukossa) ja bussimatka CDG:ltä Gare de Lyon-rautatieasemalle lähti sutjakasti. Olin varannut tähän koko tapahtumaan paaaaljon aikaa, joten sain istuskella rautatieasemalla aika monta tuntia kuunnellen nahkatakkisen rock-äidin uhkailuja ipanoilleen. Itse junamatka 1. luokassa oli todella rentouttava. Maaria istuskeli hierovassa nojatuolissa hierojien paijatessa väsyneitä jalkoja....Odotas, ei se ihan noin mennyt. Nojatuoli minulla oli ja tilaa ja rauhaa riitti, se on totta. Hintaero tavisluokkaan oli noin 3 egeä, joten siitä johtuu tämä pröystäilevä valinta. Taksikin löytyi ilman suurempia ongelmia ja reissu uuteen kotiin köyhdytti kauheat kahdeksan euroa. Vähän oli erimielisyyksiä asuntolan mamman kanssa, mutta nekin ratkesivat aika pikaisesti. Sitten vain hissillä rakennus A:n viidenteen kerrokseen (joka on hississä 2. kerros, mutta anywhoo) ja laukku sisälle Mörriin uuteen pesään. Itse rakennus ja huone ovat juuri sellaisia kuin kuvista olin päätellyt. Rakennus on aika moderni ja siihen on roiskittu väriä. Läpyskällä pääsee sisälle ja yleisilme on hyvin siisti (tarkemmalla tarkastelulla huomaa repsottavat kohdat). Yhteiskeittiön valekaapit (niitä ei siis saa auki, ovat vähän kuin värikkäitä seinälevyjä) ovat vihreät ja keittiöstä ei löydy mitään ylimääräistä. Huoneeni on pieni mutta huomionarvoisen siisti ja toimiva. Lattia on jonkinlaista värikästä pikkulaattaa ja yksi seinistä on pirteän keltainen. Hanna pitäisi siitä! Kylppäri/vessa muistuttaa ristilyalusten kompaktia pesytymistilaa ja kaappitilaa on runsaasti. Jääkaappikin löytyy. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että huoneesta löytyi petivaatteet. Vessapaprua ei ollut, ilman nenäliinapaketteja tilanne olisi voinut olla ikävä. Siitä miinusta.

Pitkien yöunien jälkeen heräsin koputukseen ovellani ja lopulta ovesta tuli sisälle siivooja, joka kyseli papereiden perään, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. Ihanan seesteinen herätys. Myöhemmin sain kyseiset paperit asuntolan toimistosta (ja vinon pinon muuta sademetsät tuhonnutta). Siivoojia täällä on paljon, joka paikassa niitä hiihtelee raitaisissa asuissaan. Tuossa asuntolan toimistossa tapasin myös Emman, yhdysvaltalaisen vaihto-opiskelijan, joka tuntui olevan aika eksyksissä. Itse olen vähän samassa jamassa, mutta erinäköisiä printattuja karttoja, sähköposteja ja aikatauluja minulta löytyy vaikka muille jakaa. Yritin neuvoa ja rauhoitella parhaani mukaan. Kopiotoimiston kautta menimme lähellä sijaitsevaan isohkoon kauppaan, josta ostimme kaikkea kutkuttavaa kuten teippiä, kertakäyttöastioita ja sitruunakokista. Todistimme myös catfightiä asiakkaan ja myyjän välillä. Myyjä syytti asiakasta varkaudesta (tapahtunut aiemmin) ja asiakas sanoi asiakkaan aina olevan oikeassa. Jännää oli. Miksi muuten Ranskassa myyjät ovat aina hitaita? Jopa yksikätinen kukkamekkoinen Maaria olisi nopeampi. Noh, ei mulla oli kiire. Vaikka olenkin biologinen olento, jonka elinaika on rajallinen. Me biologiset olennot joimme sitten myöhemmin rosé-viiniä asuntolan pihalla illalla. Classy.

Montpellier III-yliopisto ja Vert-Bois-asuntola eivät ole Yalen muratin peittämiä seiniä nähneetkään (Kasvaako siellä oikeasti muratti? Enkun opettajan mukaan Ivy League on saanut tästä seikasta nimensä). Luulen silti, että tulen täällä viihtymään. Palvelut ovat lähellä ja keskustaan kävelee noin 20 minuutissa. Sitä paitsi en ole koskaan aikaisemmin asunut asuntolassa. Olen siirtynyt kokonaan sisustetusta yleellisestä asunnosta huoneeseen kimppakämpässä ja sitten asuntolaan. Jännä juttu, eikö se yleensä mene toisin päin? No, milloin olisin kauhesti mennyt kaavan mukaan.

Lopussa kirjavinkki. Lukekaa David Nichollsin One Day. Oli kenties paras kirja pieneen aikaan. Nauroin ihan hulluna sitä lukiessani ja seuraavana hetkenä vollotin ripsarit poskille. Tietysti tätä tapahtui myös julkisilla paikoilla. Ihana ihana kirja. Lopussa tuntuu kuin olisi päähenkilöiden Dexterin ja Emman hyvä ystävä. Varsinkin Hannan ja Laura B:n täytyy lukea se, pidätte aivan varmasti. Välillä tuli mieleen Aikamatkustajan vaimo-kirja. Nyt täytyy päättää haluanko nähdä leffan vai olisiko se liian hirveää. Arvosttelut eivät olleet mairittelevia.

Montpellier calling!

Hellou murut! Olen taas yllätys yllätys pakkauspuuhissa. Tällä kertaa vanha uskottu mamman laukku on auki Tuomaksen lukaalin lattialla ja koetan parhaani mukaan vähentää raahattavaa kuormaa. Tärkein asia, eli kasa mekkoja, lojuu laukun pohjalla. Myös juoksulenkkarit ja lenkkeilyasu tulevat mukaan (nauraminen on ilkeätä, tiedättehän sen). Kenties vuoden optimistisin persoona-palkinto napsahtaa neiti Tirrille tänä vuonna?

Palasin Poriin mamman hoiviin lauantaina 20.8. ja olihan siellä kotona aika mahtavaa. Tirrien kuljetuspalvelu(on muuten loistava hinta-laatu suhde...maksoin haleilla ja pusuilla) tuli hakemaan minua lentokentältä. Veli ojensi siellä minulle pienen raita-asuisen nallen lahjaksi. Ovat ne jäyhät suomalaismiehet halittavia tapauksia. Kotona odotti hullaantunut Huu-herra, jota sain paijata olan takaa. Vähän on hullu piski...vähänkös on rakastettava tyyppi! Kiipeää iskän masun päälle noin viideltä aamulla ja koetaa tunkea paperitolloa suuhun. Leiki nyt! Vähänkös ihmiset ovat tylsiä tapauksia. Kovasti myös hamstrasi alusvaatteita ja sukkia, nam nam. Poikkeusluontoisesti Huu pääsi Mörrin viereen nukkumaan yöksi. Hienosti käyttäytyi, ei yhtään saanut nylkytyskohtausta tai koettanut käyttää sormia puruleluna. Tyyppi on valloittanut mun sydämen, äidin oma rakkauspakkaus. Veljen kanssa katsottiin kauhealla vimmalla Hopeanuoli-sarjaa kotona. Sen verran oli väkivaltaa ja verta, ettei ole lapsille sopiva piirretty. Mutta koirat ovat jees (kenties jopa hitaamman puoleinen lukijakin on ymmärtänyt tämän). Pysäyttelen muuten vieläkin hauvoja ulkoiluttavia ihmisiä kaupungilla ja kysyn josko saa paijata. Olen aika lapsi. Muksuna hidastin aina kävelyreissuja kun piti rapsuttaa kaikkia vastaantulevia koiruleita.

Torstaina menin Lauran B&B:iin asustelemaan Turkuun. Juoksin ihan hullunkiilto silmissä asioita Turussa. Thank God hoidin suurimman osan pakollisista asioista jo toukokuussa, mutta silti ravattavaa riitti. Vedimme Lauran kanssa namia Arezzon pitsaa (majoneesi on ihan tajuttoman hyvää pitsan päällä, kunnon mättöä!) Jos muuten joku etsii tunnelmallista lounaspaikkaa Turusta, Hus Lindman Aurajoen rannalla voisi olla hyvä vaihtoehto. Todella kaunis paikka interiööriltään ja sijainniltaan. Palvelu oli vähän niin ja näin mutta ruoka oli hyvää. Iskä, pistä mieleen! Muuten, iso kyynel Mansikkapaikan lopetuksen takia. RIP Mansikkapaikka. Kyseessä on siis ihanin kahvila koko Turussa ever, siellä on vietetty monet kahvihetket (puhumattakaan kakkujen mussuttamisesta). Kirjoitin omistajan vieraskirjaan, halasin mahtavaa omistajarouvaa ja lähtiessä huuli väpätti oikein kunnolla. Oh noes!

Viikonlopun vietin kaveriporukan kanssa Somerniemen mökillä. Samalla sain heittää talviturkin veks syyskuun kynnyksellä. Oih, se kyllä kirpaisi oikein kunnolla. Laitettiin ruokaa grillikatoksessa, mussutettiin herkkuja (grillatut vaahtokarkit is the best), saunottiin, uitiin, luettiin Financial Timesia ja Taloussanomia (= Elleä, Oliviaa ja Trendiä), poimittiin sieniä ja mustikoita (siis kröhöm ne, jotka eivät perehtyneet taantuman yksityiskohtiin ja nuorisotyöttömyyden ratkaisukeinoihin mökkilaiturilla) ja pelattiin levottomia lautapelejä. Jostakin kumman syystä monet minun kavereista rakastavat lautapelejä ja korttipelejä ja no, kaikenlaisia pelejä. Maaria ei niinkään. Pelaaminen on jees niiden mahtavien pelikavereiden takia. En ole myöskään kovin kilpailuhenkinen, en omaa nopeaa reagointikykyä, muistini on dementoituneen mummelin tasolla enkä ole järin hyvä strategisessa ajattelussa. Tietty myös se, että pelaaminen sijoittuu aina  A) aamuyön tunneille ja/tai B) se kestää noin kymmenen tuntia voi vaikuttaa tasoon ja menestykseen. Tai emmä nyt tiedä. No anywhoo, mun kaveriporukassa peli-ilta on ihan sairas tapahtuma. JA sillä on tuhoisa vaikutus kuontaloon. Kyllä, tulee peli-iltoja ikävä. Ja juustoa.

Eilen iskä tuli uskollisesti hakemaan minut ja kaksi muikkelia sivistyksen pariin Helsinkiin. Papan ja veljen kanssa mentiin illalla syömään todella maittavat sushit (tai makit mun tapauksessa) Sushibar-ravintolaan. Ihanaa ruokaa. Hidas ja kylmähkö palvelu. Ihanat kahvit joimme Café Amico-kahvilassa/ravintolassa. Ihana palvelu ja loistavat kahvit. Mielellään olisin myös vetänyt pastaa siellä nassuun, kenties joulukuussa. Minusta tulisi harvinaisen huono karppaaja. Hiilarit rulez!

Tähän väliin Pariisin fiilistelykuvia. Oih, sinne takaisin ja äkkiä!

No niin, pitäisi varmaan palata laukun pariin. Olen vieläkin henkisesti Pariisissa Plumin huoneessa. En olen rehellisesti sanottuna ehtinyt kovin paljoa miettiä Montpellierissä vietettävää syksyä. No, yksi asia on ainakin varma. Siellä vietetty aika tulee olemaan aivan liian lyhyt. Mutta täytyyhän sitä raivata tilaa seikkailuille myös kevääksi. Niistä enemmän myöhemmin.

Tässä alla on siis valokuvia huoneestani Pariisissa ja itse asunnosta. Vuokraemännästä ja Gaïasta (niisk) en laita tänne valokuvaa. Muutenkin yritän olla varovainen valokuvia laittamisen kanssa kun niissä on muita ihmisiä, kysyn luvan siihen erikseen.

Tuo kylppäri oli kyllä mahtava!

Kotiinpaluu

No niin, kello lyö kohta kaksitoista ja huone alkaa olla tyhjä kaikesta kolmen kuukauden aikana kerääntyneestä rojusta. Joko ne ovat noin 10 kg paketissa, jonka lähetin viikko sitten Suomen suuntaan tai sitten mamman mustassa isossa laukussa. Tai kuten suurin osa tilpehööristä, paperilappusista, rikkinäisistä sukkahousuista ja tyhjistä kauppakasseista...roskiksessa. Raahasin noin seitsemän kassillista roinaa (enimmäkseen kasseja kassien sisällä) alakertaan iltapäivällä. Nyt laukku röhnöttää auki lattialla ja kaiken pitäisi olla valmiina. Se on nyt sitten tässä. Bye bye Pariisi baby. Tulee ikävä.

Tuntuu kuin toukokuun lopusta olisi ikuisuus. Voi kuinka asunnon etsintä oli pyllystä. Voi kuinka töihin meno jännitti. Voi kuinka nyt se on ohi ja saan taas syödä mamman pöperöitä. Ai millainen olo minulla on? Hyvä kysymys, en oikein itsekään tiedä. Palasin eilen puolenyön aikoihin kämpille Lontoosta ja tänään olen pakannut ja tavannut minulle tärkeitä ihmisiä. Ei oikein ole vielä uponnut, että lähden huomenna. Näin ja koin niin paljon näiden kolmen kuukauden aikana. Toisaalta  myös tuntuu, että niin paljon jäi kesken. Minulla on pitkä lista paikoista, joihin en koskaan ehtinyt. Onneksi Pariisiin pääsee helposti, ensi kerralla ruksin osan näistä asioista pois listaltani. Näkemäni ja kokemani asiat kuvastavat kovasti persoonaani. Kävin käsittämättömän monissa ravintoloissa, nautin teatterista ja tanssista valtavasti, istuin usein elokuvissa ja väsytin luottokorttiani vaatekaupoissa. Aina maariamaista sanoisin. Ne Pariisin ulkopuolella sijaitsevat must kohteet näin myös...Versaillesin puutarhan vaikuttavuuden ja Monetin puutarhan kukkaloiston Givernyssä. Enkä naama irveessä kolunnut näitä paikkoja, oh no. Nähtävyyksien koluaminen oli onnistunut yhdistelmä rentoa sekä päättäväistä asennetta. Ei tullut hermoromahdusta tälle neidolle ei.

Pitää muuten jossakin vaiheessa laskea kuinka monta mekkoa ostin tämän reissun aikana. 14? Olen mekkomaailman Imelda Marcos.

Mögemäinen tukka

Mulla oli tänään vapaapäivä, joten tietysti heräsin 05:30, kävin juoksulenkillä, pakastin leipää...No juu en. Heräsin vähän ennen klo 11 (en oikein ymmärrä itsekään miksi niin aikaisin) siihen, että putkimies höpisi Plumin kanssa. Näemmä Sophie oli käyttänyt Plumin yliherkkää vessanpönttöä ja rikkonut sen. Tämä on siis se sama pönttö, johon joku edellinen hölmötiainen oli tiputtanut tamponin (tätä on kuulemani mukaan liikkeellä Pariisissa) ja tukkinut putken. Silloin takuuvuokra jäi Plumin kätösiin. Nyt oli hivenen pienempi potti kyseessä, viisikymppiä. Anywhoo, en ole itse mennyt lähellekään Plumin vessaa enkä aiokaan.

Mulla oli suuri halu mennä mun lähellä sijaitsevaan L de Liza-baariin haukkaamaan libanonilaisia herkkuja. Alas, se oli tietysti kiinni. Tämä halvempi puoli on auki ainoastaan arkisin klo 15 asti. Tarkoituksena on siis, että työssäkäyvät ahkerat ihmiset (kuten Möge Mörtsi) eivät ikinä pääse sinne. Unohdetaan se, että paikallisilla on vähän pidemmät lounastauot kuin Suomessa. Nyt oli rafla laitettu kiinni, muksut pakattu autoon ja ajettu etelään chillailemaan. Sen sijaan vieressä sijaitseva kalliimpi raflapuoli oli auki ja menin sinne lahjoittamaan mun pennoseni. Olen täällä nyt kolme kertaa syönyt libanonilaista ja se on aina herkkua. Suuri määrä pientä söheröä lautasella,varsinkin hummus on Mörrin mieleen.

Eilen huomasin Avenue Rappilla kampaamon, joka yllättävän halvan oloinen. Vaikutti kampaamoalan Mustalta Pörssiltä, "Miksi maksaa enemmän?"-tyylisiä keltaisia lappuja ympäriinsä. Hyvän laadun tae, eikös vaan? Mun takatukka kismitti mua aivan valtavasti, näytin hiuksineni lätkäpelaajalta (hikoilenkin yhtä seksikkäästi). Pääsin heti käsittelyyn ilman ajanvarausta ja köyhdyin 45 euron verran. Väri laitettiin vain juurikasvua peittämään ja sitten tietysti pesu, leikkaus, föönaus etc. Eikä näytä ainakaan ensi silmäykseltä aivan järkyttävältä, jolly good. Leikkaus on samantyylinen kun mulla on aikaisemmin ollut ja väri alkaa olla keskiruskea. Ei ole siis enää tummanruskea hiilenmusta kuontalo.

Kulttuurista sen verran, että käväisin eilen töiden jälkeen Quai Branly-museossa ja rakastuin. Oli varmaan yksi hienoimmista museoista Pariisissa (in my humble opinion). Hanna pitäisi kovasti, sen tiedän. Veli ei niinkään. Museossa on esillä esineitä Afrikasta, Oseaniasta, Aasiasta ja Amerikasta. Jumalattomat toteemipaalut, koristeelliset naamiot ja taidokkaat korut jättivät sanattomaksi. Siellä sai myös katsoa alkuperäisväestöjen haastatteluita ja lukea artikkeleita heidän tapoihinsa, historiaansa ja kulttuuriinsa liittyen. Mun lemppari oli ehdottomasti Oseania (voi myös johtua siitä, että näin sen ensimmäiseksi). Mahtava, menkää. Tänään minä ja minun uusi tukkani menimme yhdessä Rodin-museoon. Ongelmallista museossa on se, että se menee todella aikaisin kiinni (klo 17:45) mutta monet ovat sitä kehuneet. Pakkohan sinne oli mennä. Museossa oli esillä todella herkällä ja iättömällä tavalla kauniita veistoksia ja patsaita. Siellä sitten talsin narisevien lattioiden päällä ja kiertelin taloa ympäriinsä. Puutarha oli minun lempiosani, ihana keidas keskellä vilisevää Pariisia. Puutarhassakin sai ihastella patsaita ja samalla paistatella päivää. Miinus tulee persoonattomasta itsepalvelukahvilasta. Sinne olisi sopinut paremmin hienostunut ja elegantti teehuone, eikä mikään ketjukahvilan näköinen pulju.

Menin muuten eilen myös uudelleen nauttimaan Quarter d'été-tapahtuman tarjonnasta. Nyt oli Invalidesin sisäpihalla vuorossa Brilliant Corners-tanssiesitys. Alussa en ollut ollenkaan vakuuttunut. Tanssijat liikkuivat vähän aaltoimaisesti ympäri lavaa (mukamas ilman koreografiaa). Okei. Onneksi alun jälkeen alkoi tulla vähän "perinteisempää" tanssia, jossa tanssioiden välillä oli havaittavissa kemiaa sekä saumaton yhteys. Summa summarum, pidin mutten yhtä paljon kuin viimeksi nähdystä kuolemattomasta rakkaustarinasta.

Miten minä muuten taas totun siihen, ettei kukaan tule ottamaan pöydästä tilausta kahvilassa? Tarjoitinkin pitää itse viedä pois. Oh noes.

Halusin mennä erääseen hassuun ravintolaan Bellevillessä, mutta tietysti se oli kiinni. Näin elokuussa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mun mielestä ravintoiden (ja muiden asiakaspalvelupaikkojen) henkilökunta ansaitsee pitää lomaa pattereita ladaten. Mutta tarvitseeko ihan kaikkien lähteä lomalle elokuussa? Näin täällä asuvana (hihi, voin sanoa noin vielä pienen aikaa!) on tilanne vähän mälsä. Suuri osa (mikähän mahtaisi olla oikea osuus?) pariisilaisista on nyt  juomassa roséta merenrannalla (tai missä lienevätkään). Tietty jos suuri osa ravintoloiden/baarien/kahviloiden/kauppojen asiakaskunnasta on poissa, on se hyvä hetki laittaa putinki kiinni. Ihan ymmärrettävää. Turisteja palvelevat paikat ovat kyllä auki, Pariisi on nyt pullollaan turisteja. Ensi viikolla myös ihan kuningatarkin tulee kaupunkiin! Mörrin pitää muistaa niiata!

Mä en ole muuten usein Suomessa nähnyt lappuja liikkeiden yms. ovessa, joissa lukisi "Olemme vuosilomalla 1.8.-1.9.2011.". Jännä ajatus.

Menin tutun Tierra del Fuegon vieressä olevaan brasilialaiseen baariin/ravintolaan ja söin todella maukasta kalaa kookoskastikkeessa ja ananasdrinksu toi raikkautta sateiseen ja hiostavaan päivään. Rafla oli aivan mainion näköinen, seinät olivat trooppisen oksennuksen peitossa. Oih, oikein ruokahalu heräsi!

Tänään keli oli juu hiostava ja kuuma. Yhtenä hetkenä aurinko paistoi ja kymmenen minuutin kuluttua rankkasade iski. Bellevillen kaduilla oli oikein vedenpaisumus meneillään, kosket virtasivat villeinä alas katuja. Jos olisin Nooa, olisi pikaisesti alkanut haalia niitä eläimiä kasaan. Laura B:n pyynnöstä lintuja ei ängettäisi arkkiin ollenkaan. Ilkeä Laura.

Koti-ilta Pariisissa

Vaikka asuu niinkin ihanassa kaupungissa kuin Pariisissa, täytyy se pyykkikasa kuitenkin pestä. Alkoi nimittäin vaaleat alkkarit loppua (Too much information? Pahoittelen.), joten piti kledjut viskata sinne koneeseen. Vaatteiden lilluessa siellä voi Maaria nauttia True Bloodin uudesta jaksosta ja juoda sitruunakokista. TB oli pienoinen pettymys ja cola oli oikein raikasta. Minni ei ole tullut pieneen aikaan tervehtimään, pitäisikö huolestua jo? Jostakin kumman syystä töissä ihmiset eivät ole olleet ihastuksissaan mun uudesta kämppäkaverista. Ihmettelen syvästi. Osa alkaa heiluttelemaan käsiä (sellain "Pois pois!") ja osalle tulee kuvottunut ilme ja ne juoksevat keittiöön. Noh Minni, mamma rakastaa sua! Tulee söpöstä hiirulaisesta mieleen Porin pihapiirissa juoksennellut rottapariskunta vuosikausia sitten. Osa seuraa lintuja, Tirrin jälkikasvu seurasi pulleiden Mikin ja Minnin (ei ole paljoa mielikuvitusta nimien kanssa ei) puuhasteluita pihalla. He tykkäsivät kiivetä lintulaudalle, olivat ketteriä vekkuleita. Ilkeä isi yritti tappaa niitä mutta aika fiksuja olioita olivat. Huvittavinta oli kun iskä juoksi pihapiiriin kumisaappaat jalassa ja harja (vai oliko lapio?) kädessä. Hienosti hyppäävät rotat. En aikaisemmin tiennytkään. Minni ja Mikki katosivat mystisesti jossakin vaiheessa. Kenties muuttivat ystävällisempään pihapiiriin. Mutta juu, rotat eivät ole kivoja sisällä. Minni 2 on taasen söpö eikä toivottavasti levitä ruttoa. Eihän?

Olen päättänyt lähettää laatikon tavaroita mamman ja iskän luo. Noi mun ostokset eivät millään ilveellä mahdu mun matkalaukkuun. Taitaa olla nyt yhdeksän uutta mekkoa tämä kokonaissaldo. Plus yksi laukku ja kahdet kengät. Ostin muuten edellispäivänä sellaista suihkutettavaa kuivasamppoota. Nelliina sanoi blogissaan, että suihkis suihkis vaan niin on tuuhea ja kiva otsis. Sellaista olen täältä metsästänyt ja la se löytyi. Kun sitä tänä aamuna olisin halunnut käyttää (sellain suihkis suihkis) niin ei romu toiminut. Se pää irtosi ja no ei tullut mitään ulos. Murrrrr. Muutenkin mun tukka on aika karsea. Äiti antaisi mulle kotona rahaa käteen ja passittaisi kampaajalle. "Maaria mene nyt. Mä maksan. Mene nyt." Mun takatukka on kyllä jännä ja juurikasvu liukuvärjäys on...mielenkiintoinen. Mutta kun kampaajakokemukset ulkomailla ovat aika järkkyjä. Suomestakin on tarpeeksi vaikea löytää kampaajaa saati sitten ulkomailta. Heini kertoi mulle värikkäästä kampaamosta, jossa on jännittävää asiakaskuntaa. Kenties menen sinne?

Hei, nyt mä juoksen heittämään vaatteet kuivaajaan! Puss puss!

Paris and everything else

Ei mennyt ihan putkeen tämä illallis/kahvisessio. Vietin sunnuntai-illan suomalaisen ystäväpariskunnan ja kahden vilkkaan pikkumiehen kanssa. Kovasti olimme menossa libanonilaiseen mutta universumi (ja sunnuntai sekä lomakausi) oli meitä vastaan. Molemmat suunnitellut paikat olivat kiinni. Menimme lopulta söpöön raflaan Panoramas-käytävään syömään hampparit. Olin usein vilkuillut ihastuttavan oloista paikkaa, jossa oli keltapunaiset seinät ja soi vanhahtava ranskalainen musa. Omistaja ja tarjoilija varoittelivat meitä heti alussa, että uusi kokki on aivan toivoton tapaus eikä osaa mitään. No...kiva. Bon appetit! Mun hampparipihvi ei ollut mediumia/kypsähköä nähnytkään. Punainen on jees värinä mutta tämä oli vähän liian verinen tapaus. Perunat ja leipä olivat lupaavia ja testaan paikan sitten kun heidän vakiokokkinsa on palannut Nizzan lomaltaan paistinpannun ääreen. Suunniteltiin jälkkärin tilaamista mutta henkilökunta oli sitä vastaan. Mua säälitti aloitteleva kokkiraukka. Sai varmaan fudut ekan illan jälkeen, paikan hameväki oli aika happamana. Otin terassilla café gourmandin (kahvia ja jälkkäriä) mutta mulle tuotiin ainoastaan espresso. Pitkän venailun jälkeen mulle tuotiin tarjotin kaikenlaisia jälkkärihärpäkkeitä, joita muu pöytäseurue ihaili. Laskun maksaminen oli aikamoinen fiasko kun laskussa oli veloitettu ainoastaan espresso, joten laitettiin vähän ylimääräistä kattamaan myös jälkkäri. Hujoppitarjoilija ei ollut tyytyväinen vaan halusi lisää rahnaa. Kävin taas antamassa lisää kolikoita. Koripalloilija (oli todella pitkä heppu kyseessä) jolkotteli vielä kadulle meidän peräämme ja osoitteli nyrpeänä laskua. Noh, heitin siihen taas lisää pennosia. Loppujen lopuksi taisin maksaa espresson + café gourmandin (johon siis sisältyy kahvi). Mutta noh, tepastellessani kotia kohti en voinut olla kauan  murrrrr-päällä. Asunhan yhdessä maailman kauneimmista kaupungeista.

Minulla on muuten enää yhdeksän työpäivää jäljellä. Ihan hullua. Olen viihtynyt töissä tajuttoman hyvin ja olisi mukavaa jäädä. Sanon adios paikalle juuri kun alan päästä jyvälle asioista. Mutta niin se kai on harjoitteluissa, oppimisprosessi jää aina kesken. Keskeneräisyys koskee myös vapaa-ajan aktiviteetteja. Vaikka olen ihan mukavasti hillunut elokuvateattereissa, tanssiesityksissä, arvokkaissa vanhoissa teattereissa, käyskennellyt museoiden käytäviä ja naukkaillut samppanjaa cocktail-tilaisuuksissa, on ihan ääretön lista asioita, joita en ehdi tehdä. Aina kun joku kysyy, että "Kai olet käynyt paikassa X?", valtaa minut suuri häpeä kun pudistelen päätä. Ai tuokin olisi pitänyt nähdä? Olen yrittänyt luoda tasapainoisen sekoituksen rentoa olemista/elämästä nauttimista ja aktiivista tutustumista kaupunkiin. Olen siinä omasta mielestäni aika hyvin onnistunut. Tänään nukuin vähän yli kahteen iltapäivällä. Menin Palais Royal-puistoon ja join ylihintaisen kir-lasillisen. Istuin myöhemmin jalat suihkulähteessä lilluen samalla kun perehdyin Pariisin tarinoihin. Riskinä on, etten ehdi lukea Pariisi-kirjaa Pariisissa ollessani! Kirjasta on jäänyt mieleen kohta Picpus-hautausmaasta, jonne on dumpattu giljotiinin uhreja (ranskalaiset oikein innostuivat lelustaan). Samoin ajattelen usein niitä kahta Pariisiin rakastunutta saksalaissotilasta, jotka uhmasivat Hitlerin käskyä laukaista räjähteet, jotka olisivat tuhonneet tämän mahtavan kaupungin. Ajatus, että sotilaat voivat olla niin "pehmeitä" ihastuttaa minua. Mutta kun näitä katuja kulkee ja istahtaa terassille Seinen varrelle, ei päätöstä ihmettele. Kyllä tämä kaupunki sulattaa kylmemmänkin sydämen.

Olenko muuten kertonut uudesta kämppiksestäni? Hän on Minni, söpön oloinen pieni hiiri. Hän on tullut minua tervehtimään kahtena iltana. Itseä asia ei kauheasti häiritse. En varmasti laita mitään loukkuja tai levittele myrkkyjä mun huoneeseen. Ongelmana on tietty, että hiiret sikiävät aika rivakkaan tahtiin. Kohta täällä on Minnin lapset ja lapsenlapset. Lähetin vuokraemännälle Marokkoon viestiä asiasta, niin hän voi päättää mitä tehdä. Onneksi ei ollut torakka tai rotta. En ole kummankaan lajin suuri fani. Rotista puheen ollen, kävin viime viikolla viemärimuseossa. Bongasin vain yhden lattialla vilistäneen rotan, iso pettymys. Oli kyllä aika jännittävä paikka. Siellä oli historiaosio ja sitten sai ihan kävellä viemäriverkon vieressä ja tutkia erilaisia työvälineitä. Haju ei ollut ruusuinen muttei mitenkään kamala. Kädet kyllä pesin hyvin kierroksen jälkeen.

Kulttuurista sen verran, että kävin eilen katsomassa Romeo ja Julia-baletin Invalidesin sisäpihalla. Minulle ainakin on ensimmäinen kerta kun näen ulkoilmabalettia. Kokemus oli hieno (ja niin oli miljöö itsessäänkin). Tämä oli nyt kolmas baletti, jonka olen nähnyt Pariisissa ja tämä taisi olla minun lempparini. Visuaalinen ilme oli todella onnistunut. Jos muuten joku tietää miten saada tanssijan kroppa treenaamatta yhtään, voi lähettää minulle tietoa asiasta! Ei nimittäin ollut raejuustopyllyä kenelläkään heistä. Kovasti olivat alusvaatteisillaan ja sällit viskoivat tyttöjä ympäriinsä. Kävin myös katsomassa Comédie Francaisessa Le Malade Imaginaire-näytelmän (kerroin kenties jo tästä?) ja Huchette-teatterissa Cantatrice Chauven. Luulosairas oli aika pompöösi tekele. Enemmän nautin ilmapiiristä ja itse arkkitehtuurista. Kaikki aina näytellään niin YLI. Mutta olihan se hienoa nähdä. Ionescon tekeleet ovat taas niin absurdeja, että ne toimivat. Minä ainakin repesin. Taas olin siellä jonkun lukiolaisryhmän kanssa, taisivat olla USA:sta. Grandma in tha house! Kuinkahan ylpeä Svante on minun teatteri-innostuksesta?

Olen myös tietenkin syönyt hyvin. Of course. Lilane-ravintola on Laura P:n kehuma ja se oli kyllä hintansa väärti. Varsinkin ravioli-alkuruoka oli tajuttoman hyvää. Paikka on tunnettu kohokkaistaan ja tällä kertaa oli vuorossa persikkakohokas. Suli suuhun. Edellisiltana menin kahden suomitytsän kanssa Bellevillessä sijaitsevaan Tierra del Fuego-ravintolaan. Seinät olivat pastellisävyiset ja palvelu lämmintä. Ruoka oli täyttävää ja mutkatonta. Paikan chili con carne rökitti kouluruokaloiden version 6-0. Yllätys. Edellisviikolla olimme tyttöjen kanssa kokoontuneet Café Charboniin Oberkampfilla (se katu on täynnä baareja). Ruoka oli hyvää ja ympäristö kaunis mutta jo sisääntullessa sieraimiin leijui epämiellyttävä haju. Sellainen pinttynyt oksennuksen haju. Tyylin sedulan ominaistuoksu aamuyöllä. Se antoi vähän miinuspisteitä. Oberkampfilla pysähdyin piraattibaariin aperolle ja nam nam mitä drinksuja! Vähän liikaa sokeria mun makuun mutta Laura B olisi ollut taivaassa. Miinusta siitä, että Johnny Depp oli no show. Näitä rafloja on kertynyt lisääkin mutta ainakin mun pitää vielä lisätä tähän Chez Lucie-rafla. Kävelin tämän ohi pari viikkoa sitten ja paikka jäi mieleen. Noin viikko sitten harhailin alueella ja pysähdyin illalliselle. Menu oli kalliimman puoleinen (noin 25 egeä) mutta Maaria nautti kovasti. Ravintola on siis kreolipaikka, erikoistunut Martiniquen ruokaan, ja kalaa sekä mausteita riittää. Olen niin lälläri, että mun ti punch täytyi laimentaa mehulla. Tulista kastiketta laitoin mun pääruokaan pienen nokareen ja sen jälkeen ängin leipää nassuun. Se polte ei haihtunut niin kuin wasabi vaan se jäi kytemään ikävästi. Olen aika baby. Mutta oli todella hassu paikka, väriä  riitti (ei ollut beigeä) ja tauluja roikkui seinillä. Omistajamies oli creepyn ja ihanan välimaastossa.

Palaan kuulumisiin piakkoin, nyt olisi nukkumaanmenoaika Mörrille (ja Minnille).