lauantai 21. toukokuuta 2011

Aurinko nousee Pariisissa

Tai nousi aika kauan sitten mutta anywhooo. Eilen viiden aikaan saavuin CDG:n lentokentällä ja oli kyllä aika jännä tunne istua ja odottaa matkalaukkua. Tuli mieleen noin kuukauden takainen reissu Pariisin Tirrin poppoon kanssa ja samaisessa paikassa istuimme veljen kanssa iPhoneja räpelöiden. Lufthansa on aivan mahtava lentoyhtiö, väsynyt matkalainen saa viiniä ja ruokaa! Kun on viime vuosina enimmäkseen käyttänyt halpisyhtiöitä, joissa vesilasillinenkin on maksullinen, tämä on luksusta. Ja välilaskupaikassa Münchenissä sai ilmaisia lehtiä ja kahvia. Maaria hykerteli. Go saksalaiset! Niin takaisin sinne lentokentälle, laukku tuli vikkelään mutta sitten seikkailin Roissy-bussipysäkkiä etsien. Kuukausi sitten se lähti yletasanteelta mutta nyt näemmä alatasanteelta. Alrighty then. Minä ja kolmisenkymmentä vienosti hymyilevää aasialaista odotimme bussia. Ja odotimme. Bussi tuli yli puolen tunnin päästä ja ahtauduimme sisään, istumapaikka oli toiveajattelua. Viime kerralla pääsimme keskustaan alle puolessa tunnnissa, nyt noi tunnissa matelimme ruuhkassa eteenpäin. Sitten minä ja omaisuuteni etsimme Plumin lukaalia ja aika helposti se sitten löytyi.

Niin, asunto. Ihan ekaksi sain poskipusut brittiläiseltä vuokraemännältäni ja tapasin kämppä (kimppa-)kaverini. Ihan mukavan oloista sakkia, kaikki vaikuttavat saaneen osansa maailman boheemiannoksesta. Asunto on todella iso ja suuri osa huoneista on oikein söpöjä, tauluja roikkuu ihan joka paikassa. Sitten on sellaisia mystisiä käytäviä ja huoneita, jotka ovat täynnä romua. Minä saan käyttää yhtä vessoista, kylppäriä ja keittiötä. Niin ja huonettani tietty. Se on söpö, siisti ja sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsen. Pienestä ikkunasta kuuluu elämän ääniä (mutta aika hiljaista on). Gaia, pieni jackrusselin pentu, pitää keittiötä valtakuntanaan. Siis ei ehkä omasta tahdostaan, sillä hänen pitäisi pysyä siellä. No ei kyllä pysy, Parikat on nostettu turvaan just in case. Gaia haukkuu, vikisee ja haluaa huomiota sekä pureskelee tavaroita (eilen se oli emännän lattialla jättämä roskapussi...ihanaa) mutta on ystävällinen. Hänellä on varmaan tylsää ja hän on pentu. Tulee Huu mieleen, semisti ärsyttävä tyyppi aina välillä. Mutta niin ihana kuitenkin. Kylppäristä vuokraemäntä varoitti ja onhan se jännittävässä kunnossa. Sanotaan niin, että Laura ei siellä peseytyisi. Vastapäätä olevassa vanhassa rakennuksessa näyttää olevan toimisto ja kylppärissä ei ole verhoja. Voin aloittaa heidän päivänsä floor shown kera.

Summa summarum, luulen että tulen viihtymään. Kaikki tuntuvat viihtyvän omissa oloissaan mutta kuitenkin halutessani saan heistä seuraa. Kello on vähän yli yksitoista, Pariisi lopettaa ja taitaa mennä selaamaan matkaopasta puistoon.

6 kommenttia:

  1. Hyvältähän tuo tuntuu, mutta aika näyttää. miksi se elämä sitten muotoutuu. Monestiko me on alhaalta katseltu niitä pikkuruutuja siellä pariisin katoilla ja ihmetelty, että millaista siellä sisällä mahtaa olla. Nytpä sekin selkiää. Iloa, mamma.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kivalta! Yksi ihana paikka vapaasunnuntaita varten on Pariisin moskeijan kahvila - siellä saa sellaisia makeita leivonnaisia ja tummaa kahvia! Myös Marais on ihana ja juutalaiskorttelit auki sunnuntaina. Söimme siskon kaa jumalaisia baakelsseja.

    Ihanaista sunnuntaita ja komeita charmikkaita adoniksia tiellesi! Laura

    VastaaPoista
  3. Oih Laura, kiitti vinkeistä! Pariisista ei tekeminen lopu, kolme kuukautta on kuitenkin aika lyhyt aika. Mutta olet oikeassa niiden adonisten suhteen, mikä niissä ranskalaisissa miehissä oikein on? Lentokapteeneissa on sama juttu, aina vietävän kuumia! Viehätysvoima kai se on...

    Ihanaa, että mamma ajattelee mua! Sitten kun olen tänne vähän kotiutunut, etsin sulle kivan hotellin/B&B:n :)

    VastaaPoista
  4. Jännittävää (etenkin tämä kylpyhuoneosuus)! Hei, mullekin saa valita sopivan adoniksen ja hotellin/B&B:n. Mielellään molemmat, kiitos.

    VastaaPoista
  5. "Roissy-bussipysäkkiä etsien. Kuukausi sitten se lähti yletasanteelta mutta nyt näemmä alatasanteelta."

    Mähän sanoin viimeksi tuosta ja kukaan ei uskonut että oikeasti lähti eri paikasta!

    White Brotha

    VastaaPoista
  6. I feel you. Voi mikä ihanuus taaperrella pitkin Pariisin hämyisiä kujia, jutella galleriakävijöiden kanssa ja hengittää vapauden tuulia. Mutta aivan totta, 3 kuukautta ei ole mitään joten priorisointi on pakko. Sen sä tosin osaat mainiosti, täällä henkiset tukijoukot uskoo suhun. Näytä niille!

    VastaaPoista