Aamulla menin saamaan masuuni täytettä Starbucksiin, pannarit ja Mocha olivat oikein nannoja. Mulla onkin näitä ihanuuksia kaksi mun lähellä, joten tulen varmasti tekemään tuotteiden kanssa lähempää tuttavuutta! Tänään oli vuorossa kävelyä Maraisin kortteleissa, Laura Parkkisen innoittamana. Ja Maaria rakastui. Eihän mun kävelystä tullut mitään kun koko ajan piti mennä pieniin ja ihaniin putiikkeihin. Koetin aina miettiä haluamani tuotteet -30 % tai -50 %, olen vähän päättänyt etten osta juuri mitään ennen alennusmyyntien alkua kesäkuun lopussa. Riskaabelia sinänsä, sillä eihän silloin välttämättä ole enää sitä mallia/kokoa jonka haluan. No sitten on tough luck baby. Päässäni tosin kulutin tyyliin mun palkan kolminkertaisesti mutta noh, mitäs nyt pienistä! Siellä käyskentelin ympäriinsä ja lopulta otin paria suolaista leivosta ja yhden makean hunajajutskan mukaani. Menin Place des Vosgesiin mussuttamaan mun ostoksia. Varsinkin baklava(?) vai mikä lie oli todella hyvää, juustoa ja jotakin jugurttia/rahkaa sisällä. Tuo kyseinen aukio on todella herttainen, paljon ihmisiä lukemassa ja ottemassa arskaa. Aika chic. Sitten talsin läheisellä kadulla olevaan alennusmyyntiin, josta oli vinkattu töissä. Pipona sakkia ja kutsua tarkastettiin ovella. Ihan kivaa tavaraa oli, penkomalla olisi voinut tehdä löytöjä, mutta ei löytynyt mitään ihmeellistä. Mun ajatuksena oli tyydyttää kulttuurinälkää menemällä Picasso museoon mutta katsopas vaan, se on kiinni kevääseen 2012 asti. Mainittiin vielä, että osa museon kokoelmasta on kiertämässä maailmaa, ensimmäisenä listalla oli Helsinki. Jassoo, kyllähän mä siellä kävin (muun Suomen kanssa)! Harkitsin pitkään, että josko menisin Pompidou-keskukseen mutta taiden uhrata sille sitten kunnolla aikaa. Tyylin kokonaisen iltapäivän. Kuulema ensi su kaikkiin Pariisin museoihin pääsee ilmaiseksi, onhan kuun ensimmäinen sunnuntai. Najs! Kenties silloin?
Söin jo iltaruokani, tuntui hyvin luonnolliselta maiskuttaa safkaa viiden jälkeen. Toinen niistä kehutuista japanilaisista paikoista oli auki jo silloin ja otin kasvisnuudelikeiton. Oli todella iso ja hyvä annos! Täytyy uudelleen mennä näihin aikoihin kun pariisilaiset eivät ole edes ehtineet alkudrinksuille.
Oikein on kivoja Mörrin jutut. Mukavalta tuntuu lukea ja välillä vähän naurahtaakin. Ihan kuulee Mörrin äänen ja näkee punaiset huulet. Lisää, lisää!
VastaaPoistaKuka on takana Rrr? Voi, ihania nuo sun juttusi ja varsinkin kun näkee silmiensä edessä nuo tienoot. Marais on mahtava alue, mutta oli just la fete de la musique, kun olimme siellä ja meno ja melu oli lähes sietämätön. Yhtä kivaa jatkoa toivoo mamma. Maili tulee huomenna!
VastaaPoistaOikein kivaa on lukea Mörrin juttuja vai? Oikein mukavaa on Mörrillä kun voi kommentoida...God bless iPhone! Niin, hänen aito henkilöllisyytensä on suuri mysteeri :)
VastaaPoistaMutta mulla on ihan jumalattoman pitkät nämä mun jutut! Ja juu, yritän jossain vaiheessa laittaa kuvia! Juu. Yritetään.
Voithan lähettää iPhonesta kuvia tänne kuten viritettiin. Sitä postausta voi sitten editoida ja lisätä tekstiä.
VastaaPoista