Klassista musiikkia ja puurtamista

No nyt on Maaria poikki. Ei tule romskua tästä vaan kenties haiku sen sijaan. Olin tosi ahkera tyttö tänään töissä ja tiedättekö mitä, se työ on kivaa! Lounaaksi söin vihreitä höyrystettyjä kevätkääryleviritelmiä, dumppasin ensimmäisen tosin aika ronskisti punaiseen kastikkeeseen ja pikkasen vaan poltteli suuta. Rafla oli jonkinlainen taikku/kiinalais/vietnamilaishybridi. Kiva hinta-laatusuhde mutta ei nyt Michelin-tähtiä saa lähitulevaisuudessa. Tosin sitähän sanotaan, että Michelin-oppaassa sorsitaan ei-perinteisiä ruokakulttuureita. Olin työpäivän jälkeen kahden vaiheilla, menenkö klassisen musiikin konserttiin, joka järjestetään Invalidesin kappelissa vai en. Lopulta menin. Raahauduin syömään nizzalaisen salaatin (nypin pois sen anjoviksen) ja menin konserttiin. Siellä oli ihan kauhea jono ja kun kappelin ovet avattiin, liikkui ihmismassa vikkelään. Kutsun olin saanut harjoittelupaikan kautta. Oli todella kaunista musiikkia ja ympäristö oli upea mutta mua väsytti ihan kauheasti. Mun viereen muuten istui tyylikäs mies, jonka kanssa aloin höpötellä. Hänellä oli sellain Maariaan vetoavalla tavalla huivi sidottu löysästi solmion tapaan ja tungettu kauluspaidan sisään. Ihan umpihomo tietty, Hän oli Alberto, syntynyt Kuubassa, puhunut lapsuudessaan perheen sisällä ranskaa, espanjaa ja englantia. Hän oli opiskellut Oxfordissa, työskennellyt vuoden pankkiirina New Yorkissa kunnes ei enää kestänyt sitä. Mennyt töihin antiikkikalusteita myyvään liikkeeseen, sitten Ralph Laurenille ja Sothebysille. Nyt hän asustelee juristi-avopuolisonsa kanssa Lontoossa ja hän on itse taiteilija (aina kuulema halunnut olla). Pariisissa hän käy usein, avopuolisolla on täällä asunto. Hän antoi kivasti vinkkejä ja kyseli Suomesta yms. Kun konsertti oli loppumaisillaan kysyin josko hän on Facebookissa. Ei ole. Sähköpostiosoitetta ei  ollut juuri silloin mukana. Juuri kun olin ehdottamassa vaihtoehtoa C (olen katsos vähän hidas), sanoi hän että oli ilo tavata ja aivan varmasti törmäillään. Hän on alueella pari päivää. Moro. Selvä, eihän Pariisissa paljoa asukkaita ole tai mitään. Joku taisi pelätä Mörriä.

Muuten, haluaisin mielelläni kommentoida teidän juttuja mutta Blogspot ei anna Paljettibaskerin kommentoida mitään. Höh. Painoin muuten vahigossa summeria tullessani äsken hissillä (damn) ja Gaia sai kohtauksen. Kaikki olivat näemmä nukkumassa. No paitsi Gaia. Kauhea haukkuminen ja vinkuminen. Jaksoi varmaan vartin, tuntui tunnilta. Onneksi ei sentään ollut aamuyö vaan kello oli puoli yksitoista. Mutta silti, nolo.