Long time no see, ystävät! Maaria on ollut kivalla pidennetyllä viikonlopulla rosé-vinkkua nauttien. Ai ai, huomenna alkaa taas arki. Tosin viikonlopun aikana huomasin ajattelevani usein työjuttuja, ei ole hyvä tämä. Ihanaa, että viihdyn harjoittelussa mutta kyllä vapaa-aika on vapaa-aikaa. Niih. Nyt on vielä kauhea väsy, kyllä lomailu vie voimat.
Perjantai-illan vietin Comédie Françaisessa Ubu Roi-näytelmää katsoen. Tai oikeastaan kuikkien, sillä oli jonottanut muiden köyhäilijöiden kanssa 5 egen lippuja tuntia ennen näytöksen alkua. Näillä lipuilla on siis rajoitettu näkyvyys. Vähän kurkin ja kääntelin ja vääntelin nassua, niin johan pelitti! Mun paikka oli kolmannella parvella (niitä oli siis neljä) sivussa. Kyseessä oli hauska ja absurdi näytelmä keplottelusta, ilkeydestä ja vallan tavoittelusta. Lavastus oli todella hieno, samoin musiikki ja "tehosteet". Välillä hymähdin itsekin mutta enimmäkseen finessit ja juonenkäänteet menivät ihan ohi. Menin enimmäkseen tunnelman ja kokemuksen vuoksi ja oh mama, oli kyllä mahtava paikka! Ei oltu kultaa, punaista samettia ja pröysteilevää eleganssia säästetty. Työntekijät näyttivät kivasti paikan mustissa asuissaan ihan Maariallekin. Mä olin mustassa mekossani aika hienosti pukeutunut, farkut ja shortsit olivat aika norminäky salissa. Ennen näytöstä piipahdin äärimmäisen suosittuun japanilaisraflaan mun vieressä ja maiskutin udonia, vähän kuin paksua raaksi jäänyttä spaghettia. Herkullisesta kuvauksesta huolimatta oli hyvää!
Eilen menin käyskentelemään Versaillesin puutarhaan ja on sillä ihan kivasti kokoa. Olkihattu oli päässä, iho aurinkorasvalla kuorrutettu ja reidukat ja jalat Compeed-tikulla rasvattu liukkaiksi. Lauran antama pieni vesipullo laukkuun ja andiamo! Itse linnassa olen siis käynyt mutta sillä reissulla puutarha jäi melkein kokoaan näkemättä. Nyt kävelin nelisen tuntia ympäriinsä aluella (yhden pätkän menin sellaisella söpöllä pikkujunalla). Kyllä oli puisto rakennuksineen ja istutuksineen aikamoinen näky! Ihana oli Marie Antoinetten alue, joka oli täynnä kukkia, "vaatimattomampia" rakennuksia, lampia...pieneläintarhakin löytyi! Kivasti hän siellä haahuili ympäriinsä (tai varmaan raavaat miehet kantoivat ympäriinsä). Paljon oli ihmisiä viettämässä lauantaita perheen kanssa istuen nurtsilla ja soudellen ympäriinsä. Onhan se aika paratiisi. No sillä paratiisissa viihdyin minäkin aika kauan ja tuli kiirus sinne suomalaiskirjailijan julkkareihin. Kaiken lisäksi rautatieasemalla oli jonkinlainen kaaos ja junamatka, joka oli tullessa kestänyt parikymmentä minsaa kesti nyt yli tunnin. Huoh, mekko niskaan ja menoksi Millelacs-raflaan! Siellä oli ranskalaisia ja suomalaisia ystäviä juhlistamassa kirjailijan saavutusta...ja minä. Oikein oli kivaa, tutustuin omistajaan/kokkiin Leaan ja vieraisiin plus tietty juhlakaluun. Kir finlandais oli très bon! Kentis pitäisi kirjakin lukaista?
Tänään menin alakertaan lounaalle ja oikein kelpo paikka oli! Ensi kerralla kokeilen 10 euron annosta, johon on koottu samalla lautaselle maistiaiset alkuruuasta, pääruoasta ja jälkkärista. Kahvi ja viini kuuluu hintaan. Ei paha! Tämän päivän museoelämykseen kuului Jacquemart-Andrén museo ja Maillol-museo. Kumpikaan ei ollut tosin ilmainen tänään-iso damn sille! Andrén museota on parikin Pariisissa asuvaa suomalaista kehunut ja aika mahtava se olikin. Kyseessä on siis upea entinen yksityiskoti, jossa asunut pariskunta oli kunnostautunut taiteen keräämisessä. Maillol-museossa oli Miró-näyttely, jossa mun porukat kävivät huhtikuussa. Mä pidin Mirón teosten muodoista ja väreistä vaikkakin osa teoksista oli aika...outoja. Jaahas, vanne jossa on kenkä. Voisin tähän tietysti myös kirjoittaa Mirón näkemyksestä naisen asemasta yhteiskunnassa mutta...enpäs viitsi.
Keittiössä Plum toruu Gaïaa. Mun aamu alkaa yleensä sillä, että kuulen "Naughty girl Gaïa!" "Sit Gaïa, sit!" "Nooooo Gaïa no, what have you done?!" keittiön suunnilta. Gaïa-rukka, ja Plum-parka. Pennut nyt vaan voivat olla ihan tajuttoman rasittavia (ei sentään meidän Huu, joka oli aina esimerkillinen pentuna) ja jackrusselit nyt vaativat aika paljon aktiviteettia. Pari tuntia sitten Gaïa rikkoi kukkaruukun/söi kukan. Joka tapauksessa sotku oli melkoinen. Ihan hyvä hän on keksimään tekemistä itselleen, ei siinä mitään.
Kuvia niin kohteliaasti ja kivasti pyydettiin, niin tähän läiskesen nyt pari. Huusta piti laittaa kuva myös kun ikävä on kova. Oma rakas. Tuo Eiffel-kuva on todella epätarkka, räpsäisin sen kiireessä. Sorkke.
PS: Pottatukkaa ei saa pilkata.
Moi pariisitar!
VastaaPoistaTaidat olla luiskahtanut Pariisiin ihan toden teolla. Aika energisesti haluat tutustua kaupunkiin - nuoret jaksaa... Voisitko muuten kuvitella asuvasi siellä pysyvästi? On tosi mukava lukea juttujasi, kirjoitat niin eläväisesti ja maariamaisesti.Oi tuota nuoruuden huumaa, rohkeutta ja uteliaisuutta! Mahtavaa!!
Kaikkea hyvää sinun kesääsi toivottelee Anneli
Allekirjoitan isosiskon sanat. Ihan hikeä pukkaa....... mamma
VastaaPoistaPottatukka <3
VastaaPoistaCompeed on nyt pettänyt mut kaksi kertaa. Pitäisiköhän meidän mennä parisuhdeterapiaan, sillä tätä kesää on vielä aika paljon jäljellä!
Versailles on varmaankin ihana paikka. Pitäisikö sinnekin suunnistaa? Niin paljon paikkaja, niin vähän aikaa...
Kiva, että laitoit kuvia! Mä olen kyllä ollut tyytyväinen pelkkään tekstiinkin toisin kuin eräät nimeltämainitsemattomat kuvien haikailijat.
Ai niin, mä luulen, että olen lukenut jonkin niistä aiemmista kirjoista. Miten mä voin unohtaa näin helposti mitä olen lukenut, sillä mulla ei ole mitään mielikuvaa mitä siinä tapahtui tai mitä pidin siitä?!
VastaaPoistaMoi Maaria,
VastaaPoistaIhanat hiukset!!
Ja niin kuin moni on jo sanonutkin, niin kirjoitat tosi koukuttavasti, tekstisi piristää aina päivääni. Nauti sinä Pariisista, niin minä nautin Porista ;)
Assi
Hyvä Möge, olet meidän hienoin ja edustavin vientituote!
VastaaPoistat: Anonyymi
Ihanaa Mörri!
VastaaPoistaOnko Kuningatar lyönyt jo matkapäivät lukkoon ja kenties ihan varannut lennot? Mulle tuli tänään yllättävä Pariisi-tarjous heinäkuun ihan ekalle viikolle. Onko silloin mahdollista saa nauttia pariisittaren seurasta - edes hetken?
T. Salainen ihailijasi
Kuningatar laskeutuu yksityiskoneestaan Ranskan maaperälle näillä näkymin elokuun 11. päivä. Lippuja (tai siis konetta, khöm) ei vielä ole varattu. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla olen valtiovierailulla Tanskassa. Tee elokuussa toinen reissu Pariisiin, eikö?
VastaaPoista